Parasta juuri nyt: Kukkakaali

Kotimaisten syyskaalien kirjo on lokakuussa parhaimmillaan ja kaalivalikoimassa riittää valinnan varaa. 6. – 12.10. vietetty kaaliviikko oli erinomainen tapa nostaa näiden ekologisten, edullisten ja ravinteikkaiden kasvisten asemaa ruokakulttuurissamme. Syömme vuosittain reilut 5,5 kiloa kaaleja henkilöä kohden. Määrän vähyydestä huolimatta, kaksi kaalia pääsee Suomen kymmenen syödyimmän kasviksen joukkoon. Kukkakaali on keräkaalin jälkeen suosituin kaalilaji. Vuoden 2008 kasvistasen mukaan söimme sitä hieman yli 1,2 kiloa henkilöä kohden. Vaikka kukkakaali on Suomen toiseksi syödyin kaali, niin miksi syömme sitä ainoastaan kaksi kukintoa vuodessa?


Ajankohtaista kaaliviikkoa ei vietetty turhaan.

PARSAKAALIN PIKKUVELJEÄ VILJELTIIN EGYPTISSÄ

Kukkakaali (Brassica oleraceae L.) on tiettävästi kehittynyt parsakaalista. Kukkakaalia on viljelty Syyrian ja muinaisen Egyptin alueella tuhansia vuosia, mutta sen yksivuotisia tyyppejä ei silloin vielä tunnettu. Nopeammin kehittyvien yksivuotisten lajikkeiden epäillään olevan lähtöisin Kreikasta, josta ne ovat levitteen Italian kautta muualle Eurooppaan vasta 1500-luvulla. Nykyisin tätä kukkakaalityyppiä viljellään kaikkialla maailmassa, mutta suosituinta se on Euroopassa sekä Aasiassa.


Kukkakaalia viljellään kaikkialla maailmassa.

LAJIKKEIDEN KIRJO EI NÄY RUOKAKAUPASSA

Kukkakaalista puhuttaessa kukkakaalilla tarkoitetaan sen syötävää kukintoa, jossa lapakko on paisunut meheväksi. Kukkakaalit voidaan ryhmitellä yksi- ja kaksivuotisiin sen mukaan, kuinka pitkän kylmä- tai viileäjakson ne tarvitsevat muodostaakseen kukinnon. Yksivuotisilla kukinto kehittyy ilman selvää kylmäjaksoa.

Kaksivuotisia “talvikukkakaaleja” viljellään edelleen Keski-Euroopassa, mutta meidän oloissamme ne eivät selviä talven pakkasista. Euroopassa viljellään eniten meillekin tutuinta kukinnoltaan valkeita lajikkeita, vaikka kukkakaalista on olemassa niin vihreitä, kellertäviä ja syvänvioletteja lajikkeita.Tässä tekstissä keskitymme meidän oloissamme kasvaviin yksivuotisiin valkoisiin lajikkeisiin. Valkoiset lajikkeet ovat yleisimpiä myös ruokakaupassa tarjolla olevista lajikkeista.


Kukkakaalista runsaasti eri värisiä lajikkeita.

VILJELY VAATII YLEENSÄ ESIKASVATUKSEN

Kukkakaali menestyy parhaiten ravinnetilaltaan erinomaisessa maaperässä. Kasvualusta ei saa olla liian tiivistynyt ja se reagoi herkästi kalsiumin, boorin ja veden puutoksiin. Kukkakaalin viljely aloitetaan yleensä taimien esikasvatuksella, mutta nopeimmat lajikkeet ehtivät antamaan satoa suoraan avomaalle kylvettynäkin. Taimikasvatus tapahtuu parhaiten 12-20 asteen välillä ja se kestää noin 4-5 viikkoa. Kun taimeen on kasvanut 4 tai 5 kasvulehteä, niin se voidaan istuttaa avomaalle. Sopiva istutut tiheys on noin 20 tainta neliötä kohden lajikkeesta riippuen.

KASVU JA KEHITYS

Virittyäkseen kukintaan kukkakaali tarvitsee vernalisaation. Moniin muihin kylmävirityksen vaativiin lajikkeisiin nähden kukkakaalin tarvitsema lämpötila on korkea, koska parhaiten se tapahtuu +7-14 asteessa. Pääversoon alkaa muodostua päätekukka, josta tuntemamme kukkakaali muodostuu. Meidän olosuhteissa kasvatettavien lajikkeiden optimaalinen kasvulämpötila on +15-20 astetta. Jos vuorokauden keskilämpötila on korkeampi kuin 20 astetta, niin sen seurauksena saattaa ilmetä kasvuongelmia. Kukkakaalin kukinto on pakkasen arka, mutta sen lehdet kestävät hyvin kylmää ja suojaavat herkemmin jäätyvää kukintoa.

SADONKORJUU JA SÄILYTYS

Kukkakaali antaa satoa 50-80 vuorokautta istutuksen jälkeen. Jatkuvan sadon turvaamiseksi kannattaa suosia eri lajikkeita sekä tehdä useita eri istutuksia. Myöhäisimmät syyslajikkeet voidaan istuttaa vielä juhannuksen jälkeenkin. Kukinnot valmistuvat eriaikaisesti, joten sadonkorjuu on valikoivaa. Sadonkorjuu tulee aloittaa ennen kuin merkkejä kukinnon löystymisestä on havaittavissa. Kukkakaalit korjataan käsin ja nuorimmat kasvulehdet kannattaa jättää kukinnon suojaksi. Korjuukypsän kukkakaalin koko vaihtelee 200-300 grammasta aina kahteen kiloon saakka. Onnistuneen sadonkorjuuajan löytämiseski kannattaa selvittää lajikkeelle ominainen koko.

Kukkakaali säilyy parhaiten nollan asteen tuntumassa. Siksi se on helpointa nauttia mahdollisimman pian sadonkorjuun jälkeen, jolloin kukkakaali luonnollisesti maistuu myös parhaalta. Kukat nahistuvat herkästi, joten ne kannattaa suojata haihdunnalta. Optimioloissa kesälajikkeet säilyvät kuukauden verran, mutta myöhäisemmät talvilajikkeet säilyvät jopa 6-8 viikkoa. Kukkakaalin käsittelyssä tulee välttää painaumia, koska vaurioitunut pinta pilaantuu helpommin.

RAVINTEET VOI HYÖDYNTÄÄ USEALLA TAVALLA

Kukkakaali on erinomainen C-vitamiinin lähde. Siitä löytyy myös valkosipulista saatavaa tulehdusta hillitseviä allisiinia. Kukkakaalista saadaan foolihappoa, jonka tiedetään suojaavan sydän- ja verisuonisairauksilta. Se sisältää luustolle tärkeää K-vitamiinia, joka kestää hyvin niin käsittelyn kuin kuumentamisen.


Kukkakaaligratiini on mainio lisuke.

Kukkakaali taipuu ruoanvalmistuksessa moneksi. Helpoimmillaan sen voi tarjota raakana. Se sopii salaatteihin sekä dippitarjottimelle. Niukassa vedessä keitetty kukkakaali sopii sellaisenaan lisukkeeksi. Tarvittaessa sitä voi maustaa laadukkaalla suolalla, oliiviöljyllä tai voilla. Sitä voidaan lisätä keittoihin, patoihin, vuokaruokiin tai muhennoksiin. Sen voi tarjota myös gratinoituna tai vaikkapa vanukkaana.

P.S. Kukkakaali on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää etyleeniä tuottavien kasvisten läheisyydessä.

Lähteet ja lisälukemista:

http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2014/02/22/cauliflower-health-benefits.aspx

http://ruoka.fi/ruokajutut/vihannesopas/kukkakaali

http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kasvitieto/Syotavat_kasvit/Kaalit/kukkakaali_

http://www.hs.fi/ruoka/Kukkakaali+on+mainettaan+maukkaampi/a1406689473842

http://kuntoplus.fi/ravinto/ravinto-ja-terveys/kaalit-kukkakaali

http://en.wikipedia.org/wiki/Cauliflower

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Parsakaali

Kaaliviikon päätteksi on syytä esitellä yksi terveellisimmästä tunnetuista kasviksista. Tämä kasvis jakaa herkäksti mielipiteet, koska liian pitkään kestänyt keittäminen on tehokas keino hankkia sille uusia “vihamiehiä”. Parsakaali on yksi “pahoinpidellyimmistä” kasviksista ja se herättää meissä monessa puistatuksia. Vaikka kotimainen avomaan sesonki alkaa olla jo takana päin, niin kaaliviikon kunniaksi pureudumme tähän C-vitamiinipitoisimpaan kaaliin tavallista tarkemmin.


Parsakaalin kulutus koki kovan kolauksen 1990-luvun alussa.

PRESIDENTIN HYLKIMÄ KASVIS

Ravintopitoisen parsakaalin kulutus Yhdysvalloissa väheni 15 prosenttia Bush vanhemman presidenttikaudella. Vuonna 1990 hän totesi, ettei pidä parsakaalista ja nyt kun hän on Yhdysvaltain presidentti, hän ei enää koskaan aio syödä parsakaalia! Toteamuksen päätteeksi hän julisti parsakaalin pannaan Valkoisessa talossa sekä valtion virkamiehien lentokoneissa. Vallan vaihduttua Clintonin pariskunta keräsi poliittiset irtopisteet ja päästi paljon parjatun, mutta runsaasti vitamiineja, kivennäisiä ja antioksidantteja sisältävän sesonkiherkun takaisin Valkoiseen taloon.

EUROOPPALAINEN PALUUMUUTTAJA VALLOITTI ENSIN MUUN MAAILMAN

Parsakaali (Brassica oleracea L.) on lähtöisin Etelä-Italiasta. Nimestään huolimatta se ei ole sukua parsalle. Sitä on viljelty kauan paikallisesti, mutta muualla se on tullut tunnetuksi vasta 400-500 vuotta sitten. Valitettavasti sen viljelyshistoriasta ei ole jäänyt jälkipolville yksityiskohtaisia dokumentteja. Parsakaali levisi siirtolaisten mukana Yhdysvaltoihin, missä yksivuotinen Calabrese-lajike nousi suureen suosioon. Lajike tuli “paluumuuttajana” takaisin Eurooppaan 1980-luvulla, ja sen kaupallinen merkitys on kasvanut viime vuosikymmeninä merkittävästi. Parsakaalin arvostusta ovat lisänneet viimeaikaiset tutkimustulokset sen terveellisyydestä ja syöpää estävistä vaikutuksista.

YLEISTÄ KASVISTIETOUTTA

Parsakaali on yksi- tai kaksivuotinen. Kaksivuotiset tunnetaan paremmin talvibrokkolina, koska ne muodostavat kukinnon vasta kylmäjakson jälkeen. Parsakaali eroaa kukkakaalista kukinnon muuntumisasteen puolesta. Parsakaalin kukkalapakko paisuu vähemmän, nuput ovat selkeämmin erillään toisistaan, eikä varren pituuskasvu ole estynyt. Parsakaalista hyödynnetään ravinnoksi nuppuvaiheessa oleva pää- tai sivuverson kukinto sekä puutumaton kukintovarsi. Parsakaalin ensimmäinen kukinto muodostuu pääverson kärkeen. Kukinto on korjuukypsä, kun nuput ovat selkeästi eriytyneet toisistaan mutta yksikään nuppu ei ole vielä auennut. Nuppujen väri vaihtelee tumman vihreästä violettiin tai jopa punertavaan.


Parsakaalin nuppuja ei kannata kypsentää liikaa ravinteiden ja maun säilymiseksi.

KOSTEAN MAAPERÄN KASVI

Parhaiten parsakaali menestyy kosteassa ja hyvin syvämultaisessa maassa. Jos parsakaalista halutaan “jatkuvaa satoa”, niin se kannattaa viljellä erissä. Taimet voidaan esikasvattaa ruukuissa 3-4 viikon ikäisiksi n.15 asteen lämpötilassa, jonka jälkeen ne voidaan istuttaa avomaalle. Parsakaaliviljelmää vaivaavat samat taudit ja tuholaiset kuin keräkaalia tai kukkakaalia.

Suomessa suosituimpia viljelylajikkeita ovat parsakaalin yksivuotiset vihreäkukintoiset tyypit. Ne eroavat toisistaan lehdistön tuuheudessa, kasvuston korkeudessa, kukinnon koossa ja muodossa. Lisäksi niiden kehitysnopeus vaihtelee istutuksesta sadonkorjuuseen 50-90 vuorokauden välillä. Satovaiheen lähestyessä parsakaalia on syytä seurata tarkasti. Korjuukypsän parsakaalin voi tunnistaa esimerkiksi nuppineulan nupin kokoisista nupuista. Varsinkin kuumalla säällä nuput aukeavat nopeasti. Kukinnon mukaan kannattaa leikata versoa noin 15-25 senttimetrin mittainen pätkä.

MYÖS VARASTOINTI VAATII KOSTEUTTA

Sadonkorjuun jälkeen huoneenlämmössä säilytetty suojaamaton parsakaali menettää helposti vettä ja nuppujen sisältämä klorofylli hajoaa, mikä kellastuttaa nuput. Parsakaali on erityisen herkkä etyleenille, joten siltä suojaamiseksi ja veden haihtumisen estämiseksi ne kannattaa suojata muovilla. Paras säilytyslämpötila on nollan asteen tuntumassa, missä se säilyy syömäkelpoisena jopa 2-3 viikkoa.


Parsakaalista puuttuu muille kaalikasveille ominainen rikinkatku, joten se maistuu pienille lapsillekin.

HYVÄ KASVIKUNNAN PROTEIININLÄHDE, JOKA MAISTUU MYÖS LAPSILLE

Parsakaali sisältää runsaasti antioksidantteja, kivennäisaineita ja vitamiineja. Oikein valmistettuna se on yksi terveellisimpiä tunnettuja kasviksia. Se sisältää kaksi kertaa enemmän C-vitamiinia kuin appelsiini. Se on myös hyvä kasvikunnan proteiininlähde. Sadasta kilokalorista parsakaalia saadaan yli 13 grammaa proteiinia!

Parsakaalista puuttuu muille kaalikasveille ominainen rikinkatku, joten se maistuu pienille lapsillekin. Parsakaali maistuu parhaalta niukassa vedessä keitettynä tai höyrytettynä. Siitä voidaan hyödyntää myös puutumattomat varret. Ne kannattaa leikata suikaleiksi ja keittää nuppujen kanssa. Keittämisen jälkeen keitin vesi valutetaan pois, jolloin siihen ei liukene enää enempää ravinteita. Onnistuneen keittämisen jälkeen parsakaalissa pitää olla vielä hieman purutuntumaa. Ennen tarjoamista sen pinnalle voi ripotella suolaa, rosepippuria, voita tai oliiviöljyä maun korostamiseksi. Ravintolan lounaspöydässä pitkään seissyt pakasteparsakaali painii ihan eri sarjassa tämän sesonkiherkun kanssa.

Parsakaalille on omistettu omat nettisivut, mistä voit tutustua sen terveysvaikutuksiin tarkemmin.

P.S. Mitä voimakkaan ja tummemman värinen parsakaalin nuppu on, sitä enemmän se sisältää ravinteita kuten karoteenia.

Lähteet ja lisälukemista:

kasvikset.fi/WebRoot/1033640/Oletussivu.aspx?id=1047756

fi.wikipedia.org/wiki/Parsakaali

fineli.fi/food.php?foodid=324&lang=fi

kotiliesi.fi/ruoka/ruokaideat/parsakaali

biolan.fi/suomi/puutarhaharrastajat/puutarhatieto/kasvimaa/parsakaali/kasvuston-perustaminen

hs.fi/kotimaa/a1305549560999

kuntoplus.fi/ravinto/ravinto-ja-terveys/kaalit-parsakaali

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Lehtikaali

Lehtikaali on löytänyt tiensä ruokakauppoihin. Lehtikaali oli vuoden 2013 hittikasvis ja se on jatkanut suosionsa kasvattamista. Vielä muutama vuosi sitten, sitä oli vaikeaa löytää tavallisista ruokakaupoista. Vuoden 2008 kasvistaseessa lehtikaalia ei edes mainittu omana lajikkeena. Sen kulutus oli sisällytetty kategoriaan “muut kaalit”, joita nautimme vuodessa noin 200 grammaa henkilöä kohden. Lehtikaali on oiva esimerkki siitä miten kuluttajien kysyntä parantaa tarjontaa ja viljelijät ovat valmiita reagoimaan meidän tarpeisiin varsin nopealla aikataululla. Tänä syksynä olemme saaneet nauttia kotimaista lehtikaalia, jota löytyy jo melkein jokaisesta ruokakaupasta. Lehtikaali on yksi terveellisimmistä ja vanhimmista viljelykasveista, mutta miksi se on vaipunut välillä unholaan?


Lehtikaali oli vuoden 2013 hittikasvis.

ANTIIKIN AIKAINEN VILJELYKASVI LEVISI ROOMALAISTEN VALLOITUSTEN MUKANA

Lehtikaali on Länsi-Euroopassa luonnonvaraisena kasvavan kaalilajin (Brassica oleracea subsp. oleracea) muoto. Se on lähimpänä alkuperäistä villikaalia eikä se muodosta kerää, varsimukulaa, muhkeita kukintoja, tai pulleita lehtihankasilmuja vaan nimensä mukaan siitä syödään erillisenä kasvavat lehdet. Lehtikaalia on viljelty antiikin ajoista lähtien. Se mainitaan terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä jo vuonna 234 – 149 eea eläneen kirjailijan Marcus Pocius Cato vanhemman proosateoksessa. Rooman valtakunnan laajentumisen myötä myös lehtikaalin viljely levisi Euroopan keski- ja länsiosiin, jossa se on edelleen kaupallisesti merkittävä viljelykasvi.

LEHTIKAALI JÄI SATOISAMMAN VALKOKAALIN JALKOIHIN

Kotimaahamme lehtikaali on todennäköisesti kulkeutunut Englannista tai Saksasta esihistoriallisena aika viikinkien mukana. Toinen todennäköinen vaihtoehto ovat hansakauppiaat. Ruotsissa lehtikaali oli suosittua tavallisen väestön keskuudessa aina 1700-luvulle saakka. Kotimaastamme samanlaisia suosion merkkejä ei löydy. Lehtikaali joutui niin Ruotsissa, Suomessa ja muualla Euroopassa uuden ja satoisamman lajikkeen, valkokaalin syrjäyttämäksi.

Suomessa lehtikaalin kasvattaminen on tapahtunut lähinnä keittiöpuutarhoissa, kasvimailla ja palstaviljelijöiden toimesta. Ensimmäisen kerran lehtikaali mainitaan suomen kielen sanana Oulun Wiikko-sanomien artikkelissa vuonna 1853.

1800-luvun lopulla ilmestyneessä Suomen maanviljelyslehdessä todetaan kasvitarhojen silloisesta tilasta seuraavalla tavalla: ”Lehtikaalin viljelystä ainakin tätä nykyä harjoitetaan ani harvassa paikassa tietääksemme enimmiten Itä-Suomessa, mihin se lie Venäjältä tullut; lanttujen viljelys on yleisempi, mutta ei sekään niin tunnettu, kuin ansaitsisi olla. Itse nauristakin kylvetään monessa paikassa ainoastaan sen verran “että olisi lasten syödä”.

LAJIKKEITA JOKA LÄHTÖÖN

Lehtikaalista on olemassa useita eri lajikkeita, jotka ryhmitellään varren korkeuden sekä lehtien värien mukaan. Sitä on jalostettu myös koristekasviksi. Meille tutuin lehtikaali on tumman vihreä ja kähärälehtinen lajike, mutta punaiset sekä violetit lajikkeet ovat löytäneet tiensä tänä syksynä ruokakauppoihin.


Myös punalehtisiä lajikkeita on ilmestynyt tänä syksynä ruokakauppoihin.

Lehtikaali ei menesty karkeilla maalajeille, mutta muuten on maalajin suhteen vaatimaton. Se voidaan kylvää avomaalle jo toukokuussa. Jos sitä halutaan korjata jo nuorena taimena, niin ennen istutusta taimet kannattaa esikasvattaa 10-15 asteen lämpötilassa 3-4 viikkoa. Avomaalle taimien sopiva istutustiheys on noin 5-10 tainta neliömetriä kohden.

Lehtikaali kasvaa ensimmäisenä kesänä noin puolen metrin korkuiseksi. Kasvaessaan lehdet ovat pystyt, mutta kasvun päättyessä ne alkavat kaartua maata kohden. Lehtikaalilla esiintyy vähemmän tuholaisia ja tauteja kuin monella muulla kaalilla.

PARAS SATO SYNTYY PAKKASEN PUREMASTA

Tiheästi istutetuista taimista koko sato korjataan kerralla. Suureksi kasvatetuista taimista satoa voidaan riipiä lehdittäin aina talven tuloon saakka. Lehtikaali sietää vahingoittumatta jopa 15 asteen pakkasia, joten sadonkorjuu kannattaa tehdä vasta myöhään syksyllä. Lehtien makeus paranee kylmän vaikutuksesta, joten sadonkorjuu kannattaa aloittaa vasta ensimmäisten pakkasten jälkeen.

Hyväkuntoiset lehdet säilyvät sadonkorjuun jälkeen noin 3-4 viikkoa, mikäli säilytyslämpötila on nollan tuntumassa ja lehdet on suojattu veden haihtumiselta.

KOTIMAINEN KASVIS PÄRJÄÄ “SUPERFOODEILLE”

Yhdysvalloissa lehtikaalia on jo pidemmän aikaa mainostettu ”superfoodina” Tälle markkinointitermille löytyy runsaasti perusteita. Lehtikaali sisältää kaikista ravintokasveista eniten B2- vitamiinia, K -vitamiinia ja karotenoideja. Jos sitä vertaa meille kaikille tuttuun appelsiiniin, niin se sisältää melkein kolminkertaisen määrän C-vitamiinia. Toisin kuin appelsiinin, lehtikaalin viljely onnistuu meillä Suomessa. Siitä löytyy runsaasti myös meille tärkeitä hiven- ja kivennäisaineita kuten kaliumia ja fosforia. Lehtikaalin energiasisällöstä melkein 40 prosenttia tulee proteiinista. Tästä syystä se on kasvissyöjien suosiossa.

MAKUELÄMYS VAATII ESIKÄSITTELYÄ

Lehtikaalin käyttö ruoanvalmistuksessa eroaa hieman meille tutummasta keräkaalista. Ravinnoksi käytetään ainoastaan lehdet, joiden sitkeä lehtiruoti kannattaa poistaa tai ainakin ohentaa ennen valmistamista. Raakana lehtikaalin lehdet ovat kovia ja puisevia, joten ne kannattaa vähintään ryöpätä, marinoida öljypohjaisessa seoksessa tai paistaa pannulla. Tällä tavalla kasvisolujen seinämät pehmenevät ja kasvis on helpompi nauttia. Keitin veteen voi lisätä hieman ruokasoodaa, joka pehmentää lehdet ja säilyttää niiden kauniin värin.


Lehtikaalin voimakas maku on hyvä pari mausteisten liharuokien kanssa.

Viimeaikoina erityisen suosittu tapa nauttia lehtikaali on ollut valmistaa siitä sipsejä. Sitä voidaan käyttää myös keittoihin, patoihin, muhennoksiin sekä smoothieihin. Voimakkaan makuinen lehtikaali on erinomainen lisuke mausteisille liharuoille.

Yksinkertaisen ohjeen lehtikaalisipseille löydät täältä!

P.S. Lehtikaali on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä erittävien kasvisten lähellä.

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Ruusukaali

Kaaliviikko on kohta puolessa välissä, mutta ruusukaalin sesonki jatkuu vielä pitkälle loppuvuoteen. Jos tämä herkku ei ole vielä tuttu, niin siihen kannattaa tutustua! Monelle meistä ruusukaali ei valitettavasti herätä vahvaa mielikuvaa sesonkiherkusta. Ruusukaalin käyttö on Suomessa vähentynyt vain yhteen pieneen kerään henkilöä kohden vuodessa. Osasyynä tähän voi olla satokauden ulkopuolella maistettu kaali, vanhemmat voimakkaamman makuiset lajikkeet, pakasteversion heikompi maku tai lounasbuffetissa muhinut ylikypsä yksilö. Suosittelemme maistamaan tätäkin herkkua tuoreeltaan, jolloin sen maku on erinomainen.

RUUSUKAALI ON VERRATTEN NUORI VILJELYKASVI

Ruusukaali (Brassica oleraceae L.) tunnetaan myös brysselinkaalina. Viljelylajina se on suhteellisen nuori ja toisen nimensä mukaan se on lähtöisin Belgiasta. Sitä on tiettävästi jalostettu 1500-luvulta lähtien ja ensimmäiset viralliset todisteet viljelystä löytyvät 1700-luvulta. Nykyisin sitä viljellään Pohjois-Amerikassa ja Japanissa, mutta suurin suosio on edelleen Länsi-Euroopassa.


Ruusukaali on suosittua Länsi-Euroopassa.

LAJIKKEIDEN KIRJO EI NÄY RUOKAKAUPOISSA

Ruusukaalista on olemassa useita eri lajikkeita, jotka voidaan jaotella kerien muodon ja värin, varren korkeuden tai kasvukauden mitan mukaan. Meille tutuimmat lajikkeet ovat vihreälehtisiä pyöreäkeräisiä ruusukaaleja. Ruusukaalista on olemassa myös antosyaanin vuoksi hieman punertavia lajikkeita. Myöhäisten lajikkeiden sato ei välttämättä kerkeä meidän kasvuoloissamme kypsymään, joten kaiken muotoisia ja värisiä ruusukaaleja ei ole järkevää täällä viljellä.

KYLMÄÄ KESTÄVÄ KAALI VAATI PITKÄN KASVUAJAN

Kylmänkestävyyden puolesta, ruusukaali sopii kyllä kasvuoloihimme. Se on sopeutunut viileään ilmastoon ja se sietää lyhytaikaisesti jopa kymmenen asteen pakkasia. Parhaiten ruusukaali menestyy syvämultaisella savespitoisella maalla. Ruusukaali istutetaan mahdollisimman aikaisin, koska sen kasvuaika on pitkä. Tätä saattaa edeltää taimien esikasvatus, jotka voidaan istuttaa avomaalle 5-8 viikon kuluttua kylvöstä.


Ruusukaalista nautitaan ravintona hankasilmuihin muodostuneet pienet keräset.

Ruusukaali on kaksivuotinen ja yhden ruusukaaliyksilön varteen voi muodostua 30-70 pikku kerää. Vapaasti kasvava ruusukaali voi kasvaa jopa 1,5 metriä korkeaksi. Ruusukaalista nautitaan ravintona ainoastaan hankasilmuihin muodostuneet 2-5 cm halkaisijaltaan olevat pienet kerät. Kerästen muodostus alkaa tyvestä, joten varren eri osissa kasvavien kerien välille syntyy kokoeroa.

SADONKORJUU KANNATTAA TEHDÄ VASTA ENSIMMÄISTEN PAKKASTEN JÄLKEEN

Ruusukaali kannattaa latvoa noin kuukautta ennen sadonkorjuuta. Tällä toimenpiteellä voidaan aikaistaa sadon valmistusta, sekä yhdenmukaistaa kerien kokoa. Kerien ei kannata antaa kasvaa ylisuuriksi, koska silloin ne menettävät kiinteytensä.

Käsin korjattava sato kerätään 1-3 poimintakerralla. Satoa voidaan korjata aina joulukuulle saakka. Maun parantamiseksi sadonkorjuu kannattaa tehdä vasta ensimmäisten pakkasten jälkeen, sillä kylmyys edistää sokereiden muodostumista keräsissä. Tästä syystä johtuen ensimmäisten pakkasten jälkeen kerättyä satoa pidetään parhaimman makuisena.

Ruusukaali voidaan varastoida valmiiksi poimittuna, jolloin se säilyy hyvänä noin 6 viikkoa kun lämpötila on lähellä nollaa astetta. Varressa edelleen kiinni olevat kerät säilyvät sadonkorjuun jälkeen muutaman viikon pidempään.

KUITUPITOINEN KERÄ SOPII VOIMAKKAIDEN MAKUJEN KAVERIKSI

Ruusukaali on hyvä raudanlähde ja se sisältää enemmän kuitua kuin muut kaalit. Kuidut vaikuttavat myönteisesti mm. suolistosairauksien ehkäisyssä. Muiden kaalien tavoin ruusukaali sisältää runsaansti C-, K- ja A-vitamiineja sekä folaattia. Se sisältää myös flavonoideja, jotka toimivat elimistöä suojaavina antioksidantteina.

Ruusukaalia on perinteisesti käytetty voimakkaanmakuisten liharuokien, kuten lampaan, poron ja riistan lisäkkeenä. Se on edelleen suuressa suosiossa englantilaisessa ruokakulttuurissa. Ruusukaalin ominainen maku johtuu versokerien sisältämästä askorbiinihaposta. Nykyiset miedomman makuiset lajikkeet sopivat myös muiden ruokien kanssa nautittavaksi.


Ruusukaali sopii maukkaiden liharuokien lisukkeeksi.

Yksinkertaisimmillaan ruusukaalin valmistus tapahtuu poistamalla tarvittaessa ulommaiset huonoksi menneet lehdet ja kantaosan. Sen jälkeen kerät kypsennetään höyryttämällä tai keittämällä niukassa vedessä niin kauan, että väri muuttuu kirkkaan vihreäksi. Kypsymisajan yhdenmukaistamiseksi, suuret kerät kannattaa halkaista pienemmiksi. Ennen nauttimista kypsien kerien päälle voi sipaista voita ja ripotella hieman suolaa. Ruusukaali sopii myös keittoihin, vuokaruokiin ja patoihin. Lisukkeena tarjottavat kerät voi karamellisoida paistinpannulla tai paahtaa uunissa.

P.S. Ruusukaali on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä erittävien kasvisten vieressä. Parhaimmillaan maku säilyy viileässä +2-5 °C:n lämpötilassa säilytettäessä.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kauden_kasvis/Ruusukaali

http://www.fineli.fi/food.php?foodid=327&lang=fi

http://middag.fi/fi/content/74-parasta-juuri-nyt-ruusukaali

http://www.mtk.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedotteet_2013/lokakuu/fi_FI/ruusukaali_parhaimmillaan/

http://en.wikipedia.org/wiki/Brussels_sprout

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!