Parasta juuri nyt: Lehtikaali

Lehtikaali on löytänyt tiensä ruokakauppoihin. Lehtikaali oli vuoden 2013 hittikasvis ja se on jatkanut suosionsa kasvattamista. Vielä muutama vuosi sitten, sitä oli vaikeaa löytää tavallisista ruokakaupoista. Vuoden 2008 kasvistaseessa lehtikaalia ei edes mainittu omana lajikkeena. Sen kulutus oli sisällytetty kategoriaan “muut kaalit”, joita nautimme vuodessa noin 200 grammaa henkilöä kohden. Lehtikaali on oiva esimerkki siitä miten kuluttajien kysyntä parantaa tarjontaa ja viljelijät ovat valmiita reagoimaan meidän tarpeisiin varsin nopealla aikataululla. Tänä syksynä olemme saaneet nauttia kotimaista lehtikaalia, jota löytyy jo melkein jokaisesta ruokakaupasta. Lehtikaali on yksi terveellisimmistä ja vanhimmista viljelykasveista, mutta miksi se on vaipunut välillä unholaan?


Lehtikaali oli vuoden 2013 hittikasvis.

ANTIIKIN AIKAINEN VILJELYKASVI LEVISI ROOMALAISTEN VALLOITUSTEN MUKANA

Lehtikaali on Länsi-Euroopassa luonnonvaraisena kasvavan kaalilajin (Brassica oleracea subsp. oleracea) muoto. Se on lähimpänä alkuperäistä villikaalia eikä se muodosta kerää, varsimukulaa, muhkeita kukintoja, tai pulleita lehtihankasilmuja vaan nimensä mukaan siitä syödään erillisenä kasvavat lehdet. Lehtikaalia on viljelty antiikin ajoista lähtien. Se mainitaan terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä jo vuonna 234 – 149 eea eläneen kirjailijan Marcus Pocius Cato vanhemman proosateoksessa. Rooman valtakunnan laajentumisen myötä myös lehtikaalin viljely levisi Euroopan keski- ja länsiosiin, jossa se on edelleen kaupallisesti merkittävä viljelykasvi.

LEHTIKAALI JÄI SATOISAMMAN VALKOKAALIN JALKOIHIN

Kotimaahamme lehtikaali on todennäköisesti kulkeutunut Englannista tai Saksasta esihistoriallisena aika viikinkien mukana. Toinen todennäköinen vaihtoehto ovat hansakauppiaat. Ruotsissa lehtikaali oli suosittua tavallisen väestön keskuudessa aina 1700-luvulle saakka. Kotimaastamme samanlaisia suosion merkkejä ei löydy. Lehtikaali joutui niin Ruotsissa, Suomessa ja muualla Euroopassa uuden ja satoisamman lajikkeen, valkokaalin syrjäyttämäksi.

Suomessa lehtikaalin kasvattaminen on tapahtunut lähinnä keittiöpuutarhoissa, kasvimailla ja palstaviljelijöiden toimesta. Ensimmäisen kerran lehtikaali mainitaan suomen kielen sanana Oulun Wiikko-sanomien artikkelissa vuonna 1853.

1800-luvun lopulla ilmestyneessä Suomen maanviljelyslehdessä todetaan kasvitarhojen silloisesta tilasta seuraavalla tavalla: ”Lehtikaalin viljelystä ainakin tätä nykyä harjoitetaan ani harvassa paikassa tietääksemme enimmiten Itä-Suomessa, mihin se lie Venäjältä tullut; lanttujen viljelys on yleisempi, mutta ei sekään niin tunnettu, kuin ansaitsisi olla. Itse nauristakin kylvetään monessa paikassa ainoastaan sen verran “että olisi lasten syödä”.

LAJIKKEITA JOKA LÄHTÖÖN

Lehtikaalista on olemassa useita eri lajikkeita, jotka ryhmitellään varren korkeuden sekä lehtien värien mukaan. Sitä on jalostettu myös koristekasviksi. Meille tutuin lehtikaali on tumman vihreä ja kähärälehtinen lajike, mutta punaiset sekä violetit lajikkeet ovat löytäneet tiensä tänä syksynä ruokakauppoihin.


Myös punalehtisiä lajikkeita on ilmestynyt tänä syksynä ruokakauppoihin.

Lehtikaali ei menesty karkeilla maalajeille, mutta muuten on maalajin suhteen vaatimaton. Se voidaan kylvää avomaalle jo toukokuussa. Jos sitä halutaan korjata jo nuorena taimena, niin ennen istutusta taimet kannattaa esikasvattaa 10-15 asteen lämpötilassa 3-4 viikkoa. Avomaalle taimien sopiva istutustiheys on noin 5-10 tainta neliömetriä kohden.

Lehtikaali kasvaa ensimmäisenä kesänä noin puolen metrin korkuiseksi. Kasvaessaan lehdet ovat pystyt, mutta kasvun päättyessä ne alkavat kaartua maata kohden. Lehtikaalilla esiintyy vähemmän tuholaisia ja tauteja kuin monella muulla kaalilla.

PARAS SATO SYNTYY PAKKASEN PUREMASTA

Tiheästi istutetuista taimista koko sato korjataan kerralla. Suureksi kasvatetuista taimista satoa voidaan riipiä lehdittäin aina talven tuloon saakka. Lehtikaali sietää vahingoittumatta jopa 15 asteen pakkasia, joten sadonkorjuu kannattaa tehdä vasta myöhään syksyllä. Lehtien makeus paranee kylmän vaikutuksesta, joten sadonkorjuu kannattaa aloittaa vasta ensimmäisten pakkasten jälkeen.

Hyväkuntoiset lehdet säilyvät sadonkorjuun jälkeen noin 3-4 viikkoa, mikäli säilytyslämpötila on nollan tuntumassa ja lehdet on suojattu veden haihtumiselta.

KOTIMAINEN KASVIS PÄRJÄÄ “SUPERFOODEILLE”

Yhdysvalloissa lehtikaalia on jo pidemmän aikaa mainostettu ”superfoodina” Tälle markkinointitermille löytyy runsaasti perusteita. Lehtikaali sisältää kaikista ravintokasveista eniten B2- vitamiinia, K -vitamiinia ja karotenoideja. Jos sitä vertaa meille kaikille tuttuun appelsiiniin, niin se sisältää melkein kolminkertaisen määrän C-vitamiinia. Toisin kuin appelsiinin, lehtikaalin viljely onnistuu meillä Suomessa. Siitä löytyy runsaasti myös meille tärkeitä hiven- ja kivennäisaineita kuten kaliumia ja fosforia. Lehtikaalin energiasisällöstä melkein 40 prosenttia tulee proteiinista. Tästä syystä se on kasvissyöjien suosiossa.

MAKUELÄMYS VAATII ESIKÄSITTELYÄ

Lehtikaalin käyttö ruoanvalmistuksessa eroaa hieman meille tutummasta keräkaalista. Ravinnoksi käytetään ainoastaan lehdet, joiden sitkeä lehtiruoti kannattaa poistaa tai ainakin ohentaa ennen valmistamista. Raakana lehtikaalin lehdet ovat kovia ja puisevia, joten ne kannattaa vähintään ryöpätä, marinoida öljypohjaisessa seoksessa tai paistaa pannulla. Tällä tavalla kasvisolujen seinämät pehmenevät ja kasvis on helpompi nauttia. Keitin veteen voi lisätä hieman ruokasoodaa, joka pehmentää lehdet ja säilyttää niiden kauniin värin.


Lehtikaalin voimakas maku on hyvä pari mausteisten liharuokien kanssa.

Viimeaikoina erityisen suosittu tapa nauttia lehtikaali on ollut valmistaa siitä sipsejä. Sitä voidaan käyttää myös keittoihin, patoihin, muhennoksiin sekä smoothieihin. Voimakkaan makuinen lehtikaali on erinomainen lisuke mausteisille liharuoille.

Yksinkertaisen ohjeen lehtikaalisipseille löydät täältä!

P.S. Lehtikaali on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä erittävien kasvisten lähellä.

Parasta juuri nyt: Ruusukaali

Kaaliviikko on kohta puolessa välissä, mutta ruusukaalin sesonki jatkuu vielä pitkälle loppuvuoteen. Jos tämä herkku ei ole vielä tuttu, niin siihen kannattaa tutustua! Monelle meistä ruusukaali ei valitettavasti herätä vahvaa mielikuvaa sesonkiherkusta. Ruusukaalin käyttö on Suomessa vähentynyt vain yhteen pieneen kerään henkilöä kohden vuodessa. Osasyynä tähän voi olla satokauden ulkopuolella maistettu kaali, vanhemmat voimakkaamman makuiset lajikkeet, pakasteversion heikompi maku tai lounasbuffetissa muhinut ylikypsä yksilö. Suosittelemme maistamaan tätäkin herkkua tuoreeltaan, jolloin sen maku on erinomainen.

RUUSUKAALI ON VERRATTEN NUORI VILJELYKASVI

Ruusukaali (Brassica oleraceae L.) tunnetaan myös brysselinkaalina. Viljelylajina se on suhteellisen nuori ja toisen nimensä mukaan se on lähtöisin Belgiasta. Sitä on tiettävästi jalostettu 1500-luvulta lähtien ja ensimmäiset viralliset todisteet viljelystä löytyvät 1700-luvulta. Nykyisin sitä viljellään Pohjois-Amerikassa ja Japanissa, mutta suurin suosio on edelleen Länsi-Euroopassa.


Ruusukaali on suosittua Länsi-Euroopassa.

LAJIKKEIDEN KIRJO EI NÄY RUOKAKAUPOISSA

Ruusukaalista on olemassa useita eri lajikkeita, jotka voidaan jaotella kerien muodon ja värin, varren korkeuden tai kasvukauden mitan mukaan. Meille tutuimmat lajikkeet ovat vihreälehtisiä pyöreäkeräisiä ruusukaaleja. Ruusukaalista on olemassa myös antosyaanin vuoksi hieman punertavia lajikkeita. Myöhäisten lajikkeiden sato ei välttämättä kerkeä meidän kasvuoloissamme kypsymään, joten kaiken muotoisia ja värisiä ruusukaaleja ei ole järkevää täällä viljellä.

KYLMÄÄ KESTÄVÄ KAALI VAATI PITKÄN KASVUAJAN

Kylmänkestävyyden puolesta, ruusukaali sopii kyllä kasvuoloihimme. Se on sopeutunut viileään ilmastoon ja se sietää lyhytaikaisesti jopa kymmenen asteen pakkasia. Parhaiten ruusukaali menestyy syvämultaisella savespitoisella maalla. Ruusukaali istutetaan mahdollisimman aikaisin, koska sen kasvuaika on pitkä. Tätä saattaa edeltää taimien esikasvatus, jotka voidaan istuttaa avomaalle 5-8 viikon kuluttua kylvöstä.


Ruusukaalista nautitaan ravintona hankasilmuihin muodostuneet pienet keräset.

Ruusukaali on kaksivuotinen ja yhden ruusukaaliyksilön varteen voi muodostua 30-70 pikku kerää. Vapaasti kasvava ruusukaali voi kasvaa jopa 1,5 metriä korkeaksi. Ruusukaalista nautitaan ravintona ainoastaan hankasilmuihin muodostuneet 2-5 cm halkaisijaltaan olevat pienet kerät. Kerästen muodostus alkaa tyvestä, joten varren eri osissa kasvavien kerien välille syntyy kokoeroa.

SADONKORJUU KANNATTAA TEHDÄ VASTA ENSIMMÄISTEN PAKKASTEN JÄLKEEN

Ruusukaali kannattaa latvoa noin kuukautta ennen sadonkorjuuta. Tällä toimenpiteellä voidaan aikaistaa sadon valmistusta, sekä yhdenmukaistaa kerien kokoa. Kerien ei kannata antaa kasvaa ylisuuriksi, koska silloin ne menettävät kiinteytensä.

Käsin korjattava sato kerätään 1-3 poimintakerralla. Satoa voidaan korjata aina joulukuulle saakka. Maun parantamiseksi sadonkorjuu kannattaa tehdä vasta ensimmäisten pakkasten jälkeen, sillä kylmyys edistää sokereiden muodostumista keräsissä. Tästä syystä johtuen ensimmäisten pakkasten jälkeen kerättyä satoa pidetään parhaimman makuisena.

Ruusukaali voidaan varastoida valmiiksi poimittuna, jolloin se säilyy hyvänä noin 6 viikkoa kun lämpötila on lähellä nollaa astetta. Varressa edelleen kiinni olevat kerät säilyvät sadonkorjuun jälkeen muutaman viikon pidempään.

KUITUPITOINEN KERÄ SOPII VOIMAKKAIDEN MAKUJEN KAVERIKSI

Ruusukaali on hyvä raudanlähde ja se sisältää enemmän kuitua kuin muut kaalit. Kuidut vaikuttavat myönteisesti mm. suolistosairauksien ehkäisyssä. Muiden kaalien tavoin ruusukaali sisältää runsaansti C-, K- ja A-vitamiineja sekä folaattia. Se sisältää myös flavonoideja, jotka toimivat elimistöä suojaavina antioksidantteina.

Ruusukaalia on perinteisesti käytetty voimakkaanmakuisten liharuokien, kuten lampaan, poron ja riistan lisäkkeenä. Se on edelleen suuressa suosiossa englantilaisessa ruokakulttuurissa. Ruusukaalin ominainen maku johtuu versokerien sisältämästä askorbiinihaposta. Nykyiset miedomman makuiset lajikkeet sopivat myös muiden ruokien kanssa nautittavaksi.


Ruusukaali sopii maukkaiden liharuokien lisukkeeksi.

Yksinkertaisimmillaan ruusukaalin valmistus tapahtuu poistamalla tarvittaessa ulommaiset huonoksi menneet lehdet ja kantaosan. Sen jälkeen kerät kypsennetään höyryttämällä tai keittämällä niukassa vedessä niin kauan, että väri muuttuu kirkkaan vihreäksi. Kypsymisajan yhdenmukaistamiseksi, suuret kerät kannattaa halkaista pienemmiksi. Ennen nauttimista kypsien kerien päälle voi sipaista voita ja ripotella hieman suolaa. Ruusukaali sopii myös keittoihin, vuokaruokiin ja patoihin. Lisukkeena tarjottavat kerät voi karamellisoida paistinpannulla tai paahtaa uunissa.

P.S. Ruusukaali on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä erittävien kasvisten vieressä. Parhaimmillaan maku säilyy viileässä +2-5 °C:n lämpötilassa säilytettäessä.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kauden_kasvis/Ruusukaali

http://www.fineli.fi/food.php?foodid=327&lang=fi

http://middag.fi/fi/content/74-parasta-juuri-nyt-ruusukaali

http://www.mtk.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedotteet_2013/lokakuu/fi_FI/ruusukaali_parhaimmillaan/

http://en.wikipedia.org/wiki/Brussels_sprout

Parasta juuri nyt: Kyssäkaali

Nautimme tätä juuresten tavoin käytettävä kaalia noin 200 grammaa vuodessa henkilöä kohden. Kyssäkaali eli kaalirapi on monelle, varsinkin nuoremmalle suomalaiselle tuntematon herkku. Kaaliviikon ansiosta saamme tällekin kummajaiselle erityisnäkyvyyttä! Tiedätkö kumpi sisältää enemmän C-vitamiinia: kyssäkaali vai appelsiini?

Kyssäkaali tunnetaan myös nimellä kaalirapi ja se lukeutuu kaalien sukuun, johon kuuluu noin 40 kaupallisesti tärkeää muunnosta, lajia ja alalajia. Toisin kuin useimmista muista kaaleista, kyssäkaalista hyödynnetään ravinnoksi mehevä varsimukula. Kyssäkaali on erityisen suosittua Saksassa, mutta se sopii mainiosti viljeltäväksi meidänkin kasvuoloihimme. Ennen kauppoihin ryntäämistä on syytä tutustua tähän nopeakasvuiseen, C-vitamiinipitoiseen kummajaiseen hieman tarkemmin.

HISTORIA HÄMÄRÄN PEITOSSA

Kyssäkaalin (Brassica oleracea var. gongylodes L.) historiasta on olemassa harmittavan vähän tietoa. On epäilty, että kyssäkaali olisi kehitetty varhaisina aikoina viljelyskäytössä olleesta mehevävartisesta kaalityypistä. Kuten muutkin kaalilajikkeet, oletettavasti myös kyssäkaali tai sen alkumuoto levisi muualle Eurooppaan roomalaisten valloitusretkien myötä. Ensimmäiset todisteet sen viljelystä löytyvät 1500-luvulta, jolloin se oli jo tunnettu Keski-Euroopassa. Suurin osa Euroopan viljelyksistä on keskittynyt Saksaan ja sen englannin kielinen nimi onkin “german turnip” eli vapaasti suomennettuna saksalainen nauris. Kyssäkaalin suomalainen nimi johtuu sen varren yläosaan muodostuvasta varsimukulasta, jota kutsutaan kyssäksi.


Kyssäkaalista on olemassa myös violettilajike. Sinertävien flavonoidien uskotaan parantavan muistia ja hidastavan vanhenemista.

NOPEAKASVUINEN KYSSÄKAALI TUOTTAA MUHKEAN SADON

Nopeakasvuinen kyssäkaali antaa hyvissä kasvuoloissa satoa jo 10-12 viikon kuluttua kylvöstä. Jos halutaan jatkuvaa satoa, kannattaa kasvattaa peräkkäisiä eriä ja eri lajikkeita. Kasvuaikansa puolesta kyssäkaali voidaan kylvää suoraan avomaalle meillä Suomessakin, mutta varmuuden vuoksi taimet kannattaa esikasvattaa ensin. Esikasvatuksen suositus lämpötila on 10-15 asteen välissä ja taimet kasvavat istutuskuntoisiksi reilussa kolmessa viikossa.

Kyssäkaali viihtyy multavassa savipitoisessa maassa. Sopiva istutustiheys on 10-15 tainta neliömetrille, mutta jos kasvatat isomukulaisia lajikkeita, niin määrä kannattaa tiputtaa alle kymmeneen taimeen neliötä kohden. Liian tiheä istutus aiheuttaa “mukulan venymistä” eli kunnon kyssää ei välttämättä muodostu. Kyssäkaalin riesana ovat samat tuholaiset ja taudit, kuin keräkaalilla.

Kyssäkaali on kaksivuotinen, mutta taimivaiheen jälkeen ensimmäisenä kasvukautena sen varren yläosaan muodostuu varsimukula, jota käytetään ravinnoksi. Sen vartta ja loppuosia on perinteisesti käytetty rehun valmistuksessa. Kyssäkaali kasvaa nopeasti ja optimaalisin lämpötila on 14-25 astetta. Viileämpi ilma hidastaa hieman kasvua, mutta satoa saadaan siitäkin huolimatta tyydyttävästi. Yksi mukula painaa lajikkeesta riippuen 100 grammasta jopa kahdeksaan kiloon!

Kyssäkaalin lajikkeet erottuvat toisistaan kukintataipumuksien, kasvuajan ja rehevyyden puolesta. Meille kuluttajille eri lajikkeet näkyvät väreinä ja muotoina. Nykyisten lajikkeiden mukulat eivät muutu puiseviksi, vaikka kasvaisivatkin suuriksi. Mukulan muoto voi olla pitkulainen, pyöreä tai litteä ja pintakuoren väri vaihtelee vaalean, vihreän, syvänvihreän ja sinipunaisen välillä.

Useimmilla lajikkeilla haluttu mukulan läpimitta on 6-8 cm, mutta pienempiäkin mukuloita pidetään laadultaan erinomaisena. Jos mukula kasvaa “ylisuureksi” niin se saattaa muuttua puisevaksi ja menettää mehevyytensä.

Sadonkorjuu tapahtuu käsin leikkaamalla varsi poikki mukulan alta. Sopiva varastointilämpötila on nollan asteen tuntumassa. Lehtineen varastoitu kyssäkaali säilyy hyvänä noin 2-3 viikkoa, mutta kookkaat mukulat, joiden lehdet on poistettu haihdunnan estämiseksi saattavat säilyä jopa 3-4 kuukautta!


Kyssäkaalin lehtien poistaminen parantaa merkittävästi säilyvyyttä.

RAVINTEIKASTA KAALIA KÄYTETÄÄN JUURESTEN TAVOIN

Kyssäkaali sisältää muiden kaalien tavoin runsaasti C-vitamiinia ja jo 100 grammasta kasvista saadaan 80% päivittäisestä saantisuosituksesta. Siitä löytyy kalsiumia, kaliumia ja muita hivenaineita. Värikäs kuori sisältää karotenoideja, jotka ovat terveelle elimistölle välttämättömiä rasvaliukoisia antioksidantteja.

Kyssäkaalia voi nauttia sellaisenaan tai raakaraasteena. Yleensä sitä käytetään nauriin tai lantun tavoin. Siitä saadaan myös hyvä lisuke vaikkapa juustotarjottimelle. Sitä voidaan keittää ja tarjoilla lämpimien ruokien lisukkeena. Se sopii juuresten tapaan keittoihin, patoihin, gratiineihin ja muhennoksiin. Siitä voidaan paistaa vaikka lettuja jälkiruoaksi: http://www.projectmama.info/2009/07/kyssakaalia-poytaan.html

Parasta juuri nyt: Kaaliviikko

Kaaliviikkoa vietetään 6.-12.10.2014. Kaaleilla on ollut merkittävä rooli ruokakulttuurissamme ja tämä teemaviikko on hyvä tilaisuus nostaa niitä uudelleen jalustalle. Syömme vuosittain noin 5,5 kiloa kaaleja henkilöä kohden, joista keräkaalin osuus on yli 50 prosenttia. Kaalien osuus kasvisten kokonaiskulutuksesta on yllättävän pieni ja se häviää jopa sipuleille! Kaalit ovat hyvinsäilyviä, ravinnerikkaita kasviksia, jotka toimivat juuresten kanssa sesonkiruokailun perustana. Aloitamme tämän viikon tutustumalla meille monelle tutuimpaan keräkaaliin.

KERÄKAALI OLI KUNINKAAN ERITYISSUOJELUKSESSA

Keräkaalin merkitystä ruokakulttuurissamme korostavat siitä kertovat historialliset tarinat. Jo kauan ennen ajanlaskumme alkua kaali on ollut Euroopan tärkein kasvis. Kuningas Kaarle Suuri määräsi sitä viljeltäväksi kaikilla valtion tiloilla. Suomen ensimmäiset keittiökasvitarhat olivat kaalimaita ja toisin kuin nauris, kaalinkerä oli lain suojeluksessa ja sen ottaminen oli rangaistava teko.

Monet meistä yhdistävät keräkaalin lampaanlihaan, vaikka tämä perinne juontaa juurensa amerikkalaisesta sarjakuvasta. Lammaskaali ei ole kuulunut suomalaiseen ruokakulttuuriin, vaan se on siirtynyt meille Amerikkalaisen Geo McManusin vuonna 1913 luoman Vihtori ja Klaara (Bringing up Father) sarjakuvasta. Vihtori ja Klaara ilmestyi Uusi Suomi -sanomalehden sivuille vuonna 1929 ja se iskeytyi suomalaiseen sielunmaisemaan. Sarjakuvassa seikkaileva irlantilainen muurari Vihtori Vuorenkaiku kaipaa kapakkaan syömään lammaskaalia.


Yli puolet nauttimastamme kaaleista on keräkaalia

VANHA VILJELYKASVI ON OLLUT EUROOPAN TÄRKEIN VIHANNES

Keräkaali (Brassica oleracea) on alunperin Eurooppalainen villikasvi, jonka viljeleminen on aloitettu Välimeren seudulla jo yli 2500 vuotta sitten. Aina 1900-luvulle asti keräkaali on ollut Euroopan tärkein vihannes sen C-vitamiinipitoisuuden ja säilyvyyden ansiosta. Suomessa keräkaali kuuluu edelleen tärkeimpiin avomaanvihanneksiin.

SOTAJOUKKO MARSSI KAALILLA

Keräkaali on erittäin satoisa kasvi. Sillä on ollut merkittävä rooli suomalaisten proteiinin saannissa. Keräkaalista saatettiin saada yli 100 000 kilon hehtaarisatoja, jotka sisälsivät valkuaista yli 2000kg. Vastaavan maa-alan antama viljasato sisälsi valkuaista vain 200-300kg. Keräkaalista saatava valkuainen on ollut tärkeä “sotamuona”. Erään Slovakian armeijan muonituspäällikön mukaan “kaalilla kasvaa vahvoja miehiä.”

JÄTTISATO SYNTYY YÖTTÖMÄSSÄ YÖSSÄ

Keräkaali käyttäytyy kaksivuotisen kasvin tavoin. Ensimmäisessä vaiheessa se kasvaa avonaisena ruusukkeena, mutta kasvun edistyessä varren kärkiosan pituuskasvu estyy ja uudet lehdet kerrostuvat toistensa alle muodostaen kerän. Kasvun jatkuessa lehdet paksuuntuvat ja kerä täyttyy hyvin tiiviiksi. Kasvun alussa kerän paino nousee hitaasti, mutta myöhäisvaiheessa hyvin nopeasti. Kerä painaa puolesta kilosta kiloon (kesäkaalit), mutta voi kasvaa aina 7-8 kilon painoiseksi. Keräkaali sopii erinomaisesti Suomessai viljeltäväksi, koska se osaa leveine lehtineen käyttää tehokkaasti hyväkseen pitkät kesäpäivämme. Keräkaali voi kasvaa kotimaamme oloissa kolmessa kuukaudessa suuremmaksi, kuin viidessä kuukaudessa Keski-Euroopassa. Lapin yöttömän yön valossa suurimmat keräkaalit voivat kasvaa yli 20 kiloisiksi.


Useat lajikkeet mahdollistavat monipuolisen käytön

LAJIKKEITA ERI KÄYTTÖTARKOITUKSIIN

Keräkaalia on kesä-, syys- ja talvilajikkeita. Siitä on jalostettu myös useita muita lajikkeita kuten punakaali ja suippokaali. Kesä- ja syyskaali voidaan nauttia keittona tai muhennoksena lihan kera tai sellaisenaan. Kaalin kaveriksi sopivat meirami, porkkana ja mustapippuri. Talvikaalilajikkeet ovat kovia, kiinteitä keriä. Ne ovat ainoita lehtivihanneksia, joita voidaan säilyttää pitkälle talveen. Kaali säilyy kylmässä varastossa tai jopa lumihankeen haudattuna pitkälle kevääseen.

SOTAVANKEUDESTA KANSALLISRUOAKSI

Suomessa ja Ruotsissa lähes kansallisruoan asemassa olevien kaalikääryleiden takana on mielenkiintoinen tarina. Ruotsalainen nimi “kåldoma” paljastaa kyseessä olevan alunperin turkkilainen ruoka. Turkkilainen “dolma” tehdään käärimällä täytteet viiniköynnöksen lehteen. Kaarle XII:n sotajoukko hävisi turkkilaisille Poltavan taistelun ja joutui sotavankeuteen, ja kotiin päästyään sotilaat tekivät kääryleitä kiehautetusta kaalinlehdestä.


Kaalit sisältävät runsaasti ravinteita suhteessa energiamäärään

MONIKÄYTTÖINEN TERVEYDENEDISTÄJÄ

Kaalissa on paljon tärkeitä ravintoaineita, kuten C-, E-,K-vitamiinia, A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia sekä foolihappoa. Kivennäisaineista merkittävimpiä ovat kalsium, kalium, rauta, seleeni ja magnaani. Kaaleissa on liukenevaa ja liukenematonta kuitua, joka alentaa veren kolesterolitasoa ja auttaa suolistosairauksien ehkäisyssä. Kaaleissa on terveyttä edistäviä flavonoideja, jotka parantavat elimistön puolustuskykyä ja toimivat hapettumisen estoaineina.

Perimätiedon mukaan kaalinlehtiä on käytetty monimuotoisesti erinäisten sairauksien hoitoon, kuten rintatulehduksen parantamiseksi.

Keräkaali sopii muhennoksiin, keittoihin, kääryleisiin, murekkeisiin, raasteisiin, wokkeihin ja jopa leivonnaisten täytteeksi. Kaalista valmistettu coleslaw sopii erinomaisesti grilliruokien kaveriksi. Keitetty kaali saattaa tuoksua voimakkaalle, koska se vapauttaa rikkipitoisia yhdisteitä.

KAUPASTA OSTETTU EI OLE AINA HYVÄÄ, NÄIN TEET HAPANKAALIA KOTONA

Hapattaminen on kuivatuksen ohella maailman vanhimpia säilöntämenetelmiä. Eri puolella maapalloa on jo tuhansia vuosia sitten havaittu, että astioihin tai maakuoppiin tiukkaan sullotut mehevät kasvinosat, eritoten kaalikasvien lehdet, tulevat raikkaan happamiksi ja säilyvät kauan. Se on mainio säilöntätapa, koska kaalin sulavuus paranee ja sen C-vitamiinipitoisuus lisääntyy entisestään. Hapattaminen ei vaadi lainkaan säilöntäaineita, vaan säilömisen hoitavat maitohappobakteerit joita elää kaikkialla luonnossa mm. kasvien lehdellä.


Itse tehty hapankaali voittaa useat valmistuotteet

Kaupasta ostettu hapankaali ei ole aina hyvää. Siinä on monesti liikaa suolaa, joka heikentää sen makua. Hapankaalia on edullista tehdä kotona ja siihen kannattaa käyttää löyhänlaisia ja huokeita keriä, jotka eivät muuten välttämättä säilyisi.

Hapankaalia tehdessä kannattaa varata astioiksi väljäsuisia, hyvin puhdistettuja suuria lasi-, puu- tai muovitölkkejä, joihin löytyy sopivat kannet. Hapattamiseen käytettävät kaalit pestään huolella ja niiden pitäisi olla myrkyttömästi viljeltyjä. Risaiset ja saastuneet pintalehdet kuoritaan pois. Kaalinpää leikataan kahtia tai isommat kaalit voidaan leikata 4-6 lohkoksi. Lehdet leikataan terävällä veitsellä lehtien poikkisuunnassa tulitikunohuiksi suikaleiksi.

Suikaleet survotaan vähän kerrallaan perunanuijalla astiaan, niin että ne peittyvät omaan mehuunsa. Mehun erottumisen edistämiseksi voidaan käyttää suolaa, mutta sitä ei saisi olla enempää kuin 1% eli 10g/kg. Kun astia on lähes täynnä, laitetaan kansi paikoilleen ja sen päälle on hyvä asettaa joku paino kuten pesty kivi.

Survottua kaalta säilytetään yli 20 asteen lämmössä, jolloin maitohappokäyminen alkaa. Tätä vaihetta jatketaan muutamia päiviä, jonka jälkeen hapankaalia voidaan maistaa ja se siirretään viileään paikkaan. Jatkokäyminen kestää pari viikkoa, minkä jälkeen kaali varastoidaan kylmässä jopa nollassa asteessa. Hapankaalin voi myös pakastaa.

Jos haluat maustaa tekemääsi hapankaalta, niin höysteeksi hapatettavaan kaalisilppuun voi lisätä omenanlohkoja, porkkananviipaleita, katajanmarjoja tai kuminaa. Jos haluat säilöä hapankaalia suuria määriä ja erityisen pitkään, niin pinnalle voi kaataa hieman ruokaöljyä, joka estää kanahkahomeen kasvun.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.mtk.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedotteet_2014/lokakuu/fi_FI/kaaliviikko/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ker%C3%A4kaali

http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/arkisto/terveytta_kerakaalista

http://www.maku.fi/artikkeli/superruoka-kaali#axzz2rzBaXYco

http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kasvitieto/Kasvit_A-O/V/valkokaali

http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=773

Rautavaara, T. Vihanneksemme viikosta viikkoon (1974)

Puutarhaliiton julkaisuja nro 316 (2001)

Kasvisten laatuvaatimus -jupakassa ei ole syyllisiä tai syyttömiä, ainoastaan voittajia.

Hävikkiviikolla julkaistusta kirjoituksestamme on syntynyt paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa. Keskustelu on aiheuttanut oikean suuntaisia toimenpiteitä ruokakauppojen osalta. Yksittäiset kaupat ovat jo lisänneet valikoimiinsa ”rumia kasviksia”. Prismat ottivat 23.9.2014 valikoimiinsa käyrät kurkut ja heidän mukaansa kurkkujen menekki on ollut hyvä sekä asiakkailta saatu palaute on ollut positiivista. Kurkun käyttäminen kampanjan keulakuvana oli oiva valinta, sillä moni meistä muistaa vuonna 2009 kumotun EU:n ”kurkkudirektiivin”. Käyrät kurkut ovat kuitenkin ohjanneet keskustelua pois alkuperäisestä aihepiiristä. Moni on hämmästellyt, että eihän käyrien kurkkujen myynti ole koskaan ollutkaan kiellettyä. Mitä vastaan tai minkä puolesta näillä rumilla kasviksilla olikaan tarkoitus kampanjoida? Miten tämä liittyy sesonkiruokailuun?

HÄVIKKIVIIKON KESKUSTELUA KÄYTIIN KOTITALOUKSIEN NÄKÖKULMASTA

Hävikkiviikolla keskustelua käytiin pitkälti kotitalouksien synnyttämässä hävikissä ja sen vähentämisessä. Aihepiiri on erittäin tärkeä, mutta myös elintarvikeketjun muilla toimijoilla on omat vaikutuksensa. Kirjoituksemme tarkoitus oli laajentaa kasvisten osalta käytävä keskustelu koskemaan koko elintarvikeketjua. Alkuperäiseen kirjoitukseen voi tutustua täältä.

LAATUVAATIMUSTEN VAIKUTUKSET KASVISTEN JALOSTUKSEEN

Kasvisten laatuvaatimukset ovat ajaneet kasvikset tiettyihin turvallisiin muotoihin, jotka varmasti palvelevat ainakin kuljetusyrityksiä sekä helpottavat kasvisten pakkaamista. Tämän seurauksena epämuodostuneemmat kasvikset menevätkin elintarviketeollisuuden käyttöön, myydään rehuksi, heitetään roskiin tai jätetään korjaamatta sadonkorjuun yhteydessä.

Epämuodostuneiden kasvisten myyminen suoraan kuluttajille ei ole kiellettyä, mutta pikkuhiljaa ne ovat hävinneet pois tavallisten ruokakauppojen valikoimista. Muotoseikat ja kuljetuskestävyys edellä tehty jalostus ei ole kiinnittänyt huomiota kasvisten makuun, vaan se on jäänyt toissijaiseksi seikaksi.

Laatuluokitukset sorsivat pieniä alkuperäislajikkeita ja vaikeuttavat monipuolisempaa kasvisten suosimista. Osalle meistä on saattanut syntyä mielikuva, että I-laatuluokkaan kuuluva kasvis tarkoittaa parasta mahdollista ihmisravinnoksi kelpaavaa kasvista, vaikka se kertoo ainoastaan kasviksen ulkomuodosta. Emme välttämättä osaa ostaa tai edes vaatia muita kuin kiiltäviä, suuria ja tasamuotoisia kasviksia.

LAATUVAATIMUSTEN HEIJASTUMINEN RUOKAKULTTUURIIN

Alkuperäisen kirjoituksen toinen huolenaihe oli kotimaisen ruokakulttuurin näivettyminen. Vuoden 2008 kasvistaseen mukaan (uudempaa ei ole vielä saatavilla) söimme keskimäärin kotimaisia kasviksia 113,18kg vuodessa henkilöä kohden. Marjat, hedelmät ja sienet eivät sisälly tähän kulutusarvioon. Tarkastelun kohteena olevasta määrästä hyvin varastointia kestävän perunan osuus oli 51,5 prosenttia, mikä on näillä leveyspiireillä luonnollista. Kurkun ja tomaatin osuus kokonaismäärästä oli 19,3 prosenttia ja juuresten osuus oli 9,9 prosenttia. Juuresten osuudesta 76 prosenttia koostui porkkanasta. Sipulin, valkokaalin, kukkakaalin, amerikansalaatin ja paprikan yhteenlaskettu osuus kokonaiskulutuksesta oli hieman alle 13 prosenttia.

Eli vuonna 2008 syömistämme kotimaisista kasviksista yli 93 prosenttia muodostui perunasta, kurkusta, tomaatista, porkkanasta, sipulista, valkokaalista, amerikansalaatista, kukkakaalista ja paprikasta. Nämä edellä mainitut kasvikset (peruna tietyin poikkeuksin) ovat pitkälle jalostettuja, hyvin kuljetusta kestäviä lajikkeita, jotka pääosin täyttävät kasvisten laatuvaatimukset.

Onneksemme kasvisten vuosittainen kokonaiskulutus kääntyi vuoden 2013 ravintotaseen mukaan nousuun ja tämä näkyy jo kauppojen lisääntyneessä tarjonnassa. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat lehtikaali, raitajuuri ja keltajuurikas, joita ei löydy vuoden 2008 tilastoista. Tämä on hieno kehityssuunta ja toivottavasti se jatkuu edelleen.

RUMAT KASVIKSET SISÄLTÄVÄT VALTAVAN POTENTIAALIN

Alkuperäinen ideamme oli saada ruokakaupat ottamaan valikoimiinsa meille tuttujen kasviksien epämuodostuneita versioita. Hävikin vähentämisen ohella opimme taas nauttimaan käyriä kurkkuja, kaksi haaraisia porkkanoita tai muumin muotoisia perunoita. Tämän seurauksena kynnys ostaa vaikkapa latva-artisokka tai joku muu vieraampi kasvis madaltuu. Kun kysyntä lisääntyy, niin kaupat varmasti hankkivat niitä valikoimiinsa. Käyrät kurkut ovat loistava esimerkki siitä, miten isotkin toimijat pystyvät nopeasti reagoimaan muuttuneeseen kysyntään. Myös viljelijät uskaltavat rohkeammin kokeilla uusia tai jo kertaalleen unohdettuja lajikkeita.

EDULLISEMPIEN KOTIMAISTEN KASVISTEN TARJONNAN LISÄÄNTYMISEN MAHDOLLISET VAIKUTUKSET

Keskustelimme 24.9.2014 Twitterissä erään entisen kurkunviljelijän kanssa. Hän oli huolissaan siitä, että jääkö nyt I-luokan kurkut myymättä, jos ihmiset ryhtyvät ostamaan vain edullisempia käyriä kurkkuja. Tämä huoli on erittäin aiheellinen ja lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna saattaakin näkyä viljelijän tuloksessa. Tällä hetkellä osa hävikistä syntyvistä kustannuksista näkyy I-laatuluokan täyttävien kasvisten hinnoissa.

Moni meistä haluaa edelleen ostaa suoria kurkkuja, eikä saamiemme tietojen mukaan ”rumien kasvisten” myynti vaikuttanut muiden kasvisten myyntiin. Ideaalitapauksessa kakkosluokan kasvikset ovat edullinen vaihtoehto tuontikasvikselle, jolloin pienellä ruokabudjetilla pärjäävillä henkilöillä on myös varaa ostaa kotimaisia kasviksia. Pitkällä tähtäimellä tarkasteltuna niiden lisääminen valikoimaan laskee myös I-laatuluokan täyttävien kasvisten hintaa, joka taas hyödyttää meitä kuluttajia.

Hinnan laskeminen sekä tarjonnan lisääntyminen rikastuttaa myös ruokakulttuuria. Edullisten ja suurien kasviserien myynti mahdollistaa sen, että kotitaloudet voivat ostaa kerralla enemmän yhtä kasvista ja käyttää sitä monipuolisemmin ruokavaliossa. Kuinka moni meistä on raaskinut ostaa kaupasta I-luokan kotimaista kurkkua, tehdä siitä hölskytyskurkkuja tai säilöä sitä kurkkupikkelssinä?

Edullisemmat kotimaiset epämuodostuneet kasvikset sopivat erinomaisesti myös kotona tapahtuvaan säilömiseen ja jalostamiseen. Näin ollen ne eivät ole välttämättä pois I-luokan laatuvaatimukset täyttävien kasvisten myynnistä, vaan parhaassa tapauksessa lisäävät kasvisten kokonaiskulutusta suomalaisten ruokavaliossa.

TARJONTA ON RUNSAAMPAA SATOKAUDEN AIKANA

Miten tämä kaikki liittyy Satokausikalenteriin ja sesonkiruokailuun? Nyt ei ole kyse siitä, että saako käyriä kurkkuja myydä ruokakaupassa. Viljelijöiden ei tarvitse ryhtyä tuottamaan ankanmuotoisia tomaatteja. Hauskat vihannekset eivät ole itsetarkoitus. Ideana on, että satokauden koko sato saadaan paremmin hyödynnettyä, me voimme ostaa edullisempia kasviksia ja ruokakulttuurimme monipuolistuu. Tarvitsemme asennemuutosta ja viimeaikaisten tapahtumien perusteella olemme siihen valmiita.

Kuten aikaisemmassa kirjoituksessa mainitsimme, niin kasvisten luonnollisten satokausien aikana tavallisistakin ruokakaupoista saattaa löytää tutun kasviksen eri lajikkeita useasta eri laatuluokasta. Niitä kannattaa kokeilla rohkeasti laatuluokituksesta välittämättä. Syömällä sesonkien mukaisesti ruokavalioon tulee väistämättä vaihtelua ja se muuttuu monipuolisemmaksi. Suosimalla sesonkeja ajaudumme automaattisesti kokeilemaan uusia kasviksia ja makuja vuoden ympäri. Kysyntämme kohtaa paremmin myös viljelijöiden tarjonnan, eikä heidän tarvitse viljellä ylijäämää. Kauppiaat pystyvät luottamaan sesonkituotteiden menekkiin ja uskaltavat tarjota vähemmän sesongin ulkopuolisia kasviksia. Tällöin myös hävikkiä syntyy vähemmän.

Samalla tuemme ekologisempaa ruoantuotantoa, pienennämme hävikkiä ja monipuolistamme kotimaista ruokakulttuuria.

Pitkällä tähtäimellä kaikki voittavat!

Ovatko kasvisten laatuvaatimukset kääntyneet meitä vastaan?

Viime viikolla vietetty hävikkiviikko on toivottavasti herättänyt meidät pohtimaan kulutustottumuksiamme. Heitämme vuosittain roskiin 22 miljoonaa kiloa vihanneksia ja juureksia. Sen lisäksi roskiin päätyy 12 miljoonaa kiloa hedelmiä ja marjoja. Kaikesta syömäkelpoisesta ruoasta haaskataan koko elintarvikeketjussa peräti 10–15 prosenttia. Kotitalouksissa voimme pienillä arjen teoilla pienentää hävikkiä, mutta miten muuten voimme vaikuttaa siihen?

Kuinka moni meistä muistaa muutama kuukausi sitten sosiaalisessa mediassa levinneen videon, jossa ranskalainen kauppaketju tarjosi asiakkaille “rumia” kasviksia? Muistan pohtineeni olisiko tämä sama mahdollista täällä Suomessa. Valitettavasti rumat kasvikset eivät päädy ruokakauppaan, sillä tuottajat heittävät ne pois, koska ne eivät täytä kasviksille asetettuja laatuvaatimuksia. Kuinka moni meistä olisi valmis ostamaan II-luokan kasviksia?

YLEISTÄ LAATUVAATIMUKSISTA

Euroopan unionin alueella on vahvistettu kymmenelle eurooppalaisittain merkittävälle tuoreelle hedelmälle ja vihannekselle laatuvaatimukset. Laatuvaatimuksissa tuotteet lajitellaan ulkoisten ominaisuuksiensa (koko, muoto, väri) perusteella luokkiin. Laatuvaatimuksia tulee soveltaa kaupan kaikissa vaiheissa aina pakkaamisesta kuluttajalle saakka. Samoja sääntöjä noudatetaan kaikissa jäsenmaissa. Ne koskevat niin EU:n, kuin sen ulkopuolistenkin maiden vientiä ja tuontia. EU:n yhteisten laatuvaatimusten ulkopuolelle jää meille tärkeitä kasviksia, mutta niitä koskevat EU:n kaupanpitämisen yleisvaatimukset. Mikäli tuotteet myydään laatuluokiteltuna, tulee ne luokitella laatustandardien mukaisesti.

Äkkiseltään laatuluokitukset kuulostavat järkeenkäyviltä ja kuluttajan etua ajavilta korkean laadun takaavina standardeina. Asiaan perehtymätön voi helposti kuvitella että I-luokan standardit täyttävä kasvis on terveellisin ja maukkain. Näin ei valitettavasti aina ole.

Ruotsalainen ruokakirjailija Mats-Eric Nilsson kuvaa kirjassaan touhun järjettömyyttä. Hänen mukaansa kolmannen maailman vientiin viljelevät suurtilat harjoittavat rutiininomaista yliviljelyä, jotta heillä on riittävästi vaatimukset täyttäviä tuotteita selviytyäkseen ankarasti säädellyistä toimitussitoumuksistaan. Hän käyttää kirjassaan esimerkkinä erään vientiviljelijän tarinaa, jonka mukaan 15 tonnin ruusupapusadosta vain kahdeksan tonnia voidaan laittaa myyntiin, koska loput eivät ole riittävän suoria! Jäljelle jääneistä seitsemästä tonnista noin 30 prosenttia voidaan jatkojalostaa ja loput hävitetään.

(Kuvassa olevat tuoreet kotimaiset hedelmät eivät täytä I-luokan laatuvaatimuksia.)

VAIKUTUKSIA KOTIMAISEEN RUOKAKULTTUURIIN

Koko EU:n yhteiset standardit eivät valitettavasti suosi kotimaisia kasviksia. Esimerkiksi mansikassa tärkeintä on muoto ja koko. Tämä on ehkä eduksi Ranskassa tai Italiassa, jossa mansikkaa käytetään leivosten koristeena, mutta se ei palvele meidän käyttötarkoituksiamme. Vaikka tiedämme, että kotimainen mansikka maistuu maailman parhaalta, se hyvin harvoin yltää I-laatuluokkaan.

Raakoja ja mauttomia kasviksia voidaan myydä I-luokassa, kunhan koko, muoto ja väri ovat riittävät. Tomaatti on hyvä esimerkki siitä, miten laatuluokituksen mukainen jalostus on tehty maun kustannuksella. Suurin osa kaupoista myytävistä tomaateista on jalostettu kestämään kuljetusta ja pitkää säilytystä. Varastoinnin aikana ne pidetään kylmässä, joka heikentää makua entisestään. Pahimmassa tapauksessa ennen kauppaan lähettämistä ne saatetaan kaasuttaa etyleenillä, jotta ne alkaisivat punertaa ja muistuttaisivat edes hiukan oikeaa tomaattia. Vaikka tomaatti ei edes kasva ilman lisäenergiaa näillä leveyspiireillä, se on Suomen suosituin vihannes ja syömme sitä yli 11 kiloa vuodessa henkilöä kohden. Onneksi kaupat ovat viime vuosina lisänneet valikoimiinsa erikoisempia lajikkeita ja varsinkin luonnollisen satokauden aikana niitä on hyvin saatavilla.

Olemme tottuneet suuriin, yhdenmukaisiin ja kiiltäviin kasviksiin. Suurin osa kaupassa myytävistä kasviksista on vahattuja ja osa on saatettu jopa värjätä ulkonäön parantamiseksi. Ihmiskunnan historian aikana olemme oppineet valikoimaan ruokamme myös näköaistin avulla. Nyt tätä kykyä ollaan ottamassa meiltä pois. Miten pystymme tunnistamaan kypsän ja ravinteikkaan kasviksen ruokakaupasta, ellei sen ulkonäköön pysty enää luottamaan? Jos vertaat luomuhyllyllä myytävää kasvista tehotuotettuun kasvikseen, niin se saattaa näyttää mielestäsi rupsahtaneelta, vaikka viimeaikaisten tutkimusten mukaan se voi olla ravinteikkaampi.

Lisäksi laatuluokitukset sorsivat pieniä alkuperäislajikkeita ja vaikeuttavat monipuolisempaa kasvisten suosimista. Päärynöitä on olemassa useita satoja eri lajikkeita, jotka poikkeavat niin väriltään, maultaan, kuin ulkomuodoltaankin toisistaan. Nykypäivän ruokakaupoissa törmäämme yleensä Conference-lajikkeeseen tai sitten niitä myydään tylsästi nimellä “päärynä, vihreä”. Harva muu lajike täyttää muodolliset I-luokan laatuvaatimukset, vaikka voivat olla maultaan ja ravinteiltaan ylivertaisia. Sama ongelma on omenan ja monen muun kasviksen kanssa. Kuinka moni kotimainen omena yltää I-luokkaan, puhumattakaan ekstraluokasta?

MITEN VOIMME VAIKUTTAA

Mitä me voimme kuluttajina asialle tehdä? Vuonna 2009 EU poisti “kurkkudirektiivin” ja käyrät kurkut pääsivät takaisin I-luokkaan. Samalla poistettiin koko- ja muotovaatimukset 25 muulta vihannekselta tai hedelmältä. Tämä on esimerkki siitä, että asiat ovat muutettavissa, vaikka epämuodostuneet kurkut eivät ole vielä läpi lyöneetkään. Me äänestämme lompakoillamme.

Kasvisten luonnollisten satokausien aikana tavallisistakin ruokakaupoista saattaa löytää tutun kasviksen eri lajikkeita useasta eri laatuluokasta. Niitä kannattaa kokeilla rohkeasti laatuluokituksesta välittämättä. Sesongin aikana kasvikset ovat parhaimmillaan ja lisääntyneen kysynnän myötä tuottajat uskaltavat kokeilla uusia maukkaampia ja monimuotoisempia lajikkeita ja lajeja. Lehtikaali on loistava osoitus siitä, miten kotimaiset tuottajat pystyvät nopeallakin aikavälillä lisäämään uusia kasviksia tarjontaansa.

Kun opettelemme sesonkien mukaiseen kasvisten käyttöön kauppojen ei tarvitse ylläpitää valtavia varastoja jokaisesta kasviksesta ympäri vuoden. Kysyntämme kohtaa paremmin myös viljelijöiden tarjonnan, eikä heidän tarvitse viljellä ylijäämää. Kauppiaat pystyvät luottamaan sesonkituotteiden menekkiin ja uskaltavat tarjota vähemmän sesongin ulkopuolisia kasviksia. Tällöin myös hävikkiä syntyy vähemmän.

Syömällä sesonkien mukaisesti ruokavalioon tulee väistämättä vaihtelua. Suosimalla sesonkeja ajaudumme automaattisesti kokeilemaan uusia kasviksia ja makuja vuoden ympäri. Samalla tuemme ekologisempaa ruoantuotantoa, pienennämme hävikkiä ja monipuolistamme kotimaista ruokakulttuuria.

P.S. Haaste ruokakaupoille: Mikä kauppa Suomessa uskaltaa ensimmäisenä lisätä “epämuodostuneet kasvikset” valikoimaansa? 🙂

Ranskalaisen kauppaketjun videon hävikistä ja epämuodostuneista kasviksista löydät täältä

Lähteet ja lisälukemista:

Tuoreiden hedelmien ja vihannesten kaupan pitämistä koskevat vaatimukset: http://www.evira.fi/files/attachments/fi/elintarvikkeet/valmistus_ja_myynti/kasvikset/heviohje_netti_01012010.pdf

Yleistä kasvisten laatuvaatimuksista: http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Ammattilaisille/Kauppa/laatuvaatimukset

Laatuvaatimukset niille tuotteille, joille ei ole EU:n laatuvaatimuksia: http://www.kasvikset.fi/WebRoot/1033640/Page.aspx?id=1048660

Tietoa hävikkiviikosta: http://www.kuluttajaliitto.fi/havikkiviikko

Ruokahävikki Suomessa: http://www.saasyoda.fi/ruokah%C3%A4vikki-suomessa

Kasvisten vaatimustenmukaisuusvalvonta tuotaessa tuoreita kasviksia EU:n ulkopuolisista maista: http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/julkaisut_ja_esitteet/kasikirjat/rajoituskasikirja/liitetiedostot/kasvisten_vaatimustenmuk.pdf

http://www.marmai.fi/uutiset/rumista+porkkanoista+tuli+myyntihitti++ruokakauppa+brandasi+kasvikset+uudelleen/a2258427

http://www.eurooppatiedotus.fi/public/default.aspx?contentid=168009&contentlan=1&culture=fi-FI#.VBHxYWO8xEI

Parasta juuri nyt: Tyrni

Äänestimme viikon kasvikseksi tyrnin. Ravintoarvoja vertailemalla tyrni päihittää terveellisyydessä niin puolukan, kuin mustikankin. Kansanterveydellisellä tasolla tarkasteltuna tyrnillä on kuitenkin yksi heikkous, jolla se häviää muille marjoille. Syömme tätä kotimaista vitamiinipommia nimittäin määrällisesti hyvin vähän muihin marjoihin verrattuna. Vaikka tiedämme tyrnin terveellisyyden, niin miksi se ei ole saavuttanut niin suurta suosiota?


Syömme tätä kotimaista vitamiinipommia nimittäin määrällisesti hyvin vähän muihin marjoihin verrattuna. Harvoin nautimme sitä enemmän kuin muutaman marjan kerrallaan. Yleisimpiä käyttötapoja lienee mehun puristaminen, jolloin sen ravinteikkaat kuoret ja siemenet saattavat jäädä hyödyntämättä.

AASIASTA LÄHTÖISIN OLEVA VARJOON JÄÄNYT LÄÄKEKASVI

Tyrni (Hippophae rhamnoides) on alunperin lähtöisin Aasiasta ja Kiinassa ja Venäjällä tyrnimarja on ollut ja on edelleen äärimmäisen tärkeä lääkekasvi. Euroopassa tyrni on harvinaisempi, mutta sitä löytää Itämeren, Pohjanmeren, Mustanmeren sekä Norjan Atlantin rannikoilta. Sisämaassa se on vielä harvinaisempi, mutta sitä tavataan Pyreneiltä, Alpeilta ja Karpaateilta. Suomessa tyrni kasvaa luonnonvaraisena Pohjanlahden rannikolla aina Uudenkaupungin saaristosta Tornioon asti. Tyrni viihtyy myös Ahvenanmaalla ja paikoitellen Suomenlahden rannikolta tai Etelä-Suomen sisämaasta voi löytää villiintyneitä kasvustoja. Suomea ja Saksaa lukuunottamatta tyrni ei ole saavuttanut kovinkaan suurta suosiotaEuroopassa sen hankalan saatavuuden ja työlään poimintatyön takia.

Suomessa luonnonvarainen tyrni kasvaa yleensä kivisillä merenrannoilla. Jääkauden jälkeen se viihtyi myös sisämaassa, mutta metsittymisen seurauksena laji jäi vähitellen muiden kasvien jalkoihin ja tyrnin kasvupaikoiksi valikoituvat rantakivikot. Valon suhteen tyrni on ehdoton, eikä se siedä varjostusta edes pohjoispuolella. Sanotaankin, että tyrnimarjojen rakennusaineena tuntuvat olevan pelkät auringon säteet. Muiden kasvien varjossa tyrni kuolee parissa vuodessa.

Tyrnillä on kuitenkin ovela tapa kompensoida niukkaravinteista kasvualustaa. Sen juurinystyissä elää Frankia-suvun bakteereita, jotka sitovat ilmasta typpeä, josta isäntäkasvina toimiva tyrni pystyy hyödyntämään osansa. Tyrni onkin oikea luonnon pioneerikasvi, joka valtaa aina ensimmäisten kasvien joukossa merestä paljastuvan maaperän. Se kestää hyvin tuulta ja suolaa. Pitkien juuriensa ansiosta tyrni sopii mainiosti eroosioalttiiden rinteiden maaperän sitomiseen.

PIIKKINEN PENSAS VAATII VASTAKKAISEN SUKUPUOLEN LÄHEISYYTTÄ

Itse pensas on 0,5 – 4 metriä korkea pystykasvuinen ja piikkinen pensas. Sen lehdet ovat päältä katsottuna vihreänhopeisia ja alta hopeanharmaat. Tyrnit piikit ovat teräviä oraoksia. Tyrni on kaksikotinen, eli sen hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä. Sukupuolen voi määrittää vaatimattoman näköisistä ja kokoisista (n.3 mm) kukista. Emikukat ovat perällisiä ja hedekukat ovat perättömiä. Hedekukissa on parin ruskean suomun välissä pari nuijamaista hedettä. Kukat ovat tuulipölytteisiä, eivätkä ne tarvitse avukseen hyönteisiä, vaan “vastakkaisen sukupuolen” pensas pitää olla riittävän lähellä.


Tyrini on Satakunnan maakuntakukka ja se viihtyy rantakivikoilla.

HURJAT RAVINTOAINEET KEHITTYVÄT PITKÄLLÄ AIKAVÄLILLÄ

Kypsyäkseen tyrni tarvitsee saman verran aikaa, kuin omena. Emipensaaseen kasvaa hieman alle senttimetrin pituisia luumarjoja. Kukinnosta kypsään marjaan kestää yli neljä kuukautta. Pitkä kasvukausi on osasyy tyrnimarjan hurjille ravintoainepitoisuuksille.

Luonnonvaraisen tyrnin rauhoitusmääräys kumottiin vuonna 2006. Siitä huolimatta tyrnimarjoja ei kannata kerätä raakoina vaan on suositeltavaa odotella lokakuun puolelle, jolloin ne ovat mahdollisimman kypsiä ja irtoavat helposti kannoistaan. Ensimmäisten pakkasten jälkeen on sopiva aika aloittaa tyrnin poiminta, pensaita vahingoittamatta.

Tyrnin suosio on lisääntynyt viljelykasvina ja monesta kotipuutarhasta löytyy muutama pensas. Etelä-Pohjanmaan alueella löytyy Suomen suurin ammattimainen viljelyalue.

C-VITAMIINIPOMMI TARJOAA TERVEYTTÄ VERISUONISTOLLE

Yleensä tyrnistä hyödynnetään ravinnerikas marja, mutta sen lehdet, kuori ja juuret sisältävät runsaasti ravinteita. Marja sisältää paljon monityydyttämättömiä rasvahappoja ja siksi laadukas mehu ei liukene lainkaan veteen. Tyrniöljyn tiedetään olevan erittäin E-vitamiinipitoista. Se saattaa alentaa kokonaiskolesterolia sekä LDL-kolesterolia. Sen on todettu olevan hyväksi sydämelle, verisuonistolle, iholle, limakalvoille sekä vastustuskyvylle. Sadasta grammasta tyrniä saa saman verran C-vitamiinia kuin 10-20 appelsiinista. Kaiken muun hyvän lisäksi pienessä marjassa on niin A- kuin B-ryhmänkin vitamiineja. Tyrniä ei ole turhaan kutsuttu maailman terveellisimmäksi marjaksi.


Vaikka marjat ovat tärkeä osa terveellistä ruokavaliota, niin mikään marja ei yksinään voi ehkäistä terveysongelmia. Elintapojen ja ruokavalion tulee kokonaisuudessaan olla sellaisia, että ne suojaavat elimistöä riskitekijöiltä.

Helpoin tapa nauttia marjat on syödä ne sellaisenaan. Kirpeät marjat voidaan myös keittää mehuksi tai valmistaa marmeladiksi. Tyrnimehun maku peittää tehokkaasti alkoholin maun, joten se sopii myös likööriksi. Marjat sopivat nautittavaksi esimerkiksi puuron, jogurtin tai viilin kera. Ne voidaan säilöä pakastamalla tai kuivaamalla. Kuivatuista tyrneistä valmistettua jauhetta on helppo lisätä välipaloihin, juomiin ja puuroihin. Tyrnipyre maistuu mainiolta varsinkin riistaruokien kanssa. Tyrni on hyvä makupari kiisseleissä ja hilloissa ainakin omenan, porkkanan ja persikan kanssa. Luonnollisesti siitä saadaan myös hyvää vispipuuroa ja se sopii pirtelöihin sekä smoothieihin.

P.S. Tyrnistä kannattaa hyödyntää kuoret, koska ne sisältävät runsaasti kuitua! Jos puristat marjoista mehua, niin jäljelle jäävän osuuden voi hyödyntää leipätaikinassa tai puuron seassa.
Lähteet ja lisälukemista:

http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/luonnonmarjat/tyrni/

http://www.vinkkilanluomutuote.fi/tyrni.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tyrni

http://puutarha.net/artikkelit/266/tyrni_vitamiinipommi.htm

http://www.arctic-flavours.fi/binary/file/-/id/19/fid/410/

Satokausikalenteri syntyi kehittäjien omasta tarpeesta

Satokausikalenterin ovat kehittäneet kolme suomalaista nuorta aikuista: Samuli, Laura ja Johannes. Satokausikalenteri löytyy tällä hetkellä tuhansien suomalaisten kotoa seinäkalenterina tai taskuista mobiilisovelluksena, vaikka alunperin se oli tarkoitettu vain kehittäjien omaan käyttöön.

Ensimmäinen versio Satokausikalenterista sai alkunsa, kun Samuli totesi sesonkikasvisten suosimisen olevan turhan hankalaa. Ruokakauppojen tarjonta ei noudattanut kasvisten luonnollisia satokausia ja syötävien kasvisten sekä tuontimaiden suuren määrän takia satokausien opettelu ulkoa oli myös mahdotonta. Niimpä Samuli alkoi keräämään tietoa eri kasvisten satokausista omaan käyttöön. Pian ideasta kiinnostui ja sen kehitykseen osallistui myös Samulin vaimo Laura ja veli Johannes.

Totuttelimme kaikki kolme yhdessä käyttämään kalenteria. Huomasimme jo lyhyessä ajassa kotiemme ruokakulttuurin muuttuneen parempaan suuntaan. Miltei puolivahingossa perheidemme ruokavalio monipuolistui, ruoanlaitto muuttui mielenkiintoisemmaksi, opimme arvostamaan ruoantuottajia ja kokeilemaan joka kuukausi jotain uutta makua tai väriä. Joskus havahduimme lapsuuden mummulasta tuttuihin miellyttäviin makuihin, kun satuimme maistamaan kalenterin suosittelemana jo vieraaksi muuttuneita kasviksia, joita olimme viimeksi maistaneet kymmeniä vuosia sitten.

Satokausikalenteria oli niin mukava ja helppo käyttää, että kerroimme siitä lähipiirille ja tuttaville. He kannustivat meitä tekemään Satokausikalenterista kaikille muillekin suomalaisille sopivan tuotteen. Kiinnostuksen ja rohkaisujen kannustamana aloitimme kalenterin jatkokehittämisen. Oma kokemustieto ja ruoantuottajilta kerätty tieto varmennettiin vielä useasta eri kirjallisuuslähteestä. Syksyllä 2013 julkaisimme Satokausikalenterin kaikkien saataville. Olimme varsin yllättyneitä kuinka nopeasti ja miten paljon se sai huomiota! Täysin vierailta ihmisiltä saatu rakentava palaute lämmitti. Oli hauska lukea kommentteja esimerkiksi siitä, kuinka tietyt hedelmät olivatkin yhtäkkiä tosi hyvän makuisia tai niitä oli helpompi kuoria.

Arvostamme ihmisiä, jotka kykenevät kasvattamaan itse ruokansa, harrastamaan kasvimaan hoitoa, viljelemään kaupungissa ja parvekkeilla, hyödyntämään metsämarjat ja -sienet sekä perehtymään aiheeseen syvällisemmin. Nyky-yhteiskunnassa tämä ei valitettavasti ole aina helppoa tai edes mahdollista. Huolimatta vähäisistä voimavaroistamme tai kiireisestä aikataulustamme meidän jokaisen täytyy kuitenkin syödä. Valtaosa meistä haluaa syödä myös hyvin! Satokausikalenteri on mielestämme paras ratkaisu tähän ongelmaan. Me emme halua olla johtava asiantuntija maanviljelyksessä, ravitsemus- ja terveystieteissä tai ympäristöongelmissa. Tarkoituksemme on olla luotettava ja positiivinen neuvonantaja, joka tarjoaa mahdollisimman helposti käytäntöön siirrettävää tietoa jokaiselle.

Ei tarvitse olla erityisen valveutunut ruoanlaittaja tai ympäristöaktivisti hyötyäkseen Satokausikalenterista. Päinvastoin. Satokausikalenterin tuomat hyödyt näkyvät käyttäjiltä saadun palautteen perusteella parhaiten ja näkyvimmin sellaisten ihmisten ruokapöydässä ja elintavoissa, joille kasvisten käyttö ei ole ollut jokapäiväistä. Kokemuksemme mukaan vihannekset ja hedelmät siirtyvät todennäköisemmin kaupasta kotiin ja käyttöön, kun voi luottaa, että ne maistuvat hyvältä eivätkä maksa liikoja.

Yhteistyötarjouksista huolimatta olemme halunneet toteuttaa Satokausikalenterin täysin omakustanteena. Sen kehittämiseen tai markkinointiin ei ole käytettyä euroakaan yritystukia tai ulkopuolista rahoitusta. Satokausikalenteri onkin meille osittain elämäntapa ja enimmäkseen rakas harrastus.

Kiitoksia, että olet mukanamme kehittämässä maukkaampaa, kestävämpää ja monipuolisempaa ruokakulttuuria. Uskomme, että myös sinä hyödyt huomattavasti satokauden kasvisten suosimisesta!

Ystävällisin terveisin,
Laura & Samuli ja Johannes

Seuraamalla meitä sosiaalisessa mediassa saat lisää tietoa satokauden kasviksista.

facebook.com/satokausikalenteri

twitter.com/Kausikalenteri

instagr.in/u/kausikalenteri

Viikon kasvikset 2013

Äänestämme joka viikko Facebook sivuillamme viikon kasviksen. Tähän alapuolelle on listattu kaikki tykkääjiemme valitsemat kasvikset ja niistä tehdyt postaukset. Tykkää meistä Facebookista ja vaikuta joka viikko uuden kasviksen valintaan!

Salaattisikuri (punasikuri) 12.12.2013

Oletko luullut, että endiivi ja salaattisikuri ovat sama kasvi? Yleensä ne sekoitetaan toisiinsa ja ne ovatkin läheistä sukua toisilleen. Molemmat vekkulit parantavat ruuansulatusta, joten niiden käyttöä kannattaisi lisätä! Ennen kauppaan ryntäämistä kannattaa tutustua muutaman tärppiin.

Salaattisikuri ei ole sama kasvi kuin endiivi, vaikka monet meistä ja kauppiaista sitä sillä nimellä kutsuvat. Nämä sekoitetaan usein myös keittokirjoissa. Salaattisikuria kutsutaan Englannissa nimellä “Belgian endive”, joten sekaannus on ymmärrettävää. Endiivi on ikivanha salaatti, jota on viljelty jo muinaisessa Egyptissä. Roomalaiset ja kreikkalaiset oppivat tämän kasvin viljelyn heiltä. Salaattisikurin taas kerrotaan syntyneen 1840-luvun Brysselissä, jossa kuninkaallinen pääpuutarhuri onnistui jalostamaan tämän eriskummallisen kasvin. Jotta nimikiista ei olisi näin yksinkertaista, niin Belgiassa tälle muunnokselle on eri kutsumanimiä maanosittain.

Salaattisikuri (Cichorium intybys) on mainio salaatti. Se muodostaa hieman kiinankaalia muistuttavan 7-20 senttiä pitkän suipon lehtiruusukkeen, joka on väriltään vaaleankeltainen. Salaatin kanta kannattaa leikata pois sikuria käytettäessä kitkerän makunsa takia. Lehden ovat kirpsakoita, mutta meheviä. Sitä voidaan käyttää salaatin tavoin tai kypsennettynä. Kypsennettynä se sopii mainiosti ruokien lisäkkeeksi, lämpimien ruokien sekaan tai naposteltavaksi juustojen kanssa. Jos sen maku on liian voimakas, sitä voi pehmentää hauduttamalla sitä hetken aikaa lämpimässä vedessä. Tätä valolle arkaa kasvia kannattaa säilyttää pimeässä ja riittävän viileässä, jopa nollan tuntumassa, jotta sen ominainen maku säilyy eikä se kitkeröidy. Sen voi haudata myös hiekkaämpäriin, jossa se säilyy pitkälle kevättalveen. Jos et omista maakellaria niin salaattisikuri kannattaa säilyttää muovin sisällä. Me suosittelemme kokeilemaan salaattisikuria gratinoituna, mums

Myös salaattisikurista löytyy eri lajikkeita kuten Italiassa suuressa suosiossa oleva punasikuri (kuvassa). Se muistuttaa hieman keräsalaattia, mutta on huomattavasti voimakkaamman makuinen kuin salaattisikuri. Siksi sen rooli on useammin salaatin koristeena, vaikkakin se toimii erinomaisesti muunmuassa greipin kanssa omana salaattinaan. Pitkäkasvuisempi vihersikuri on suosituttu Keski-Euroopassa, jossa se tunnetaan talvisalaattina. Sen maku on makea. Punasikuria voidaan käyttää salaattisikurin tavoin.

Sikureita ja niiden muunnoksia on käytetty sappikivien hoitoon ja ruuansulatuksen parantamiseen. Salaattisikuri sisältää mm. A-, C-, K- ja B-vitamiineja sekä kalsiumia ja rautaa. Punasikurin sisältämät antosyaanit ovat tehokkaita antioksidantteja!

Yhteenvetona voidaan todeta, että sikurit ovat monikäyttöisiä ja meille terveellisiä kasviksia! Ei anneta nimien hämätä, vaan monipuolistetaan niiden avulla salaatinkäyttöämme.

Löytyykö sikureita sinun lähikaupastasi? Miten käytät niitä keittiössäsi? Oletko kokeillut viljellä näitä monimuotoisia makusalaatteja?

Vuonankaali 7.12.2013

Vuonankaali eli rantavuonankaali eli mache (Valerianella locusta) on ikivanha salaattilaji, jota on viljelty jo antiikin Rooman ajoista asti. Vuonankaali ei ole kaali nimestään huolimatta. Se kasvaa villinä lähes koko Euroopassa. Tätä KOLME KERTAA MUITA SALAATTEJA ENEMMÄN C-VITAMIINIA sisältävää kasvista voi löytää Suomesta alkuperäislajina Ahvenanmaan ja Lounais-Suomen rantahietikoilta, saaristoista ja merenrantakallioilta. Ennen biitsille lähtöä kannattaa tutustua tähän lusikkalehtiseen vekkuliin hieman tarkemmin.

Vuonankaalen ravintoarvot huomattiin jo antiikin Roomassa ja se oli helppo viljelykasvi hallankestävyydensä ansiosta. Se sisältää saman verran C-vitamiinia kuin appelsiini ja sen lisäksi siinä on lähes saman verran rautaa kuin naudanlihassa. Tästä kasviksesta löytyy runsaasti beetakaroteenia, foolihappoa, omega-3-rasvahappoja ja B-ryhmän vitamiineja. Sitä viljellään edelleen runsaasti Euroopassa ja Reichenaun saari Bodenjärvessä Saksassa on hankkinut paikallisesti viljeltävälle lajikkeelle jopa alkuperäisnimityksen . Kasviksen tunnistaa helposti sen pienistä lusikkamaisista lehdistä. Kasvis kukkii Suomessa touko-kesäkuussa. Vuonankaali on yksivuotinen kasvis, joka talvehtii lehtiruusukkeen avulla. Keväällä kasvi kukkii vaaleansinisin tai valkoisin kukin.

Vuonankaali kuuluu lyhyen päivän kasveihin ja siksi sen kasvattamisessa on huomioitava sen luontainen kasvusykli. Vuonankaali ei tarvitse erityisen rikasta maaperää, kunhan kosteutta on riittävästi. Jotta lehtisato olisi mahdollisimman suuri, sitä ei kannata kylvää vielä keväällä vaan vasta keskikesällä. Keväällä viljeltäessä päivät ovat pitkiä ja kasvis kukkii niin nopeasti, että lehtisato jää silloin vähäiseksi. Kotimaista vuonankaalta on kaupoista hankala löytää, mutta toivottavasti tilanne paranee tulevaisuudessa? Keski-Euroopasta sitä tuodaan kuitenkin Suomeen loppusyksystä aina keskitalveen saakka.

Vuonankaali on maultaan mieto ja pähkinämäinen. Vuonankaali käy tuoresalaatiksi sellaisenaan tai muihin salaattilajeihin sekoitettuna. Se antaa lisämakua ja ravinteita erilaisiin vihersmoothieihin. Sen pystyy kevyesti höyryttämään ja höystämään voisulalla. Ruokaisamman siitä saa käyttämällä sitä munakkaassa tai nopeasti freesattuna oliiviöljyssä valkosipulin kanssa. Siitä saa myös kauniita ja hyvänmakuisia koristeita ruokiin. Liian voimakkaiden makujen kanssa kannattaa olla varovainen, koska vuonankaalin aromi jää helposti pimentoon. Vuonankaalia säilytetään kylmässä +2 – +5 asteessa, muovipussin sisällä. Se kannattaa käyttää mahdollisimman pian, jotta ravintoarvot ovat mahdollisimman hyvät. Vuonankaali menettää runsaan C-vitamiinipitoisuutensa, jos sitä pesee liikaa tai keittää vedessä.

Tiedätkö paikkoja, missä vuonankaali kasvaa villinä täällä Suomessa? Mikä olisi sen mukavampaa kuin kesäisellä onkireissulla löytää salaattitarpeet samalla vaivalla? Miten sinä käytät vuonankaalta keittiössäsi?

Mukulaselleri 2.12.2013

Äänestitte viikon kasvikseksi mukula- eli juurisellerin (Apium graveolens var. rapaceum). Tämän rosoisen mukulan jäännöksiä on löydetty Egyptiläisistä haudoista ja meille pohjolaan se on saapunut alunperin lääkekasvina jo 1300-luvulla. Mukulaselleri sisältää runsaasti kaliumia jolla on turvotusta lieventävä vaikutus. Juuriselleri on maultaan voimakas, mutta hienostunut. Maun vivahteet pääsevät oikeuksiinsa eri tavoin ja eri kypsyysasteisiin valmistettuna; paahdettuna, paistettuna, friteerattuna, keitettynä, haudutettuna. Ennen kauppaan ryntäämistä on syytä perehtyä hieman tarkemmin tähän modernin suomalaisen keittiön klassikkoon.

Alunperin juuriselleri on kasvanut villikasvina Välimeren ja pohjoisemman Euroopan alueella. Se on kuitenkin vanha viljelyskasvi myös Pohjois-Afrikassa, kuten Egyptin hautalöydyt osoittavat. Juurisellerin on uskottu nostattavan intohimoja sekä parantavan suorituskykyä. Joidenkin lähteiden mukaan antiikin Kreikan urheilijat joivat ennen suoritustaan juurisellerimehua. Pohjoismaihin juuriselleri levisi jo 1300-luvulla lääkekasvina. Juurisellerissä on runsaasti kaliumia ja muita hivenaineita, joten se piristää aineenvaihduntaa ja lieventää turvotusta.

Juurisellerillä on pitkä kasvukausi, mutta se sopii hyvin kotimaamme oloihin. Pääsadonkorjuu tapahtuu vasta lokakuussa, joten se pidentää muuten lyhyttä kotimaisten kasvisten sesonkia. Juuriselleri viihtyy multavassa ja kuohkessa maassa, mistä se saa kerättyä itseensä makua ja hivenaineita. Keväällä taimia istuttaessa juuriselleri on herkkä kylmälle,vaikkakin se kestää sitä erinomaisesti syksyllä. Sadonkorjuun jälkeen mukulaselleriä kannattaa säilyttää riittävän kylmässä +2 – +5 asteessa. Se on arka etyleenille, joten juuriselleri kannattaa sijoittaa riittävän kauas etyleeniä tuottavista kasviksista ja suojata se vaikkapa muoviin. Oikein säilöttynä juuriselleri piristää ruokapöytäämme pitkälle kevääseen. Muiden kotimaisten juuresten tapaan sen ympärille on hyvä rakentaa sesonkiruokavalion perusta.

Keski-Euroopassa juuriselleri on suosittu alkutalven vihannes. Sitä käytetään monipuolisesti tuoreeltaan raasteina sekä sipsien tavalla pikkunaposteltavana. Juuriselleri sisältää eteerisiä öljyjä, jotka hapettuvat helposti joutuessaan kosketuksiin hapen kanssa. Juuriselleri kannattaakin paloitella vasta juuri ennen käyttöä tai säilyttää palaset vedessä. Satokauden alkupuolella juuriselleristä voidaan syödä myös naatit. Ne antavat hyvin makua liemiin tai keittoihin. Niitä voidaan myös käyttää salaateissa tai perunoiden keitinveden maustamisessa. Satokauden loppupuolella naatit muuttuvat puiseviksi. Mukulaselleri sopii erinomaisesti keittoihin, patoihin, uunijuureksiksi sekä tuoreeltaan tai kevyesti kypsennettynä naposteltavaksi. Siitä voidaan valmistaa Chef Santerin reseptien mukaan jopa hilloketta.

Miten sinä käytät juuriselleriä keittiössäsi? Löytyykö lähikaupastasi kotimaista juuriselleriä? Oletko kokeillut kasvattaa sitä itse? Onko sinulla oivaltavia reseptejä miten tätä mukavaa mötikkää voitaisiin hyödyntää joulupöydässä?

Granaattiomena 24.11.2013

Valitsimme viikon kasvikseksi granaattiomenan. Tämä ikivanha hedelmällisyyden symboli on kotoisin Keski-Aasiasta ja sitä on viljelty tuhansien vuosien ajan Välimeren ja Kaukasuksen seudulla. Tarinan mukaan hedelmän tunnusomaiset hedeslehdet olisivat olleet kuningas Salomonin ensimmäisen kruunun mallina. Tämän lähi-idän pyhän hedelmän terveysvaikutuksista on runsaasti tieteellistä näyttöä. Se turvaa muun muassa vanhemmalla iällä eturauhasen toimintaa ja hidastaa ikääntymistä. Ennen kauppaan ryntäämistä on hyvä hieman syventää tietämystämme granaattiomenasta.

Granaattiomena (Punica granatum) on lehtipuu, jonka hedelmät ovat syötäviä. Alunperin granaattiomena on kotoisin Keski-Aasiasta. Sitä on kuitenkin viljelty jo tuhansia vuosia Välimerellä sekä Kaukasuksella. Useiden uskontojen pyhissä kirjoituksissa on runsaasti mainintoja granaattiomenasta. Esimerkiksi juutalaisten Toora sisältää saman verran käskyjä kuin granaattiomenassa on siemeniä. Meille suomalaisille ehkä tutummasta raamatusta löytyy myös mainintoja granaattiomenasta. Erään version mukaan Paratiisin kielletty hedelmä olisi ollut alunperin granaattiomena . Nykyään “pyhää hedelmää” viljellään ympäri maailman, mm. Myanmarissa, Arizonassa sekä Pakistanissa. Espanjalaisen kolonialismin myötä granaattiomenamehusta saatavan siirapin, eli grenadiinin, mukaan nimitettyjä paikkoja on useita eri puolilla maailmaa. Granadan kaupunki löytyy niin Espanjasta, Nicaraguasta, kuin Kolumbiastakin.

Granaattiomena ei ole turhaan ollut merkittävässä roolissa ihmiskunnan menneisyydessä. Useat tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet jo vuosisatoja tiedetyt terveysvaikutukset. Se on todistettu erinomaiseksi sydän- ja verisuoniterveyden edistäjäksi ja ylläpitäjäksi. Granaattiomenan sisältämät antioksidantit auttavat kehoamme hidastamaan ikääntymistä. Sen on todettu alentavan veren LDL-kolesterolipitoisuutta, vähentämään verisuonten seinämiin muodostunutta plakkia ja heikentämään useiden bakteerien ja virusten kasvua. Granaattiomenaa tutkitaan jatkuvasti, eikä vielä ole pystytty osoittamaan kaikkia sen terveysvaikutuksia. Hedelmän sisältämä polyfenolisten yhdisteiden sekä bioaktiivisten ainesosien kirjo on valtava, joten syitä ja seurauksia on vaikea erotella.

Maukkaan hedelmän tunnistamme kiiltävästä kuoresta. Sisus on täynnä punaisia siemeniä, joita ympäröi raikkaan mehukas punainen malto. Hedelmästä syödään pelkkä malto ja siemenet, sillä hedelmälihan väliseinät sisältävät pahanmakuista happoa. Kätevintä on lohkoa tai halkaista granaattiomena ja syödä sisukset lusikalla. Kuori ei kelpaa syötäväksi. Hedelmän voi puristaa myös mehuksi ja käyttää sitä vaikka smoothiessa tai drinkeissä. Hedelmän syötävän osuuden makua voidaan muuttaa liottamalla sitä esimerkiksi sitruunamehussa. Granaattiomena toimii mainiosti salaatissa ja sillä pystyy piristämään monia “arkiselta” tuntuvia ruokia.

Oletko sinä maistanut granaattiomenaa? Miten käytät sitä keittiössäsi? Löydätkö tätä “pyhää hedelmää” lähikaupastasi? Aiotko hyödyntää tätä kauniin punaista hedelmää jouluvalmisteluissasi? Tiedätkö jotain maukkaita reseptejä, joissa tätä hedelmää voi hyödyntää? Kerro meille omat ideasi, niin saamme kaikki hyötyä tästä mahtavasta herkusta!

Persimon 17.11.2013

Valitsimme viikon kasvikseksi teidän äänestämänä persimonin. Tämä makeahko, luumultakin maistuva kasvis aiheuttaa monesti meille kuluttajille päänvaivaa usean eri nimellä myytävän lajikkeen muodossa. Kaiken kukkuraksi tämä tomaatin kaltainen ja kurpitsaakin muistuttava kasvis luokitellaan helposti hedelmäksi, vaikka kyseessä on kasvitieteelliseltä luokitukseltaan marja. Tässäkin postauksessa tulemme suhtautumaan persimoniin hedelmänä Ennen ruokakauppoihin ryntäämistä on syytä tutustua tähän meille monille hieman tuntemattomampaan kasvikseen hieman syvemmin.

Persimon on kiistämättä terveellinen hedelmä. Persimon ja sen sukulaislajikkeet sisältävät runsaasti kuitua, terveellisiä fenolisia yhdisteitä, kaliumia, magnesiumia, kalsiumia, mangaania ja rautaa. Mangaanilla katsotaan olevan tärkeä rooli mm. aivojen, hermojen ja lihasten yhteistoiminnan rakentamisessa. Säännöllisen persimonin nauttimisen uskotaankin vähentävän verenkiertoelimistöön perustuvia sydänkohtauksia. On kuitenkin syytä muistaa, että keskimääräisiltä ravintoarvoiltaan persimon ei yllä esimerkiksi kotimaisten juuresten tasolle.

Kiinasta ja Japanista lähtöisin olevaa kakihedelmää kutsutaan alkuperämaan ja lajikkeen mukaisesti joko kakiksi, persimoniksi tai sharonhedelmäksi. Kaki muistuttaa hieman keltaista tomaattia ja kuori punertuu hedelmän kypsyessä. Raaka kaki sisältää paljon parkkihappoa, joten ne kelpaavat syötäviksi vasta kypsinä. Kypsyessään hedelmä pehmenee ja sen maku muuttuu hapottomaksi ja jopa hieman luumua muistuttavaksi.

Israelissa viljeltävä sharon on kaikkein pisimmälle jalostettu muoto, josta happamuutta aiheuttama happo on onnistuttu poistamaan. Siinä ei ole enää edes siemeniä vaan se on raakanakin makeaa. Espanjassa viljeltävät persimonit sisältävät niin tanniinia kuin parkkihappoakin, mutta ovat kypsänä erittäin makeita ja herkullisia. Satokauden aikana Espanjasta saapuvat lajikkeet ovat ekologisimpia, koska niitä voidaan kuljettaa suurissa erissä appelsiinien ja muiden sitrushedelmien “sivutuotteena”.

Persimonin voi nauttia tuoreena, kypsennettynä, keitettynä tai kuivattuna. Kaki-lajikkeen kanssa kannattaa odottaa suosiolla sen kypsymistä ennen nauttimista. Kypsän persimonin väri vaihtelee vaalen keltaisesta oranssiin ja sen vehriö irtoaa helposti. Hedelmän voi pistellä poskeen pesun jälkeen kokonaisena tai lohkoiksi leikattuna. Se sopii loistavasti erilaisiin salaatteihin, smoothieihin ja kastikkeisiin. Sen sokerinen ja pehmeä maku saattaa joidenkin mielestä tarvita rinnalle jotain kirpeää, kuten sitruunaa tai kotimaisia marjoja.

Persimon on parhaillaan sesongissa ja sitä voi löytää hyvin varustelluilta hevi-osastoilta jopa samalla kilohinnalla kuin omenaa. Vaikka se saattaa tuntua hieman oudolta kasvikselta suosittelemme maistamaan sitä näin sesongin aikana. Sellerin lailla maku joko miellyttää tai ei miellytä. Tämä kasvis ei jätä ketään kylmäksi

Oletko maistanut persimonia tai muita kakihedelmiä? Piditkö mausta? Hyödynnätkö tätä kasvista keittiössäsi? Löytyykö tätä kasvista sinun lähikaupastasi? Oletko kokeillut kasvattaa sitä täällä kotimaassa?

Palsternakka 10.11.2013

Teidän äänestämänä, valitsimme viikon kasvikseksi porkkanan lähisukulaisen palsternakan. Vaikka palsternakka on ikivanha viljelykasvi, niin meille se on levinnyt alunperin lääkekasvina. Sitä on käytetty muun muassa naisten hysterian hoidossa 1800-luvulla . Kotimaiset Kasvikset RY:n arvion mukaan me syömme sitä VAIN 50 GRAMMAA VUODESSA henkilöä kohden. Tämä monikäyttöinen makujuures on meille tuttu aromikkaana liemijuureksena, mutta sen käyttö on onneksi leviämässä muihinkin ruokalajeihin. Ennen tilastojen uusiksi laittamista, kannattaa tutustua tähän kasvikseen hieman syvällisemmin.

Palsternakka (Pastinaca sativa) on sarjakukkaiskasvi, jonka ensimmäisenä vuonna kasvattamaa juurta käytetään juureksena. Sitä on käytetty Euraasiassa monipuolisena hyötykasvina jo kauan ja se on pikkuhiljaa tullut osaksi Eurooppalaista ruokakulttuuria. Rooman valtakunnan aikana villipalsternakkaa kasvatettiin Italiassa, josta sen paksujuurisimmat yksilöt valikoituivat viljelykasveiksi. Ensimmäiset merkinnät palsternakan viljelystä Suomessa ovat 1700-luvulta. Vielä 1800-luvulla palsternakka oli yleinen ravintojuures, ennen kuin porkkana ja peruna syrjäyttivät sen ruokapöydistämme. Laajan viljelyshistoriansa ansiosta palsternakkaa kasvaa viljelykarkulaisena eri puolilla Eurooppaa, myös kotimaassamme. Helpoiten sitä löytää Etelä-Suomesta teiden varsilta. Yhdysvalloissa tätä viljelykarkulaista pidetään haitallisena tulokaslajina.

Palsterakka on porkkanan lähisukulainen, vaaleampi ja voimakkaamman makuinen. Sen viljely sopii erinomaisesti Suomen oloihin, koska routa on tarpeellinen osa sen aromikkaan maun kehittymistä. Juuret kasvavat suuremmiksi hiekkaisessa ja savisessa maassa. Sopimattomassa maaperässä kasvaneen palsternakan juuret jäävät haaraisiksi ja lyhyiksi. Palsternakan kasvu- ja satokausi sopivat myös meidän ilmastoomme. Siemenet voidaan kylvää jo varhaiskevällä ja sadonkorjuu voidaan aloittaa vasta myöhään syksyllä, jopa ensimmäisten pakkasten jälkeen. Pakkasen puraisu ainoastaan parantaa makua, koska juuren hiilihydraatit pilkkoutuvat sokereiksi. Mainioista olosuhteista huolimatta palsternakan osuus avomaan vihannesten kokonaissadosta on vain n. 0,5%.

Palsternakka on myös ravintosisällöltään arvokasta syötävää. Sen sisältämät eteeriset öljyt ja korkea sokeripitoisuus antavat sille aromikkaan maun. Se sisältää juuresten tapaan runsaasti hiven- ja kivennäisaineita kuten kaliumia. Kaliumilla on tärkeä tehtävä mm. lihasten toiminnassa ja verenpaineen säätelyssä. Palsternakassa on melkein kaksinkertainen määrä kaliumia verrattuna lanttuun ja naurikseen. Vaaleasta väristään huolimatta siitä löytyy flavonoideja, joiden on todettu ehkäisevän sydän- ja verisuonitauteja. Se sisältää melkein kaksinverroin kuituja porkkanaan verrattuna, joten palsternakka toimii hyvänä kuidun lähteenä.

Tyypillisesti palsternakkaa on käytetty liemijuureksena purjon, sellerin ja persiljan rinnalla. Onneksi sitä on alettu käyttämään myös padoissa, keitoissa, gratiineissa ja kasvispihveissä. Sitä voidaan käyttää myös perunan tapaan soseena tai vaikkapa leivonnaisissa. Se on maukasta myös tuoreeltaan raastettuna salaatissa. Palsternakka on myös erinomainen uunijuures tai pannulla paistettuna liharuokien lämpimänä lisäkkeenä.

Uskomme, että pystyisimme lisäämään palsternakan käyttöä keittiöissämme! Palsternakka on hieno juures, jonka viljely sopii kotimaamme oloihin. Oikein varastoituna se säilyy erinomaisesti. Lisäämällä kulutusta, löydämme tulevaisuudessa tätä herkkujuuresta paremmin myös kotimaisena.

Syötkö tätä monikäyttöistä porkkanan sukulaista enemmän kuin 50 grammaa vuodessa? Miten käytät sitä keittiössäsi? Mikä on herkullisin nauttimasi palsternakkaa sisältänyt ruoka? Oletko kokeillut viljellä palsternakkaa itse? Löydätkö palsternakkaa lähikaupastasi? Tiedätkö mistä saisimme hankittua kotimaista palsternakkaa tai sen siemeniä?

PS. Palsternakka saattaa aiheuttaa joillekin allergisia reagtioita ja valitettavasti kypsentäminen tai pakastaminen eivät vähennä sen allergisoivaa ominaisuutta.

Nauris 3.11.2013

Valitsimme viikon kasvikseksi nauriin. Nauris on ikivanha ravintokasvi ja se on aikasemmin liittynyt kiinteästi niin kekrin kuin myös halloweenin viettämiseen. Tästä kaikesta huolimatta syömme vain reilun KILON verran naurista VUODESSA. Nauris on olennainen osa perinneruokakulttuuriamme ja siihen kannattaa tutustua tarkemmin.

Tarinan mukaan irlantilainen juoppo Jack O’Lantern kiristi pirulta lupauksen, ettei hänen sielunsa joutuisi helvettiin. Jack ei kuitenkaan päässyt taivaaseen ja piru heitti Jackille helvetistä hiilen. Jack kaiversi nauriista lyhdyn, jonka sisälle hän säilöi hiilen. Siitä lähtien Jackin sielu on etsinyt itselleen rauhaa pienen lyhdyn valossa. Perinteen levitessä Yhdysvaltoihin nauris vaihtui kurpitsaan.

Nauris on kaksivuotinen juurikasvi joka kuuluu ristikukkaiskasveihin. Nauriin juuri on paisunut ”kiekkomaiseksi” ja se oli ennen perunan yleistymistä yleinen ruokajuures koko Euroopassa. Nauris tunnettiin jo antiikin Kreikassa ja sen kantamuoto on villinä kasvava peltokaali. Siitä on jalostettu useita eri lajikkeita, kuten rypsi, kiinankaali, rapsi ja lanttu. Itäisessä Aasiassa suositaan nauriin lehteviä muotoja kuten japaninkaalia, kiinankaalia, vihannessinappia ja tatsoikaalia.

Nauris on sopeutunut kosteaan ja viileään ilmastoon. Hyvän säilyvyyden ansiosta sitä pystyttiin syömään pitkän talven yli. Kotimaassamme nauris tunnetaan viljelykasvina jo esihistorialliselta ajalta. Vanhin täällä viljelty kanta on kaskinauris, jota viljeltiin kasketuilla mailla. Maan pinnalla kasvava nauriin mukula pärjäsi hienosti matalaksi muokatussa kaskessa. Tuli ja tuhka toimivat luonnollisina ”torjunta-aineina” tuholaisia ja tauteja vastaan. Nauriit viljeltiin vasta kesän lopulla ja sato korjattiin myöhään syksyllä. Pitkät viljelyperinteet mahdollistivat eri lajikkeiden kehittämisen. Ennen joka pitäjässä ja kylässä oli omia paikalliskantoja ja niitä saattoi olla jopa yksittäisillä tiloilla. Valitettavasti monien paikalliskantojen viljely on nykyään loppunut. Muutamia itäsuomalaisia kantoja on vielä saatavilla.

Suurin osa nykylajikkeista ovat kelta- tai valkokuorisia mukuloita. Mukula voi olla pyöreä, litteänpyörä tai jopa kartiomainen. Satokauden ja säilyvyyden mukaan nauriit luokitellaan joko kevät- tai talvinauriisiin. Kevätnauriit nautitaan alkukesästä joko sellaisenaan, raastena tai kevyesti kypsennettyinä. Nopean kasvukauden takia kevätnauriin kuiva-ainepitoisuus on alhainen ja sen säilyvyys on heikko. Talvinauris on voimakkaamman makuinen ja se korjataan vasta myöhään syksyllä. Se säilyy varastossa erinomaisesti ja siitä voidaan valmistaa mm. paistoksia, keittoja ja haudukkaita. Ruokakulttuurimme muutoksen myötä naurista käytetään nykyisin pääsääntöisesti rehukasvina ja siitä on jalostettu rehuksi viljeltävä lajike turnipsi. Nauriita jalostetaan Japanissa ja sieltä tulleet lajikeet ovat pääsääntöisesti valkokuorisia, tasalaatuisia hybridilajikkeita.

Kotimaiset Kasvikset RY:n (kasvistase 2008) mukaan me söimme lanttua vaivaiset 1,14kg / henkilö / vuosi. Nauris sisältää kaliumia kolminkertaisen määrän appelsiiniin verrattuna. Siinä on myös vähintään saman verran c-vitamiinia kuin appelsiinissa. Ruokavalion sisältämä kalium alentaa verenpainetta edistämällä valtimoiden joustavuutta sekä auttamalla kehoa pääsemään eroon ylimääräisestä natriumista. Samalla se vahvistaa luustoa. Nauris sisältää vähemmän energiaa ja kolme kertaa vähemmän hiilihydraatteja kuin peruna. Siksi se sopii myös vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaville.

Tarina ei kerro käyttikö Jack lyhdyn kovertamiseen kesä- vai talvinaurista , mutta erotatko sinä nämä lajikkeet toisistaan? Miten sinä käytät naurista keittiössäsi? Oletko kokeillut viljellä nauriita? Erotatko lantun ja nauriin toisistaan? Tiedätkö mistä voimme hankkia perinteisempiä paikalliskantoja? Haluamme uskoa, että pystyisimme nostamaan vuosittaista nauriin kulutusta. Voimme osaltamme olla palauttamassa naurista sille kuuluvalle paikalle ruokakulttuurissamme.

Piparjuuri 25.10.2013

Viikon kasvis – Piparjuuri (Armoracia rusticana, syn. Cochlearia armorica)

Tämän viikon äänestyksen tuloksena viikon kasvikseksi valikoitui piparjuuri, joten saamanne pitää. Muista lisätä omat kokemuksesi ja reseptisi kasvista kommenttikenttään.

Piparjuuri on monivuotinen paksujuurinen ja suurilehtinen ristikukkaiskasvi. Yleensä siihen törmää katujen varsilla, joutomailla, kaatopaikoilla ja pihamailla rasittavassa rikkaruohon roolissa. Piparjuuren uskotaan alun perin olevan kotoisin Itä-Euroopasta, Venäjän eteläosista. Suomessa piparjuurta on kirjallisuuden mukaan alettu käyttämään 1600-luvulta alkaen, mm. käärmeen puremien hoidossa.

Piparjuurella on pitkä varsi, suuret lehdet ja hieno valkoinen kukinto. Kasvista varsinaiseen hyötykäyttöön soveltuu sen jopa useita senttimetrejä paksu ja kymmeniä senttimetrejä pitkä juuri. Myös lehdet voidaan hyödyntää. Juuri on maasta nostettuna hajuton, mutta sitä raastettaessa siitä vapautuu pistävän hajuista sinappiöljyä, joka saattaa ärsyttää silmiä ja limakalvoja.

RAVINTOAINEET JA TERVEYSVAIKUTUKSET

Piparjuuri sisältää mm. kaliumia, kalsiumia, magnesiumia ja fosforia. Tuoreessa piparjuuressa on C-vitamiinia noin 170mg/100g, mikä tarkoittaa yli kolminkertaista määrää verrattuna esimerkiksi appelsiiniin. Juuren eteerinen öljy sisältää sinappiöljyä ja asparagiinia, glutamiinia, pektiiniä, sakkaroosia ja fruktoosia. Runsaan C-vitamiinin lisäksi piparjuuri sisältää myös B1-vitamiinia. Piparjuuren sisältämillä yhdisteillä katsotaan olevan antibioottisia, antibakteerisia ja antiviraalisia ominaisuuksia. Piparjuurta on käytetty muinoin ja käytetään yhä mm. erilaisten vilustumisoireiden ja tulehdusten hoitoon. Iholle levitettynä piparjuuriseos vilkastuttaa verenkiertoa ja poistaa nestettä. Siksi sitä käytetäänkin myös kihdin ja reuman sekä ruoansulatushäiriöiden hoitoon. Tehokkaan vaikutuksen takia piparjuurta ei suositella syötäväksi tai lääkkeeksi alle 4-vuotiaille eikä raskaana olevilla ja imettäville. Myöskään hevosille piparjuurta ei saa syöttää.

PIPARJUURI RUOKAPÖYDÄSSÄ

Piparjuuri ei sen oivista lääkevaikutuksistaan huolimatta ole pelkkä rohtokasvi, vaan se soveltuu hyvin myös ruoanlaittoon. Piparjuuri sopii loistavasti mausteeksi kastikkeisiin, tuorejuustoihin, laatikoihin, muhennoksiin, salaatteihin ja raasteisiin. Se on kohtuullisen tulisen makuinen ja siksi sillä voidaan korvata chilit ja pippurit. Perinteisesti piparjuurta tarjoillaan paahtopaistin sekä graavatun tai kylmäsavustetun kalan lisäkkeenä raasteena tai tahnana.

Piparjuuri sopii hyvin persiljan rinnalle kermaisimpiin kastikkeisiin, etenkin silakan päälle. Piparjuurella voi myös maustaa etikkasäilykkeiden liemen ja maustevoin, tai sitä voi sotkea jopa omenasoseeseen. Helppo ja nopea tapa käyttää piparjuurta liha- ja kalaruokien lisukkeena on sekoittaa juuresta valmistettua raastetta majoneesiin ja kermaviiliin. Ehkä sinullekin tuttu herkku, japanilainen wasapi-tahna on valmistettu piparjuuren lähisukulaiskasvista. Vastaavaan makuista herkkua voidaan siis valmistaa myös suomalaisesta piparjuuresta. Reseptejä erilaisten kastikkeiden ja esimerkiksi wasapi-tahnan valmistamiseen löytyy helposti googlaamalla.

Raastettu piparjuuri on käytettävä pian ja kuumentamatta, koska se ilman ja lämmön vaikutuksesta menettää nopeasti potkunsa ja muuttuu epämiellyttävän kitkerän makuiseksi. Sen käyttö vaatii totuttelua ja opettelua. Piparjuuri säilytetään kokonaisena ja kuorineen kylmässä +2 – +5 asteessa, esimerkiksi folioon käärittynä.

MITEN KASVATETAAN JA MISTÄ SAA

Luonnossa piparjuuri on sitkeä ja nopeasti leviävä kasvi. Puutarhojen nopeasti leviänä pirulaisena sen istuttamispaikka kannattaa katsoa tarkkaan. Kasvi viihtyy parhaiten syvämultaisessa, kosteassa maassa, lämpimällä paikalla. Se kylvetään Suomessa helmi-maaliskuussa esimerkiksi kaupasta ostetusta juuripistokkaasta, puoliksi multaan upottamalla. Piparjuuri on hyvä vierikasvi perunalle ja omenapuille, koska se karkottaa niiden tuholaisia. Jos sinulla ei itsellä ole mahdollisuuksia kasvattaa piparjuurta, niin sitä voi ostaa kaupasta kuivattuna jauheena tai tahnana. Hyviltä hevi-osastoilta sitä löytyy myös tuoreena juurena.

Elias Lönnrot kiteyttää piparjuuren ominaisuudet hyvin: “Juuri kaavittuna tuttu ruokaryyti tuoreen lihan ja kalan kanssa. Käytetään myös juomassa, viinissä tai maidossa liotettuna lääkkeeksi jäsenkolotusta, ruusua, vesitautia, keripukkia, rinnan-ahdistusta ja kivitautia vasten, joko yksinään taikka sekaisin katajanmarjasiirapin tai männynkerkkäkeitteen kanssa. Ulkonaisesti ienlihalla pidettynä lievittää se hammastautia. Saattaa myös monessa muussaki sisännäisessä kivussa, vatsan väänteissä jne. lievitystä, jos sitä iholle asetetaan.”

Jos et ole vielä piparjuurta maistanut, niin suosittelemme kokeilemaan sitä ainakin kaupasta ostettuna tahnana kalaruokien lisukkeena. Omat kokemuksesi ja suosikkireseptisi kannattaa laittaa kaikille jakoon tämän postauksen kommenttikenttään.

Ruusukaali 11.10.2013

Ruusukaaliviikkoa vietetään 7.-13.10.2013. Ruusukaalin sesonki jatkuu kuitenkin vielä pitkälle loppuvuoteen. Jos tämä herkku ei ole vielä tuttu niin kannattaa tutustua siihen paremmin. Ymmärrämme kyllä, mikäli olet irvistellyt tälle vihreälle pallerolle, kun olet maistanut lounasbuffetissa muhinutta pakasteversiota.

RUUSUKAALIN KÄYTTÖ ON SUOMESSA VÄHENTYNYT VAIN YHTEEN PIENEEN RUUSUKAALIN KERÄÄN HENKILÖÄ KOHDEN VUODESSA?! Osasyynä voi olla pakasteversion heikompi maku, satokauden ulkopuolella maistettu kaali sekä vanhemmat voimakkaamman makuiset lajikkeet. Suosittelemme maistamaan tätäkin herkkua tuoreeltaan. Maku on erinomainen ja se on muiden kaalien ohella todellista terveysruokaa!

Ruusukaali eli brysselinkaali on 1500-luvun Belgiasta lähtöisin olevan kaalin muunnos. Sitä on perinteisesti käytetty voimakkaanmakuisten liharuokien, kuten lampaan, poron ja riistan lisäkkeenä. Ruusukaali on yhä yleinen mm. Englannissa. Nykyiset miedomman makuiset lajikkeet sopivat myös muiden ruokien kanssa nautittavaksi.

Ruusukaali istutetaan mahdollisimman aikaisin, koska sen kasvuaika on pitkä. Ruusukaali kasvattaa pitkän varren, mutta siitä syödään hankasilmuihin muodostuneet 2-4cm halkaisijaltaan olevat pienet kerät.

Ruusukaali sisältää enemmän kuitua kuin muut kaalit. Kuidut vaikuttavat myönteisesti mm. suolistosairauksien ehkäisyssä. Muiden kaalien tavoin ruusukaali sisältää runsaansti C-, K- ja A-vitamiineja sekä folaattia. Se sisältää myös flavonoideja, jotka toimivat elimistöä suojaavina antioksidantteina!

Ensimmäinen sato voidaan kerätä elokuussa, mutta pääsato jatkuu pitkälle jouluun asti. Ruusukaali ei kavahda pikkupakkasia, vaan kylmä pehmentää sen makua. Lähiruokana tätä herkkua on saatavilla hyvistä ruokakaupoista jopa tammikuun loppuun saakka.

LAITETAAN TILASTOT UUSIKSI JA SYÖDÄÄN JOKAINEN AINAKIN KAKSI KERÄÄ RUUSUKAALTA

Ps. Ruusukaali on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä erittävien kasvisten vieressä. Parhaimmillaan maku säilyy viileässä +2-5 °C:n lämpötilassa säilytettäessä.

Lehtikaali 6.10.2013

Vuosikymmenien unohduksissa olon jälkeen lehtikaali on löytänyt tiensä takaisin ruokakauppoihin! Lehtikaali on tämän kesän hitti ja valitsimme sen viikon kasvikseksi ja mukaan Satokausikalenteriin, jotta oppisimme ottamaan sen osaksi monipuolista ruokavaliotamme ja löytäisimme sitä kaupoista myös ensi vuonna.

Lehtikaali on Länsi-Euroopassa luonnonvaraisena kasvavan kaalilajin (Brassica oleracea subsp. oleracea) muoto. Se on lähimpänä alkuperäistä villikaalia, eikä se muodosta kerää, varsimukulaa, muhkeita kukintoja, tai pulleita lehtihankasilmuja, vaan nimensä mukaan siitä syödään erillisenä kasvavat lehdet. Lehtikaalia on viljelty antiikin ajoista lähtien ja täällä kotimaassa ”vanha kansa” muistaa hyvin tämän ravinnerikkaan kasviksen.

Miksi lehtikaalta kannattaa syödä, vaikka se on ollut unohduksissa viime vuodet? Verrataan sitä meille kaikille tuttuun appelsiiniin. Lehtikaalissa on melkein kolme kertaa enemmän c-vitamiinia, kolme kertaa enemmän kaliumia ja neljä kertaa enemmän rautaa kuin appelsiinissa. Lisäksi sen viljely onnistuu meillä Suomessa! Lehtikaalin satokausi on pitkä ja se kestää pidemmälle syksyyn kuin monen muun kotimaisen kasviksen satokausi. Lehtikaali kestää kylmää ja sen voi jättää huoletta jopa lumen alle, mistä sitä voidaan edelleen kerätä tarvittaessa. Sen maku jopa muuttuu miedommaksi ja vieläkin makeammaksi, jos sen annettaan jäätyä ennen korjaamista. Kaalin mausta tulee täyteläisempi hiilihydraattien alkaessa muuttumaan sokereiksi. Pitkälle syksyyn ja alkutalveen kestävä satokausi takaa meille tuoreiden kasvisten saannin vielä muiden kotimaisten kasvisten kasvukauden päätyttyä.

Onneksi useat kasvimaa- ja palstaviljelijät ovat kasvattaneet tätä hienoa kasvista ja tänä kesänä se on löytänyt takaisin ruokakauppoihin meidän jokaisen saataville. Lehtikaali on helppokäyttöinen kasvis, josta voi valmistaa patoja, muhennoksia, smoothieita. Sitä voi keittää, paistaa pannulla tai siitä voi tehdä kääryleitä uunissa kypsennettäväksi.

Toivomme, että lehtikaalin käyttö yleistyy ja monipuolistuu tulevaisuudessa. Näin yhä useampi viljelijä uskaltaa lisätä sen tarjontaansa.

Kerro meille miten sinä olet käyttänyt keittiössäsi lehtikaalta?

Tomaatti 27.9.2013

Tomaatti on meille tuttu salaateista, salaattipöydistä, ketsupista, keitoista, lisukkeesta ja jopa mehusta. Tomaatin voi syödä sellaisenaan, soseuttaa, paistaa tai grillata ja sitä on tarjolla vuoden ympäri.
Tarkoituksena ei ole syyllistää, vaan nostaa esiin muutamia näkökulmia, jotka on hyvä ottaa huomioon tomaattia nauttiessa.

Tomaatti on alunperin kotoisin Perun ja Ecuadorin rannikoiden vuorilta. Sitä on aluperin kutsuttu Perun omenaksi. Tomaatti saapui Eurooppaan espanjalaisten löytöretkeilijöiden mukana. Aluksi sitä käytettiin lähinnä koristekasvina, koska eurooppalaisten makumieltymykset eivät vielä olleet tottuneet tomaatissa yhdistyvään makeuteen ja happamuuteen. Tomaatin käyttö ravintona levisi laajalle vasta nykyajan italialaisvaikutteisen ruokakulttuurin myötä.

Tomaatti on suomen viljellyin kasvihuonekasvi ja maailman viljellyin vihanneksen tavoin käytetty kasvi. Suurin osa viljellyistä tomaateista päätyy kuitenkin ketsuppiin. Tomaatin jalostuksessa on pyritty vuosikymmenten ajan luonnottomaan yhdenmukaisuuteen. Jalostamisen tavoitteena on ollut sadon kasvattaminen ja säilyvyyden pidentäminen. Jalostuksella tomaatista on saatu tasalaatuinen ja kuljetusta kestävä kasvis. Tomaatit poimitaan raakoina, jotta ne kestäisivivät kuljetuksen, välivarastoinnin sekä lojumisen kaupan hyllyllä. Kaiken lisäksi niitä säilytetään kylmässä, mikä heikentää makua entisestään. Pahimmassa tapauksessa niitä saatetaan kaasuttaa etyleenillä ennen kauppaan lähettämistä, jotta ne saisivat väriä ja muistuttaisivat edes hieman sitä alkuperäistä hedelmää.

Tomaatin terveysvaikutuksista suurin osa perustuu lykopeeni-nimisen karotenoidin runsauteen. Lykopeenin väitetään suojaavan aivohalvauksilta ja sydäninfarktilta. Lykopeeni antaa tomaatille sille ominaisen punaisen värin. Kypsässä, satokauden aikana poimitussa tomaatissa on siis enemmän lykopeenia, kuin raakana poimitussa ja etyleenillä kypsytetyssä tomaatissa.

Ilmaston kannalta on järkevämpää nauttia talvisin välimeren alueella kasvatettuja tomaatteja. Espanjasta tuodut tomaatit päihittävät kotimaiset kasvihuoneessa kasvatetut tomaatit hiilijalanjäljessä, mutta niihin saattaa liittyä muita ongelmia. Paikallinen viljely saattaa vaatia paljon kasteluvettä ja vähentää hupenevia vesivarantoja entisestään. Lisäksi käytettävät torjunta-aineet ja lannoitteet saastuttavat maaperää. Tällä hetkellä on mahdoton arvioida tarkasti, mikä on milläkin tavalla kasvatetun tomaatin lopullinen hiilijalanjälki. Suosimalla satokauden kasviksia toimintamme on kuitenkin oikean suuntaista ja mahdollisimman ekologista. Vaikka söisimme kasvihuoneessa kasvatettuja tomaatteja, niidenkin aiheuttamat ympäristöpäästöt ovat pienimmillään satokauden aikana. Luomutomaattejakin voidaan kasvattaa kasvihuoneessa, mutta niiden kasvualustassa on käytettävä maata eikä pelkästään biologisesti inaktiivista ainetta.

Lähellä kasvatetun, satokauden aikana poimitun tomaatin etuja ovat tuoreus ja erinomainen laatu. Lisäksi satokauden kasvikset ovat usein myös edullisempia. Jo pelkästään maun takia kannattaa siis syödä tomaatteja satokauden aikana. Silloin saatavilla voi olla myös muita, kuin tavanomaisia lajikkeita.

Tomaatin ja muiden kasvisten satokaudet löydät kätevästi satokausikalenteristamme, joka on tilattavissa osoitteessa www.satokausikalenteri.fi

P.S. Tomaatin luonteenomaisen maun muodostavat aineet ovat pääasiassa hedelmälihassa. Happamuuden tunteen aiheuttamat maut ovat hyytelömäisessä sisuksessa, joka ympäröi siemeniä. Jos hapan maku ei miellytä, leikkaa tomaatti kahtia ja anna sen olla lautasella parikymmentä minuuttia, niin maku haihtuu.