Raparaperia mausteliemessä

Raparperi kypsyy makeassa mausteliemessä herkulliseksi lämpimäksi jälkiruoaksi. Yhdistä se maustamattomaan jogurttiin tai, jos todella haluat herkutella, vaniljajäätelöön. Käytä nuoria ja kauniin punaisia raparperin varsia, jotta saat jälkkäristä mahdollisimman näyttävän.

Annoksia: 4-6

Valmistusaika: 5 min

Kypsennysaika: 15 min

Ainekset

  • 350 g tuoretta raparperia
  • 1 dl appelsiinimehua
  • 3 rkl hunajaa
  • peukalonpään kokoinen pala inkivääriä raastettuna
  • 0,25 tl kardemummaa jauhettuna
  • 2 kokonaista tähtianista
  • 1 vaniljatanko halkaistuna ja siemenet kaavittuna erikseen

Tarjoiluun maustamatonta jogurttia tai vaniljajäätelöä

Valmistus

  1. Lämmitä uuni 2o0°C.
  2. Pese raparperinvarret ja pilko ne vinosti noin 5 cm pituisiksi paloiksi. Levitä palat vuoan pohjalle.
  3. Sekoita loput ainekset pienessä kulhossa ja kaada raparperinpalojen päälle.
  4. Kypsennä uunissa n. 12-15 min tai kunnes raparperit ovat pehmenneet. Hämmennä kerran pari kypsennyksen aikana.
  5. Annan jäähtyä hetki ja tarjoile jogurtin (tai vaniljajäätelön) kera.
Reseptin on tehnyt sesonkikasviksista tehdyistä herkuista innostunut Tiia Peltoranta.

Arkimenu lasten suusta, sesonkiherkkuja aikuiseen makuun

Olen 27-vuotias turkulainen ammattilaisvapaaottelija. Treenaamisen ohessa pyöritän nuoren lapsiperheen arkea, tärkeimpinä vastuualueinani ruokahuolto ja pyykkirumba.

Kuten aiemmassa Satokausikalenterin haastattelussa totesin, olen pienine tuloineni ruokaillut aina löyhästi satokausien rytmissä. Nyt, kun ravitsemukselliset valintani eivät enää vaikuta vain omaan jaksamiseeni ja hyvinvointiini, vaan lisäksi sekä optimoi kehitykseni vapaaottelijana että muodostaa rakennusaineet ja ruokailutottumukset kovaa vauhtia kasvaville lapsilleni, on yhä monipuolisempi kasvis- ja ruokakalavalikoima ollut erittäin tervetullut apu.

Lapsiahan, ainakin meidän jälkikasvua, kiinnostaa mielettömästi ihan tavallisetkin ”aikuisten jutut” – leikitään kotia, teekutsuja, ravintolaa, imuroidaan – ja mikäs sen parempaa kuin päästä ihan oikeasti osallistumaan aikuisten askareihin. Ruoka maistuu selkeästi paremmin, kun on saanut olla mukana perheen ruokien suunnittelussa, hankinnassa ja toteutuksessa. Poikamme muistaa joka maanantai- ja torstaiaamu pyytää läheisen ruokakaupan mainossivut Turun Sanomien välistä itselleen, ehdottelee tulevia ruokia, tavaa tarjouskalojen lajien nimiä ja huutelee hintoja. Itse olen aina viihtynyt keittiössä kokkailemassa, mutta ruokien jatkuva ideoiminen kasvaa usein ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Olenkin suosiolla ulkoistanut ruokalistan suunnittelun loppuperheelle. Lapsilta tulee luovia ratkaisuja, kun ilmoittaa jääkaapin sisällön ja kysyy, mitäs ruokaa näistä halutaan. Onneksi myös perus makaronilaatikoita ja kanakeittoja toivotaan usein.

Itse seuraan tyytyväisenä lasten kiinnostusta ravintoaan kohtaan ja pohdin mielelläni heidän kanssaan eri ruokien sisältöjä ja ravintoaineiden merkitystä kehoissamme. Välillä muiden ihmisten läsnäollessa saatan kuitenkin pälyillä ympärilleni kuulijoiden reaktioita, kun 6-vuotias isoveli kehoittaa 3-vuotiasta pikkusiskoaan syömään eväänsä reippaasti loppuun saadakseen leivästä hiilareita, jotta jaksaa vielä leikkiä, leikkeleestä protskua, jotta saa lihaksiin lisää voimaa, ja juustosta kalsiumia, jotta luut pysyvät vahvoina.

Vaikka ruokalistan suunnittelun olen tehokkaasti ulkoistanut jälkikasvulle, oli heinäkuun Sesonkiresepteistä pakko kokeilla ehkä aikuisempaan makuun paremmin soveltuva Grillattu selleri sinihomejuustolla – erityisesti, koska kevään ja alkukesän aikana tuli ihastuttua grillattuun parsaan sekä sinihome- että fetajuustolla. Sinihomejuuston toimiessa upeasti sekä parsan että sellerin kanssa, on seuraavissa grillailuissa ehdottomasti testattava, toimiiko myös grillattu pekoniselleri kuten pekoniparsa. Ja pekonia ja suolaisia juustoja kun pitkulaisiin sesonkikasviksiin innostutaan yhdistämään, täytynee kokeilla myös puolison ehdottamat grillattu pekoniraparperi sekä grillattu raparperi sinihome- tai fetajuustolla.

Äiti, vaimo, vapaaottelija.
27-vuotias kahden lapsen äiti. Turkulaista Finnfighters’ Gymiä edustava ammattilaisvapaaottelija, amatöörien korsisarjan maailmanmestari 2015.

Twitter & Instagram @GrusanM

Kesän satokauden kaksi helmeä – raparperi ja mansikka!

Heinäkuun alussa on täydellinen tilaisuus yhdistää herkullisesti kaksi kesän satokauden helmeä, nimittäin raparperi ja juuri juhannuksen jälkeen kypsynyt mansikka. Tarjoa raikas Raparperimansikkakakku esimerkiksi mökkivieraille tai -naapureille.

kakku2

Raparperikakku mansikkasydämellä ja vaniljakastikkeella

(maidoton)

Mansikkaraparperisydän:
250 g raparperia
½ dl sokeria
1 dl mansikoita

Kakkutaikina:
1 prk (200g) Yosa Food Kaurafraichea
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
2 kananmunaa
1 dl sokeria

Vaniljakastike:
1 prk (200g) Yosa Food Kaurafraichea
½ vaniljatankoa
½ dl sokeria

Mansikkaraparperisydän
Aloita valmistamalla mansikkaraparperihillo. Pilko raparperi pieniksi paloiksi. Kuumenna raparperi ja sokeri kattilassa koko ajan sekoittaen ja keitä keskilämmöllä noin 15 minuuttia. Anna hillon jäähtyä. Pilko mansikat ja lisää hillon sekaan. Säästä puolet hillosta kakkuun ja kaada puolet lasipurkkiin erikseen tarjoiltavaksi kakun kanssa.

Kakku
Sekoita kulhossa vehnäjauho, leivinjauhe ja kardemumma. Vatkaa toisessa kulhossa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vaahtoon Yosa Food Kaurafraiche. Yhdistä kosteat ja kuivat aineet nostelemalla tasaiseksi taikinaksi. Voitele kakkuvuoka öljyllä ja jauhota kevyesti, tai asettele vuokaan leivinpaperi. Kaada taikinaa vuokaan peittäen pohjan. Lisää keskelle mansikkaraparperihilloa. Kaada vuorotellen reunoille taikinaa ja keskelle hilloa kunnes kakkuvuoka on lähes täynnä. Peitä hillo lopulla taikinalla. Paista 150 °C-asteisessa uunissa noin tunti. Anna kakun jäähtyä. Irrota kakku vuoasta ja siirrä kakkulautaselle.

Vaniljakastike
Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet kattilaan (laita mukaan myös vaniljatanko). Lisää kattilaan Yosa Food Kaurafraiche ja sokeri. Kuumenna seos jatkuvasti sekoittaen ja keitä noin 5 minuuttia. Kun kastike on jäähtynyt, poista vaniljatangon puolikkaat ja kaada tarjoilukannuun.

Nauti raparperikakku Yosa-vaniljakastikkeen ja raparperimansikkahillon kera!

VINKKI: Mikäli valmistat kakun suurella kakkuvuoalla tai uunipellillä, tuplaa reseptin määrät. Herkullinen ja ihanan kostea raparperikakku vie kielen mennessään, joten suuremman määrän leipominen kannattaa! (tämän reseptin kakkuvuoan vetoisuus oli 8dl)

*

 

Hyvän vegesafkan ystävä, markkinoinnin ja viestinnän tehosekoitin ja ruoka-alan yleismauste. Lautasella yleensä satokauden herkkuja pienellä twistillä ja tofua jossa on makua.

Tavoitteena on laadukkaan kasvisruoan ja satokausiajattelun edistäminen – rennolla otteella ja herkullisesti! Kaikki reseptit, kuvat ja kirjoitusvirheet ovat omia.

Raparperi-lakritsimousse

Lakritsijauhe antaa kirpakalle raparperille uutta ulottuvuutta tässä unelmankeveässä moussessa.

6 annosta

Valmistusaika: 30 min

Jäähtymisaika: 1 h

Ainekset

  • 400g nuoria raparperin varsia
  • 1,5 dl omenatäysmehua
  • 3 tähtianista
  • 2 tl lakritsijauhetta
  • ripaus suolaa
  • 1 rkl (kookos)palmu- tai intiaanisokeria
  • 2 kananmunankeltuaista
  • 0,5 dl hunajaa
  • 2 kananmunanvalkuaista
  • 2 dl jääkaappikylmää kookoskermaa
  • 0,5 tl vaniljajauhetta

Valmistus

  1. Pese ja pilko raparperinvarret pieniksi paloiksi.
  2. Kiehauta omenamehu ja tähtianikset miedolla lämmöllä.
  3. Lisää raparperit ja keitä hiljalleen 5 min kannen alla.
  4. Poimi tähtianikset pois (huuhtele ja säästä koristeeksi) ja lisää ripaus suolaa, kookossokeri ja lakritsijauhe.
  5. Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa ja anna jäähtyä kunnolla.
  6. Erottele kananmunanvalkuaiset puhtaaseen ja kuivaan kulhoon ja lisää keltuaiset ja hunaja raparperisoseeseen. Vispaa seos heti tasaiseksi.
  7. Siirrä raparperisose liedelle miedolle lämmölle ja kuumenna kunnes munankeltuainen sakeuttaa seoksen. Vatkaa seosta jatkuvasti vispilällä tai sähkövatkaimella jotta siihen ei muodostu kokkareita. Anna jäähtyä kunnolla.
  8. Vatkaa valkuaiset jämäkäksi vaahdoksi, mutta jätä se pehmeäksi. Tässä ei tehdä marenkia. Kääntele jäähtynyt raparperisose valkuaisvaahdon joukkoon.
  9. Valuta vesi kookoskermapurkista pois leikkaamalla yksi tetran sivu auki ja vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi omassa kulhossaan. Mausta vaniljajauheella. Kääntele raparperi-valkuais-seokseen.
  10. Jaa mousse tarjoiluastioihin ja siirrä jääkaappiin jäähtymään tunniksi ennen tarjoilua. Voit koristella annoksen esimerkiksi tähtianiksen kukilla.

Huom! Jos kärsit korkeasta verenpaineesta, nauti kohtuudella.

Reseptin on tehnyt sesonkikasviksista tehdyistä herkuista innostunut Tiia Peltoranta.

Raparperi

Raparperi (Rheum x hybridum) kuuluu kevään ensiherkkuihin, joita avomaalta voi poimia. Kurttulehdet puskevat maasta terhakoina heti toukokuussa. Jo sormenpaksuisia varsia voi hiukan kiertäen irrottaa tyvestä, leikata lehdet pois maatumaan ja valmistaa lehtiruodeista erilaisia herkkuruokia. Parhaimmillaan sato on heti keväällä, kun lehtiruodit ovat mehukkaita ja hapokkaita.

Raparperi on monivuotinen tatarkasvi, josta käytetään syötäväksi lehtiruodit. Se on hyvin talvenkestävä, joten raparperia kasvatetaan napapiirillä saakka. Raparperin mehukkaat varret ovat aliarvostettuja hienostuneeseen makuunsa verrattuina.

Raparperin lehtiruodit sisältävät omena-, oksaali-, sitruuna- ja hiukan etikkahappoa. Haitallisena pidettyä oksaalihappoa on suunnilleen saman kerran kuin pinaatissa. Hapoista ja aromiaineista raparperi saa hedelmäisen makunsa.

Alkujaan raparperia on käytetty lääkekasvina, Kiinassa jo 5000 vuotta sitten. Raparperin alkukoti on Aasian itäisimmissä osissa. Nykyään raparperia viljellään laajalti lauhkeassa vyöhykkeessä. Sen viljely yleistyi ensin Ranskassa, Belgiassa ja Hollannissa. Vihanneskasvina raparperi on hyvin nuori. Ilmeisesti se otettiin ruokakäyttöön vasta 1700-luvun puolivälissä.

Kuluttaja toivoo nyt punaisia lajikkeita

Suomeen raparperi tuli syötävänä kasviksena ensin herrasväen puutarhoihin 1800-luvun lopussa. Rohdoskasvina se tunnettiin jo aiemmin. Vasta 1900-luvun alussa se yleistyi tavallisen kansan tietoisuuteen niin, että raparperia on löytynyt joka töllin puutarhakasvina kautta koko Suomen. Arvostus vaikuttaa olevan nousussa. Nykyään Suomessa kasvaa kymmeniä raparperilajikkeita.

Luonnonvarakeskus (Luke) etsintäkuulutti v 2015 vanhoja, 1940-luvulla ja sitä ennen istutettuja suomalaisia raparperilajeja. Se sai vastauksia peräti 750, jolla Luke kasvattaa kansallista raparperikokoelmaa osana kansallista geenivaraohjelmaa. Kiinnostavimpina pidetään täysin puna- tai valkoruotisia. Punaruotiset raparperit antavat hieman vähemmän satoa, ja niiden maku on miedompi kuin vihreiden.

Olisi suotavaa saada kaikkien ulottuville erilaisia raparperilajikkeita. Nyt hallitseva lajike on vihreäruotinen Victoria. Uusi vähähappoinen lajike on Ruotsissa kehitetty Barbro. Muita lajikkeita ovat esimerkiksi Elmblitz, Elmsfeuer ja Mangold rainbow. Lehtiruotien punaisuus johtuu antosyaanista, jota voi olla vain pintakerroksessa tai kauttaaltaan ruodissa. Canada Red on esimerkki punaruotisesta raparperista. Myös oksalaatti- ja omenahappopitoisuudessa on suuria lajike-eroja.

Raparperista saa kaliumia

Raparperi on hyvä kaliumin lähde. Se sisältää melko paljon myös kalsiumia. Raparperin sisältämä oksaalihappo tosin sitoo kalsiumia. Kun syö raparperia, on hyvä nauttia samalla maitoa tai jotain maitovalmistetta kalsiumin saannin takia. Mikä paremmin raparperipiirakan tai raparperikiisselin kanssa sopisikaan kuin maito, jäätelö tai vaniljakastike.

Kaikille raparperi ei sovi. Oksaalihappo voi pahentaa kihtipotilaan tai niveltulehdusta potevan vaivoja. Raparperin lehtiä ei pidä syödä, koska ne ovat myrkyllisiä.

Maistuvaa makeana

Pullapohjainen raparperipiirakka on toisen suosikki toisen vannoessa muropohjaisen raparperitortun nimiin. Jälkiruokana raparperikiisseli on ehdoton suosikki. Myös vatkattu raparperipuuro eli vispipuuro kannattaa muistaa ja kokeilla. Koska raparperisatoa saadaan pitkin kesää, kiisseliin voi myöhemmin hyvin yhdistää mansikoita. Raparperikiisselin makuun käy hyvin ruisleipäkin.

Upeanväriset raparperisima ja raparperimehu ovat kesän parhaita jano- ja saunajuomia. Raparperisimaa voi tarjota kesäisten juhlien alkujuomana. Raparperin maku korostuu inkivääristä, kanelista tai tähtianiksesta. Raparperimehu täydentyy mansikoista ja mintunlehdistä.

Jälkiruokakastikkeen tavoin voi nauttia raparperihilloketta. Raparperihilloke sopii vaniljajäätelön, lettujen ja vohveleiden kanssa suomalaisen suveen kahvipöytään, jälkiruokasi tai muuten vain välipalaksi.

Käytä myös vihanneksen tavoin

Raparperista voi valmistaa pääruoan ja erityisesti grilliruokien lisäkkeen chutneyn tapaan. Mausteeksi sopivat inkivääri ja chili. Raparperin hapokkuuden voi hyödyntää kalaruokien valmistuksessa. Raparperi kypsyttää graavattavaa tai cevichen tapaan tarjottavaa kalaa aivan kuten sitruuna.

Helppoa säilöntää

Helpoin tapa säilöä raparperin varsia, on pakastaa ne. Leikkaa kevyesti kuoritut raparperinvarret sentin-parin viipaleiksi ja pakasta kevyesti sokeroituina pusseihin. Muotoile pussit litteiksi, jotta pakastuminen tapahtuu mahdollisimman nopeasti.

Raparperihillo ja -hilloke ovat hyviä joko pelkästään raparperista valmistettuina tai mansikoihin yhdistettyinä. Höyrymehuun voi raparperin kumppaniksi lisätä vaikka mansikoita tai omenaa. Pelkästään raparperista tehty mehu on hyvin kauniin väristä ja raikasta.

Säilytä kylmässä

Raparperinvarret tulee säilyttää +2–+5 asteessa mieluiten rei’itetyssä muovipussissa, ja käyttää alle viikon sisällä. Hyvät raparperin lehtiruodit ovat tuoreita, kiinteitä, meheviä ja hienosyisiä. Väri vaihtelee vihreästä punaiseen. Liian suuriksi kasvaneet varret ovat helposti puisevia ja säikeisiä. Sellaiset kannattaa niittää pois. Juurakosta versoo uusia varsia loppukesäksikin.

Raparperin lehdet vain koristekäyttöön

Raparperin lehtilavoissa on runsaasti antrakinonia ja liukoista oksaalihappoa, joten ne eivät sovi ihmisten eivätkä eläinten ravinnoksi. Jos raparperinlehtiä käyttää pöydän kattamisessa, ne sopivat maljakkoon tai katealustaksi. Suoraan kosketukseen ruoan kanssa eli lautasena niitä ei pidä käyttää.

Kokeiltuja ruokaohjeita raparperista

Kokeile ja hämmästy! Raparperiakin voi graavisuolata. Sokeri-suolaseos pehmentää paperinohuet raparperiviipaleet niin, että niitä voi nauttia raikkaana lisänä vaikkapa graavisuolatun siian kanssa. Graavattuna raparperi ei maistu lainkaan liian happamalta.

Raparperia ei kannata rajata pelkästään makeaan leivontaan ja jälkiruokiin. Se sopii mitä parhaiten chutneyn pohjaksi. Voit käyttää puolet raparperia ja puolet kirsikkatomaatteja, jolloin saat oivallisen chutneyn terästämään kesän grilliruokia. Mausteeksi voit poimia muutaman siankärsämönlehden antamaan pippurisuutta.

Moni leipoo raparperista pulla- tai murotaikinaan piirakkaa, mutta kannattaa kokeilla myös paistosta ilman taikinapohjaa! Se on herkkua, kun maustaa raparperin tuoreella inkiväärillä ja ripauttaa rapeudeksi mukaan pähkinöitä tai manteleita. Valele kuuman paistoksen päälle kylmää vaniljakastiketta tai jäätelöä.

Teksti, ohjeet ja kuvat: Pirjo Toikkanen

Olen ruokatoimittaja, kotitalousopettaja sekä ruokablogisti, joka tykkää valmistaa kasvispainotteista ruokaa sesonkien mukaan. Lisää reseptejä ja vinkkejä löydät blogistani.

Parasta juuri nyt: Raparperi

Valitsimme viikon kasvikseksi raparperin. Se on ensimmäisiä avomaan vihanneksiamme, jonka satoa on ollut saatavilla jo toukokuusta alkaen. Tällä hetkellä sitä löytää tavallisistakin ruokakaupoista edulliseen hintaan.


Raparperi on ensimmäisiä avomaan vihanneksiamme, jonka satoa on ollut saatavilla jo toukokuusta alkaen. Tällä hetkellä sitä löytää tavallisistakin ruokakaupoista edulliseen hintaan.

YLEISTÄ RAPARPERISTÄ

Raparperit (Rheum L.) ovat alunperin kotoisin Itä-Aasiasta, josta edelleen löytyy useita eri raparperilajeja. Raparperia on käytetty Kiinalaisessa lääketieteessä jo yli 5000 vuoden ajan. Sen juurakosta ja juurista voidaan valmistaa voimakkaita laksatiiveja, joiden teho perustuu sen sisältämiin antrakinoneihin.

Ravinnoksi käytettävä raparperi lienee levinnyt Kiinasta Venäjän kautta Eurooppaan ja ensimmäiset kirjalliset dokumentit sen viljelystä Euroopassa löytyvät 1700-luvulta. Raparperi yleistyi Ranskassa, josta se pikkuhiljaa levisi Belgiaan, Hollantiin ja muihin Euroopan maihin. Euroopassa viljeltävistä lajikkeista ei enää pystytä ulkonäön perusteella päättelemään mitä lajia ne ovat alunalkaen olleet.

Raparperi on saanut nimensä vanhan kauppaväylän mukaan. Uralin rinteillä kasvanutta raparperia tuotiin Volgaa pitkin Eurooppaan ja joesta käytettiin nimitystä Rha Barbarum eli barbaarien joki. (Englanniksi raparperi on rhubarb.)

SADONKORJUU, SESONKI JA VARASTOINTI

Raparperi on monivuotinen tatarkasvi. Raparperin suurilapaiset kasvulehdet ja lehdiruodit voivat saavuttaa jopa 60-70 sentin pituuden. Nuoren raparperin lehden tukisolukot eivät ole vielä puutuneet vaan se tuntuu pehmeältä eikä säikeiseltä. Lehden vanhetessa sen tukisolukko muuttuu sitkeämmäksi ja happamuus kasvaa. Lehtiruotien punainen väri johtuu antosyaanista.

Raparperin kukinta tapahtuu alle 10 asteen lämmössä, eikä päiväpituus vaikuta vernalisoituneen yksilön kukintaan. Raparperi kukkii alkukesästä ja sen kukintovarsi voi kasvaa jopa 2 metriä korkeaksi. Raparperit lajitellaan eri lajikkeisiin lehtiruodin värien mukaan. Muut lajike-erot muodostuvat lepotilan pituudesta, sadon aikaisuudesta tai kukinnan runsaudesta.

Raparperia voidaan kasvattaa joko siemenestä tai emotaimia jakamalla. Jos ajattelit istuttaa raparperia siemeninä, niin ensimmäistä satoa saa odottaa kaksi vuotta. Perinteisessä raparperin jakamisessa käytetään noin kahden tai kolmen vuoden vanhoja hyväkuntoisia taimia, joiden juurakot paloitellaan.

Raparperi kasvaa melkein kaikissa maalajeissa, mutta kuivassa paikassa sen sato voi jäädä pieneksi. Raparperi kannattaa istuttaa varhain keväällä tai myöhään syksyllä, kun kasvi on jo levossa. Satovaiheessa olevan raparperin kasvua voidaan nopeuttaa suojaamalle se katteella. Mikäli katteena käytetään valoa läpäisemätöntä materiaalia, sen lehdistä tulee vaaleampia ja pienilapaisempia.

Avomaalla kasvanutta raparperin satoa voidaan korjata istutusta seuraavana vuonna. Liian varhainen sadonkorjuu heikentää kasvia, eikä siitä saada myöhemmin kunnon satoa. Sadonkorjuussa lehdet repäistään irti käsin ja ne kannattaa valikoida yksilöiden kehityksen mukaan. Samalla kannattaa huolehtia siitä, että jatkokasvua ajatellen kasviin jää riittävästi yhteyttäviä lehtiä.

Sadonkorjuu kannattanee lopettaa ennen heinäkuun alkua, että kasvi on riittävän vahva myös seuraavalla kasvukaudella. Kerätty sato kannattaa nauttia heti ja jos sitä haluaa säilöä niin se kannattaa tehdä 0-1 asteessa, jolloin veden haihtuminen estetään. Tällä tavalla säilöttynä raparperi säilyy noin 2-3 viikkoa. Hyvästäkin säilytyksestä huolimatta ruotien säikeisyys saattaa lisääntyä ja ne taipuvat kaareviksi.

RAVINTEET JA KÄYTTÖ RUOKAPÖYDÄSSÄ

Raparperin satoa on saatavilla jo toukokuussa. Kiinnostus raparperin käyttöön ravinnoksi johtunee todennäköisesti sen aikaisesta sadosta ja sen nuorten ja mehevien lehtiruotien happamanmakeasta mausta. Ruodit sisältävät runsaasti oksaali- ja omenahappoa. Sen lehtilavoissa on paljon antrakinonia ja liukoista oksaalihappoa, eivätkä ne sovellu ihmisten tai eläinten ravinnoksi.

Muropohjainen raparperipiirakka on monen hienon keväisen kahvihetken herkku. Raparperi toimii myös muissa jälkiruuissa kuten kiisselissä sekä vaniljajäätelön kanssa. Siitä voidaan valmistaa herkullista mehua tai simaa. Raparperista tehty hilloke sopii lettujen, pannukakun, jäätelön tai pikkuleipien kanssa kahvipöytään. Raparperin happamuutta voidaan hyödyntää kalaruokien valmistuksessa tai grilliruokien lisäkkeissä chutneyn tapaan. Raparperi sisältää jonkin verran C-vitamiinia, kalsiumia ja se on hyvä kaliumin lähde.

NOPEA VALMISTUSOHJE

• Pilko noin 200-300 grammaa raparperin varsia ja laita ne kattilaan. Kaadan niiden päälle desilitra vettä ja desilitra fariinisokeria. Keitä hetken aikaa, että varret hieman pehmenevät.
• Nosta pehmenneet raparperit uunivuokaan.
• Sulata kattilassa noin 100 grammaa voita. Lisää sekaan desilitra fariinisokeria ja kolme desilitraa kaurahiutaleita. Kuumenna hetken aikaa, että seos kiehahtaa. Mausta halutessasi kanelilla ja kardemummalla. Levitä seos uunivuokaan raparperien päälle.
• Laita uunivuoka 200-asteiseen uuniin ja paista kunnes kaurahiutaleet ovat kauniin ruskeita ja rapeita.
• Tarjoile paistos jäätelön, kermavaahdon tain vaniljakastikkeen kanssa.
Raparperi maistuu mansikan ja muiden kotimaisten marjojen kanssa. Suolaisissa ruoissa se sopii hyvin yhteen chilin kanssa.

VINKKEJÄ

Raparperi ei sovi kaikille ja sen sisältämä oksaalihappo voi pahentaa niveltulehduksesta kärsivän tai kihtipotilaan vaivoja. Oksaalihappo sitoo myös kehossa olevaa kalsiumia ja siksi raparperin kanssa suositellaan samanaikaisesti nautittavan maitotuotteita.

Lähteet ja lisälukemista:
http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kauden_kasvis/Raparperi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raparperi
http://www.fineli.fi/food.php?foodid=338
http://www.gardena.com/fi/garden-life/garden-magazine/raparperi-vihannes-vai-hedelma/
https://www.viherpeukalot.fi/?s=20&id=341&hakuehto=rn5
http://www.nutrition-and-you.com/rhubarb.html

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!