Juuresviikko: Palsternakka

Joulu juurekset -teemaviikon hengessä olemme jo esitelleet yleisimmät joulupöytään kuuluvat juurekset. Tällä kertaa tutustumme palsternakkaan, joka on ikivanha viljelykasvi, Meille se on levinnyt alunperin lääkekasvina. 1800-luvulla sitä on käytetty muun muassa naisten hysterian hoitoon. Kotimaiset Kasvikset RY:n arvion mukaan me syömme sitä alle yhden palsternakan vuodessa henkilöä kohden. Tämä monikäyttöinen makujuures on meille tuttu aromikkaana liemijuureksena, mutta sen käyttö on onneksi leviämässä muihinkin ruokalajeihin.

PALSTERNAKKAA VOIT LÖYTÄÄ TEIDEN VARSILTA

Palsternakka (Pastinaca sativa) on sarjakukkaiskasvi, jonka ensimmäisenä vuonna kasvattamaa juurta käytetään juureksena. Sitä on käytetty Euraasiassa monipuolisena hyötykasvina jo kauan ja se on pikkuhiljaa tullut osaksi Eurooppalaista ruokakulttuuria. Rooman valtakunnan aikana villipalsternakkaa kasvatettiin Italiassa, josta sen paksujuurisimmat yksilöt valikoituivat viljelykasveiksi.

Ensimmäiset merkinnät palsternakan viljelystä Suomessa ovat 1700-luvulta. Vielä 1800-luvulla palsternakka oli yleinen ravintojuures, ennen kuin porkkana ja peruna syrjäyttivät sen ruokapöydistämme. Laajan viljelyshistoriansa ansiosta palsternakkaa kasvaa viljelykarkulaisena eri puolilla Eurooppaa, myös kotimaassamme. Helpoiten sitä löytää Etelä-Suomesta teiden varsilta. Yhdysvalloissa tätä viljelykarkulaista pidetään haitallisena tulokaslajina.

Vuosisatojen paitsiossa olon johdosta nykylajikkeisto on suppea verrattuna moneen muuhun viljelykasviin. Eniten sitä on jalostettu Iso-Britanniassa ja meidän oloihimme sopivimmat lajikkeet ovat “White Gem” ja “Tribut”.

PORKKANAN SUKULAINEN, JOKA PÄRJÄÄ SUOMESSA

Palsterakka on porkkanan lähisukulainen, vaaleampi ja voimakkaamman makuinen. Sen viljely sopii erinomaisesti Suomen oloihin. Palsternakan maku on parhaimmillaan syksyllä ensimmäisten yöpakkasten jälkeen. Mukula sisältää paljon raffinoosia, joka antaa sille makean, mutta mausteisen maun. Juuret kasvavat suuremmiksi hiekkaisessa ja savisessa maassa. Sopimattomassa maaperässä kasvaneen palsternakan juuret jäävät haaraisiksi ja lyhyiksi.

Siemenet voidaan kylvää jo varhaiskevällä ja sadonkorjuu voidaan aloittaa vasta myöhään syksyllä, jopa ensimmäisten pakkasten jälkeen. Pakkasen puraisu ainoastaan parantaa makua, koska juuren hiilihydraatit pilkkoutuvat sokereiksi. Mainioista olosuhteista huolimatta palsternakan osuus avomaan vihannesten kokonaissadosta on vain n. 0,5%.

AROMIKAS JA TERVEELLINEN KUIDUN LÄHDE

Palsternakka on myös ravintosisällöltään arvokasta syötävää. Sen sisältämät eteeriset öljyt ja korkea sokeripitoisuus antavat sille aromikkaan maun.

Se sisältää juuresten tapaan runsaasti hiven- ja kivennäisaineita kuten kaliumia. Kaliumilla on tärkeä tehtävä mm. lihasten toiminnassa ja verenpaineen säätelyssä.


Palsternakka sisältää runsaasti kaliumia

Vaaleasta väristään huolimatta siitä löytyy flavonoideja, joiden on todettu ehkäisevän sydän- ja verisuonitauteja. Se sisältää melkein kaksinverroin kuituja porkkanaan verrattuna, joten palsternakka toimii hyvänä kuidun lähteenä.

PERINTEINEN LIEMIJUURES, JOKA KELPAA MIHIN VAIN

Tyypillisesti palsternakkaa on käytetty liemijuureksena purjon, sellerin ja persiljan rinnalla. Onneksi sitä on alettu käyttämään myös padoissa, keitoissa, gratiineissa ja kasvispihveissä. Sitä voidaan käyttää myös perunan tapaan soseena tai vaikkapa leivonnaisissa. Se on maukasta myös tuoreeltaan raastettuna salaatissa. Palsternakka on myös erinomainen uunijuures tai pannulla paistettuna liharuokien lämpimänä lisäkkeenä.

Uskomme, että pystyisimme lisäämään palsternakan käyttöä keittiöissämme! Palsternakka on hieno juures, jonka viljely sopii kotimaamme oloihin. Oikein varastoituna se säilyy erinomaisesti. Lisäämällä kulutusta, löydämme tulevaisuudessa tätä herkkujuuresta paremmin myös kotimaisena.

P.S. Palsternakka saattaa aiheuttaa joillekin allergisia reaktioita ja valitettavasti kypsentäminen tai pakastaminen eivät vähennä sen allergisoivaa ominaisuutta.

Satokauden herkullisimmat, ekologisimmat ja edullisimmat kasvikset helppolukuisessa kalenterissa. Reseptejä, vinkkejä ja inspiraatiota.

Juuresviikko: Lanttu

Joulun juurekset -teemaviikon ensimmäinen esittelyssä oleva juures on meille kaikille tuttu lanttu, joka äänestettiin myös viikon kasvikseksi. Tällä “pohjolan appelsiinilla” on kotimaassamme pitkät viljelyperinteet, mutta nykyään sen kulutus on enää reilun kilon verran vuodessa henkilöä kohden. Toivottavasti tämän monikäyttöisen kasviksen suosio lisääntyisi ja voisimme tulevaisuudessakin syödä kotimaista lanttua.


Lanttu on perinteinen joulujuures, mutta muina ajankohtina sen kulutus on vähäistä.

HISTORIASTA TIEDETÄÄN HARMILLISEN VÄHÄN

Lanttu (Brassica napus L.) on kehittynyt rypsin/nauriin ja kaalin risteytyksestä, jossain Pohjolan perukoilla. Villeimpien arvausten mukaan se olisi risteytetty Suomessa. Lanttu on eurooppalainen viljelykasvi, eikä sitä juurikaan tunneta muissa maanosissa. Sen viljelyn alkamisesta ei ole olemassa tarkkoja tietoja ja sen historian tutkimusta vaikeuttaa, että monissa vanhoissa dokumenteissa nauris ja lanttu mieletään samaksi lajiksi. Ensimmäiset kirjalliset todisteet lantun viljelystä löytyvät 1600-luvulta, vaikka sitä on todennäköisesti viljelty aikaisemminkin.

LANTTUA VOIDAAN VILJELLÄ KOKO MAASSA

Lanttu on sopeutunut viileään kasvuympäristöön ja siksi se menestyy kasvuoloissamme erinomaisesti. Liian lämpimässä se kasvattaa usein haljenneita tai epämuodostuneita mukuloita. Se kestää kylmää kaikissa kehitysvaiheissaan, mutta yli 25 asteen lämpötilasta se ei pidä. Kasvualustansa suhteen lanttu on vaatimaton, mutta vaatii runsaasti vettä ja se viihtyy erityisen hyvin merellisessä, kosteassa ilmastossa.

Avomaalle lanttu kylvetään 2-2,5 senttimetrin syvyyteen ja sopiva kasvutiheys on 5-6 tainta neliötä kohden, mikäli halutaan kasvattaa mahdollisimman suuria mukuloita. Jos satokautta halutaan aikaistaa, niin taimia voidaan esikasvattaa noin kolme viikkoa ruukuissa. Tällöin sopiva lämpötila on 15-20 astetta. Pieniä lanttuja kasvatettaessa riviväli voi olla 40-60 senttimetriä ja taimien välinen etäisyys 20 senttimetriä. Lanttua vaivaavat kaikki ristikukkaisten tuholaiset ja taudit. Erityisen haasteen viljelylle voivat aiheuttaa kaalikärpäsen toukat.

Ensimmäisenä kasvukautenaan lanttu kasvattaa lehtiruusukkeen ja mukulan. Mukulat voivat painaa jopa 1-2 kiloa. Lantusta ei ole jalostettu suuria määriä eri lajikkeita. Lajikkeet ryhmitellään kelta- ja valkomaltoisiin. Valkomaltoisia lanttuja on käytetty lähinnä rehulanttuina. Kuoren väri vaihtelee lajikkeen mukaan kellertävästä vihreään ja se voi olla ruskeanpunertava tai jopa violetti. Ruokalanttulajikkeista puuttuu pistävä kitkeryys ja ne maistuvat makealle. Lantun lehdet ovat sinertävän vihreitä ja vahapeitteisiä. Ennen vanhaan lehtiä käytettiin vihannesten tapaan, mutta nykyään niitä käytetään harvoin ihmisravinnoksi.

PITKÄ SATOKAUSI TAKAA RUNSAAN JA SÄILYVÄN SADON

Varhaissatoa voidaan nostaa heti, kun mukulat ovat sopivan kokoisia. Pääsato kannattaa korjata vasta myöhään syksyllä, jotta kuoren paksuus takaa mukulan säilymisen pitkälle kevättalveen. Sadonkorjuu tehdään kuitenkin ennen pakkasia, sillä jäätyminen heikentää mukulan säilyvyyttä. Ennen varastointia mukulan juuri typistetään ja sen naatit poistetaan. Terve lanttu säilyy hyvänä nollan asteen tuntumassa jopa puoli vuotta, mikäli ilman suhteellinen kosteus on yli 95 prosenttia.

Nopeakasvuinen, satoisa ja hyvin säilyvä lanttu on ollut tärkeässä roolissa ruokakulttuurissamme. Sitä on hyödynnetty varsinkin pula-aikojen ruokana. Sen pitkä satokausi mahdollistaisi tämän juureksen paremman hyödyntämisen, mutta nykyään sen kulutushuippu on joulun alla. Nimitys “pohjolan appelsiini” ei ole ihan tuulesta temmattu, sillä jo 200 grammaa lanttua riittää tyydyttämään päivittäisen C-vitamiinin tarpeen. Saamme siitä myös meille tärkeitä hiven- ja kivennäisaineita, kuten kalsiumia, kaliumia, fosforia ja magnesiumia.

VALMISTUSTAPA VAIKUTTAA MAKUUN

Lantun ominainen maku tulee sen sisältämästä sinappiöljystä, rikkipitoisista yhdisteistä ja sokereista. Hyvä lanttu on kiinteä ja maistuu makealle. Lantun voi nauttia raakana raastamalla tai leikkaamalla se ohuiksi viipaleiksi. Kypsyessään maku muuttuu pehmeämmäksi ja uunissa paahdettu lanttu maistuu suorastaan makealle. Mausteeksi voi käyttää hunajaa, pippuria, öljyjä, inkivääriä, tinjamia tai neilikkaa. Lanttusuikaleet tai kuutiot voi paistaa nopeasti pannulla herkulliseksi lisäkkeeksi karamellisoimalla ne tilkassa siirappia tai hunajaa. Lanttu on erinomainen liemijuures ja se sopii niin keittoihin, patoihin, muhennoksiin, muuseihin ja sosekeittoihin.

Pitkistä perinteistä ja monikäyttöisyydestä huolimatta lantun kulutus on nykyään vähäistä. Osasyynä voi olla sen maine pula-ajan ruokana, lapsuuden epämiellyttävät ruokamuistot tai se, ettemme osaa käyttää sitä riittävän monipuolisesti. Liian lämpimässä ja loistevalojen alla tapahtuva varastointi ei ainakaan paranna sen makua. Ruokakulttuurimme, ympäristömme ja kotimaisten kasvisten käytön lisäämisen puolesta olisi suotavaa, että lisäämme lantun osuutta ruokavaliossamme. Juuresviikko on hyvä aloittaa syömällä tänään lanttua.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kasvitieto/Vuoden_vihannes/Lanttu_ja_nauris/taustatietoja_lantusta

http://www.kasvikset.fi/suomeksi/asiakkaille/kauden_kasvis/lanttu

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lanttu

http://kotiliesi.fi/ruoka/ruokaideat/perinnejuurekset-lanttu-nauris

http://www.jattikasvisyhdistys.fi/page23.php

Satokauden herkullisimmat, ekologisimmat ja edullisimmat kasvikset helppolukuisessa kalenterissa. Reseptejä, vinkkejä ja inspiraatiota.