Parasta juuri nyt: Puolukka

Puolukka on Suomen tärkein luonnon marja. Sen viljelyä on tutkittu paljon ja siihen on olemassa viljelytekniikka. Viljelyä ei kuitenkaan Suomessa ole aloitettu, koska täällä luonnonpuolukkaa saadaan riittävästi! Miksi meidän kannattaa jatkaa tämän terveellisen marjan käyttämistä ruokavaliossamme?


Jo olemassa olevaa virtsatietulehdusta ei voi hoitaa marjamehuilla, mutta tulehduksia voidaan mahdollisesti ehkäistä puolukkamehulla.

SUOMEN TÄRKEIN LUONNONMARJA VOI OLLA YLI 100 VUOTIAS

Historian valossa me suomalaiset emme ole olleet aktiivisinta marjanpoimijakansaa. Metsään on menty huonoina aikoina enemminkin pakon sanelemina. Nuivaa asennettamme marjanpoimintaan voi selittää tavallisen kansan taakkana olleet “veromarjat”, joita piti toimittaa sille talolle, johon torpan rakennukset ja maat kuuluivat.

Sokeri oli 1800-luvulle saakka ylellisyystavaraa, joten metsämarjojen säilöminen ei ollut kovin helppoa tavallisen kansan keskuudessa. Poikkeuksen tähän tekevät puolukat ja karpalot. Ne ovat niin happamia marjoja, että ne säilyvät sisältämiensä sitruuna- ja bentsoehappojen ansiosta viileässä ilman säilöntäaineitakin. Puolukka on nykyäänkin Suomen tärkein luonnonmarja.

NIMISEKAANNUS JUONTAA JUURENSA ANTIIKIN KREIKASTA

Puolukka (Vaccinium vitis-idaea) on aina vihanta 10-40 senttimetriä korkea varpu, joka kasvaa laajalla alueella pohjoisella pallonpuoliskolla. Se kuuluu puolukoiden sukuun ja kanervakasvien heimoon. Puolukan latinankielisen nimen taustalla on pieni sekaannus. Idaea tarkoittaa Idavuorella asuvaa ja vitis tarkoittaa viiniköynnöstä. Idavuori on Kreetalla sijaitseva vuori, joka tunnetaan nykyisin nimellä Psiloreitis. Puolukan nimi on peräisin antiikin kreikkalaisen Theafrastoksen tutkimuksesta, jossa kuvaillaan vuorella kasvavaa mustikkaa. Puolukan tieteellisen nimen antanut ruotsalainen luonnontutkija Carl von Linné tulkitsi tutkimusta väärin ja yhdisti Idavuorella esiintyvän lajin puolukkaan.

100-VUOTIAS VANHUS ANTAA AINA HYVÄN SADON

Suomessa puolukka viihtyy erityisesti kuivahkoissa ja valoisissa kangasmetsissä. Sitä voidaan tavata niin rämeillä, kallioilla, korvissa, tuntureilla, tienvarsilla ja pellonpientareilla. Puolukan lehdet ovat tummia, nahkeita ja vahapintaisia. Kuivasta kasvualustastaan johtuen kasvi säästää vettä, eikä pudota lehtiään. Yhden lehden elinikä on noin 2-4 vuotta. Puolukan maavaristot voivat olla 20 vuotta vanhoja, mutta itse kasvi voi olla yli 100 vuoden ikäinen. Hiljalleen, mutta jatkuvasti uudistuva kasvi laajenee kasvullisesti noin neliödesimetrin vuodessa. Siksi hyvät marja-apajat säilyvät hyvinä vuodesta toiseen ilman ympäristön radikaalia muutosta.

Puolukan kukkiminen ajoittuu kesä-heinäkuun tienoille. Sen tärkeimpiä pölyttäjiä ovat maamehiläiset, kimalaiset ja kärpäset. Puolukka tuottaa pyöreän punaisen, läpimitaltaan noin 5-8 millimetriä olevan happaman pohjusmarjan. Sen satokausi kestää elokuun lopulta aina lokakuulle saakka. Kotimaan vuosittainen sato vaihtelee 200-500 miljoonan kilon paikkeilla. Sadosta poimimme noin 100 miljoonaa kiloa, josta kaupalliseen käyttöön päätyy 5-10 miljoonaa kiloa.

HAPPAMAN MARJAN SISÄLLÄ ON PALJON TERVEYTTÄ

Puolukan terveellisyyttä on tutkittu lääketieteellisesti jo 1800-luvulta lähtien. Vanhan kansan tietojen mukaan puolukka edisti maksan, sapen ja vatsan toimintaa. Myöhemmin on selvitetty, että puolukka kykenee estämään bakteerien kiinnittymisen suolien seinämiin. Tästä johtuen bakteerit tulevat ulos luonnollista tietä. Puolukan sisältämä kiniinihappo nostaa virtsan happopitoisuutta, joka tuhoaa virtsatien bakteereja.

Puolukka sisältää jonkin verran C-, B- ja K-vitamiineja sekä karotenoideja. Elimistömme kykenee muuttamaan karotenoidit A-vitamiiniksi. Puolukka sisältää runsaasti terveyttä edistäviä polyfenolisia yhdisteitä. Puolukasta saadaan elimistölle tärkeitä rasvahappoa kuten alfalioneeli- ja linonihappoa, jota muuten jokapäiväisestä ravinnosta on vaikea saada riittävästi. Muiden marjojen tavalla puolukka on hyvä kuitujen lähde. Kaikkia puolukan terveysvaikutuksia ei ole kyetty vielä tieteellisesti selvittämään.

Vaikka marjat ovat tärkeä osa terveellistä ruokavaliota, niin mikään marja ei yksinään voi ehkäistä terveysongelmia. Elintapojen ja ruokavalion tulee kokonaisuudessaan olla sellaisia, että ne suojaavat elimistöä riskitekijöiltä.

VESISÄILÖTYT PUOLUKAT TUOVAT SHERRYMÄISEN VIVAHTEEN JOULUPÖYTÄÄN

Perinteinen tapa nauttia puolukkaa lienee siitä tehdyn survoksen tarjoaminen liharuokien lisukkeena. Muita yleisiä käyttötapoja ovat, mehut, puurot ja keitot. Helpoin tapa säilöä puolukka on viileässä varastoitu raakasurvos tai pakastaminen. Siitä voidaan valmistaa myös hilloa tai hyytelöä. Puolukka kestää hyvin vesisäilömistä. Ehjät marjat laitetaan lasipurkkiin ja purkki täytetään kylmällä vedelllä. Jokaisen marjan tulee olla kypsiä ja peittyä varmasti vedellä. Purkkia voidaan säilyttää jääkaapissa ja se säilyy pitkälle kevättalveen.

P.S. Puolukan voi sekoittaa rohdoskasvina tunnettuun sianpuolukkaan. Sianpuolukan erottaa tavallisesta puolukasta mauttomista, kuivista ja jauhoisista marjoista. Tavallisen puolukan lehtien alla on tummia pisteitä, mutta sianpuolukan lehdillä on alapinnalla verkkosuonitus.

P.S.S Puolukan lehdistä voidaan valmistaa teetä. Lehdet sisältävät 4-9% arbutiinia, joka on yksi tärkeimpiä virtsatietulehduksen hoitoon vaikuttavia aineita. Puolukanlehtiteetä pitää käyttää hillitysti, koska yliannostus voi aiheuttaa myrkytysoireita.

 

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/luonnonmarjat/puolukka/

http://wikikko.info/wiki/Puolukka

http://www.hs.fi/kotimaa/a1344827215439

http://www.hs.fi/ruoka/a1390789723138

http://fi.wikipedia.org/wiki/Puolukka

http://www.satakunnantyrniseura.fi/puolukka.html

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Vadelma

Tiesitkö, että vadelma lukeutuu kuitupitoisimpiin metsämarjoihin? Se sisältää enemmän kuitua kuin mustikka, puolukka, mansikka tai karpalo. Vadelmaa pidetään arvokkaana marjana sen hienostuneen maun takia. 1900-luvun alun Englannissa vadelmahillo oli niin haluttua herkkua, että sitä väärennettiin lisäämällä vadelmahilloon omenan ja raparperin sekoitusta. Vadelmahillon koostumusta jäljiteltiin sotkemalla seokseen vadelmansiemeniltä näyttävää puunpurua!


Ihmisasutuksen lähettyvillä viihtyvä kuitupitoinen metsämarja toimii rohtona ja sesonkiherkkuna.

YLEISTÄ TIETOA VADELMASTA

Vadelma (Rubus idaeus Lat.) on pohjoisinta Lappia lukuunottamatta koko Suomessa esiintyvä vatukoihin kuuluva monivuotinen puolipensas. Vatukoita löytyy useita kymmeriä eri lajikkeita ja ne ovat levinneet ympäri maapalloa. Punainen vadelma on yleinen koko Euroopassa ja Suomi lukeutuu sen pohjoisimpiin kasvualueisiin. Me tunnemme vadelman myös nimillä vattu, vaarain tai vaapukka.

Vadelmasta on jalostettu puutarhavadelmalajikkeita, joita on viljelty 1800-luvulta lähtien. Puutarhavadelma on luonnonvadelmaa suurempi, koostumukseltaan kiinteämpi ja maultaan hieman happamampi. Yleisimpiä viljeltäviä lajikkeita ovat Muskoka ja Ottawa. Vadelmasta on olemassa viljeltävä syyslajike, joka tuottaa satoa jo ensimmäisen vuoden versoihin.


Vadelmien poimiminen kannattaa aloittaa pensaan alapuolelta ja edetä latvaa kohden. Nopealla vilkaisulla kaikkia marjoja ei huomaa.

Vadelmapensas on noin 50-150 senttimetriä korkea, mutta voi kasvaa yli kaksimetriseksi. Varsi on yleensä piikikäs ja vihreät lehdet ovat sahalaitaisia. Vadelman kukat ovat valkoisia ja se kukkii yleensä kesäkuussa. Vadelma tuottaa paljon mettä, joten hyönteiset pölyttävät sitä tehokkaasti. Ensimmäiset kypsät tummanpunaiset ja helposti irtoavat marjat kypsyvät 30-35 vuorokauden kuluttua pölytyksestä. Vadelma muodostuu noin 70-120 pienestä luumarjasta.

KASVUOLOSUHTEET JA SATO

Vatukoita etsiessä kannattaa muistaa, että vasta toisen vuoden versot tuottavat satoa. Marjojentuotantovuotena ne eivät enää kasva pituutta, vaan versoihin ilmestyy lyhyitä sivuversoja joihin kukat puhkeavat ja joihin myöhemmin kehittyy marjoja. Vadelman satokausi on pitkä ja se kestää heinäkuusta aina syyskuuhun saakka. Sato on runsaimmillaan heinäkuun lopussa ja elokuun alussa, riippuen maantieteellisestä sijainnista sekä kasvuolosuhteista. Vadelma on herkkä marja ja ne poimitaan käsin.


Tänä kesänä vadelmia poimiessa kannattaa muistaa katsella myös maan tasalle, koska sienestämisen ja marjastamisen voi hoitaa samalla reissulla.

Helpoiten vadelmia löytää hakkuuaukeilta, ojan vierustoilta ja se leviää nopeasti metsäpalojen jälkeisille aukeille. Vadelma viihtyy typpipitoisilla alueilla ja kallioilla. Se ei kestä puiden kanssa kilpailua, joten se häviää metsän varttuessa. Aurinkoisella ja tuulelta suojassa olevalla kasvupaikalla vadelma tuottaa paljon marjoja ja sesongin ensimmäiset kypsät marjat löytyvät juuri tällaisista paikoista. Vadelmat viihtyvät hyvin ihmisasutusten lähettyvillä, josta löytyy ojanpientareita ja avoimia paikkoja eikä metsä ole kilpailemassa ravinteista. Urbaanista ympäristöstä vadelmia kannattaa katsella puistojen laitamilta sekä voimajohtolinjojen hakkuualueilta.

KÄYTTÖ RAVINTONA

Kansanparannuksessa vadelmaa käytettiin vatsavaivojen hoidossa. Nykytutkimuksen valossa tällä hoitomuodolla on ollut vinha perä, koska vadelma on yksi kuitupitoisimmista metsämarjoistamme. Vadelma sisältää runsaasti kivennäis- ja hivenaineita, kuten magnesiumia ja mangaania. Kaksi desilitraa vadelmia sisältää saman verran C-vitamiinia, kuin yksi mandariini. Marjoista saa myös K-, E-, A-, ja B-vitamiineja.


Onneksemme kaupat ovat alkaneet myymään myös vadelmia suuremmissa erissä. Tänä kesänä valmiiksi poimitun puutarhavadelman kilohinta on vaihdellut 11 – 17 euron välillä. Jos ostat vadelmia kaupasta, niin kannattaa tarkastaa rasian alapuoli ovatko kaikki marjat varmasti ehjiä. Rikkinäiset marjat homehtuvat helposti ja saattavat olla hieman käyneitä.

Niin kuin suurin osa metsämarjoistamme, myös vadelma maistuu parhaalta heti tuoreeltaan. Vastapoimitun vadelman käsittely kannattaa jättää mahdollisimman vähälle. Luonnosta poimittua ruiskuttamatonta marjaa ei kannata huuhdella, sillä marjat imevät itseensä helposti vettä ja menettävät samalla makuaan.


Vadelma kruunaa hienostuneet jälkiruoat, kuten valkosuklaa-pannacottan.

Jos vadelmia halutaan tarjota jälkiruokana tai sesonkiherkkuna, voi tuoreisiin marjoihin ripauttaa hieman sokeria tai tilkan kermavaahtoa. Kesäjuhlien jälkiruokavadelmiin voi lirauttaa tilkkasen limoncelloa. Vadelmasta voidaan valmistaa niin mehua, hilloja, kuin leivonnaisiakin, ja se on erittäin kaunis jälkiruoan koriste. Vadelman maku sopii mainiosti yhteen muiden marjojen kanssa. Mustikan kanssa valmistettava kuningatarhillo on erityisen herkullista.


Vadelman sisältämät ravinteet kestävät pakastamisen hyvin. Rakenteen säilyttämiseksi vadelma kannattaa pakastaa rasioissa. Marjat on helppo poimia puhtaasti suoraan pakasterasioihin.

P.S. Vadelman lehdistä tehtyä teetä on käytetty kuumerohtona. Vadelman lehdet sisältävät C-vitamiinia 400mg/100g ja kasvupaikasta riippuen jopa enemmänkin. Ensimmäisen vuoden versoista lehtiä voi kerätä koko kesän ja toisen vuoden versoista ennen kukintaa.

Lähteet ja lisälukemista:

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/luonnonmarjat/vadelma/

http://kuntoplus.fi/ravinto/ravinto-ja-terveys/terveelliset-vadelmat

http://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/ruokaketju-ruuan-matka-pellolta-poytaan/maatila/puutarhan-marjat-ja-hedelmat/puutarhavadelma

http://keventajat.fi/hyvinvointi/ruoka/tama-kuitupommi-vaalii-vatsaa-ja-on-taynna-vitamiineja

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vadelma

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Marjojen nauttiminen kannattaa

Marjat ovat osa terveellistä ruokavaliota ja ravitsemussuositusten mukaan niitä tulisi nauttia päivittäin. Ne ovat tärkeitä vitamiinien sekä hiven- ja kivennäisaineiden lähteitä suomalaisten ruokavaliossa. Niiden tiedetään sisältävän myös erilaisia polyfenoleita ja kiinnostus näiden yhdisteiden terveysvaikutuksiin on viime vuosina kasvanut.


Suomalaiset saavat polyfenoleita marjoista, kuten mustikoista ja vadelmista. Polyfenolit ovat kasvisten metaboliitteja, jotka usein suojaavat kasvia UV-valolta ja patogeeneilta. Ruuassa ne voivat vaikuttaa myös sen kitkeryyteen, karvaisuuteen, väriin ja makuun. Yleisimpiä muotoja ovat fenoliset hapot, tanniinit ja flavonoidit.

MARJAT OVAT TÄRKEÄ POLYFENOLIEN LÄHDE

Marjat ovat suomalaisessa ruokavaliossa parhaimpia polyfenolien lähteitä. Marjoista eniten polyfenoleita on aroniassa, mutta meille tutummassa mustikassa niitä on myös huomattava määrä. Marjojen lisäksi hedelmistä tummat luumut, kirsikat, omenat ja tummat viinirypäleet sisältävät huomattavasti polyfenoleita. Vihanneksista polyfenoleita löytyy muun muassa raparperista ja punakaalista. Kasvikista neilikka sisältää kaikkein eniten polyfenoleita. Sen käyttö ravitsemuksessa on kuitenkin vähäistä.

Eri marjojen välillä polyfenolimäärät vaihtelelevat ja ne myös koostuvat erilaisista polyfenolikoostumuksista. Tällä ei kuitenkaan ole käytännön kannalta merkitystä, vaan marjoja kannattaa käyttää mahdollisimman monipuolisesti. Polyfenoleita löytyy lisäksi muista tavallisista elintarvikkeista, kuten ruis- ja vehnäleseistä sekä kahvista. Polyfenolit kärsivät myös hieman ruoansulatustappiosta; kuoriminen, keittäminen, paistaminen, vähentävät niiden määriä.


Polyfenolien määriä meille tutuissa elintarvikkeissa (Laatikainen 2011).

KYPSYYDELLÄ ON MERKITYSTÄ

Polyfenolien määrät vaihtelevat yksittäisen elintarvikkeen sisälläkin. Suurimmat polyfenolimäärät ovat usein uloimmissa kerroksissa eli kuorissa. Kuitenkin niitä esiintyy kasviksissa kauttaaltaan. Polyfenoleita tuotetaan auringonvalon avulla, jolloin esimerkiksi omenan toinen puoli saattaa olla polyfenolirikkaampi kuin varjopuoli. Kasvisten kypsyysaste keräämisajankohdan aikana vaikuttaa polyfenolien määrään polyfenolityypistä riippuen. Muun muassa fenolisten happojen määrä vähenee marjan tai hedelmän kypsyessä kun taas antosyaanien määrä lisääntyy.

Lisäksi kasvin kasvuympäristöllä on vaikutusta polyfenolien määrään. Esimerkiksi Lapissa kasvaneet mustikat sisältävät enemmän antosyaaneja kuin Etelä-Suomessa kasvaneet. Lapin pitkät kesäpäivät ja huomattavat lämpötilaerot yön ja päivän välillä edistävät antosyaanien muodostumista. Tämä ei tarkoita etteikö Etelä-Suomessa kannataisi poimia mustikoita tai muita marjoja. Koko maailmaa tarkastellessa Suomi lukeutuu pohjoisimpiin kasvuvyöhykkeisiin.

POLYFENOLEILLA ON ANTIOKSIDANTTINEN VAIKUTUS

Polyfenolit eivät ole ravintoaineita, kuten esimerkiksi vitamiinit, mutta niillä on havaittu olevan terveydelle hyödyllisiä ominaisuuksia. Ne ovat muun muassa antioksidanttisia, anti-inflammatorisia, anti-karsinogeenisiä ja muutenkin bioaktiivisia. Ne siis voivat alentaa muun muassa syöpien ja verisuonitautien riskiä sekä tulehduksellisia reaktioita.

Suomalaisten arvioidaan saavan polyfenoleita vajaa gramma päivässä. Polyfenolit eivät imeydy suolistosta täydellisesti ja ne metaboloidaan elimistössä nopeasti. Kuitenkin päästessään elimistöön niillä on edellä lueteltuja ominaisuuksia. Siispä marjojen ja hedelmien monipuolinen sekä runsas käyttö turvaa parhaiten polyfenolien saannin. Terveyshyötyjen varmistamiseksi marjoja kannattaa nauttia päivittäin.


Polyfenolien luokittelu (Voutilainen ym. 2012).

MARJAT OVAT MAINIO JÄLKIRUOKA

Kotimaiset tutut marjat, kuten mansikka, mustaherukka, puolukka ja mustikka tasaavat verensokerin vaihtelua ja insuliinin pitoisuuksia aterioinnin jälkeen. Nämä ominaisuudet tasoittavat verensokerin vaihtelun aiheuttamia vireystilan muutoksia ja kylläisyyden tunne kestää pidempään. Siksi ruoan jälkeen kannattaa nauttia jälkiruoaksi kotimaisia marjoja. Selvitykseen marjojen terveysvaikutusten kliinisestä tutkimusnäytöstä voit tutustua täältä.

Artikkelin kirjoittaja Maria Mäkitalo on kolmannen vuoden ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen yliopistossa. Maatalon tyttärenä hän on saanut lähituntumaan maanviljelyksestä aina puimurilla ajosta avomaankurkkupenkin tekoon, sekä jokavuotiseen mustikan poimintaan. Marian vapaa-aika kuluu ainejärjestö Retikan hallituksen puheenjohtajana ja juoksuharrastuksen parissa.

Lähteet ja lisälukemista:

Laatikainen R. Suomi ottaa polyfenolinsa kahvista. 2011. http://www.pronutritionist.net/suomi-ottaa-polyfenolinsa-kahvista/

Lätti A, Riihinen K, Kainulainen P. Analysis of Anthocyanin Variation in Wild Populations of Bilberry (Vaccinium myrtillus L.) in Finland. J Agric Food Chem 2008;56:190-196

Manach C, Scalbert A, Morand C, Rémésy C, Jiménez L. Polyphenols: food sources and bioavailability. Am J Clin Nutr. 2004;79:727-747.

Ovaskainen M-L, Törrönen R, koponen J, Sinkko H, hellström J, Reinivuo H, Mattila P. Dietary Intake and Major Food Sources of Polyphenols in Finnish Adults. J Nutr 2008;138:562-566

Pandey K, Rizvi S. Plant polyphenols as dietary antioxidants in human health and disease. Oxid med Cell Longev. 2009;2:270-278.

Pérez-Jiménez J, Neveu V, Vos F, Scalbert A. Identification of the 100 richest dietary sources of polyphenols: an application of the Phenol-Explorer database. Eur J Clin Nutr. 2010;64:112-120.

Voutilainen F. Vitamiinit ja kivennäisaineet sekä muut ravinnon yhdisteet. Kirjassa: Aro A, Mutanen M, Uusitupa M. Ravitsemustiede. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2012 s. 165-167.

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Mustikka

Mustikan sesonki on jo osassa Suomea alkanut. Mielestämme kaikki syötäväksi kelpaavat kasvikset ovat hyviä ja niille löytyy eri käyttötarkoituksia. Karsastamme “superfood” -termin käyttöä ja kasvisten eriarvoistamista niiden sisältämien ravintoaineiden perusteella, mutta tämän runsaasti antioksidantteja, A-vitamiinia, magnesiumia, kuituja ja antosyaniineja sisältävän kotimaisen marjan kohdalla voitaneen puhua todellisesta “superruoasta”. Me suomalaiset saamme olla ylpeitä kotimaisten metsien tuottamista marjoista.


Suomalainen mustikka on yksi terveellisimmistä ja halutuimmista luonnon vientituotteista maailmalla. Mustikkaa saa poimia vapaasti Suomessa jokamiehenoikeuksilla ja itsepoimittuja marjoja voi myydä verottomasti. Näistä seikoista huolimatta keräämme vuotuisesta marjasadosta ainoastaan 3-10 prosenttia!

HYÖNTEISTEN PÖLYTTÄMÄ PUOLUKAN SUKULAINEN

Mustikka (vaccinium myrtillus L.) on monivuotinen noin 10 – 30 senttimetrinen puolukoiden sukuun kuuluva kanervakasvi. Varvun varret ovat vihreitä ja särmikkäitä ja sen lehdet ovat sahalaitaisia, soikeita ja suippoja. Mustikan vaaleanpunaiset kellomaiset kukat sijaitsevat yksittäin lehtihangoissa ja mustikka kukkii touko-heinäkuussa. Mustikan marjat ovat pallomaisia ja tummansinisiä.

Mustista ja kiiltävistä mustikoista puuttuu vahapeite ja kansankielessä ne tunnetaan paremmin terva- tai voimustikoina, vaikka ovatkin samaa lajia. Pääsääntöisesti mustikka leviää suvuttomasti maarönsyjen avulla, koska sen sisältämät siemenet eivät selviä elinkelpoisina niitä levittävien lintujen ja muiden eläinten ruuansulatuselimistöstä.

Mustikan satokausi kestää heinäkuusta aina lokakuun lopulle saakka riippuen kasvupaikasta. Marjojen muodostumiseen vaikuttavat merkittävästi sääolosuhteet sekä pölyttäjien määrä. Suurimman osan pölyttämisestä hoitavat hyönteiset. Kontukimalaisen pölyttämillä alueilla mustikan sato voi olla yli kymmenkertainen verrattuna sellaisiin alueisiin, joissa kimalaisia ei ole!

PARHAAT MUSTIKAT TULEVAT POHJOISESTA

Mustikka on koko maassa yleinen metsäkasvi ja se lukeutuu parhaimpiin luonnonmarjoihimme. Mustikkaa ei juurikaan löydä kuivista tai paahteisista kasvupaikoista, mutta sitä kasvaa runsaasti tuoreissa kangasmetsissä. Pohjoisemmassa se viihtyy myös kuivemmissa kangasmetsissä tai jopa tunturikankailla. Emäksisestä kasvupaikasta mustikka ei pidä. Mustikka ei ole ainoastaan Suomessa kasvava marja, vaan sitä löytyy runsaasti Pohjois-Euroopan ja Aasian subarktiselta ja boreaaliselta vyöhykkeeltä. Mustikoita kasvaa myös Pohjois-Amerikassa.

Miksi sitten juuri Suomalainen mustikka on haluttu herkku meillä ja maailmalla? Syy löytyy marjan sisältämästä antosyaaneista, jotka ovat vahvoja antioksidantteja ja antavat marjalle sen ominaisen värin. Tutkimuksissa on havaittu, että mustikan sisältämän antosyaanin määrä kasvaa, mitä pohjoisemmaksi mennään. Mustikan terveellisyys paranee siis entisestään mitä pohjoisemmassa se on kasvanut.


Kaikki kotimaiset marjat ovat ekologista ja terveellistä ravintoa.

MERKITTÄVÄ MARJA MYÖS MUILLE KUIN IHMISILLE

Mustikka ei hyödytä ainoastaan ihmisiä. Mustikalla on merkittävä vaikutus eläinten, muiden kasvien ja eliölajien esiintymiseen. Vaikka se pudottaa talveksi lehtensä, niin ylivuotiset varvut ovat tärkeää ravintoa jäniksille, hirville, poroille sekä lumen alla talvehtiville pikkunisäkkäille.

Runsaslumiset talvet ovat merkittäviä mustikan kasvun kannalta, koska lumettomina pakkastalvina sen ilmaverso paleltuu herkästi. Vähälumisten talvien ohella toinen mustikan kasvua haittaava tekijä, tehometsätalous, on joillain alueilla vienyt mustikalta sen luonnollisia kasvuympäristöjä.

Mustikkaa on tutkittu paljon ja sen sydäntä ja verisuonia suojaavat vaikutukset on vahvistettu useissa tutkimuksissa. Siinä on erittäin paljon terveyttä edistäviä hyödyllisiä vitamiineja ja hivenaineita, joka tekee siitä “superruokaa”. Mustikka sisältää vatsan toimintaa helpottavaa kuitua ja sen sisältämä A-vitamiini parantaa hämäränäköä.

Mustikan marjoilla, lehdillä ja kukilla on rohdosvaikutuksia ja niitä on käytetty kansanparannuksessa satojen vuosien ajan. Kukista ja lehdistä voidaan vaikkapa keittää suun ja nielun tulehduksia parantavaa teetä tai sitä voidaan tarjota kuumepotilaalle olon helpottamiseksi. Kotimaisella mustikalla on maailmanlaajuista kysyntää lääkekasvina.

LÄHES SOKERITON HUONOSTI SELLAISENAAN SÄILYVÄ HERKKU

Mustikassa on vain vähän hedelmähappoja, mikä tekee siitä huonosti säilyvän. Mustikassa ei juuri ole sokereita joten sen “makeus” tuleekin happamuuden puutteesta. Jos sokeria tai säilöntäaineita halutaan välttää, niin paras tapa säilöä mustikat on kuivaaminen tai pakastaminen.


Mustikkarahka, -maito ja -pirtelö on taatusti maittava välipala.

Mustikoista voidaan valmistaa soseita, soppia, mehuja tai hilloa. Se sopii erinomaisesti rahkoihin, pirtelöihin, jälkiruokiin, leivoksiin, leivonnaisiin tai vaikkapa leipätaikinaan. Mustikan lehdistä voidaan valmistaa terveellistä teetä.

P.S. Ennen metsään ryntäämistä on hyvä kerrata jokamiehenoikeudet.

Lähteet ja lisälukemista:

taloussanomat.fi/harrastukset/2013/07/09/yli-tonni-puhtaana-kateen-nain-se-onnistuu-mustikoilla/20139543/139

lehti.luontoportti.fi/fi/lajiesittely/mustikka

arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/luonnonmarjat/mustikka/

fi.wikipedia.org/wiki/Mustikka

maaseuduntulevaisuus.fi/yleist%C3%A4/ota-yhteytt%C3%A4/nimitykset/metsist%C3%A4-satoa-maalaisj%C3%A4rjell%C3%A4-1.20901

ruoka.ts.fi/jutut/mustikka-on-paras-hiilihydraattipitoinen-ruoka/

fineli.fi/food.php?foodid=442&lang=fi

kasvikset.fi/WebRoot/1033640/Page.aspx?id=1052977

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Karpalo

Äänestimme viikon kasvikseksi karpalon. Karpalo on ollut meidän ja esi-isiemme tärkeimpiä C-vitamiinin lähteitä, mutta viime vuosina sen kasvupaikat ovat vähentyneet soiden kuivaamisen ja turpeennoston seurauksena. Hautalöydöt vahvistavat, että sitä on käytetty ihmisravinto aina pronssikaudelta saakka! Karpalo on terveellinen marja ja suurin osa tunteekin ainakin sen virtsatietulehdusta ehkäisevän vaikutuksen. Pitkästä historiasta huolimatta, emme osaa välttämättä arvostaa sitä ja hyödyntää kaikkea siitä saatavaa satoa.


Kotimaista karpaloa on vaikea löytää tavallisista ruokakaupoista. Turpeennosto ja soiden kuivaaminen vie kasvupaikkoja meille arvokkaalta karpalolta. Tieteellisesti todistettujen terveysvaikutuksiensa vuoksi karpalon kysyntä on suurta, eikä kotimainen tarjota kykene vastaamaan jatkuvasti kasvavaan kysyntään. Tälläkin hetkellä Pohjois-Amerikassa viljeltyä karpaloa tuodaan meille jatkuvasti. Oma luonnonkarpalomme voisi sen korvata, mikäli luonnonkasvupaikkoja lisättäisiin ja viitsisimme käydä poimimassa karpaloita myös kauppojen tarpeisiin.

KOTIMAISET LAJIKEET OVAT TASAVERTAISIA

Karpalot ovat puolukoiden sukuun kuuluvia kosteilla sammalikoilla ja suomättäillä viihtyviä kasveja. Karpalon lehdet muistuttavat meille tuttuja puolukanlehtiä, mutta ovat kooltaan pienempiä. Varsi kasvaa maata pitkin ja karpalo kukkii kesä-heinäkuun vaihteessa. Sen pienet kukat ovat valkoisia tai vaaleanpunaisia. Karpaloista voidaan käyttää ravintona sen tuottama marja. Isokarpalon marja on noin 10-15 millimetriä leveä tumman punainen marja, pikkukarpalon marja pisaran muotoinen ja huomattavasti pienempi.

Kotimaassamme viihtyy kaksi eri karpalolajiketta. Isokarpalo kasvaa koko Suomessa, lukuun ottamatta ihan pohjoisinta Lappia, kun taas pikkukarpaloa tavataan yleisemmin Pohjois-Suomessa. Lajit sekoittuvat helposti, mutta siitä ei ole mitään haittaa, koska käytön ja ravinteiden kannalta ne ovat lähes samanarvoisia. Pikkukarpalo viihtyy isokarpaloa kuivemmalla maaperällä. Isokarpalo sen sijaan kasvaa niukkaravinteisilla valoisilla nevoilla ja rämeilla. Järvien ja lampien rantanevat ovat molemmille karpaloille satoisia kasvupaikkoja.

KANSANPARANNUKSEN PERUT ON TODISTETTU TUTKIMUKSILLA

Karpaloita on käytetty moneen vaivaan ja sillä on ollut merkittävä rooli kansanparannuksessa. Sen tiedetään tepsivän rohdoksena virtatulehdukseen. Sitä on käytetty niin lasten suusammaksen, ripulin, keripukin ja happovaivojen hoitoon. Karpalon terveysvaikutus perustuu sen sisältämien fenolisten yhdisteiden vaikutukseen, jotka tuhoavat bakteereja ja estävät haitallisten bakteerien kiinnittymisen limakalvojen soluihin. Eräässä tutkimuksessa karpalolla on saatu vaikutusta jopa antibiootille vastustuskykyiseen kolibakteeriin.


Karpalouute sisältää tulehdussytokiineja vaimentavia yhdisteitä, joiden ansiosta se ehkäisee ja jarruttaa useimpia kroonisia sairauksia.

Karpalo sisältää runsaasti antioksidantteja, joilla voi olla merkitystä veren kolesteroliarvoihin. Sen sisältämä kversetiini-niminen flavonoliyhdisteen on havaittu vähentävän allergisia reaktioita. Karpalo sisältää E-vitamiinia, A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia, C-vitamiinia ja rautaa. Siemenet sisältävät meille tärkeitä omega 3- ja omega 6 -rasvahappoja. Karpalon kirpeä maku johtuu sen sisältämästä sitruunahaposta. Täysin kypsässä marjassa on myös runsaasti omenahappoa.

MYÖHÄINEN SATOKAUSI VAIKUTTAA SADON HYÖDYNTÄMISEEN

Yleensä sato kypsyy syyskuun lopussa ja loka-marraskuun aikana, joten poiminta-aika on myöhäinen moneen muuhun metsämarjaan verrattuna. Kypsä marja on syvän punainen ja ensimmäisten pakkasten jälkeen niiden hapan maku muuttuu makeammaksi. Ennen pakkasia poimitun marjan makua voi pehmentää pakastamalla sen kotona. Karpalo sisältää puolukan lailla todella paljon pektiiniä ja se säilyy ilman sokeria. Pektiinin ansiosta se sopii hyvin soseeksi ja hilloksi, koska se parantaa myös muiden seoksessa käytettyjen marjojen säilyvyyttä.

Parhaimpina vuosina karpaloita voidaan poimia satoja kiloja hehtaaria kohden. Myöhäisestä satokaudesta johtuen suurin osa marjoista jää poimimatta. Onneksi karpaloita voi kerätä keskellä talvea lumen alta tai keväällä lumien sulaessa, eli säilyvyys ei ole syynä sadon heikkoon hyödyntämiseen. Pakkasen kovettama kasvualusta jopa helpottaa poimintaa, sillä jäätyneellä suolla on helpompi kulkea. Useampi jäätyminen ja sulaminen heikentävät jonkin verran ravintoarvoja, mutta vielä keväällä poimittu marja on erittäin makea.


Karpalo on yleisin marja venäläisissä vodkajuomissa. Sellaisenaan karpalomehu on terveellistä.

Karpaloa käytetään kuten muitakin marjoja. Se sopii hilloihin, soseisiin, keittoihin, survoksiin tai syötäväksi sellaisenaan. Sitä voidaan käyttää leivissä, leivonnaisissa, uuniruoissa sekä lisukkeissa. Syyskarpalot sisältävät erittäin paljon hyytelöitymistä edistävää pektiiniä, joten ne sopivat mainiosti marmeladeihin ja hyytelöihin. Keväällä poimittuja makeita karpaloita voi käyttää vaikkapa mehun tai vappusiman valmistamiseen. Karpalo on suosittu maku myös alkoholipitoisissa juomissa, kuten likööreissä, drinkeissä tai viineissä.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/luonnonmarjat/karpalo/

http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=163

http://lehti.luontoportti.fi/fi/lajiesittely/karpalo

http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/terveys/karpalon-happamuus-auttaa-ehkaisemaan-virtsatietulehdusta

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Tyrni

Äänestimme viikon kasvikseksi tyrnin. Ravintoarvoja vertailemalla tyrni päihittää terveellisyydessä niin puolukan, kuin mustikankin. Kansanterveydellisellä tasolla tarkasteltuna tyrnillä on kuitenkin yksi heikkous, jolla se häviää muille marjoille. Syömme tätä kotimaista vitamiinipommia nimittäin määrällisesti hyvin vähän muihin marjoihin verrattuna. Vaikka tiedämme tyrnin terveellisyyden, niin miksi se ei ole saavuttanut niin suurta suosiota?


Syömme tätä kotimaista vitamiinipommia nimittäin määrällisesti hyvin vähän muihin marjoihin verrattuna. Harvoin nautimme sitä enemmän kuin muutaman marjan kerrallaan. Yleisimpiä käyttötapoja lienee mehun puristaminen, jolloin sen ravinteikkaat kuoret ja siemenet saattavat jäädä hyödyntämättä.

AASIASTA LÄHTÖISIN OLEVA VARJOON JÄÄNYT LÄÄKEKASVI

Tyrni (Hippophae rhamnoides) on alunperin lähtöisin Aasiasta ja Kiinassa ja Venäjällä tyrnimarja on ollut ja on edelleen äärimmäisen tärkeä lääkekasvi. Euroopassa tyrni on harvinaisempi, mutta sitä löytää Itämeren, Pohjanmeren, Mustanmeren sekä Norjan Atlantin rannikoilta. Sisämaassa se on vielä harvinaisempi, mutta sitä tavataan Pyreneiltä, Alpeilta ja Karpaateilta. Suomessa tyrni kasvaa luonnonvaraisena Pohjanlahden rannikolla aina Uudenkaupungin saaristosta Tornioon asti. Tyrni viihtyy myös Ahvenanmaalla ja paikoitellen Suomenlahden rannikolta tai Etelä-Suomen sisämaasta voi löytää villiintyneitä kasvustoja. Suomea ja Saksaa lukuunottamatta tyrni ei ole saavuttanut kovinkaan suurta suosiotaEuroopassa sen hankalan saatavuuden ja työlään poimintatyön takia.

Suomessa luonnonvarainen tyrni kasvaa yleensä kivisillä merenrannoilla. Jääkauden jälkeen se viihtyi myös sisämaassa, mutta metsittymisen seurauksena laji jäi vähitellen muiden kasvien jalkoihin ja tyrnin kasvupaikoiksi valikoituvat rantakivikot. Valon suhteen tyrni on ehdoton, eikä se siedä varjostusta edes pohjoispuolella. Sanotaankin, että tyrnimarjojen rakennusaineena tuntuvat olevan pelkät auringon säteet. Muiden kasvien varjossa tyrni kuolee parissa vuodessa.

Tyrnillä on kuitenkin ovela tapa kompensoida niukkaravinteista kasvualustaa. Sen juurinystyissä elää Frankia-suvun bakteereita, jotka sitovat ilmasta typpeä, josta isäntäkasvina toimiva tyrni pystyy hyödyntämään osansa. Tyrni onkin oikea luonnon pioneerikasvi, joka valtaa aina ensimmäisten kasvien joukossa merestä paljastuvan maaperän. Se kestää hyvin tuulta ja suolaa. Pitkien juuriensa ansiosta tyrni sopii mainiosti eroosioalttiiden rinteiden maaperän sitomiseen.

PIIKKINEN PENSAS VAATII VASTAKKAISEN SUKUPUOLEN LÄHEISYYTTÄ

Itse pensas on 0,5 – 4 metriä korkea pystykasvuinen ja piikkinen pensas. Sen lehdet ovat päältä katsottuna vihreänhopeisia ja alta hopeanharmaat. Tyrnit piikit ovat teräviä oraoksia. Tyrni on kaksikotinen, eli sen hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä. Sukupuolen voi määrittää vaatimattoman näköisistä ja kokoisista (n.3 mm) kukista. Emikukat ovat perällisiä ja hedekukat ovat perättömiä. Hedekukissa on parin ruskean suomun välissä pari nuijamaista hedettä. Kukat ovat tuulipölytteisiä, eivätkä ne tarvitse avukseen hyönteisiä, vaan “vastakkaisen sukupuolen” pensas pitää olla riittävän lähellä.


Tyrini on Satakunnan maakuntakukka ja se viihtyy rantakivikoilla.

HURJAT RAVINTOAINEET KEHITTYVÄT PITKÄLLÄ AIKAVÄLILLÄ

Kypsyäkseen tyrni tarvitsee saman verran aikaa, kuin omena. Emipensaaseen kasvaa hieman alle senttimetrin pituisia luumarjoja. Kukinnosta kypsään marjaan kestää yli neljä kuukautta. Pitkä kasvukausi on osasyy tyrnimarjan hurjille ravintoainepitoisuuksille.

Luonnonvaraisen tyrnin rauhoitusmääräys kumottiin vuonna 2006. Siitä huolimatta tyrnimarjoja ei kannata kerätä raakoina vaan on suositeltavaa odotella lokakuun puolelle, jolloin ne ovat mahdollisimman kypsiä ja irtoavat helposti kannoistaan. Ensimmäisten pakkasten jälkeen on sopiva aika aloittaa tyrnin poiminta, pensaita vahingoittamatta.

Tyrnin suosio on lisääntynyt viljelykasvina ja monesta kotipuutarhasta löytyy muutama pensas. Etelä-Pohjanmaan alueella löytyy Suomen suurin ammattimainen viljelyalue.

C-VITAMIINIPOMMI TARJOAA TERVEYTTÄ VERISUONISTOLLE

Yleensä tyrnistä hyödynnetään ravinnerikas marja, mutta sen lehdet, kuori ja juuret sisältävät runsaasti ravinteita. Marja sisältää paljon monityydyttämättömiä rasvahappoja ja siksi laadukas mehu ei liukene lainkaan veteen. Tyrniöljyn tiedetään olevan erittäin E-vitamiinipitoista. Se saattaa alentaa kokonaiskolesterolia sekä LDL-kolesterolia. Sen on todettu olevan hyväksi sydämelle, verisuonistolle, iholle, limakalvoille sekä vastustuskyvylle. Sadasta grammasta tyrniä saa saman verran C-vitamiinia kuin 10-20 appelsiinista. Kaiken muun hyvän lisäksi pienessä marjassa on niin A- kuin B-ryhmänkin vitamiineja. Tyrniä ei ole turhaan kutsuttu maailman terveellisimmäksi marjaksi.


Vaikka marjat ovat tärkeä osa terveellistä ruokavaliota, niin mikään marja ei yksinään voi ehkäistä terveysongelmia. Elintapojen ja ruokavalion tulee kokonaisuudessaan olla sellaisia, että ne suojaavat elimistöä riskitekijöiltä.

Helpoin tapa nauttia marjat on syödä ne sellaisenaan. Kirpeät marjat voidaan myös keittää mehuksi tai valmistaa marmeladiksi. Tyrnimehun maku peittää tehokkaasti alkoholin maun, joten se sopii myös likööriksi. Marjat sopivat nautittavaksi esimerkiksi puuron, jogurtin tai viilin kera. Ne voidaan säilöä pakastamalla tai kuivaamalla. Kuivatuista tyrneistä valmistettua jauhetta on helppo lisätä välipaloihin, juomiin ja puuroihin. Tyrnipyre maistuu mainiolta varsinkin riistaruokien kanssa. Tyrni on hyvä makupari kiisseleissä ja hilloissa ainakin omenan, porkkanan ja persikan kanssa. Luonnollisesti siitä saadaan myös hyvää vispipuuroa ja se sopii pirtelöihin sekä smoothieihin.

P.S. Tyrnistä kannattaa hyödyntää kuoret, koska ne sisältävät runsaasti kuitua! Jos puristat marjoista mehua, niin jäljelle jäävän osuuden voi hyödyntää leipätaikinassa tai puuron seassa.
Lähteet ja lisälukemista:

http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/luonnonmarjat/tyrni/

http://www.vinkkilanluomutuote.fi/tyrni.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tyrni

http://puutarha.net/artikkelit/266/tyrni_vitamiinipommi.htm

http://www.arctic-flavours.fi/binary/file/-/id/19/fid/410/

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!