K-Supermarket Postitalon Sesonkikassin sisältö 12.6.2015

Sesonkikasseja on tarjolla perjantaina 12.6.2015 K-Supermarket Postitalossa. Tällä kertaa tarjolla on sesongissa olevia kesäisiä hedelmiä.


Perjantaina 12.6.2015 tarjolla olevan Sesonkikassin sisältö.

POIMINTOJA PERJANTAIN SESONKIKASSIN SISÄLLÖSTÄ

Tällä kertaa Sesonkikassi sisältää kauden maukkaimmat hedelmät! Sisällön yhteenlaskettu paino on yli neljä kiloa.

Yleistä:

Melonit ovat kevyttä kesäherkkua ja niitä kannattaa maistella kotimaisten kasvisten kaverina ja salaattien piristeenä. Makean makunsa ja kauniin ulkonäkönsä ansiosta ne sopivat myös jälkiruokiin. Melonin kuorista saa näyttävän tarjoiluastian ja valmiiksi pilkottu meloni on helppo eväs, niin piknikille kuin työpaikallekin. Melonit kypsyvät huoneenlämmössä, mutta kypsää hedelmää kannattaa säilyttää jääkaapissa noin +8-12 asteen tuntumassa. Meloneista voi valmistaa juomia tai pirtelöitä ja ne sopivat juustolautaselle, voimakkaan makuisten kinkkujen kaveriksi tai grilliruokien lisukkeiksi.

Nektariini:

Nektariini on persikan mutaatio, eikä sen sileässä kuoressa ole lainkaan haituvia. Sen hedelmäliha on persikkaa kiinteämpää ja happamampaa, mutta kypsänä todella mehukasta ja makeaa. Hedelmän kypsyyttä voi kokeilla varovasti kannasta painamalla. Nektariinit kypsyvät huoneenlämmössä muutamassa vuorokaudessa. Kypsää hedelmää kannattaa käsitellä varoen, sillä se vaurioituu helposti.

Hunajameloni

Hunajamelonien kuoren väri vaihtelee keltaisesta vihreään, eikä se kerro kasviksen kypsyydestä. Hyvälaatuisen melonin tunnistaa kukkaperästä painamalla. Mikäli se joustaa hieman, hedelmä on syöntikypsä. Makea hunajameloni sopii mainiosti jälkiruokiin tai hedelmäsalaatteihin. Suolaisista ruuista se toimii maukkaana makuparina kinkkujen tai juustojen kanssa.

Piel de Sapo –meloni

Piel de Sapo on soikean muotoinen meloni, jonka kuori on tumman vihreää. Se muistuttaa hieman sammakon nahkaa, jonka mukaan se on saanut myös nimensä. Sen hedelmäliha on valkoista ja erittäin mehukasta. Piel de Sapo -meloni on yksi maistuvimpia meloneita ja siksi se sopii mainiosti lämpimien ruokien lisäkkeeksi. Parhaimmillaan maku pääsee esiin viileässä melonissa.

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

K-Supermarket Postitalon Sesonkikassin sisältö 5.6.2015

Sesonkikasseja on tarjolla perjantaina 29.5.2015 K-Supermarket Postitalossa. Hävikki huomioituna se sisältää varmasti ravitsemussuositusten mukaisen määrän kasviksia koko viikoksi alle 10 euron hintaan.


Perjantaina 29.5.2015 tarjolla olevan Sesonkikassin sisältö.

POIMINTOJA PERJANTAIN SESONKIKASSIN SISÄLLÖSTÄ

Tämän kertainen Sesonkikassi sisältää seitsemää eri kasvista!

Vesimeloni:
Vesimeloni on lähtöisin Afrikasta, jossa se on ollut tärkeä veden lähde paikallisille asukkaille. Yli 90 prosenttia vesimelonista on vettä ja se on erittäin hyvä kehon nesteyttäjä. Vesimelonin siemenet ovat syötäviä ja ne ovat ravinteikkaita. Esimerkiksi Kiinassa kuivatut tai paahdetut vesimelonin siemenet ovat suurta herkkua. Kypsän melonin tunnistaa haistamalla kukkaperää. Jos se ei tuoksu melonille, hedelmä ei ole kypsä. Raakaa vesimelonia voi kypsyttää huoneenlämmössä, eikä sitä kannata säilyttää jääkaapissa.

Nektariini:

Nektariini on persikan mutaatio, eikä sen sileässä kuoressa ole lainkaan haituvia. Sen hedelmäliha on persikkaa kiinteämpää ja happamampaa, mutta kypsänä todella mehukasta ja makeaa. Hedelmän kypsyyttä voi kokeilla varovasti kannasta painamalla. Nektariinit kypsyvät huoneenlämmössä muutamassa vuorokaudessa. Kypsää hedelmää kannattaa käsitellä varoen, sillä se vaurioituu helposti.

Raparperi:
Raparperi on ensimmäisiä kotimaamme avomaan uuden sadon kasviksia. Raparperi on saanut nimensä vanhan kauppaväylän mukaan. Uralin rinteillä kasvanutta raparperia tuotiin Volgaa pitkin Eurooppaan ja joesta käytettiin nimitystä Rha Barbarum eli barbaarien joki. (Englanniksi raparperi on rhubarb.) Raparperin satoa on saatavilla jo toukokuussa. Kiinnostus raparperin käyttöön ravinnoksi johtunee todennäköisesti sen aikaisesta sadosta ja sen nuorten ja mehevien lehtiruotien happamanmakeasta mausta. Raparperin happamuutta voidaan hyödyntää kalaruokien valmistuksessa tai grilliruokien lisäkkeissä chutneyn tapaan.

Kesäkurpitsa:

Kesäkurpitsoja on noin 400 lajiketta, mutta yleiskielessä kesäkurpitsalla tarkoitetaan zucchinia. Sitä voidaan hyödyntää kurkun tavalla leivän päällisenä tai salaateissa. Se toimii herkullisena lämpimän ruoan lisäkkeenä, koska sen voi paahtaa pannulla tai paistaa grillissä. Tarvittaessa kesäkurpitsa suurustaa ja täytelöittää erilaiset paistokset ja keitot. Sitä voidaan lisätä myös pirtelöihin ja smoothieihin.

Kurkku:

Kurkkukasvit ovat olleet ihmisravintona käytössä koko ihmiskunnan historian ajan. Vanhimmat tiedot kurkusta löytyvät Egyptistä, jossa niitä on kuvattu hautapiirroksissa. Kasvihuonekurkku on yksi Suomen suosituimmista vihanneksista ja syömme sitä vuosittain yli kymmenen kiloa jokaista suomalaista kohden. Kurkun sisällöstä on 94 – 97 prosenttia on vettä, joten se on erittäin vähäkalorinen välipala. Kotimaista kurkkua ei kannata kuoria, vaan pelkkä huolellinen huuhtelu riittää.

Munakoiso:

Munakoison hedelmäliha on hiukan sienimäistä ja vaaleaa. Maultaan se on mietoa ja neutraalia. Parhaiten se pääsee oikeuksiinsa kun siitä valmistetaan ruokaa. Se sopii mainiosti kasvismuhennoksiin, laatikko- ja pataruokiin. Munakoiso sopii hyvin grillattavaksi. Sitä ei tarvitse kuoria ja riittää kun viipaleet voitelee kevyesti öljyllä. Mausteeksi riittää suola, pippuri sekä sitruuna tai lime. Munakoiso on erittäin herkkä etyleenille, joten se kannattaa säilyttää erillään etyleeniä tuottavista kasviksista.

Avomaankurkku:

Tuore avomaankurkku on erittäin hyvää sellaisenaan. Vahvakuoriset lajikkeet voi kuoria kevyesti. Avomaankurkusta voidaan valmistaa pikkelsejä, suolakurkkuja tai säilykekurkkuja. Se kestää myös paistamista, joten avomaankurkkua voidaan käyttää kesäkurpitsan tavoin lämpimissä ruuissa.

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

K-Supermarket Postitalon Sesonkikassin sisältö 29.5.2015

Sesonkikasseja on tarjolla perjantaina 29.5.2015 K-Supermarket Postitalossa. Hävikki huomioituna se sisältää varmasti ravitsemussuositusten mukaisen määrän kasviksia. Postitalon hedelmä- ja vihannesosastolla toimii viimeistä päivää pop-up Smoothie Bar, jossa voit nauttia itse valitsemistasi raaka-aineista valmistetun pirtelön kello 16.00 – 19.00 välisenä aikana.


Perjantaina 29.5.2015 tarjolla olevan Sesonkikassin sisältö.

K-Supermarket postitalo palvelee maanantaista lauantaihin klo 07.00 – 22.00 välisenä aikana, sekä sunnuntaisin 10.00 -22.00 välisenä aikana. Ruokakaupan löydät osoitteesta Elielinaukio 2 G 00100 Helsinki Rautatieaseman kupeesta.

POIMINTOJA PERJANTAIN SESONKIKASSIN SISÄLLÖSTÄ

Olemme aikaisemmin käyttäneet Sesonkikassissa kotimaisia varastokasviksia sesonkiruokailun periaatteiden mukaisesti, mutta nyt saimme koottua ensimmäisen sisällön alle 10 eurolla ilman niitä!

Vesimeloni:
Vesimeloni on lähtöisin Afrikasta, jossa se on ollut tärkeä veden lähde paikallisille asukkaille. Yli 90 prosenttia vesimelonista on vettä ja se on erittäin hyvä kehon nesteyttäjä. Vesimelonin siemenet ovat syötäviä ja ne ovat ravinteikkaita. Esimerkiksi Kiinassa kuivatut tai paahdetut vesimelonin siemenet ovat suurta herkkua. Kypsän melonin tunnistaa haistamalla kukkaperää. Jos se ei tuoksu melonille, hedelmä ei ole kypsä. Raakaa vesimelonia voi kypsyttää huoneenlämmössä, eikä sitä kannata säilyttää jääkaapissa.

Aprikoosi:
Aprikoosit ovat lähtöisin Kiinasta, joissa niitä on viljelty yli 5000 vuoden ajan. Nykyään niitä kasvatetaan paljon myös Välimeren alueella ja ne ovat tärkeä osa paikallista ruokakulttuuria. Aprikoosi on kaunis nukkapintainen hedelmä ja kypsänä sen hedelmäliha on erittäin mehukasta sekä pehmeää. Aromaattisen makunsa vuoksi ne nautitaan usein sellaisenaan. Niitä voidaan hyödyntää myös jälkiruoissa, kiisseleissä, hilloissa tai marmeladina. Kypsä hedelmä on herkkä kolhuille ja tulisi säilyttää melkein nollan asteen tuntumassa.

Raparperi:
Raparperi on ensimmäisiä kotimaamme avomaan uuden sadon kasviksia. Raparperi on saanut nimensä vanhan kauppaväylän mukaan. Uralin rinteillä kasvanutta raparperia tuotiin Volgaa pitkin Eurooppaan ja joesta käytettiin nimitystä Rha Barbarum eli barbaarien joki. (Englanniksi raparperi on rhubarb.) Raparperin satoa on saatavilla jo toukokuussa. Kiinnostus raparperin käyttöön ravinnoksi johtunee todennäköisesti sen aikaisesta sadosta ja sen nuorten ja mehevien lehtiruotien happamanmakeasta mausta. Raparperin happamuutta voidaan hyödyntää kalaruokien valmistuksessa tai grilliruokien lisäkkeissä chutneyn tapaan.

Retiisi:
Retiisi lukeutuu retikan lailla maailman vanhimpiin viljelykasveihin. Sitä on viljelty tuhansien vuosien ajan Kiinassa sekä muualla Aasiassa. Eurooppaan se todennäköisesti levisi Egyptin, Kreikan, Syyrian ja Rooman kautta. Kuitenkin ensimmäiset maininnat retiisistä Euroopassa löytyvät vasta 16. vuosisadalta. Vanhimmilla viljelyalueilla tunnetaan satoja eri lajikkeita ja Suomessakin tunnettiin vielä 1900-luvun alkupuolella kymmeniä eri lajikkeita. Yleinen käsitys saattaa olla, että Suomessa retiisi kasvaisi puisevaksi tai karvaaksi, mutta kasvuoloilla on valtava merkitys sadon laatuun. Maan pitää olla riittävän multavaa ja sato pitää osata korjata ajoissa. Siksi retiisit ovat parhaimmillaan varhaisvihanneksina. Retiisit sopivat mainiosti naposteltaviksi sellaisinaan. Mukulat kannattaa huuhdella, mutta ei kuoria, koska suurin osa mukulan ravinteista on kuoressa tai sen tuntumassa. Muita nauttimistapoja on retiisin viipaloiminen salaattiin tai raasteeksi. Perinteinen tapa nauttia tuoreita retiisejä on viipaloida ne lautaselle, johon lisätään ripaus suolaa ja valkopippuria. Lautanen peitetään toisella lautasella, jonka jälkeen retiisit ravistellaan mehukkaaksi. Retiisi sopii myös lämpimiin pataruokiin ja keittoihin. Koko kasvin ravinteista suurin osa sijaitsee naateissa, joten nekin kannattaa hyödyntää ravinnoksi pinaatin tapaan.

Parsa:
Parsa on sesonkikasvisten aatelia ja yksi parhaista kasvikunnan foolihapon lähteistä. Se on ollut himoittu herkku jo yli 5000 vuoden ajan. Yleensä parsat valmistetaan keittämällä. Ennen keittämistä ne kuoritaan kevyesti ja mahdollisesti puutunut tyviosa poistetaan. Keitinveden voi maustaa ripauksella suolaa, sokeria, sitruunaa tai nokareella voita. Vihreä tankoparsa kypsyy noin viidessä minuutissa. Parsan pitää olla keittämisen jälkeenkin hieman napakka. Ylikypsä parsa muuttuu lötköksi ja maistuu vetiseltä. Vihreän tankoparsan grillaaminen onnistuu helposti. Voitele varret öljyllä ja grillaat 6-10 minuuttia välillä käännellen. Tyvipään voi halutessaan kuoria ohuesti ennen valmistamista. Valmiit parsat voit maustaa kevyesti suolalla, pippurilla ja sitruunan tai limen mehulla.

 

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Uusia kauppoja mukaan Sesonkikassi -konseptiin

Perjantaina 10.4.2015 Sesonkikasseja on tarjolla muuallakin kuin Helsingissä. K-Supermarket Postitalon lisäksi Sesonkikassi on saatavilla Vantaalla K-Supermarket Hakunilasta, Tuusulassa K-Supermarket Hyrylästä sekä Espoosta K-Supermarket Merituulesta. Lue meidän vinkkimme tämän kertaiseen Sesonkikassiin valituista kasviksista. Jutusta löydät myös ruokakauppojen Facebook-sivut, tarkemmat yhteystiedot sekä aukioloajat.

K-Supermarket Hakunila
Aukioloajat:
maanantai – perjantai 07.00 – 21.00
lauantai 07.00 – 18.00
sunnuntai 12.00 – 18.00

Laukkarinne 4
01200 VANTAA

K-Supermarket Hyrylä
Aukioloajat:
maanantai – perjantai 07.00 – 21.00
lauantai 07.00 – 18.00
sunnuntai 12.00 – 18.00

Autoasemankatu 1
04300 TUUSULA

K-Supermarket Merituuli
Aukioloajat:
maanantai – perjantai 08.00 – 21.00
lauantai 08.00 – 18.00
sunnuntai 12.00 – 18.00

Isonniitynkuja 2
02270 ESPOO

Jokaisen edellä mainitun ruokakaupan löydät myös Facebookista. Kiitoksia kauppiaille ennakkoluulottomasta osallistumisesta. Jos haluat Sesonkikassin lähikauppaasi, niin vinkkaa meidät kauppiaallesi. Teemme mielellämme yhteistyötä ruokakauppojen tai muiden alan ammattilaisten kanssa ympäri Suomea. Mikäli sinulla on satokauden kasviksiin liittyvä idea, ota meihin yhteyttä. Voit vinkata meille ideasi tai paikan mistä haluaisit tulevaisuudessa hankkia Sesonkikassin myös Twitterissä ja Instagramissa @kausikalenteri tai Facebookissa.

TIETOA SESONKIKASSIN VALITUISTA KASVIKSISTA

Kiivi:
Alunperin tätä soikeaa hedelmää on kutsuttu kiinalaiseksi karviaiseksi. Vuonna 1959 se uudelleennimettiin kiiviksi Uuden-Seelannin pelottoman ja uteliaan kansallislinnun mukaan. Suomeksi kiwi taipui kiiviksi. Kypsä kiivi antaa hieman periksi painettaessa ja eikä se maistu kirpeälle. Kiivi sisältää proteiinia pilkkovaa entsyymiä, joten se sopii mainiosti lihan tai kanan mureuttamiseen

Päärynä:
Päärynä on viljelty aina 300-luvulla ekr. ja siitä on olemassa tuhansia eri lajikkeita. Meillä Pohjoismaissakin päärynänviljely tunnetaan jo keskiajalta alkaen. Tyypillinen virhe on syödä päärynät raakana, jolloin maku ja aromit eivät pääse oikeuksiinsa. Raaka päärynä kypsyy huoneenlämmössä ja prosessia voi nopeuttaa laittamalla hedelmät muovipussiin. Kypsiä pehmeitä hedelmiä kannattaa säilyttää jääkaapissa. Kypsyttää tunnusteltaessa kannattaa olla varovainen, ettei kolhi herkkää hedelmää. Päärynä pilaantuu herkästi niistä kohdista, joista kuori on vaurioitunut tai siihen on tullut painaumia

Avokado:
Avokado on poikkeuksellinen hedelmä, sillä se sisältää muita hedelmiä enemmän rasvoja. Siihen liitetään useita eri terveysvaikutuksia. Yksi niistä on sen sisältämän omega-9-rasvahapon eli oleaanihapon kolesterolia alentava vaikutus. Avokadon omalaatuinen hiilihydraattifraktio voi estää endotoksiini LPS:n tulehdusvaikutuksia kehossa, joka syntyy lihansyönnin seurauksena.

Avokado sopii nautittavaksi niin suolaisten kuin makeiden täytteiden kanssa. Hyviä yhdistelmiä sen kanssa ovat mm. katkaravut, tonnikala, kinkku, muut vihannekset, hedelmät ja marjat. Avokado tummuu helposti kuorimisen jälkeen. Tummumista voidaan kuitenkin estää sitruunan mehulla. Kokeile avokadoa ruisleivän tai hapankorpun päällä.

Porkkana:
Meille tuttu oranssi porkkana valikoitui ihmisille mieluisimmaksi lajikkeeksi 1700-luvun Hollannissa, josta se levisi nopeasti kaikkialle länsimaihin. Sen ulkonäkö, -muoto ja maku miellyttivät sen ajan ihmisiä ja miellyttävät meitä edelleen. Oranssin porkkanan mukulassa on runsaasti karoteenia, joista meille tutuin lienee beetakaroteeni. Se muuttuu elimistössä meille tarpeelliseksi A-vitamiiniksi. Jo reilusta sadasta grammasta porkkanaa saamme päivittäisen saantisuosituksen verran näkökyvylle ja luustolle tärkeää A-vitamiinia.

Punajuuri:
Punajuuri saa voimakkaan värinsä sen sisältämästä vesiliukoisesta betalaiini-nimisestä väriaineesta. Keitettäessa mukulasta irtoaa voimakasta väriä, joka värjää kaikki muutkin ruokalajissa käytettävät raaka-aineet. Punajuuri kannattaa keittää kuorineen, sillä ehyt kuori estää värin ja arvokkaiden ravinteiden liukenemista keitinveteen. Hyviä ja pirteitä makupareja punajuurelle ovat puolukka, sitruuna sekä omena.Se sopii mainiosti muiden juuresten, kuten palsternakan, sellerin tai piparjuuren kaveriksi. Myös vahvat yrtit, kuten oregano, salvia, rosmariini tai tinjami sopivat punajuuren mausteiksi.

Lanttu:
Lantun ominainen maku tulee sen sisältämästä sinappiöljystä, rikkipitoisista yhdisteistä ja sokereista. Hyvä lanttu on kiinteä ja maistuu makealle. Lantun voi nauttia raakana raastamalla tai leikkaamalla se ohuiksi viipaleiksi. Kypsyessään maku muuttuu pehmeämmäksi ja uunissa paahdettu lanttu maistuu suorastaan makealle.

Mausteeksi voi käyttää hunajaa, pippuria, öljyjä, inkivääriä, tinjamia tai neilikkaa. Lanttusuikaleet tai kuutiot voi paistaa nopeasti pannulla herkulliseksi lisäkkeeksi karamellisoimalla ne tilkassa siirappia tai hunajaa. Lanttu on erinomainen liemijuures ja se sopii niin keittoihin, patoihin, muhennoksiin, muuseihin ja sosekeittoihin

P.S. Jokainen Sesonkikassi sisältää vähintään 4,2 kiloa kasviksia, joten niiden yhteenlaskettu syötävä osuus on varmasti yli 3,5 kiloa.

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Sesonkikassin idea leviää

Perjantaina Sesonkikasseja on tarjolla K-Supermarket Postitalon lisäksi K-Supermarket Torpparinmäessä (20.3.2015) sekä K-Market Masalassa (19.-21.3.2015). Hävikki huomioituna Sesonkikassi sisältää varmasti ravitsemussuositusten mukaisen määrän kasviksia. Sesonkikassin sisällöstä noin puolet koostuu avomaalla kasvaneista kotimaista vihanneksista ja juureksista. Hedelmien ja marjojen osalta valitsemme aina parhaat sesongin maut.

K-Supermarket Torpparimäen ja K-Market Masalan Sesonkikassi sisältää appelsiineja, kiivejä, avokadoja, punajuuria, lanttuja ja porkkanoita. Hankkimalla Sesonkikassin saat viisi kiloa kasviksia alle kymmenellä eurolla. Jos et tiedä mikä on Sesonkikassi, niin voit tutustua siihen täältä.

Appelsiinit, avokadot ja kiivit ovat monikäyttöisiä hedelmiä.

Kotimaisten juuresten herkullisuudesta huolimatta syömme niitä YLLÄTTÄVÄN VÄHÄN..

K-Market Masalassa Sesonkikassit ovat tarjolla 19.-21.3.2015. Niiden mukana jaetaan myös reseptiikkaa. Kuvan lähde: www.facebook.com/masalankmarket

P.S. Suunnittelimme yhdessä Raakatorin kanssa uudistuneen Sesonkikassin sisällön. Jos et pääse hakemaan Sesonkikassia kaupasta, niin tilaa koko viikon kasvikset verkosta luomuna.

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

LAITETAANKO KOKO VIIKON KASVIKSET SUUREEN PUSSIIN?

Sesonkikassin ideana on tarjota koko viikon kasvikset kerralla. Toteutimme konseptin kokeilun yhteistyössä K-Supermarket Postitalon kanssa. Kokeilu ylitti kaikkien osapuolten odotukset ja jatkamme yhteistyötä myös tulevaisuudessa. Muutaman päivän aikana opimme paljon ruokakauppojen toiminnasta. Tässä kirjoituksessa kerromme merkittävimmät oppimiskokemuksemme.


Älä osta sikaa säkissä – osta viikon kasvikset Sesonkikassissa. Pöydällä näkyvät “bataattisorsat” eivät liity Sesonkikassiin Kuva: Hannan Soppa.

SESONKIKASSIN VAIKUTUS MENEKIN PARANTAMISESSA

Sesonkikassi oli tarjolla K-Supermarket Postitalossa 25. -27.2.2015 klo 15-20 välisenä aikana. Tämän 15 tunnin aikana Sesonkikasseja ostettiin noin 150 kappaletta. Kilomäärinä tämä tarkoittaa melkein TUHATTA KILOA kasviksia, joka ylitti reilusti tavoitteeksi asettamamme 500 kiloa. Suurten markettien myyntiin verrattaessa määrä voi tuntua pieneltä. Toimipaikkamme oli kuitenkin ns. korikauppa, jossa asiakkaan keskiostos on suhteellisen pieni.

Sesonkikassiin valitsemamme tuotteet eivät kilpailleet muun HeVi-osaston myynnin kanssa. Esimerkiksi keräkaalia meni kyseisen viidentoista tunnin aikana yli VIISI KERTAA ENEMMÄN, mitä tavallisesti menee koko viikon aikana. Jaoimme Sesonkikassin ostajille käyttövinkkejä sekä reseptiikkaa, millä oli todennäköisesti positiivista vaikutusta muiden kasvisten ja raaka-aineiden myyntiin.

LAJIN HELPPOUS VIEHÄTTI

Pääsimme juttelemaan useiden kymmenien asiakkaiden kanssa. Useat heistä ilmoittivat olevansa ensi kertaa kyseisessä kaupassa ja tulleensa hankkimaan juuri Sesonkikassin. Jokainen idean sisäistänyt oli tyytyväinen konseptiin. Eniten oltiin tyytyväisiä kassin sisällön monipuolisuuteen ja hintaan. Ravitsemussuositusten mukaisesti kootut koko viikon kasvikset koettiin nopeana ja helppona valintana.


Liftedin Jukka uhosi syövänsä Sesonkikassin sisällön muutamassa vuorokaudessa.

Ainoastaan alle kymmenen kassin sisältöä piti muokata uusiksi ruoka-aineallergiasta johtuen. Yllättävän harva asiakas kurkkasi kassin sisälle tai edes punnitsi sitä. Koko sisältö oli esillä julisteissa sekä myyntipisteellä. Koska informaatiota oli tarpeeksi ja punnitustyö oli tehty etukäteen, säästyi asiakas turhalta vaivalta.

Muutamat henkilöt kokivat kasvisten määrän jopa liian suureksi, vaikka jokainen kassiin valittu kasvis säilyy yli viikon ajan. Myös paino (n.6,5kg) aiheutti jonkin verran ihmettelyä.


Kuvan molemmissa “kasoissa” on noin kymmenen euron edestä kasviksia. Ensimmäisen Sesonkikassin päätavoitteena oli osoittaa, että satokauden kasvikset ovat edullisia. Siksi ensimmäiseen kassiin oli kerätty yli kuusi kiloa kasviksia. Tulevaisuudessa kassin paino asettunee 4-5 kilon väliin, joka silti ylittää ravitsemussuositusten mukaisen määrän viikkotasolla.

NÄKYVYYS SOSIAALISESSA MEDIASSA

Julkaisimme Facebook-ryhmässämme aiheeseen liittyen neljä omaa julkaisua. Ne näkyivät yli 84 000 ihmiselle. Niitä jaettiin 217 kertaa, niistä tykättiin 1436 kertaa ja ne keräsivät yhteensä 87 kommenttia. Joku saattaa pitää “some-pöhinän” luomista helppona, mutta sen kääntäminen 150 myydyksi Sesonkikassiksi ei ole itsestäänselvyys. Julkaisujen kommenteissa mainittiin useita kymmeniä kauppoja sekä paikkakuntia, joista ihmiset haluaisivat tulevaisuudessa hankkia Sesonkikasseja.

VAIKUTUKSET RUOKAKULTTUURIIN

Ravitsemussuositukset kehottavat meitä syömään vähintään puoli kiloa päivässä kasviksia. Tämä tarkoittaa vuodessa yli 183,5 kiloa. Vuoden 2012 Ravintotaseen mukaan tuoreiden kasvisten kulutus on noin 120 – 140 kiloa henkilöä kohden. Kaupan näkökulmasta tämä tarkoittaa pelkästään aikuisväestöllä (20-60 vuotiaat) laskettuna vähintään 112 000 000 kilon markkinaa.

Vuoden 2008 kasvistaseen mukaan söimme punajuuria noin 800 grammaa henkilöä kohden vuodessa. Nyt myynnissä ollut Sesonkikassi sisälsi kilon punajuuria! Perjantaina 6.3.2015 K-Supermarket Postitalossa tarjolle tulevaan Sesonkikassiin valitsimme kotimaisista kasviksista mm. juuripersiljan ja palsternakan. Kotimaiset Kasvikset RY:n arvion mukaan syömme vuodessa vain muutamia satoja grammoja palsternakkaa. Juuripersiljan vähäistä kulutusta ei näy edes tilastoissa.


Suomen syödyin juures on porkkana, jota syömme noin yhdeksän kiloa vuodessa. Seuraavaksi syödyin juures on lanttu, jota käytämme reilun kilon vuodessa. Punajuuren kulutus jää alle kilon, naurista ja palsternakkaa syömme alle sata grammaa vuodessa! Retiisiä nautimme vuosittain noin 50 grammaa ja juurisellerin osuus on ainoastaan 30 grammaa vuodessa.

Kasvisten käytön lisäämiselle ja monipuolistamiselle suomalaisten ruokavaliossa on haastava keksiä negatiivisia vaikutuksia.Millaiset vaikutukset voisivat olla 100 000 viikoittain myydyllä Sesonkikassilla kotimaiselle ruoantuotannolle, ruokakulttuurille tai kansanterveydelle?

SESONKIKASSIN TULEVAISUUS VOI OLLA VERKOSSA

Sesonkikassi toimii takuulla konseptina perinteisessä kivijalkamyymälässä, kunhan asiakkaat tottuvat jatkuvuuteen. Sen ideana ei ole hintojen polkeminen kertatarjouksena, vaan tarjota joka viikko kasvikset monipuolisesti, mutta edullisesti. Noutopiste, jossa on saatavilla reseptejä sekä lisää informaatiota valituista kasviksista on mainio paikka myydä Sesonkikassia.


Raakatorin Sesonkikassi on tilattavissa 3.3.2015 alkaen.Tarkemmat toimitusalueet löydät Raakatorin verkkosivuilta .

Suunnittelimme yhdessä Raakatorin kanssa ruokaverkkokaupassa tarjolla olevan Sesonkikassin, jossa kaikki kasvikset ovat luomua. Kerralla isomman määrän tilaaminen verkosta on helppoa, kun ostoksia tarvitse kantaa itse kotiin. Sesonkikassin pakkaaminen ei vaadi välttämättä “lisäkäsiä”, vaan se hoituu muiden verkkokaupasta tilattujen raaka-aineiden ohessa. Verkkokaupasta saatava diagnostiikka helpottaa varmasti tilausten ennakointia.

Jatkamme Sesonkikassin tarjoamista K-Supermarket Postitalossa aina perjantaisin. Olen paikalla 6.3.2015 klo 10-11 välisenä aikana. Tervetuloa tervehtimään ja kyselemään lisää satokauden kasviksista!

Yhteistyöterveisin Samuli Karjula (@APSK86), Satokausikalenterin perustaja. Voit lähettää sähköpostia suoraan minulle osoitteeseen samuli.karjula(at)satokausikalenteri.fi tai soittaa numeroon 0440265164.

Teemme mielellämme yhteistyötä ruokakauppojen tai muiden alan ammattilaisten kanssa ympäri Suomea. Mikäli sinulla on satokauden kasviksiin liittyvä idea, ota meihin yhteyttä. Voit vinkata meille ideasi tai paikan mistä haluaisit tulevaisuudessa hankkia Sesonkikassin myös Twitterissä ja Instagramissa @kausikalenteri tai Facebookissa.

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Sesonkikassi: Koko viikon kasvikset kerralla

Toimintamme aloittamisesta lähtien olemme saaneet yhteydenottoja, joissa on tiedusteltu mistä laadukkaita kasviksia kannattaa ostaa. Emme itse myy kasviksia, mutta autamme mielellämme muita tarjoamaan edullisempia, ekologisempia ja laadukkaita kasviksia. Näistä lähtökohdista suunnittelimme Sesonkikassin. Sen avulla ravitsemussuositusten mukainen kasvisten nauttiminen onnistuu varmasti. Sesonkikassin saa 3.3.2015 alkaen verkkokaupasta luomuna!


Ensimmäiset Sesonkikassit ovat myynnissä Helsingissä K-Supermarket Postitalossa (Elielinaukio 2 G) 25. – 27.2.2015 klo 15-20 välisenä aikana. K-Supermarket Postitalo voitti Suomen Paras Hevi -kilpailussa marketsarjan. Tarjolla oleva Sesonkikassi sisältää kuvassa näkyviä kasviksia. Me emme määritä sesonkikassin hintaa, vaan siihen vaikuttavat valittujen kasvisten hinta, laatu, kokoamiseen käytetty työ ja kaupan hinnat. Näillä valinnoilla ja kaupan kanssa tehdyllä yhteistyöllä tämän kassin hinta asettui alle kymmeneen euroon.

SESONKIKASSI ANTAA LISÄARVOA

Tarjoamme Sesonkikassin mukana lisätietoa siihen valituista kasviksista. Useaan kasvikseen liittyy mielenkiintoisia kaskuja sekä hyviä vinkkejä. Kun tietää mitä syö, arvostus ruokaa kohtaan nousee ja se saattaa jopa maistua maukkaammalta. Kerralla isomman määrän ostaminen opettaa valmistamaan samasta kasviksesta useita eri ruokia.


“Kauneusvirheistä” kärsivät hedelmät jäävät helposti ostamatta ja niistä syntyy turhaa hävikkiä. Esimerkiksi appelsiiniin kuoren ulkonäkö ei vaikuta makuun.

KAIKKEA EI TARVITSE SAADA VUODEN YMPÄRI

Sesonkikassissa laatu korvaa määrän. Sen sisältö vaihtuu joka kuukausi. Tällä tavalla suunniteltuna hinta pysyy kohtuullisena ja siihen valikoidut kasvikset maistuvat parhailta. Olemme ehkä tottuneet syömään monipuolisesti viikkotasolla tarkasteltuna. Sesonkikassin avulla syöt varmasti entistä monipuolisemmin vuositasolla ja pääset kokeilemaan uusia kasviksia.


Suosimalla sesonkia ruokailusta tulee monipuolista. Sesonkikassin avulla ylität varmasti ravitsemussuositusten mukaisen määrän sekä syöt monipuolisemmin.

SESONKIKASSI KOTIOVELLESI LUOMUNA

Suunnittelimme yhdessä Raakatorin kanssa Sesonkikassin, jossa kaikki kasvikset ovat luomua. Jokainen kasvis on käsin pakattu, eli laadunvalvonta on erinomaisella tasolla. Raakatori toimittaa tällä hetkellä Sesonkikasseja Etelä-Suomen alueelle. Tarkemmat toimitusalueet löydät Raakatorin verkkosivuilta. Tutustu Sesonkikassin sisältöön ja siihen valittuihin kasviksiin tästä linkistä.


Raakatorin Sesonkikassit ovat käsinpakattuja, joten saat varmasti satokauden parhaat kasvikset!

SESONKIKASSI LÄHIKAUPPAASI?

Haluamme lisätä kasvisten osuuttaa suomalaisten ruokavaliossa. Valitettavasti tällä hetkellä Sesonkikasseja saa ainoastaan Etelä-Suomen alueelta. Teemme mielellämme yhteistyötä ruokakauppojen tai muiden alan ammattilaisten kanssa ympäri Suomea. Mikäli sinulla on satokauden kasviksiin liittyvä idea, ota meihin yhteyttä. Voit vinkata meille ideasi tai paikan mistä haluaisit tulevaisuudessa hankkia Sesonkikassin myös Twitterissä ja Instagramissa @kausikalenteri tai Facebookissa.

Yhteistyöterveisin Samuli Karjula (@APSK86), Satokausikalenterin perustaja. Voit lähettää sähköpostia suoraan minulle osoitteeseen samuli.karjula(at)satokausikalenteri.fi tai soittaa numeroon 0440265164.

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!