Voi itku, sillä sipuli

Urheilu herättää tunteita ja aiheuttaa tunnemyrskyjä niin itse urheilijoissa, taustajoukoissa kuin katsojissakin. Voiton hurma, tappion katkeruus tai uran käännekohtien intensiivisyys voi tipauttaa raavaankin miehen kyynelissä polvilleen. Vapaaottelu on sekä henkisesti että fyysisesti raskas laji. Viimeistään otteluun valmistautuessa heittelee rauhallisimmankin miehen tai naisen ajatukset ja tunneskaalat ääripäästä ääripäähän käyden läpi lähes kaiken mahdollisen siinä välillä. Perusluonnoltaan minua paljon rauhallisempi ja rennompi valmentajani Aleksi Kainulainen, entinen ammattilaisvapaaottelija itsekin, totesi ottelu-urani alussa osuvasti ymmärtävänsä tunnemyrskyisiä naisia paljon paremmin koettuaan itse vastaavan jakomielisyyden otteluidensa alla.

Vaikka tiedostankin tavoitteellisen urheilun kokonaisvaltaisen vaikutuksen aina tunne-elämään asti, yllätyn yhä ja useinkin, kuinka tällainen itkupilli on päätynyt näin kovan lajin pariin. Itkupillillä tarkoitan nyt sitä, kun luontainen reaktio lähes mihin tahansa on itku. Olin sitten ylpeä lapsista, iloinen maailmanmestaruudesta, kiitollinen perheestä tai taustajoukoista, turhautunut, väsynyt, pettynyt, stressaantunut tahi oikeasti surullinen, on nopeasti pala kurkussa ja tippa linssissä. Uskoakseni lähes kaikki treenikaverit, harjoitusten vetäjät ja muut salilla kanssani samanaikaisesti olleet ovat joskus huomanneet syvät värisevät henkäykset, punertuvat silmät tai hikipyyhkeeseen kasvojen hautaamisen. Alun muutamien ”ootko kunnossa” ja ”loukkasitko” -kysymysten jälkeen ei ole onneksi tarvinnut sen kummemmin nyyhkyttämistään selitellä – onneksi, koska suun avaaminen siinä vaiheessa murtaisi lopullisesti kaikki padot ja päästäisi hillittömän porun valloilleen.

En jaksa treenatessa enää tuhrata energiaani tunteiden piilotteluun, mutta itkupotkuraivarit paljastuvat vapaammin esille luonnollisesti omien valmentajien ja tutuimpien treenikavereiden seurassa. Treenisalin lähipiiri onkin nyyhkytyksiini tottunut ja osaavat olla sitä huomioimatta ja siitä häiriintymättä. Erityisesti pystypainivalmentajani Sami Sakko, naisen kanssa toimimiseen upeasti tahollaan kotona koulutettu aviomies, käsittelee uhkaavat porut komeasti ignoraamalla kaiken tunteilun. Sami jatkaa harjoitusta tehokkaasti eteenpäin ja tarvittaessa kylmän asiallisesti käskee keskittymään oleelliseen. Sanonkin usein leikkisästi, joskin myös totuudenmukaisesti, Allun ja Samin muodostuneen valmentajikseni, koska he ovat sopivan pienikokoisia kovia kamppailu-urheilijoita itsekin ja, mikä tärkeintä, ymmärtävät tarpeeksi hyvin naisia.

Helposti esiin nouseva itku onkin usein vapauttavaa ja puhdistavaa. Tunnemyrskyn pahin piikki poistuu kyynelinä ja asioihin pystyy taas suhtautumaan vähän järkevämmin. Itselläni tuntuu myös kuin mikä tahansa selittämätön kummallinen olo kropassa puhdistuisi pienen porun myötä. Onneksi helpottavaan itkuun päästäkseen ei tarvitse välttämättä sitä pientäkään tunneheilautusta vaan tarvittaessa itkuksi asti yltyvät kyyneleet saa aikaiseksi myös keittiössä yhdellä lempikasviksistani, syyskuussa sesonkiin nousevalla sipulilla. Rakastan eri sipuleja monissa muodoissa kypsentämättömästä haudutettuun ja karamellisoituun ja käytänkin sipulia lähes kaikissa ruuissamme sekä itselleni kokkaillessa pääraaka-aineenakin. Huomasinkin heti ensiselailulla, ettei Sesonkirespteistä löydy sipulia pääraaka-aineena lainkaan. Tämä ”vajaavaisuus” osottautuikin hyväksi asiaksi, kun löysin syyskuun ohjeista lähes salottisipulin veroisen, itselleni uuden herkun: ruusukaalin! Kun Satokausikalenteri ohjaa valitsemaan tummanvihreitä, napakoita keriä, joiden halkaisija on 2-4cm ja Sesonkiresepteistä löytää ohjeet ruusukaalin täydelliseen kypsennykseen sekä pannulla paistaen, kastikkeessa muhien että uunissa paahtaen, kauhukuvat niistä harvoista lapsuuden kokemuksista kamaliksi ylikypsytetyistä lisukeruusukaaleista katoaa unholaan. Sesonkirepteistä löytyy Ruusukaali-pekonipasta, Ruusukaalipizza sekä Lämmin ruusukaali-perunasalaatti, mutta kun ruusukaalin vihdoin oppii oikein kypsentämään, löytää se jatkossa helposti tiensä lähes ruokaan kuin ruokaan – kuten sipulitkin.

#Brutsku vuodattaa juuri nyt kyyneliä, ja vielä paljon enemmän hikeä, valmistautuessaan seuraavaan otteluunsa Saksassa Obertraulingissa Young Blood Night vol. 8 -tapahtumassa 22.10. Valmistautumistani voit seurata Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

Äiti, vaimo, vapaaottelija.
27-vuotias kahden lapsen äiti. Turkulaista Finnfighters’ Gymiä edustava ammattilaisvapaaottelija, amatöörien korsisarjan maailmanmestari 2015.

Twitter & Instagram @GrusanM