Marjaisat jogurttijäätelöt

Kesä ja jäätelö ne yhteen sopii! Tällä kertaa lisätään komboon vielä yksi lempiasia, kesän marjat nimittäin. Ne ovat juuri nyt parhaimmillaan ja kauppojen, kioskien ja myyntikojujen tiskit suorastaan notkuvat värikkäistä marjoista. Marjat tekevät jogurttikulhosta värikkään, tuovat vitamiineja ja kuituja välipaloihin ja myönnettäköön, että näyttävät myös todella hyvältä niin ruokapöydässä kuin Instagramin valokuvassa. Jäätelö ei sekään ole yhtään pöllömpi kaikilla mittareilla tarkasteltuna, tällä kertaa se nautitaan astetta terveellisempänä. Jogurttijäätelö on ihastuttanut maailmalla jo tovin, on jo aikakin tuoda se osaksi suomalaista marjakesää.

jogurttijäätelö

Jogurttijäätelö on todella helppoa tehdä itse. Tarvitset vain kolme raaka-ainetta. Tästä kolmen kauniin kombinaatiosta on tullut jo lähes Satokausikalenteri-blogin tunnusmerkki. Miksi turhia kikkailla, jos vain kolmellakin pärjää.

Jogurttijäätelö syntyy näin:

  • valitse kaupasta paksua, rasvaista turkkilaista jogurttia
  • makeuta jogurtti haluamallasi tavalla, esimerkiksi hunajalla, siirapilla tai sokerilla
  • lisää mausteeksi mieluista marjaa tai hedelmää
  • pakasta muutaman tunnin tai yön yli (yöllä unet ovat makoisat, lupaamme)

Helppoa, eikö vain!

jogurttijäätelö

Kesäinen jogurttijäätelö on erityisen helppoa tehdä, valitsee vain mieluisia marjoja tiskistä. Kesä-heinäkuussa esimerkiksi mansikat ja vadelmat ovat parhaimmillaan, molempia saa makeana, kotimaisena versiona säästä riippuen noin juhannuksen paikkeilla. Mustikat kypsyvät metsässä sopivasti heinäkuussa jatkamaan hyvin alkanutta jogurttijäätelö-taivalta. Kirsikoiden sesonki alkaa sekin juhannuksen tienoilla Espanjasta ja jatkuu keskieurooppalaisena. Berliinistä saa kuulemma kirsikoita jossakin vaiheessa kesää 50 sentin litrahintaan!

jogurttijäätelö

Jogurttijäätelö

Suhteuta määrät valitsemiesi jäätelömuottien kokoon sopivaksi

  • turkkilaista jogurttia
  • hunajaa tai sokeria
  • marjoja maun mukaan

Murskaa marjat kulhossa, lisää jogurtti ja makeuta hunajalla. Sekoita tasaiseksi massaksi ja täytä massalla jäätelömuotit. Muotteja myydään marketeissa, sekatavarakaupoissa ja keittiökaupoissa. Tökkää jäätelötikku massaan ja pakasta 2-3 tuntia tai yön yli.

Koristelu

Jogurttijäätelö muuttuu astetta nätimmäksi, kun sen koristelee kokonaisilla tai murskatuilla marjoilla, yrteillä (esimerkiksi mintulla), myslillä tai vaikka nonparelleilla. Vuoraa jäätelömuotin sisus haluamallasi raaka-aineella ja täytä muotti jogurttimassalla.

Vinkki! Saat jäätelöstä vielä astetta raikkaamman ja kevyemmän, kun korvaat osan jogurtista mehulla.

jogurttijäätelö

Värikäs, kaunis, terveellinen ja raikas! Helppo jogurttijäätelö maistuu aikuiselle ja lapselle. On koostumukselta ja raaka-aineilta niin hyvää tekevä, että sopii mainiosti myös välipalaksi tai miksei vaikkapa kesäisen kylmäksi aamupalaksikin. Hyvällä omatunnolla voi aamukahvin lomassa kurottaa pakastinta kohti ja napata jogurttijäätelö aamiaiseksi.

jogurttijäätelö

jogurttijäätelö

Tällä kertaa emme osanneet päättää mikä näistä neljästä mausta oli meidän suosikkimme, kaikki olivat niin hyviä! Mansikka-minttu  hurmasi kesäisellä olemuksellaan, kirsikka antoi jogurttijäätelölle upean, kirkkaan pinkin värin, vadelma sopi mainiosti myslin kaveriksi jogurtin sekaan ja mustikka toi mieleen mustikkarahkapiirakan. Kardemummaa vielä mausteeksi, niin mummolakokemus olisi ollut täydellinen.

Suosittelemme kokeilemaan itse ja päättämään!

Oletko lukenut myös muut blogin reseptit? Katso esimerkiksi:

Seesamikurkut

Raparperislaw

Vesimeloni-raparperipirtelö

Seuraa Satokausikalenteria myös Facebookissa ja Instagramissa!

jogurttijäätelö

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Kolmen raaka-aineen raikkaampi kesäpirtelö

Muistan jäätelökesää, kuuluu klassikkolaulu. Kukapa ei jätskistä tykkäisi – kesällä etenkin! Kylmä herkku on herkullista tietysti ihan sellaisenaan, mutta vielä parempaa jädestä tulee, kun joukkoon sekoittaa kauden täydellisen makeita hedelmiä tai marjoja.

Näin kesäkuussa vesimeloni ja raparperi ovat vaniljajätskin parhaita kamuja. Niin ja aurinko tietysti! Sitä ei voi koskaan olla liikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Smoothiet ovat vallanneet viime vuosina herkkujuomien ykköspaikan. Erinomaisia nekin, mutta vanha kunnon pirtelö on astetta nostalgisempi ja täyteläisempi vaihtoehto, kun tekee mieli jotakin hyvää juotavassa muodossa. Tähän kolmen raaka-aineen pirtelöön ei jäätelöä kovin paljon tarvita vesimelonin ja raparperin näytellessä pääosaa.

Lopputulos: makea, herkullinen, aivan ihana! Ja mikä väri! Voiko hellyyttävämpää kesäjuomaa enää olla. Vain laiturin nokka puuttuu!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesäinen vesimeloni-raparperipirtelö

Neljä annosta

  • 1/4 vesimelonia
  • 2-3 tankoa raparperia
  • 2 dl vaniljajäätelöä
  • 1 dl vettä tai maitoa

Kuori vesimeloni ja raparperi. Soseuta kaikki raaka-aineet samettiseksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Tarjoile heti.

Vinkki! Vielä astetta kylmempi ja raikkaampi pirtelö tulee, kun lisäät veden tilalle jääpaloja tai -murskaa ja soseutat jään juoman sekaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Asioita, jotka sopivat tämän mainion kesäjuoman kaveriksi:

  • kesämökki
  • vastaleikattu nurmikko
  • aurinkolasit
  • lintujen viserrys
  • kimmeltävä meri
  • soutuveneen natina
  • paljaat varpaat

Keksi itse lisää!

Toivotamme kaikille rentouttavaa juhannusta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!