Vönerpasta koko perheen makuun

Kaupallinen yhteistyö: Vöner

 

Me täällä Satokausikalenterilla olemme hurjan ihastuneita Vönerin® uutuustuotteeseen, Vöner Not Kot Kotiin™. Not Kot Kot maistuu myös muksuille ja se onkin näppärä tuote nopeiden arkiruokien loihtimiseen. Tällä kertaa vöneröimme kaikille tutun pestopastan ja lisäsimme joukkoon myös sesongin herkullisia vihanneksia.

Vöner Not Kot Kot™ korvaa kanan ruoanlaitossa

Kanakebabia ajatellen kehitelty Vöner Not Kot Kot on monipuolinen tuote kasviskokkailuun. Originaaliin Vöneriin verrattuna vaaleampi ja maultaan hieman curryyn vivahtava vehnäproteiinivalmiste on omiaan korvaamaan kanasuikaleet ruoanlaitossa.

vöner not kot kot

Not Kot Kot on kypsä tuote, joten se on valmista syötäväksi nopean kuumennuksen jälkeen – toki sen voi nauttia myös vaikka suoraan paketista kylmänä. Voit valmistaa Not Kot Kotista erilaisia kastikkeita, salaatteja, piiraita tai vaikkapa tortilloita tai tacoja. Se sopii myös keittoihin, kokeile esimerkiksi kookosmaitopohjaiseen nuudelikeittoon tai proteiinilähteeksi kasvissosekeiton kanssa.

vönerpasta

Pestopasta Not Kot Kotilla, kesäkurpitsalla ja kirsikkatomaateilla

Pestopasta on yksi parhaimmista pikaruoista, joka nopeimmillaan valmistuu keittämällä pasta ja avaamalla valmispestopurkki. Kauheasti pidempään ei keittiössä tarvitse häärätä meidänkään reseptin parissa, vaikka tekisikin itse pestonkin. Kesäkurpitsasiivut ja kirsikkatomaatit paahtuvat uunissa itsekseen ja pesto valmistuu pastan kiehuessa. Vöner Not Kot Kot tuo aterialle hyviä proteiineja ja herkullista makua.

Itse tehty pesto voittaa kaupan valmiit versiot, mutta voit tottakai käyttää myös valmispestoa. Jos haluat vaihtelua kotitekoiseen pestoon, korvaa basilika kokonaan tai osittain muilla yrteillä tai villivihanneksilla, kuten nokkosella tai vuohenputkella.

Voit paahtaa pastan joukkoon muitakin sesongin vihanneksia, kuten paprikoita, broccoliinia tai vaikkapa retiisejä. Kuorineen paahdetut valkosipulinkynnet vievät pestopastan seuraavalle levelille!

 

Kurkkaa myös vöneröimämme pitaleivät. Niissä maistuu Not Kot Kotin lisäksi Vönerin oma Sweet curry mayo sekä marinoitu kurkku ja erilaiset melonit.

vönerpasta

Vöner Not Kot Kot pestopasta

Neljälle

  • 1 pkt Vöner Not Kot Kot:ia™ (200g)
  • 1 kesäkurpitsa
  • 250 g kirsikkatomaatteja
  • muutama valkosipulinkynsi
  • ½ dl öljyä
  • suolaa ja mustapippuria
  • 1 sipuli
  • 350 g spagettia
  • 2 dl pestoa (valmista tai tehty alla olevan reseptin mukaan)
  • vegaanista parmesaania tai ravintohiivahiutaleita
  • tuoretta basilikaa

Huuhtele kesäkurpitsa ja kirsikkatomaatit. Leikkaa kesäkurpitsa siivuiksi. Laita kesäkurpitsaviipaleet, kirsikkatomaatit ja valkosipulinkynnet kuorineen pellille. Sekoita joukkoon öljy ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Paahda 200 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes vihannekset ovat kypsiä. Purista valkosipulinkynnet kuoristaan.

Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia öljyssä muutama minuutti. Lisää pannulle Vöner Not Kot Kot ja paista muutama minuutti, kunnes Vöner Not Kot Kot on saanut hieman väriä.

Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi. Valuta, mutta säästä noin desi keitinvedestä ja palauta spagetti kattilaan. Sekoita joukkoon keitinvesi, pesto sekä paahdetut vihannekset ja paistettu Vöner Not Kot Kot sekä sipuli.

Jaa pasta lautasille ja viimeistele raastetulla vegaaniparmesaanilla tai ravintohiivahiutaleilla sekä tuoreen basilikan lehdillä.

 

Vegaaninen pesto

  • 1 dl pinjansiemeniä
  • 1 ruukku basilikaa
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl ravintohiivahiutaleita

Paahda pinjansiemeniä kuivalla kuumalla pannulla muutama minuutti, jotta ne saavat hieman väriä. Varo polttamasta. Anna jäähtyä.

Laita pinjansiemenet tehosekoittimeen yhdessä basilikan lehtien, oliiviöljyn ja suolan kanssa.

vönerpasta

Lue lisää Vöneristä ja katso mainiot reseptivinkit osoitteesta www.voner.fi. Muista myös seurata Vöneriä Instagramissa @vonerofficial, niin saat vinkit helppoon ja herkulliseen ruoanlaittoon suoraan feediisi.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.

Satokauden herkullisimmat, ekologisimmat ja edullisimmat kasvikset helppolukuisessa kalenterissa. Reseptejä, vinkkejä ja inspiraatiota.

Tankkaa A-, B- ja C-vitamiinit ABC:n uudistetusta salaattipöydästä

Kaupallinen yhteistyö: ABC-asemat

Satokausi-ajattelu valloittaa Suomea ja meillä on ilo kertoa, että Satokauden mukaisin salaattipöytä löytyy nyt ABC-asemilta!

Satokausikalenterin missiona on lisätä sesonkikasvisten kulutusta Suomessa ja yhteistyö ABC:n kanssa on aidosti vaikuttava keino tämän toteuttamiseksi. Nyt sesongin parhaat maut ovat taatusti jokaisen suomalaisen saatavilla!

Vaikuttavaa ruokakulttuurin kehittämistä ja kansanterveystyötä

ABC-asemilla käy päivittäin syömässä noin 30 000 asiakasta. Tällä on valtava merkitys suomalaiselle ruokakulttuurille, kansanterveydelle ja -taloudelle.  THL:n tuoreen FinRavinto2017 -tutkimuksen mukaan miehistä vain 14 prosenttia ja naisista 22 prosenttia syö suosituksen mukaisesti kasviksia.

Ravitsemussuositusten mukaan kasviksia, hedelmiä ja marjoja tulisi
syödä vähintään 500 grammaa päivässä. Tämä on haaste, johon ABC haluaa tarttua ja meillä on ollut suuri kunnia olla mukana tässä projektissa.

Kansanterveyden ohella toinen erittäin tärkeä osa-alue on suomalaisen ruokakulttuurin kehittäminen. Monipuolistamalla käytettävien raaka-aineiden määrää, saamme varmasti uusia makuelämyksiä koko kansan saataville. Tällä voi olla merkittäviä vaikutuksia myös kotimaisten kasvisten tuotantoon sekä niiden parempaan saatavuuteen jatkossa.

Kaikkien aikojen melonikesä

Salaattipöydän antimet vaihtuvat jatkossa ABC-asemilla viikoittain. Kesän aikana tarjolla on jopa viittä erilaista melonia! Vesi- ja hunajameloni ovat jo suurelle yleisölle tuttuja kasviksia, mutta uusina makuina pääsee nauttimaan cantaloupe-, Piel de Sapo- sekä verkkomelonista. Nämä makeat maut maistuvat taatusti myös takapenkkien taaperoille.

Melonien lisäksi saatavilla on runsas kattaus kotimaisia kasviksia. Klassikot säilyvät ja niiden rinnalle saadaan jännittäviä uutuuksia. Kesän rapsakaimmat kaalit, kukka- ja parsakaali, saavat lisää pirtsakkuutta omenaviinietikasta. Kesäkurpitsan herkkä maku saa syvyyttä madras-kastikkeesta ja vesimeloni maustetaan balsamicolla. Vihreät pavut, herneet, kurkku ja tomaatti pääsevät antamaan parastaan chilin, erilaisten sipulien ja kastikkeiden avulla, tuoreita yrttejä unohtamatta.

Reseptit kaikkien käyttöön – kokeile kotona

Uudistetusta ABC-asemien salaattipöydästä löytyvät Satokausi-kasvikset tarjoillaan aina pienellä twistilla. Tällä tavalla jokaisen raaka-aineen parhaat puolet pääsevät esiin. Jos resepti ihastuttaa, voi raaka-aineet käydä ostamassa ABC:n yhteydessä olevasta ruokakaupasta. Satokauden salaattipöydän reseptit julkaistaan viikoittain ABC-asemat -sivulla Facebookissa.

Saimme kunnian julkaista kaksi ensimmäistä alkukesän salaattia sivullamme, nappaa raikkaat ja maistuvat ohjeet talteet.

Vesimelonisalaatti fetajuustolla

  • 2 kg vesimelonia
  • 200 g fetajuustoa
  • 75 g tuoretta minttua
  • 0,5 dl balsamicokastiketta
  • 1 tl suolaa
  • rouhittua mustapippuria

Kuori ja kuutioi vesimeloni noin 3 x 3 cm paloiksi ja laita palat suureen kulhoon. Hienonna minttu, murustele feta ja sekoita ne kevyesti salaattiin. Lisää balsamicokastike, suola ja mustapippuri. Sekoita ainekset hellävaroen, koristele salaatti mintun lehdillä ja anna maustua jääkaapissa noin 15-30 minuuttia ennen tarjoilua. Nauti sellaisenaan tai grillatun leivän ja kalan kanssa.

Marinoidut vihreät pavut

  • 400 g vihreitä papuja (pakaste)
  • 1 kpl punasipuli
  • 2 kpl valkosipulin kynsiä
  • 0,25 dl oliiviöljyä
  • 0,5 dl omenaviinietikkaa
  • 2 rkl juoksevaa hunajaa
  • 1 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria

Kuori ja viipaloi sipulit ohuiksi renkaiksi. Hienonna valkosipulin kynnet. Lisää jäiset pavut kannelliseen astiaan, sekoita mukaan sipulit, etikka, öljy, hunaja ja mausteet. Anna papujen sulaa ja marinoitua jääkaapissa noin 12 tuntia ennen tarjoilua. Nauti sellaisenaan tai liharuokien lisukkeena.

p.s. Pavut voi sulattaa valmiiksi, jolloin maustumiseen riittää noin pari tuntia. Voit valmistaa annoksen myös tuoreista pavuista. Keitä papuja noin kaksi minuuttia, jäähdytä ja lisää mausteet. Anna marinoitua ennen tarjoilua.

Ota seurantaan myös ABC:n Facebook-sivu ja Instagram-tili ja poimi Satokauden salaattipöydän muut reseptit talteen!      

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.

Satokauden herkullisimmat, ekologisimmat ja edullisimmat kasvikset helppolukuisessa kalenterissa. Reseptejä, vinkkejä ja inspiraatiota.