Lasagnessani on hyönteinen! – Uusi Sirkkis testissä

Kaupallinen yhteistyö Sirkkis, Entis

Satokausikalenterin koekeittiössä elettiin viikonloppuna jänniä aikoja saadessamme ensimmäisten joukossa testiin uutta Sirkkistä. Kyseessä on innovatiivinen uutuus: kasvisproteiineja ja sirkkajauhoa sisältävä maukas ja helppokäyttöinen proteiinivalmiste, joka sisältää 24 % proteiinia, B12-vitamiinia sekä runsaasti rautaa.

Hieman simppelimmin kun asiaa ajattelee, niin kyllä, kyseessä on vaihtoehto jauhelihalle, jota Sirkkiksen ulkonäkö ja koostumus kovasti muistuttaa.

Sirkkis

Hyönteisruoka

Hyönteisruoka on ollut otsikoissa viimeisen reilun vuoden aikana runsaasti ja markkinoille on tullut täysin uusia tuotteita, jotka Sirkkiksen lailla hyödyntävät hyönteisiä yhtenä raaka-aineistaan. Hyönteisruoka on tulevaisuuden ruokaa, sen kehittämistä on tuettu ja tutkittu jopa valtion varoilla (Hyönteiset ruokaketjussa -hanke).

Hyönteiset ovat kenties monelle kammoksuttu raaka-aine, mutta synnynnäisen tunteen sijaan kyseessä on oppiminen. Usein hyönteisten syömistä verrataan esimerkiksi katkarapuihin, etanoihin ja äyriäisiin, joita kaikkia pidetään suurena herkkuna.

Hyönteiset kuuluvat kiinteästi moniin ruokakulttuureihin etenkin Aasiassa, joten mistään uudesta ilmiöstä ei ole kyse. Eurooppalaisista pohjoismaalaiset suhtautuvat keskieurooppalaisia positiivisemmin hyönteisruokaan, mikä johtuu ruokakulttuurimme suhteellisesta nuoruudesta ja vaikutteista muista ruokakulttuureista.

Taloudellisesta näkökulmasta hyönteisruokaa kannattaa ehdottomasti suosia. Kyseessä on globaali bisnes ja tukemalla kotimaista hyönteisruoantuotantoa, mahdollistamme samalla suomalaisten yritysten pääsyä vientimarkkinoille.

Ekologisesta näkökulmasta hyönteisruoka aiheuttaa huomattavasti pienemmän hiilijalanjäljen muihin tuotantoeläimiin verrattuna. Hyönteisten kasvatus suuressa mittakaavassa vailla erityisiä ympäristöhaittoja on helppoa, hyönteiset tyytyvät paljon vaatimattomampaan ravintoon kuin muut eläinlajit, eivätkä kuluta yhtä suurta maapinta-alaa kasvatukseen.

Ihmiselle syömäkelpoisiksi tunnettuja hyönteislajeja on yli tuhat ja makuasioihin pätee samat lainalaisuudet kuin muihinkin raaka-aineisiin. Maistamalla makuun tottuu ja jokaiselle löytyy varmasti mieluinen makumaailma. Huomioon on kuitenkin hyvä ottaa se, että hyönteisruoka saattaa aiheuttaa allergisia reaktioita ihmisille, jotka ovat allergisia äyriäisille ja nilviäisille.

Sirkkis

Sirkkis

Mikäli ajatus kokonaisista hyönteisistä tuntuu oudolta, niin Sirkkis on oiva tapa testata hyönteisruokaa helpossa, maukkaassa muodossa. Tuotteessa on kasvatettua kotisirkkaa jauheena 4 % ja lisäksi kasviproteiinia, muun muassa herneproteiinia.

Käyttövalmis Sirkkis on maultaan miellyttävän mieto, grillimauste sopii tuotteen käyttötarkoitukseen hyvin. Helpointa Sirkkistä on käyttää korvaamalla jauheliha ruoassa, se sopii koostumuksen puolesta kaikkiin perinteisiin jauheliharuokiin bolognesesta tacoihin. 250 gramman paketti riittää hyvin koko perheen illalliselle, kun mukaan reseptiin ujuttaa lisäksi satokauden kasviksia ja lisuketta.

Sirkkis

Sirkkis

Julkaisimme elokuussa Maailman helpoimman kasvislasagnen ohjeen, josta tuli välitön somehitti. Reseptin on nähnyt kolmessa viikossa jo 70 000 suomalaista! Tällä kertaa päätimme päivittää lasagnen reseptin loppusyksyyn sopivaksi vaihtamalla kesäkurpitsa myskikurpitsaan ja lisäämällä väliin lisäksi Sirkkistä.

Sirkkis tekee kasvislasagnesta astetta täyttävämmän ja entistä proteiinipitoisemman. Parasta on, että resepti edelleen valmistuu vain 5 minuutin aktiivisella valmistusajalla ja ilman turhaa tiskiä!

Sirkkis

Sirkkis

Sirkkislasagne

Ohje kuudelle

  • 1/ myskikupitsa
  • 2 tölkkiä tomaattimurskaa
  • 1 pkt Sirkkistä
  • lasagnelevyjä
  • 200 g mieluista juustoa
  • suolaa & mustapippuria
  • öljyä

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Kuori ja leikkaa myskikurpitsa ohuiksi siivuiksi, terävä veitsi on ehdoton – varo sormia! Raasta juusto. Lado kaikki ainesosat uunivuokaan niin, että tomaattimurska on aina kosketuksissa pastalevyn kanssa. Voit rouhaista kurpitsasiivun päälle suolaa ja valuttaa hieman öljyä. Kypsennä lasagnea uunissa noin 40 minuuttia, anna vetäytyä ennen tarjoilua.

Sirkkis

Kas näin herkullinen lasagne on valmis minimimäärällä vaivaa. Sirkkis pysyy lasagnen sisällä koossa hyvin, ei hajoa tai muhjuunnu. Koostumus on pehmeän jauhelihan tyyppinen ja maku blendautuu miedoksi osaksi muuta ruokaa.

Kaiken kaikkiaan testiryhmä oli tästä uudesta tuotteesta mielissään ja kiitteli onnistunutta rakennetta, toimivaa pakkaussuunnittelua ja monipuolisia käyttötapoja.

Sirkkis on myynnissä nyt keskeisimpien Prismojen valikoimassa. Kerrohan meille mitä mieltä sinä olet hyönteisruoasta!

***

Entis on kuuden nuoren turkulaisen näkemys tulevaisuuden ruoasta. Yritys valmistaa helposti lähestyttäviä hyönteistuotteita jokaiseen makuun. Sirkkiksen lisäksi myös Sirkkasmoothieta ja Sirkkasuklaata. Kaikki Entiksen tuotteet valmistetaan Suomessa. Seuraa Entistä Facebookissa ja Instagramissa.

Sirkkis

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Tekijä: Satokausikalenteri

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi - suosi sesonkia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *