Arkimenu lasten suusta, sesonkiherkkuja aikuiseen makuun

Olen 27-vuotias turkulainen ammattilaisvapaaottelija. Treenaamisen ohessa pyöritän nuoren lapsiperheen arkea, tärkeimpinä vastuualueinani ruokahuolto ja pyykkirumba.

Kuten aiemmassa Satokausikalenterin haastattelussa totesin, olen pienine tuloineni ruokaillut aina löyhästi satokausien rytmissä. Nyt, kun ravitsemukselliset valintani eivät enää vaikuta vain omaan jaksamiseeni ja hyvinvointiini, vaan lisäksi sekä optimoi kehitykseni vapaaottelijana että muodostaa rakennusaineet ja ruokailutottumukset kovaa vauhtia kasvaville lapsilleni, on yhä monipuolisempi kasvis- ja ruokakalavalikoima ollut erittäin tervetullut apu.

Lapsiahan, ainakin meidän jälkikasvua, kiinnostaa mielettömästi ihan tavallisetkin ”aikuisten jutut” – leikitään kotia, teekutsuja, ravintolaa, imuroidaan – ja mikäs sen parempaa kuin päästä ihan oikeasti osallistumaan aikuisten askareihin. Ruoka maistuu selkeästi paremmin, kun on saanut olla mukana perheen ruokien suunnittelussa, hankinnassa ja toteutuksessa. Poikamme muistaa joka maanantai- ja torstaiaamu pyytää läheisen ruokakaupan mainossivut Turun Sanomien välistä itselleen, ehdottelee tulevia ruokia, tavaa tarjouskalojen lajien nimiä ja huutelee hintoja. Itse olen aina viihtynyt keittiössä kokkailemassa, mutta ruokien jatkuva ideoiminen kasvaa usein ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Olenkin suosiolla ulkoistanut ruokalistan suunnittelun loppuperheelle. Lapsilta tulee luovia ratkaisuja, kun ilmoittaa jääkaapin sisällön ja kysyy, mitäs ruokaa näistä halutaan. Onneksi myös perus makaronilaatikoita ja kanakeittoja toivotaan usein.

Itse seuraan tyytyväisenä lasten kiinnostusta ravintoaan kohtaan ja pohdin mielelläni heidän kanssaan eri ruokien sisältöjä ja ravintoaineiden merkitystä kehoissamme. Välillä muiden ihmisten läsnäollessa saatan kuitenkin pälyillä ympärilleni kuulijoiden reaktioita, kun 6-vuotias isoveli kehoittaa 3-vuotiasta pikkusiskoaan syömään eväänsä reippaasti loppuun saadakseen leivästä hiilareita, jotta jaksaa vielä leikkiä, leikkeleestä protskua, jotta saa lihaksiin lisää voimaa, ja juustosta kalsiumia, jotta luut pysyvät vahvoina.

Vaikka ruokalistan suunnittelun olen tehokkaasti ulkoistanut jälkikasvulle, oli heinäkuun Sesonkiresepteistä pakko kokeilla ehkä aikuisempaan makuun paremmin soveltuva Grillattu selleri sinihomejuustolla – erityisesti, koska kevään ja alkukesän aikana tuli ihastuttua grillattuun parsaan sekä sinihome- että fetajuustolla. Sinihomejuuston toimiessa upeasti sekä parsan että sellerin kanssa, on seuraavissa grillailuissa ehdottomasti testattava, toimiiko myös grillattu pekoniselleri kuten pekoniparsa. Ja pekonia ja suolaisia juustoja kun pitkulaisiin sesonkikasviksiin innostutaan yhdistämään, täytynee kokeilla myös puolison ehdottamat grillattu pekoniraparperi sekä grillattu raparperi sinihome- tai fetajuustolla.

Äiti, vaimo, vapaaottelija.
27-vuotias kahden lapsen äiti. Turkulaista Finnfighters’ Gymiä edustava ammattilaisvapaaottelija, amatöörien korsisarjan maailmanmestari 2015.

Twitter & Instagram @GrusanM

Vadelma Nice Cream

“Nice cream” viittaa banaaneista valmistuvaan jäädykkeeseen, joka on näppärä valmistaa. Ohje on helposti muunneltavissa, joten kokeile rohkeasti myös muita kesän makuja!

4-6 annosta

Jäätymisaika: väh. 4 h, mielellään yön yli

Valmistusaika: 20 min

Ainekset

Jäädyke
  • 3-4 banaania
  • 250 g vadelmia
Suklaakastike
  • 0,75 dl vaahterasiirappia (tai maun mukaan)
  • 0,5 dl lämmintä vettä
  • 0,25 dl kookosöljyä sulatettuna
  • 0,5 tl vaniljajauhetta
  • 0,5 dl kaakaojauhetta

 Valmistus

  1. Pilko banaanit ja siirrä ne  sekä vadelmat pakastimeen jäätymään kunnolla, mielellään yön yli.
  2. Siirrä jäätyneet banaanit monitoimikoneeseen tai tehosekoittimeen ja aja ne tasaiseksi massaksi. Kun banaanimassa on tasaista lisää joukkoon vähitellen jäisiä vadelmia niin että osa maustaa ja värjää massan ja loput jäävät sattumiksi. Säästä muutama marja koristeeksi.
  3. Siirrä jäätelö hetkeksi pakastimeen kovettumaan.
  4. Valmista suklaakastike sekoittamalla kaikki ainekset sauva- tai tehosekoittimella tasaiseksi.
  5. Tee jäätelöstä palloja vahvalla lusikalla tai jäätelökauhalla ja koristele annos suklaakastikkeella sekä kokonaisilla vadelmilla.
  6. Jäätelö säilyy pakastimessa hyvänä ilmatiiviisti säilytettynä parisen viikkoa. Kastike kannattaa säilyttää ilmatiiviisti jääkaapissa.
Reseptin on tehnyt sesonkikasviksista tehdyistä herkuista innostunut Tiia Peltoranta.

Kesän satokauden kaksi helmeä – raparperi ja mansikka!

Heinäkuun alussa on täydellinen tilaisuus yhdistää herkullisesti kaksi kesän satokauden helmeä, nimittäin raparperi ja juuri juhannuksen jälkeen kypsynyt mansikka. Tarjoa raikas Raparperimansikkakakku esimerkiksi mökkivieraille tai -naapureille.

kakku2

Raparperikakku mansikkasydämellä ja vaniljakastikkeella

(maidoton)

Mansikkaraparperisydän:
250 g raparperia
½ dl sokeria
1 dl mansikoita

Kakkutaikina:
1 prk (200g) Yosa Food Kaurafraichea
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
2 kananmunaa
1 dl sokeria

Vaniljakastike:
1 prk (200g) Yosa Food Kaurafraichea
½ vaniljatankoa
½ dl sokeria

Mansikkaraparperisydän
Aloita valmistamalla mansikkaraparperihillo. Pilko raparperi pieniksi paloiksi. Kuumenna raparperi ja sokeri kattilassa koko ajan sekoittaen ja keitä keskilämmöllä noin 15 minuuttia. Anna hillon jäähtyä. Pilko mansikat ja lisää hillon sekaan. Säästä puolet hillosta kakkuun ja kaada puolet lasipurkkiin erikseen tarjoiltavaksi kakun kanssa.

Kakku
Sekoita kulhossa vehnäjauho, leivinjauhe ja kardemumma. Vatkaa toisessa kulhossa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vaahtoon Yosa Food Kaurafraiche. Yhdistä kosteat ja kuivat aineet nostelemalla tasaiseksi taikinaksi. Voitele kakkuvuoka öljyllä ja jauhota kevyesti, tai asettele vuokaan leivinpaperi. Kaada taikinaa vuokaan peittäen pohjan. Lisää keskelle mansikkaraparperihilloa. Kaada vuorotellen reunoille taikinaa ja keskelle hilloa kunnes kakkuvuoka on lähes täynnä. Peitä hillo lopulla taikinalla. Paista 150 °C-asteisessa uunissa noin tunti. Anna kakun jäähtyä. Irrota kakku vuoasta ja siirrä kakkulautaselle.

Vaniljakastike
Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet kattilaan (laita mukaan myös vaniljatanko). Lisää kattilaan Yosa Food Kaurafraiche ja sokeri. Kuumenna seos jatkuvasti sekoittaen ja keitä noin 5 minuuttia. Kun kastike on jäähtynyt, poista vaniljatangon puolikkaat ja kaada tarjoilukannuun.

Nauti raparperikakku Yosa-vaniljakastikkeen ja raparperimansikkahillon kera!

VINKKI: Mikäli valmistat kakun suurella kakkuvuoalla tai uunipellillä, tuplaa reseptin määrät. Herkullinen ja ihanan kostea raparperikakku vie kielen mennessään, joten suuremman määrän leipominen kannattaa! (tämän reseptin kakkuvuoan vetoisuus oli 8dl)

*

 

Hyvän vegesafkan ystävä, markkinoinnin ja viestinnän tehosekoitin ja ruoka-alan yleismauste. Lautasella yleensä satokauden herkkuja pienellä twistillä ja tofua jossa on makua.

Tavoitteena on laadukkaan kasvisruoan ja satokausiajattelun edistäminen – rennolla otteella ja herkullisesti! Kaikki reseptit, kuvat ja kirjoitusvirheet ovat omia.