#Brutsku’n kasvislisukelempparit

Painoluokkaurheilussa matsidieetit ja painonvedot tulevat tutuiksi lähes kaikille ottelijoille. Varsinkin amatöörinä ottelin lähellä normaalipainoani tai sitä korkeammallekin sovituin painorajoin, mutta osana otteluun valmistautumista olen silti aina tykännyt siistiä ruokavaliotani. Tetynlainen dieetti onkin tärkeä osa matsiinvalmistautumistani erityisesti mentaalipuolen osalta myös ilman painontarkkailuakin.

Ruokavalion keventämisessä kasvikset nousevat tietenkin suureen osaan. Kun omien dieettieni aikana huolehdin yhä myös muun perheen ruokahuollosta, on luontevin ratkaisu lisätä kasvislisukkeita, joista muut maistelevat ja valitsevat mieluisiaan ja itse rakennan ateriani. Yksinkertaisetkin, mutta lämpimät kasvishöystöt tuovat nopeasti ruokailuun aterian tuntua pelkien tuoreraasteiden ja vihersalaattien sijaan.

Aterioideni pääosissa esiintyy siis kasvikset kypsennettyinä, usein sipulia, punajuurta, porkkanaa ja kaaleja, ja lisukkeina tuoreina, usein porkkanaa, kukkakaalia ja parsakaalia. Välipaloina ja jälkiruokina toimii varsinkin näin talvea kohti mentäessä eri piensitrukset tai isommista sitrushedelmistä, kuten greipeistä ja hunajapomelosta, koottu hedelmäsalaatti.

Suurilta osin kasviksista koostuva dieetti on minulle myös mieluisa, koska tykkään kasvisten mausta, sekä tuoreina että kypsennettyinä. Kypsennettäessä tykkään lisätä lähes kaikkiin kasviksiin mustapippuria myllystä, mutta muutoin oheiset lempparini eivät sisällä kikkailuja tai erikoisia kasvisten makujen tai koostumusten hämäystä, vaan punajuuri maistuu punajuurelta, sipuli sipulilta ja ruusukaali ruusukaalilta.

Punajuuri-sipulipaistos
1 keltasipuli
2-3 punajuurta
(oliiviöljyä)
(musta)pippuria (myllystä)
(kovaa sinihomejuustoa tai feta-/salaattijuustoa)

Kuori ja leikkaa sipuli ja punajuuret pitkittäin puoliksi ja ohuiksi puolikuu-viipaleiksi. Sipulit kannattaa jättää vähän paksummiksi ja punajuuret viipaloida mahdollisimman ohuiksi, ei kuitenkaan ihan sipsilastuiksi.
Paista viipaleet pienessä määrässä oliiviöljyä (tai kuivalla hyväpintaisella pannulla). Kun sipulit ovat saaneet vähän paistoväriä, peitä pannu kannella ja hauduta pitkään, viipaleiden koosta riippuen noin 15-25min, maltillisella lämmöllä.
Lisää pippuri, kun sipulin ja punajuurien nesteet ovat alkaneet irrota, tai valmiiden annosten päälle rouhien.
Juusto murustetaan halutessa valmiin paistoksen päälle ennen tarjoilua tai omille annoksille.

Paahdetut punajuuret
punajuuria
(musta)pippuria (myllystä)
(oliiviöljyä)

Kuori ja pilko punajuuret reilun sentin kuutioiksi. Ripottele oliiviöljyä vuualle punajuurien alle sekä pippuria ja oliiviöljyä punajuurien päälle, tai pyörittele punajuuret ja pippurit sekaisin ilman öljyä. Paista 200 asteisessa uunissa mieluisaan kypsyyteen, noin 25-40min.

Paistetut ruusukaalit
ruusukaaleja
raastettua sitruunankuorta (paremman puutteessa sitruunapippuria)
vettä

Leikkaa irti ruusukaalien tyvi ja poista mahdolliset nahistuneet uloimmat lehdet. Pilko ruusukaali pitkittäissuunnassa neljään osaan, pienimmät voi jättää puoliksi. Säilytä mukana myös irtoavat isoimmat syömäkelpoiset lehdet.
Laita pilkotut ruusukaalit kuumalle pannulle ja lisää vajaa desilitra kuumaa vettä. Anna veden kiehua pois. Raasta ruusukaalien joukkoon hyvin pestyn (luomu)sitruunan kuorta (tai lisää joukkoon sitruunapippuria) ja paista vielä, kunnes ruusukaalit saavat sopivasti väriä.

Keitettyä/höyrystettyä kukka- ja parsakaalia

Irrota kukka- ja parsakaalien kukinnot melko isoina osina, oksina, kaalin varresta ja lado kattilaan kukinto ylöspäin. Mikäli molempia kaaleja kypsennetään samalla, saa parsakaalit jäädä vähän kukkakaaleja isommiksi.
Lisää vettä sen verran, että varret ovat upoksissa mutta kukinnot veden pinnan yllä. Peitä kannella ja keitä/höyrystä kaaleja 5-10 minuuttia.
Keitinveden voi toki suolata oman maun mukaan.

Tällä hetkellä #Brutsku dieettaa 10.12. Battle of Botnia -tapahtuman otteluunsa Ruotsin Uumajassa. Facebookin urheilijaprofiilissa Minna #Brutsku Grusander on käynnissä ottelun TULOSVEIKKAUSKISA, jonka pääpalkintona on vuoden 2017 Satokausikalenteri ja Sesonkireseptit-kirja!

Äiti, vaimo, vapaaottelija.
27-vuotias kahden lapsen äiti. Turkulaista Finnfighters’ Gymiä edustava ammattilaisvapaaottelija, amatöörien korsisarjan maailmanmestari 2015.

Twitter & Instagram @GrusanM

Folaattia ruokavalioosi

Parsakaali, nokkonen, pinaatti, ruusukaali ja kukkakaali – mikä näitä kasviksia yhdistää? Vastaus on folaatti, joka on yksi vesiliukoisista B-vitamiineista. Keskimääräinen suomalainen ruokavalio sisältää suhteellisen vähän folaattia, joten tähänkin ongelmaan ratkaisu löytyy monipuolisemmasta kasvisten käytöstä.


Kuvioon on poimittu muutamien kasvisten folaattipitoisuuksia (Fineli 2015).

Foolihappo on folaatin synteenttinen muoto

Folaatin synonyyminä käytetään usein foolihappoa, mutta tätä ei esiinny luonnossa. Foolihappo on folaatin synteettinen muoto. Foolihappoa saadaan enimmäkseen lisäravinteista, kun taas kasvikset, täysjyväviljat sekä tietyt pähkinät sisältävät folaattia. Joissakin maissa foolihappoa on lisätty jopa elintarvikkeisiin, kuten viljavalmisteisiin. Molemmat muodot ovat kuitenkin samankaltaisesti aktiivisia elimistössä, joten puuttellista ruokavaliota voidaan yrittää paikata lisäravinteilla.

Miksi folaatin saantiin kannattaa kiinnittää huomiota?

Folaatti on erittäin tärkeässä roolissa DNA:n synteesissä ja entsyymireaktioissa. Ravinnosta saadusta folaatista imeytyy vain noin 50 prosenttia, joten käytännössä liiallinen folaatin saanti ravinnosta on mahdotonta. Kaiken lisäksi folaattia tuhoutuu herkästi ruoanvalmistuksessa ja pahimmassa tapauksessa sen määrä voi tippua jopa 30 prosentilla. Eritoten kuumentaminen tuhoaa herkästi folaatin.

Mahdollisuuksien mukaan riittävän folaatin saannin kannalta kasvikset kannattaa syödä aina mahdollisimman tuoreena ja käsittelemättömänä. Tutkimuksissa on saatu viitteitä folaatin osuudesta suojatekijänä sydän- ja verisuonisairauksissa, mutta vahvinta tutkimusnäyttöä on saatu sikiön hermostoputken sulkeutumishäiriön ehkäisyssä raskauden aikana.


Kotimaisista juureksista punajuuri sekä palsternakka ovat hyviä folaatin lähteitä.

Liiallinen määrä lisäravinteena nautittua foolihappoa voi johtaa vaikeuksiin

Liian suuren foolihapon saannin on epäilty lisäävän paksusuolensyövän riskiä. Tämä kohonnut riski kuitenkin liittyy usein purkista otettavaan foolihappolisään, joka imeytyy elimistöön lähes 100 prosenttisesti. Tämä ei ole kotimaassamme ongelma, vaan suurempi murhe on folaatin riittävä saanti ravinnosta. Jos hankit elimistösi tarvitseman folaatin ruoasta, niin yliannostuksen vaara on käytännössä olematon.

Saantisuosituksiin on vielä matkaa

Folaatin saantisuositus on 300 µg/vrk ja hedelmällisessä iässä, raskaana olevalle ja imettävälle naiselle se on 400 µg/vrk. Vaikka kasvisten käyttö suomalasisten ruokavaliossa on viime vuosina hieman lisääntynyt, emme silti pääse saantisuositusten mukaiselle tasolle.

Erityisesti naiset jäävät reippaasti suosituksen alle; Finravinto 2012-tutkimuksen mukaan naiset saavat ruoasta folaattia vain 234 µg/vrk. Liian vähäisen saannin lisäksi folaatin imeytymistä voi heikentää myös muun muassa keliakia, sinkin tai B12-vitamiinin puutos.

Folaatin yleisin puutosoire on megaloblastinen anemia, jossa punasolujen määrä vähenee. Samalla voi esiintyä myös muun muassa ihomuutoksia, suolisto-oireita tai ruokahaluttomuutta. Folaatin tarve kasvaa, kun elimistössä DNA-synteesi on normaalia aktiivisempaa eli esimerkiksi raskauden aikana.

Monipuolisemmalla ruokavaliolla parannat myös folaatin saantia

Kehomme ei pysty tuottamaan folaattia elimistössä, joten vaihtoehdoksi jää monipuolisempi syöminen. Folaattimäärä kannattaa koostaa monipuolisen ruokavalion avulla. Lehtisalaatit, persilja ja muut yrtit sisältävät runsaasti folaattia, mutta niiden grammamääräiset annokset jäävät vuorokausitasolla tarkasteltuna usein vähäiseksi. Siksi ruokavalioon kannattaa lisätä myös määrällisesti kerralla enemmän syötäviä kasviksia, kuten punajuuri ja eri kaalilajikkeet. Lehtisalaatin lisäksi kannattaa nauttia pinaattia, nokkosta, latva-artisokkaa ja herneitä.


Sata grammaa parsaa sisältää yli 170µg folaattia. Olisimmeko me suomalaiset valmiita kotimaiselle parsalle jo tänä keväänä?

Artikkelin kirjoittaja Maria Mäkitalo on kolmannen vuoden ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen yliopistossa. Maatalon tyttärenä hän on saanut lähituntumaan maanviljelyksestä aina puimurilla ajosta avomaankurkkupenkin tekoon, sekä jokavuotiseen mustikan poimintaan. Marian vapaa-aika kuluu ainejärjestö Retikan hallituksen puheenjohtajana ja juoksuharrastuksen parissa.

Lähteet ja lisälukemista:

Fineli®. Elintarvikkeiden koostumustietopankki. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, ravitsemusyksikkö. www.fineli.fi (luettu 30.3.2015)

Helldán A, Raulio S, Kosola M, Tapanainen H, Ovaskainen M-L, Virtanen S. Finravinto 2012 -tutkimus The National FINDIET 2012 Survey. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tampere: Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy 2013.

McKillop D, Pentieva K, Daly D, McPartlin J, Hughes J, Strain J, Scott J, McNulty H. The effect of different cooking methods on folate retention in various foods that are amongst the major contributors to folate intake in the UK diet. British Journal of Nutrition. 2002:88;681-688.

Ohrvik V ja Witthoft C. Human Folate Bioavailability. Nutrients. 2011;3:475-490.

Park J, Nicolas G, Freisling H, Biessy C, Scalbert A, Romieu I, Chaje`s V, Chuang S-C, Ericson U, Wallström P, Ros M, Peeters P, Mattiello A, Palli D, Huerta J, Amiano P, Halkjær J, Dahm C, Trichopoulou A, Orfanos P, Teucher B, Feller S, Skeie G, Engeset D, Boutron-Ruault M-C, Clavel-Chapelon F, Crowe F, Khaw K-T, Vineis P, Slimani N. Comparison of standardised dietary folate intake across ten countries participating in the European Prospective Investigation into Cancer and Nutrition. British Journal of Nutrition. 2012;108:552-569

Voutilainen F. Vitamiinit ja kivennäisaineet sekä muut ravinnon yhdisteet. Kirjassa: Aro A, Mutanen M, Uusitupa M. Ravitsemustiede. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2012 s. 126-129.

 

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Kukkakaali

Kotimaisten syyskaalien kirjo on lokakuussa parhaimmillaan ja kaalivalikoimassa riittää valinnan varaa. 6. – 12.10. vietetty kaaliviikko oli erinomainen tapa nostaa näiden ekologisten, edullisten ja ravinteikkaiden kasvisten asemaa ruokakulttuurissamme. Syömme vuosittain reilut 5,5 kiloa kaaleja henkilöä kohden. Määrän vähyydestä huolimatta, kaksi kaalia pääsee Suomen kymmenen syödyimmän kasviksen joukkoon. Kukkakaali on keräkaalin jälkeen suosituin kaalilaji. Vuoden 2008 kasvistasen mukaan söimme sitä hieman yli 1,2 kiloa henkilöä kohden. Vaikka kukkakaali on Suomen toiseksi syödyin kaali, niin miksi syömme sitä ainoastaan kaksi kukintoa vuodessa?


Ajankohtaista kaaliviikkoa ei vietetty turhaan.

PARSAKAALIN PIKKUVELJEÄ VILJELTIIN EGYPTISSÄ

Kukkakaali (Brassica oleraceae L.) on tiettävästi kehittynyt parsakaalista. Kukkakaalia on viljelty Syyrian ja muinaisen Egyptin alueella tuhansia vuosia, mutta sen yksivuotisia tyyppejä ei silloin vielä tunnettu. Nopeammin kehittyvien yksivuotisten lajikkeiden epäillään olevan lähtöisin Kreikasta, josta ne ovat levitteen Italian kautta muualle Eurooppaan vasta 1500-luvulla. Nykyisin tätä kukkakaalityyppiä viljellään kaikkialla maailmassa, mutta suosituinta se on Euroopassa sekä Aasiassa.


Kukkakaalia viljellään kaikkialla maailmassa.

LAJIKKEIDEN KIRJO EI NÄY RUOKAKAUPASSA

Kukkakaalista puhuttaessa kukkakaalilla tarkoitetaan sen syötävää kukintoa, jossa lapakko on paisunut meheväksi. Kukkakaalit voidaan ryhmitellä yksi- ja kaksivuotisiin sen mukaan, kuinka pitkän kylmä- tai viileäjakson ne tarvitsevat muodostaakseen kukinnon. Yksivuotisilla kukinto kehittyy ilman selvää kylmäjaksoa.

Kaksivuotisia “talvikukkakaaleja” viljellään edelleen Keski-Euroopassa, mutta meidän oloissamme ne eivät selviä talven pakkasista. Euroopassa viljellään eniten meillekin tutuinta kukinnoltaan valkeita lajikkeita, vaikka kukkakaalista on olemassa niin vihreitä, kellertäviä ja syvänvioletteja lajikkeita.Tässä tekstissä keskitymme meidän oloissamme kasvaviin yksivuotisiin valkoisiin lajikkeisiin. Valkoiset lajikkeet ovat yleisimpiä myös ruokakaupassa tarjolla olevista lajikkeista.


Kukkakaalista runsaasti eri värisiä lajikkeita.

VILJELY VAATII YLEENSÄ ESIKASVATUKSEN

Kukkakaali menestyy parhaiten ravinnetilaltaan erinomaisessa maaperässä. Kasvualusta ei saa olla liian tiivistynyt ja se reagoi herkästi kalsiumin, boorin ja veden puutoksiin. Kukkakaalin viljely aloitetaan yleensä taimien esikasvatuksella, mutta nopeimmat lajikkeet ehtivät antamaan satoa suoraan avomaalle kylvettynäkin. Taimikasvatus tapahtuu parhaiten 12-20 asteen välillä ja se kestää noin 4-5 viikkoa. Kun taimeen on kasvanut 4 tai 5 kasvulehteä, niin se voidaan istuttaa avomaalle. Sopiva istutut tiheys on noin 20 tainta neliötä kohden lajikkeesta riippuen.

KASVU JA KEHITYS

Virittyäkseen kukintaan kukkakaali tarvitsee vernalisaation. Moniin muihin kylmävirityksen vaativiin lajikkeisiin nähden kukkakaalin tarvitsema lämpötila on korkea, koska parhaiten se tapahtuu +7-14 asteessa. Pääversoon alkaa muodostua päätekukka, josta tuntemamme kukkakaali muodostuu. Meidän olosuhteissa kasvatettavien lajikkeiden optimaalinen kasvulämpötila on +15-20 astetta. Jos vuorokauden keskilämpötila on korkeampi kuin 20 astetta, niin sen seurauksena saattaa ilmetä kasvuongelmia. Kukkakaalin kukinto on pakkasen arka, mutta sen lehdet kestävät hyvin kylmää ja suojaavat herkemmin jäätyvää kukintoa.

SADONKORJUU JA SÄILYTYS

Kukkakaali antaa satoa 50-80 vuorokautta istutuksen jälkeen. Jatkuvan sadon turvaamiseksi kannattaa suosia eri lajikkeita sekä tehdä useita eri istutuksia. Myöhäisimmät syyslajikkeet voidaan istuttaa vielä juhannuksen jälkeenkin. Kukinnot valmistuvat eriaikaisesti, joten sadonkorjuu on valikoivaa. Sadonkorjuu tulee aloittaa ennen kuin merkkejä kukinnon löystymisestä on havaittavissa. Kukkakaalit korjataan käsin ja nuorimmat kasvulehdet kannattaa jättää kukinnon suojaksi. Korjuukypsän kukkakaalin koko vaihtelee 200-300 grammasta aina kahteen kiloon saakka. Onnistuneen sadonkorjuuajan löytämiseski kannattaa selvittää lajikkeelle ominainen koko.

Kukkakaali säilyy parhaiten nollan asteen tuntumassa. Siksi se on helpointa nauttia mahdollisimman pian sadonkorjuun jälkeen, jolloin kukkakaali luonnollisesti maistuu myös parhaalta. Kukat nahistuvat herkästi, joten ne kannattaa suojata haihdunnalta. Optimioloissa kesälajikkeet säilyvät kuukauden verran, mutta myöhäisemmät talvilajikkeet säilyvät jopa 6-8 viikkoa. Kukkakaalin käsittelyssä tulee välttää painaumia, koska vaurioitunut pinta pilaantuu helpommin.

RAVINTEET VOI HYÖDYNTÄÄ USEALLA TAVALLA

Kukkakaali on erinomainen C-vitamiinin lähde. Siitä löytyy myös valkosipulista saatavaa tulehdusta hillitseviä allisiinia. Kukkakaalista saadaan foolihappoa, jonka tiedetään suojaavan sydän- ja verisuonisairauksilta. Se sisältää luustolle tärkeää K-vitamiinia, joka kestää hyvin niin käsittelyn kuin kuumentamisen.


Kukkakaaligratiini on mainio lisuke.

Kukkakaali taipuu ruoanvalmistuksessa moneksi. Helpoimmillaan sen voi tarjota raakana. Se sopii salaatteihin sekä dippitarjottimelle. Niukassa vedessä keitetty kukkakaali sopii sellaisenaan lisukkeeksi. Tarvittaessa sitä voi maustaa laadukkaalla suolalla, oliiviöljyllä tai voilla. Sitä voidaan lisätä keittoihin, patoihin, vuokaruokiin tai muhennoksiin. Sen voi tarjota myös gratinoituna tai vaikkapa vanukkaana.

P.S. Kukkakaali on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää etyleeniä tuottavien kasvisten läheisyydessä.

Lähteet ja lisälukemista:

http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2014/02/22/cauliflower-health-benefits.aspx

http://ruoka.fi/ruokajutut/vihannesopas/kukkakaali

http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kasvitieto/Syotavat_kasvit/Kaalit/kukkakaali_

http://www.hs.fi/ruoka/Kukkakaali+on+mainettaan+maukkaampi/a1406689473842

http://kuntoplus.fi/ravinto/ravinto-ja-terveys/kaalit-kukkakaali

http://en.wikipedia.org/wiki/Cauliflower

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Parsakaali

Kaaliviikon päätteksi on syytä esitellä yksi terveellisimmästä tunnetuista kasviksista. Tämä kasvis jakaa herkäksti mielipiteet, koska liian pitkään kestänyt keittäminen on tehokas keino hankkia sille uusia “vihamiehiä”. Parsakaali on yksi “pahoinpidellyimmistä” kasviksista ja se herättää meissä monessa puistatuksia. Vaikka kotimainen avomaan sesonki alkaa olla jo takana päin, niin kaaliviikon kunniaksi pureudumme tähän C-vitamiinipitoisimpaan kaaliin tavallista tarkemmin.


Parsakaalin kulutus koki kovan kolauksen 1990-luvun alussa.

PRESIDENTIN HYLKIMÄ KASVIS

Ravintopitoisen parsakaalin kulutus Yhdysvalloissa väheni 15 prosenttia Bush vanhemman presidenttikaudella. Vuonna 1990 hän totesi, ettei pidä parsakaalista ja nyt kun hän on Yhdysvaltain presidentti, hän ei enää koskaan aio syödä parsakaalia! Toteamuksen päätteeksi hän julisti parsakaalin pannaan Valkoisessa talossa sekä valtion virkamiehien lentokoneissa. Vallan vaihduttua Clintonin pariskunta keräsi poliittiset irtopisteet ja päästi paljon parjatun, mutta runsaasti vitamiineja, kivennäisiä ja antioksidantteja sisältävän sesonkiherkun takaisin Valkoiseen taloon.

EUROOPPALAINEN PALUUMUUTTAJA VALLOITTI ENSIN MUUN MAAILMAN

Parsakaali (Brassica oleracea L.) on lähtöisin Etelä-Italiasta. Nimestään huolimatta se ei ole sukua parsalle. Sitä on viljelty kauan paikallisesti, mutta muualla se on tullut tunnetuksi vasta 400-500 vuotta sitten. Valitettavasti sen viljelyshistoriasta ei ole jäänyt jälkipolville yksityiskohtaisia dokumentteja. Parsakaali levisi siirtolaisten mukana Yhdysvaltoihin, missä yksivuotinen Calabrese-lajike nousi suureen suosioon. Lajike tuli “paluumuuttajana” takaisin Eurooppaan 1980-luvulla, ja sen kaupallinen merkitys on kasvanut viime vuosikymmeninä merkittävästi. Parsakaalin arvostusta ovat lisänneet viimeaikaiset tutkimustulokset sen terveellisyydestä ja syöpää estävistä vaikutuksista.

YLEISTÄ KASVISTIETOUTTA

Parsakaali on yksi- tai kaksivuotinen. Kaksivuotiset tunnetaan paremmin talvibrokkolina, koska ne muodostavat kukinnon vasta kylmäjakson jälkeen. Parsakaali eroaa kukkakaalista kukinnon muuntumisasteen puolesta. Parsakaalin kukkalapakko paisuu vähemmän, nuput ovat selkeämmin erillään toisistaan, eikä varren pituuskasvu ole estynyt. Parsakaalista hyödynnetään ravinnoksi nuppuvaiheessa oleva pää- tai sivuverson kukinto sekä puutumaton kukintovarsi. Parsakaalin ensimmäinen kukinto muodostuu pääverson kärkeen. Kukinto on korjuukypsä, kun nuput ovat selkeästi eriytyneet toisistaan mutta yksikään nuppu ei ole vielä auennut. Nuppujen väri vaihtelee tumman vihreästä violettiin tai jopa punertavaan.


Parsakaalin nuppuja ei kannata kypsentää liikaa ravinteiden ja maun säilymiseksi.

KOSTEAN MAAPERÄN KASVI

Parhaiten parsakaali menestyy kosteassa ja hyvin syvämultaisessa maassa. Jos parsakaalista halutaan “jatkuvaa satoa”, niin se kannattaa viljellä erissä. Taimet voidaan esikasvattaa ruukuissa 3-4 viikon ikäisiksi n.15 asteen lämpötilassa, jonka jälkeen ne voidaan istuttaa avomaalle. Parsakaaliviljelmää vaivaavat samat taudit ja tuholaiset kuin keräkaalia tai kukkakaalia.

Suomessa suosituimpia viljelylajikkeita ovat parsakaalin yksivuotiset vihreäkukintoiset tyypit. Ne eroavat toisistaan lehdistön tuuheudessa, kasvuston korkeudessa, kukinnon koossa ja muodossa. Lisäksi niiden kehitysnopeus vaihtelee istutuksesta sadonkorjuuseen 50-90 vuorokauden välillä. Satovaiheen lähestyessä parsakaalia on syytä seurata tarkasti. Korjuukypsän parsakaalin voi tunnistaa esimerkiksi nuppineulan nupin kokoisista nupuista. Varsinkin kuumalla säällä nuput aukeavat nopeasti. Kukinnon mukaan kannattaa leikata versoa noin 15-25 senttimetrin mittainen pätkä.

MYÖS VARASTOINTI VAATII KOSTEUTTA

Sadonkorjuun jälkeen huoneenlämmössä säilytetty suojaamaton parsakaali menettää helposti vettä ja nuppujen sisältämä klorofylli hajoaa, mikä kellastuttaa nuput. Parsakaali on erityisen herkkä etyleenille, joten siltä suojaamiseksi ja veden haihtumisen estämiseksi ne kannattaa suojata muovilla. Paras säilytyslämpötila on nollan asteen tuntumassa, missä se säilyy syömäkelpoisena jopa 2-3 viikkoa.


Parsakaalista puuttuu muille kaalikasveille ominainen rikinkatku, joten se maistuu pienille lapsillekin.

HYVÄ KASVIKUNNAN PROTEIININLÄHDE, JOKA MAISTUU MYÖS LAPSILLE

Parsakaali sisältää runsaasti antioksidantteja, kivennäisaineita ja vitamiineja. Oikein valmistettuna se on yksi terveellisimpiä tunnettuja kasviksia. Se sisältää kaksi kertaa enemmän C-vitamiinia kuin appelsiini. Se on myös hyvä kasvikunnan proteiininlähde. Sadasta kilokalorista parsakaalia saadaan yli 13 grammaa proteiinia!

Parsakaalista puuttuu muille kaalikasveille ominainen rikinkatku, joten se maistuu pienille lapsillekin. Parsakaali maistuu parhaalta niukassa vedessä keitettynä tai höyrytettynä. Siitä voidaan hyödyntää myös puutumattomat varret. Ne kannattaa leikata suikaleiksi ja keittää nuppujen kanssa. Keittämisen jälkeen keitin vesi valutetaan pois, jolloin siihen ei liukene enää enempää ravinteita. Onnistuneen keittämisen jälkeen parsakaalissa pitää olla vielä hieman purutuntumaa. Ennen tarjoamista sen pinnalle voi ripotella suolaa, rosepippuria, voita tai oliiviöljyä maun korostamiseksi. Ravintolan lounaspöydässä pitkään seissyt pakasteparsakaali painii ihan eri sarjassa tämän sesonkiherkun kanssa.

Parsakaalille on omistettu omat nettisivut, mistä voit tutustua sen terveysvaikutuksiin tarkemmin.

P.S. Mitä voimakkaan ja tummemman värinen parsakaalin nuppu on, sitä enemmän se sisältää ravinteita kuten karoteenia.

Lähteet ja lisälukemista:

kasvikset.fi/WebRoot/1033640/Oletussivu.aspx?id=1047756

fi.wikipedia.org/wiki/Parsakaali

fineli.fi/food.php?foodid=324&lang=fi

kotiliesi.fi/ruoka/ruokaideat/parsakaali

biolan.fi/suomi/puutarhaharrastajat/puutarhatieto/kasvimaa/parsakaali/kasvuston-perustaminen

hs.fi/kotimaa/a1305549560999

kuntoplus.fi/ravinto/ravinto-ja-terveys/kaalit-parsakaali

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!