Juuresviikko: Keltajuurikas

Joulujuurekset -teemaviikko etenee ja tällä kertaa esittelyvuorossa on hieman harvinaisempi punajuuren sukulainen, keltajuurikas. Kotimaisten juuresten käyttäminen ruoanlaitossa on yllättävän vähäistä, joten onnistuisiko niiden lisääminen ruokavalioon erikoisempien juuresten avulla? Taipuuko keltajuurikas suomalaiseen joulupöytään? Miltä näyttää keltajuurikkaasta tehty rosolli?


Keltajuurikas (Beta vulgaris L.) muistuttaa punajuurikasta, mutta se on voimakkaan keltainen ja sen lehdet ovat vihertävän keltaiset. Keltaisen värinsä se saa sisältämästään betaksantiinista ja siinä on punajuurikkaalle ominaisen värin antamaa betalaiini-nimistä väriainetta huomattavasti vähemmän.

RUNSAASTI RAVINTEITA MONIPUOLISEEN KÄYTTÖÖN

Keltajuurikkaassa on runsaasti kivennäisaineita kuten kalsiumia, magnesiumia, rautaa, sinkkiä, kuparia ja natriumia. Se sisältää meille tärkeää folaattia, jonka saanti suomalaisessa ruokavaliossa on muuten kovin vähäistä. Folaatti vaikuttaa positiivisesti aineenvaihduntaan, punasolujen uusiutumiseen sekä estää verisuonten ahtautumista. Muita keltajuuren sisältämiä vitamiineja ovat E-, A-, ja C- ryhmän vitamiinit. Värikäs mukula sisältää antioksidantteihin kuuluvia väriaineita, joiden kaikkia terveysvaikutuksia ei vielä tarkkaan tunneta, mutta niillä tiedetään olevan merkitystä mm. hapettumiseen liittyvien sairauksien estossa. Niin kelta-, kuin punajuurikin sisältää myös meille tärkeää ravintokuitua.

Keltajuurikasta käytetään ruoanlaitossa punajuuren tapaan. Sitä on kuitenkin huomattavasti helpompi käsitellä, koska siitä ei tartu väriä. Keltajuuren väri on ruokahalua herättelevä, eikä se värjää muita tarjolla olevia kasviksia. Siitä voidaan hyödyntää nuoret naatit, joita voidaan käyttää pinaatin tavoin.

Syksyllä kerätty keltajuurikas on erityisen mehevä ja siinä on vahva väri sekä herkullinen tuoksu. Keltajuurikas on erittäin monikäyttöinen ja se sopii monenlaisiin ruokiin. Raakana sitä voidaan hyödyntää raasteena tai salaateissa. Kypsennettynä se sopii uunijuureksiin, patoihin, muhennoksiin, keittoihin, laatikoihin sekä liemiin. Punajuuren lailla sitäkin voidaan marinoida ja makua voidaan korostaa omenalla, puolukalla, sitruunalla tai viinietikalla.


Värikäs keltajuurikas piristää talven ruokia. Sen lähisukulainen raitajuurikas on myös kaunis sekä maukas juures.

Nuoret mukulat kypsyvät hieman nopeammin, mutta varastoidut mukulat vaativat hieman pidemmän kypsentämisajan. Kuorineen keitetyt keltajuurikkaat säilyttävät paremmin niin makunsa kuin ravinteensa, joten ne kannattaa kuoria vasta keittämisen jälkeen. Nopeasti keittämisen jälkeen jäähdytetystä mukulasta kuori irtoaa helposti.

KELTAJUURIKKAAN VÄRIKÄS HISTORIA ON OSIN HÄMÄRÄN PEITOSSA

Juurikkaiden viljelyhistoriaa ei juurikaan tunneta. Niiden oletetaan kulkeutuneen arabien mukana Eurooppaan. Punajuuren alkuperäisiä valkoisia ja keltaisia lajikkeita viljeltiin ennen ajanlaskumme alkua Kreikassa, josta se levisi myös Italiaan 200-luvulla. Roomalaisten imperiumin seurauksena kasvin viljely levisi koko Eurooppaan ja pitkään sitä kutsuttiin “roomalaiseksi juureksi”. Ensimmäinen kirjallinen merkintä punajuurikkaasta löytyy 1500-luvun Saksasta, jonka mukaan ruokatalouksissa käytettiin juurikkaita, joilla oli paksut punaiset juuret ja punaiset lehdet. Sitä ennen viljeltävät lajikkeet olivat vaaleita tai keltaisia.

Meidän tuntemamme isomukulaiset, pyöreät punajuuret ovat kehittyneet moneen muuhun kasvikseen verrattuna myöhään, vasta 1800-luvulla. Samaan aikaan ne yleistyivät myös Suomessa, jossa ne saavuttivat suuren suosion pappiloiden ja koulujen puutarhoissa. Punajuuren kehityksen myötä keltajuurikkaan viljely jäi vähemmälle.

VÄHEMMÄN JALOSTETTU, MUTTA HELPPOHOITOINEN HERKKU

Keltajuurikkaasta ei ole jalostettu niin useita eri lajikkeita kuin punajuurikkaasta. Lajikkeet erottuvat toisistaan lehdistön korkeuden, kasvunopeuden, satoisuuden, kukinta-alttiuden ja mukuman muodon mukaan. Keltajuurikkaan yleisimmät lajikkeet ovat “Burbee´s golden” ja “Golden”. Molemmat lajikkeet ovat yleensä pyöreitä ja pienimukulaisia.

Keltajuurikas menestyy monilla eri kasvualustoilla, mutta lannoituksessa kannattaa kiinnittää huomiota typen ja boorin oikeaan annosteluun, ettei juurikkaaseen kerry liian suuria nitraattimääriä. Keltajuurikkaat kannattaa kylvää noin 30 senttimetrin rivivälein ja 2-3 senttimetrin syvyyteen. Tasainen kylvösyvyys on merkittävä tekijä mukulan muodon kehityksen kannalta. Hoitotoimiin kuuluu luonnollisesti rikkakasvien torjunta. Keltajuurikas ei tarvitse ylenpalttista kastelua, mutta kuivuus voi haitata mukulan muodostumista.

MAUKASTA SATOA MYÖHÄÄN SYKSYLLÄ

Keltajuurikkaan kasvuaika vaihtelee 10-18 viikon välillä riippuen lajikkeesta sekä kasvuoloista. Jos mukuloiden annetaan kasvaa liian suuriksi, niistä tulee helposti puisevia, eivätkä ne maistu yhtä herkullisilta kuin pienet mukulat. Keltajuurikas kannattaa korjata mahdollisimman myöhään syksyllä, kun sen sokeripitoisuus on suurimmillaan. Sadonkorjuu kannattaa pyrkiä tekemään aurinkoisena päivänä, jolloin mukuloiden nitraattipitoisuus on pienimmillään. Sadonkorjuun jälkeen keltajuurikas säilyy erinomaisesti, kun lämpötila on noin 3-4 astetta. Terveet mukulat voivat säilyä hyvinä jopa yli puoli vuotta!

P.S. Puna- ja keltajuurikkaat keräävät maaperästä nitraatteja, jonka takia niitä ei suositella alle yksivuotiaille lapsille. Kasvisten keittäminen ja kuoriminen vähentävät niiden nitraattipitoisuutta.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.isoaidinkasvit.composer.fi/eshop/categories/181/

http://www.pihakauppa.fi/keltajuurikas-yellow-cylindrikal-p-1571.html

http://www.hyotykasviyhdistys.fi/tuote&cat=63&kasvilajinid=74

http://www.exoticgarden.fi/webshop.php?showshopcat=14&menu_showcat=2

http://www.kasvikset.fi/WebRoot/1033640/Oletussivu.aspx?id=1047633

Voipio I. 2001. Vihannekset – Lajit, viljely, sato. Nordmanin Kirjapaino Oy Forssa.

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/135790/Ella_Mustanoja_280513.pdf?sequence=1

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!