Kaalipuku hurmaa! – Tarina Ametisti-puvun takana

Olet ehkä jo törmännyt somehitiksi nousseeseen ”kaalipukuun”, joka on nimetty virallisesti ”Ametistiksi” materiaalin jalokiviä muistuttavan pinnan ansiosta. Puku nähdään Satokausikalenterin perustajan Samuli Karjulan puolison Laura Karjulan yllä Linnan juhlissa tänä vuonna.

Kuva: Janita Autio
Kuva: Janita Autio 

Idea puvun toteuttamiseen lähti pohtiessamme kuinka voimme omalta osaltamme tuoda kasvisten ilosanomaa esiin tilaisuutta kunnioittavalla tavalla. Missiomme on edistää ja monipuolistaa kasvisten kulutus, joten itsenäisyyspäivän vastaanotto tuntui upealta tilaisuudelta nostaa herkulliset, ekologiset ja edulliset Satokauden kasvikset koko Suomen tietoisuuteen.

Kasvisten lisäksi muita meille tärkeitä arvoja ovat ekologisuus ja vastuullisuus sekä ruokahävikin välttäminen, jotka haluamme nostaa puvun avulla keskusteluun. Tämän takia erityisen tärkeältä tuntui luoda juhlapuku nimenomaan kierrätetyistä, ekologisista materiaaleista. Lopputulosta katsoessa uskomme projektin onnistuneen paremmin kuin hyvin!

Kuva: Janita Autio

Kontaktoimme kierrätetyn muodin ammattilaista, Trashionista Outi Pyytä, jonka puvut ovat ihastuttaneet ennenkin punaisella matolla. Outin käsialaa ovat muun muassa aikaisempina vuosina hiteiksi nousseet kahvikapselipuku sekä nahkapalapuku käytetyistä nahkatakeista. Yhdessä ompelijamesta Paula Malleuksen kanssa kaksikko päätti ryhtyä Satokausikalenterin uniikin mittatilauspuvun toteuttajiksi lähes mahdottomalta kuulostavan vajaan kahden viikon aikataululla!

Kuva: Outi Pyy
Kuva: Outi Pyy

Outi ja Paula saivat täysin vapaat kädet puvun rakenteen ja materiaalien osalta. Kasviksena päätettiin käyttää kotimaista punakaalia, jolla on pitkät perinteet suomalaisessa ruokakulttuurissa ja tekstiilivärjäämisessä.

Punakaali on muiden kaalien lailla terveys- ja käyttöominaidet huomioon ottaen valitettavan alihyödynnetty kasvis tarkastellessa suomalaisten vuosittaista keskikulutusta. Kaikkia kaaleja syödään Suomessa vuosittain vain noin 4 kiloa henkeä kohti, joten on jo aikakin kaali-paran päästä parrasvaloihin! On mahtavaa, että punakaalin monipuolisuus pystytään viestimään tällaisella hauskalla ja oivaltavalla tavalla.

Kuva: Outi Pyy

Punakaalilla värjättiin puvun pinta: kaali pilkottiin, keitettiin ja silkki värjättiin käsin. Silkkipalat tuettiin käytetyllä messumatolla ja ne yhdistettiin puvun pohjana käytettyyn Pure Wasten leikkujätteestä uusiotuotettuun trikooseen. Rakenne tekee puvusta erittäin mukavan ja liikkuvan päällä, mutta samaan aikaan myös jylhän veistoksellisen ja käyttäjäänsä kauniisti myötäilevän.

Kuva: Janita Autio

Valokuvat: Janita Autio
Malli: Anku Syrjä
Hiukset ja meikki: Anu Uusipulkamo
Valot: Arttu Kokkonen
Editointi: Arttu Mustonen

Kaalipuku kuvautettiin heti, kun tekijätiimin ompelukoneet malttoivat pysyä hetken hiljaisina. Pressikuvissa mallina toimii upean valokuvauksellinen Anku Syrjä ja kameran takana nuori, huippulahjakas valokuvaaja Janita Autio.

Hauska sattuma: sekä malli, että valokuvaaja ovat molemmat kotoisin Pohjanmaalla sijaitsevalta pikkupaikkakunnalta Pattijoelta, josta myös meidän perustaja Samuli on kotoisin.

Kuva: Janita Autio

On ollut ilo toteuttaa ja seurata kaalipukuprojektia, joka herää henkiin itsenäisyyspäivänä. Kutsu Linnan juhliin tuntuu meille kaiken kaikkiaan suurelta kunnialta. Menemme juhliin nöyrinä, mutta ylpeinä edustamaan koko yhteisöämme, joka on luonut omalla toiminnallaan, aktiivisuudellaan ja innollaan aidon muutoksen suomalaisessa ruokakulttuurissa.

Ei muuta kuin TV:t auki itsenäisyyspäivänä ja pukua bongaamaan! Loistavaa itsenäisyyspäivää kaikille toivottaa Satokausikalenterin koko jengi.

***

Lue lisää kaalipuvusta mediasta: 

Länsi-Suomi: Linnan juhlissa nähdään punakaalilla värjätty iltapuku

IS: Ensivilkaisu Linnan pukuloistoon! Tällaisia pukuja itsenäisyyspäivänä on luvassa

MTV Uutiset: Onko tässä yksi Linnan juhlien erikoisimmista asuista? Punakaalilla värjätty iltapuku säväyttää

Anna: Tänä vuonna Linnan juhlissa nähdään punakaalilla värjätty, täysin hengittävä kierrätyspuku: ”Se on täydellisen mukava iltapuku”

Iltalehti: Tunnistatko Love Islandin Ankua näistä kuvista – esittelee Linnan juhlien kaalipukua

Seiska: Love Island Suomi -Anku poseeraa lähes tuntemattomana Linnanjuhlamekossa

Suomen Tekstiili ja Muoti: Linnan juhlissa nähdään tänä vuonna ekologista pukuloistoa

MeNaiset: Nämä 9 somekuvaa paljastavat etukäteen, millaisia pukuja, meikkejä ja yllätyksiä Linnassa nähdään ihan kohta

Iltalehti: ”Kaunis ajatus ei tee kaunista pukua” – tyyligurut arvioivat Linnan tyylit etukäteen

HS: Punakaalilla värjätty mekko vangitsi katseet – kasviksia kunnioittavan puvun saumakohdat on valmistettu bileissä tallotusta messumatosta

IS: Muotiasiantuntijat listasivat viisi Linnan erikoisinta asua: leijona-takki ja sanomalehtipuku eivät taatusti jääneet huomaamatta

Iltalehti: Ei tarpeeksi juhlavaa! Nämä Linnan juhlien asut saavat kulmat kohoamaan

Anna: He kaikki juhlivat itsenäisyyttä kierrätysasuissa – katso kuvat!

Korporaatio / Supla: Trashionista Outi Pyy ja ompelijamestari Paula Malleus antavat vinkkinsä ekologisempaan pukeutumiseen – naiset, ottakaa oppia miehistä!

Seiska: OHO! Tämä Linnan juhlien erikoinen punakaali-messumatto-iltapuku nähtiin jo aiemmin Love Island Suomi -kaunottaren yllä – Katso ja vertaa!

Raahen Seutu: Ekologisella punakaalipuvulla Linnan juhliin

HS Instagram: Tällaisia pukuja Linnassa nähtiin

MTV Uutiset: Tässä se on – kohuttu punakaalipuku saapui Linnaan

MTV Uutiset: Suunnittelija vinkkaa, mitä Linnan juhlien puvuissa kannattaa laittaa merkille: ”Mekko ei enää käytä ihmistä”

Kaleva.fi: Satokausikalenterin perustaja Samuli Karjulan puoliso Laura Karjula juhlii kasvivärjätyssä puvussa

Janitaautio.com: Punakaalipuku

HS: Paljetteja, metallisia sävyjä, pitkiä laahuksia – Linnan juhlissa oli rohkeiden pukujen vuosi

Kuva: Janita Autio
Satokauden herkullisimmat, ekologisimmat ja edullisimmat kasvikset helppolukuisessa kalenterissa. Reseptejä, vinkkejä ja inspiraatiota.

Kotimaisuus on tärkeä arvo, mutta ei itseisarvo.

“Nyt syödään työpaikkoja” -kampanja sekä Venäjän asettamat kauppapakotteet ovat viime kuukausina nostaneet kotimaisen ruoan arvostusta entisestään. Tämä on tietenkin mainio kehityssuunta, mutta asia ei ole ihan näin “sinivalkoinen”.


Kuvassa oleva statuspäivitys on julkaistu Vihannes.net Facebook-sivuilla 29.8.2014.

Kotimainen vaihtoehto ei ole aina ympäristöystävällisin

Kotimaisuus on lähtökohtaisesti hyvä vaihtoehto ruokavalinnoissa ja voimme olla ylpeitä omasta ruoantuotannostamme. Jos asiaa tarkastellaan ympäristön näkökulmasta, niin näin ei kuitenkaan aina ole. Nauttimamme ruoka aiheuttaa asumisen ja liikkumisen ohella runsaasti ympäristöongelmia ja on arvioitu, että ruoan osuus ilmastovaikutuksistamme on jopa 25 prosenttia! Kotimainen ruoka ei ole valitettavasti aina ekologisin vaihtoehto.

Kasviksista suurimmat ilmastopäästöjen aiheuttajat ovat talvella kasvihuoneessa kasvatetut kotimaiset tomaatit, kurkut, yrtit ja salaatit. Vaikka ympäristöpäästöt vaihtelevat vuodenajasta, kasvihuoneen lämmitystavasta sekä valaisutarpeesta riippuen, on ympärivuotisen kasvihuonetuotannon päästöt aina avomaalla viljeltyä juuresta tai ulkomailta satokauden aikana laivalla tuotua hedelmää suuremmat.

Osta etelän hedelmiä kun ne ovat parhaimmillaan

Ruoan hiilijalanjälki kertoo, kuinka paljon ruoantuotannossa, kuljettamisessa, säilytyksessä sekä valmistamisessa ilmakehään vapautuu kasvihuonepäästöjä. Esimerkiksi Espanjasta luonnollisen satokauden aikana laivalla tuodun appelsiinin ilmastopäästöt ovat noin 0,5 kgCO2e/kg. Se on vain murto-osa kotimaisen talvella kasvatetun tomaatin hiilijalanjäljestä, jonka ympärivuotisen hiilijalanjäljen keskiarvo on 5,1 kgC02e/kg.

Tuontiruoan kuljetusten osuus koko ruokaketjun ilmastopäästöistä on vain 0,2 prosenttia, joten voimme hyvällä omalla tunnolla ostaa “etelän hedelmiä” niiden luonnollisella satokaudella, kun ne ovat edullisimmillaan ja maukkaimmillaan. On kuitenkin syytä muistaa että ruoalla on muitakin ympäristövaikutuksia. Vaikka espanjalaisilla tomaateilla olisi kotimaista kasvihuonetomaattia pienempi hiilijalanjälki, voi niiden viljelyssä käytettävät torjunta-aineet ja lannoitteet saastuttaa maaperää.


Tuontihedelmien osalta on syytä pohtia myös paikallisten viljelijöiden työoloja.

Ravitsemussuosituksiin on vielä matkaa

Vuoden 2012 ravintotaseen mukaan söimme kotimaisia tomaatteja 11,3 kiloa vuodessa henkilöä kohden. Muita tuoreita vihanneksia söimme 45,6 kiloa, hedelmiä 51,4 kiloa sekä marjoja 15,7 kiloa. Ravintotaseen mukaan söimme vuodessa 124 kiloa tuoreita kasviksia. Viime vuonna julkaistut Pohjoismaiset ravitsemussuositukset kehoittavat meitä syömään noin 500 grammaa juureksia, vihanneksia, hedelmiä, marjoja ja sieniä vuorokaudessa eli vuodessa se tekisi reilu 182 kiloa kasviksia. Vaikka vuoden 2012 ravintotase ei kerro kuinka paljon söimme sieniä, niin tuskin se osuus kuitenkaan ylittää kulutuksen ja suositusten välistä yli 58 kilon eroa?

Kirjoituksen tarkoituksena ei ole vähentää kotimaisen tomaatin syöntiä, vaan herätellä ajattelemaan omia kulutusvalintoja. Voimme edelleen syödä vuodessa yli 11 kiloa tomaattia tai enemmänkin, mutta ympäristön kannalta niitä on järkevintä nauttia tomaatin luonnolliselle satokaudelle. Meillä kotimaassa se on kesällä sekä alkusyksyllä.

Napajäätikön sulamisen ohella toinen ongelma on se, että syömme tällä hetkellä aivan liian vähän kasviksia. Tutkitusti terveellinen Välimeren dieetti perustuu osiltaan runsaaseen ja monipuoliseen kasvisten nauttimiseen. Vuoden 2008 kasvistaseen mukaan yli 90 prosenttia nauttimistamme kotimaisista vihanneksista koostui alle kymmenestä lajikkeesta, joten tämän hetkistä tilannetta ei voi kutsua kovinkaan monipuoliseksi.

Sijoita itseesi ja ympäristöösi – Satsaa sesonkiin!

Helpoin tapa tehdä ympäristön kannalta kestäviä ratkaisuja, säästää rahaa sekä lisätä ja monipuolistaa kasvisten osuutta ruokavaliossa on sesonkien suosiminen. Sesonkiruokailun runko kannattaa rakentaa kotimaisten ekologisten ja hyvin varastointia kestävien juuresten ja kaalien pohjalle. Luonnollisesti siihen kuuluvat myös hiilijalanjäljeltä olemattomat marjat, sienet ja villivihannekset. Ruokavalioon haetaan vaihtelua aina satokauden muilla kasviksilla ja talviaikaan sitä voidaan täydentää tuontihedelmillä. Tällä tavalla ruokavalio monipuolistuu itsestään.


Avomaalla kasvatettujen juuresten hiilijalanjälki on pienin kaikista viljellyistä kasviksista.

Jos lisäisimme kotimaisten kasvisten kulutusta vaikkapa 40 kilolla, niin kuinka monta työpaikkaa siitä syntyisi? Tämän hetkistä kulutusta voi olla vaikea nostaa syömällä samoja kasviksia, joten lisäämällä kotimaisten harvinaisempien kasvisten kysyntää viljelijät uskaltavat varmasti kokeilla uusia viljelykasveja kotimaassa. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii vuonna 2013 suuren suosion saavuttanut lehtikaali, jota löytyi tänä syksynä kotimaisena melkein jokaisesta ruokakaupasta. Muita esimerkkejä ovat kotimainen päärynä, mustajuuri, maa-artikosokka sekä kelta- ja raitajuurikkaat, jotka ovat viime vuosina yleistyneet ruokakaupoissa.

Vaikka lisäisimme kotimaisten kasvisten kulutusta 40 kilolla vuodessa, niin sen lisäksi voisimme syödä 18 kiloa enemmän sesongissa olevia tuontihedelmiä. Tällöinkin pääsisimme vasta ravitsemussuositusten mukaiseen keskiarvoon. Mitkä olisivat tämän muutoksen kansanterveydelliset vaikutukset?

P.S. Kasvisten hiilijalanjäljestä puhuttaessa on syytä muistaa, että millä tavalla tahansa tuotettu kasviksen ympäristöpäästöt ovat keskimäärin aina eläinperäistä ruokaa pienemmät. Yksi varteenotettava vaihtoehto kotimaisten kasvisten kulutuksen lisäämiseksi ovat edullisemmat 2. luokan kasvikset, joihin liittyvän kirjoituksen voit lukea täältä.

Tekstin on kirjoittanut Satokausikalenterin perustaja Samuli Karjula / @APSK86

Voit seurata meitä myös www.facebook.com/satokausikalenteri. Löydymme Twitterissä ja Instagramissa @kausikalenteri

Lähteet ja lisälukemista:

Kirjoituksessa esitetyt ympäristöpäästöt perustuvat kirjaan:

Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville / Tuuli Kaskinen, Outi Kuittinen, Saija-Riitta Sadeoja, Anna Talasniemi 2011 / Bookwell Oy, Porvoo 2011. (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen asiantuntijat ovat auttaneet kirjan hiilijalanjälkien laskennassa ja kommentoineet kirjan tieto-osioita.)

Mikäli ympäristöystävällinen ruokavalio kiinnostaa enemmän, suosittelemme lukemaan kirjan.

(Ravintotase 2012)
http://www.maataloustilastot.fi/ravintotase

(Ravitsemussuositukset 2013 ) http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/files/attachments/fi/vrn/ravitsemussuositukset_2014_fi_web.3.pdf

(Kasvistase 2008) http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&ved=0CCEQFjAA&url=http%3A%2F%2Fwww.kasvikset.fi%2FLink.aspx%3Fid%3D1162579&ei=ih5lVMKCKMnfywPlwICQBw&usg=AFQjCNEeT_0N_G4LpXLrdEODRRvMJFShTw&sig2=vYkLLHSmhtfcDHq1W-gn7A&bvm=bv.79189006,d.bGQ

http://www.dieetit.fi/valimeren-ruokavalio

Satokauden herkullisimmat, ekologisimmat ja edullisimmat kasvikset helppolukuisessa kalenterissa. Reseptejä, vinkkejä ja inspiraatiota.