Koko perheen pitaleivät Vönerillä & melonilla

Kaupallinen yhteistyö: Vöner

 

Vöner® tuoteperhe on kasvanut uudella Vöner Not Kot Kotilla™ ja me innostuimme vöneröimään lapsillekin maistuvia tuttuja ruokalajeja. Ensimmäisenä vöneröintikäsittelyyn pääsivät pitaleivät, joiden väliin päätyi Vöner Not Kot Kotin sekä Sweet curry mayon lisäksi sesongin ensimmäiset melonit sekä suippopaprikaa ja pikamarinoitua kurkkua.

Vönerin tarina

Vöner on jo monille tuttu tuote, sillä herkullisen makuinen vegaaninen punaisen lihan kaltainen tuote on nopeasti valloittanut koko Suomen. Vöneröityjä ravintoloita löytyy ympäri maan ja Vöneriä voi ostaa viipaleina kotiin myös lähikaupasta. Menestystuotteen takana on nuori yrittäjä, Siva Parlar, joka kehitteli Vönerin pizzeriassaan vastaamaan alati kasvavaan kiinnostukseen laadukkaasta vegaaniruoasta. Alun perin tarkoitus olikin myydä tuotetta vain omassa ravintolassa Helsingin Kruununhaassa, mutta suosio oli niin huimaa, että pian vöneröityjä ravintoloita oli monia kymmeniä eri puolella Suomea.

Vöner Not Kot Kot

Vöner Not Kot Kot on alkuperäisen Vönerin tapaan vegaaninen vehnäproteiinipohjainen tuote, mutta kehitelty kanakebabia ajatellen. Originaalin Vöneriin verrattuna Not Kot Kot on väriltään vaaleampi ja maussa on pientä curryn vivahdetta. Se on näppärä tuote korvaamaan kanaa kotikäytössä ja miedon makunsa ja lihaisan rakenteensa ansiosta se maistuu koko perheelle. Vönerin avulla arkiruoka valmistuu helposti ja nopeasti, sillä se on kypsä tuote, joka kuumenee pannulla parissa minuutissa.

Vöner Not Kot Kot -pitaleivissä maistuu lisäksi Vönerin oma uutuuskastike, vegaaninen currymajoneesi Sweet curry mayo. Kastike nousi lapsiraatimme suosikiksi ja se hätyyttelee nyt ketsupin asemaa maailman parhaana soossina. Sesongin vihannekset tuovat raikkautta pitaleivän täytteeseen: melonit tuovat makeutta, marinoitu kurkku hentoa kirpsakkuutta ja suippopaprika raikkautta. Makumaailman viimeistelee tuore minttu.

Vöner pitaleivät

Vöner Not Kot Kot -pitaleivät

Neljälle

 

1 pkt Vöner Not Kot Kot:ia™ (200g)

loraus öljyä

hunajamelonia ja/tai verkkomelonia

suippopaprikaa

marinoitua kurkkua (resepti alla)

salaattia

tuoretta minttua

4 pitaleipää

Vöner Sweet Curry Mayoa

 

Kuumenna loraus öljyä pannulla ja paista Vöner Not Kot Kot rapeaksi. Leikkaa melonit paloiksi (kuori ja poista siemenet) ja paprika renkaiksi. Valmista marinoitu kurkku alla olevan reseptin mukaan.

Kuumenna pitaleivät pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa ne auki ja täytä salaatilla, melonisiivuilla, paprikarenkailla, kurkkusuikaleilla, Vöner Not Kot Kotilla. Viimeistele pitaleivät Sweet curry mayolla ja tuoreella mintulla.

Muista kattaa Vöner Currymajoneesi-pullo pöytään, jotta jokainen voi lisätä sitä pitaleivänsä väliin makunsa mukaan.

 

Marinoitu kurkku

½ kurkku

1 tl suolaa

1 rkl sokeria

2 rkl valkoviinietikkaa

 

Leikkaa kurkku esimerkiksi juustohöylällä ohuiksi pitkiksi suikaleiksi. Sekoita keskenään suola, sokeri ja valkoviinietikka, sekoita, kunnes sokeri on sulanut etikan joukkoon. Kaada marinadi kurkkusuikaleille ja marinoi välillä käännellen noin 15 minuutin ajan.

vöner pitaleivät

Lue lisää Vöneristä ja katso mainiot reseptivinkit osoitteesta www.voner.fi. Muista myös seurata Vöneriä Instagramissa @vonerofficial, niin saat vinkit helppoon ja herkulliseen ruoanlaittoon suoraan feediisi.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.

 

Satokauden herkullisimmat, ekologisimmat ja edullisimmat kasvikset helppolukuisessa kalenterissa. Reseptejä, vinkkejä ja inspiraatiota.

Kiivi ei kivistä – Nauti leivästä ilman vatsanväänteitä

Kaupallinen yhteistyö Vaasan

Viime vuosina ruokapuheeseen on pompannut mukaan FODMAP-ruokavalio, joka on vatsa- ja suolistovaivoihin suunniteltu erityisruokavalio. Vaikeista vatsa- ja suolistovaivoista kärsii joka kymmenes henkilö ja herkkävatsaiseksi itsensä kokee joka viides. Tämä ei kuitenkaan estä syömästä kasviksia – eikä leipää.

Vaasan Kaura-tattarileipä leivotaan ilman vehnää käyttäen ainoastaan kauraa, hirssiä ja tattaria. Tuore leipä on koostumukseltaan mukavan ruokaisa ja muheva. Suomessa leivottu Vaasan Kaura- tattarileipä on myös laktoositon ja runsaskuituinen eli se sopii moneen ruokavalioon. Leipä sopii myös herkkävatsaisille, siitä pitää huolen lempeä täysjyväkaura, jota on 70 % leivän viljasta.

FODMAP-ruokavaliosta apu herkälle vatsalle

FODMAP-ruokavaliossa pyritään välttämään huonosti imeytyviä ja suolistoa ärsyttäviä hiilihydraatteja. Ruokavalio ei ole kuitenkaan ehdoton. Se on aina yksilöllinen ja ruokavaliota voi käyttää omien oireiden hallintaan. Sen tehtävä on ensisijaisesti rauhoittaa suolisto.

Kasviksista sopivia herkkuja ovat esimerkiksi:

  • suurin osa salaateista ja yrteistä
  • paprikat
  • kurkut
  • tomaatit
  • jotkut kurpitsat
  • useat juurekset
  • monet marjat
  • sitrushedelmät
  • sokerimelonit
  • kiivi, ananas ja banaani

 

Viljoista ja tärkkelyksistä sopivat:

  • kaura
  • tattari
  • peruna
  • riisi
  • kvinoa
  • speltti

Lisää FODMAP-ruokavaliosta voit lukea laillistetun ravitsemusterapeutin Leena Putkosen verkkosivuilta. Leena on laatinut FODMAP-ohjeistuksen myös Satokausikalenteriin.

FODMAP-ruokavaliossa yksi vältettävä viljakasvi on vehnä. Vaasan Kaura-tattari on leivottu täysin ilman vehnää, joten tämä herkku on vatsaystävällinen. Leivästä saa maistuvan ja terveellisen välipalan lisäämällä siihen monipuolisesti Satokauden kasviksia.

Kehitimme yhdessä Vaasanin kanssa kaksi maukasta, kasviksia sisältävää välipalaleipää, jotka eivät aiheuta turhia vatsan väänteitä.

Green monster

  • 1  Vaasan Kaura-tattarileipä
  • 1 kiivi
  • kourallinen pinaattia
  • pätkä kurkkua
  • tuoretta persiljaa
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 rkl kasviöljyä mustapippuria

Tee näin:

  1. Hienonna kourallinen persiljaa pieneksi silpuksi kulhoon. Valmista silpun päälle marinadi sekoittamalla sekaan öljy, hunaja, soijakastike ja mausta lopuksi pippurilla.
  2. Huuhtele pinaatin lehdet ja valuta ne kuiviksi.
  3. Kuori kiivi ja leikkaa hedelmä sekä kurkku kauniiksi viipaleiksi. Sekoita kaikki kasvikset marinadiin.
  4. Anna kasvisten maustua hetken aikaa ja asettele ne kauniisti leivän päälle.

Red Devil

Tarvitset:

  • 1 Vaasan Kaura-tattarileipä
  • 1 suippopaprika
  • pieniä tomaatteja
  • pieni porkkana
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 rkl kasviöljyä
  • pippuria

Tee näin:

  1. Kuori porkkana ja raasta se hienoksi raasteeksi kulhoon. Valmista raasteen päälle marinadi sekoittamalla sekaan öljy, hunaja, soijakastike ja mausta lopuksi pippurilla.
  2. Halkaise tomaatit ja leikkaa suippopaprikasta kauniita viipaleita. Sekoita kasvikset marinadiin.
  3. Anna kasvisten mausta hetken aikaa ja asettele ne kauniisti leivän päälle.

Vatsavaivoistakin kärsivän henkilön suolisto kiittää, kun noudattaa ravitsemussuositusten mukaista ”puoli kiloa päivässä”-ohjeistusta kasvisten osalta. Kasviksia kannattaa nauttia kerralla maltillisesti, jotta vatsavaivat eivät pääse yllättämään. FODMAP-ruokavalio on aina yksilöllinen ja vain harvan herkkävatsaisen tarvitsee vältellä kaikkia FODMAP-yhdisteitä sisältäviä ruokia.

Seuraa myös Vaasania Facebookissa ja Instagramissa @vaasan_leipomot, niin saat ensimmäisten joukossa tiedot tuoteuutuuksista, resepteistä sekä paljon muuta käytännön vinkkejä ruokailuun.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.

Satokauden herkullisimmat, ekologisimmat ja edullisimmat kasvikset helppolukuisessa kalenterissa. Reseptejä, vinkkejä ja inspiraatiota.