Kiitos, kun olet mukana.

paattaminen1

Kiitoksia, että olet ollut kanssamme monipuolistamassa kotimaista ruokakulttuuria. Sesonkikasvikset ja laatuvaatimuksiltaan kakkosluokan kasvikset eivät ole aikaisemmin saaneet näin paljon huomiota suomalaisessa mediassa. Sinun osallistumisellasi on ollut valtaisa merkitys, koska todellinen muutos lähtee meistä kuluttajista. Suuren väkijoukon pienillä teoilla voi olla suuria kansanterveydellisiä, ympäristöllisiä ja kulttuurillisia vaikutuksia.


“Rumat kasvikset” löysivät tiensä ruokauppoihin. Lupaamme jatkaa taistelua ruokahävikkiä vastaan.

Aiheuttamanne huomion ansiosta myös sadat suomalaiset kauppiaat tulevat käyttämään Satokausikalenteria apuna hedelmä- ja vihannesosastojen suunnittelussa. Tämä parantaa kaupassa tarjolla olevien kasvisten laatua ja makua entisestään, sekä pienentää varastointi- ja kuljetuskustannuksia. Toimenpiteet näkyvät meille kuluttajille edullisempina kasviksina.

Meitä ei olisi kuunneltu ilman sinua. Jos sinä et olisi uskonut ideaamme tuoda sesonkikasvikset osaksi jokaisen suomalaisen arkipäivää, niin tuskin kauppiaidenkaan päät olisivat kääntyneet. Kaupat tarjoavat meille sitä mitä haluamme ostaa.


“Logistiikkaosastolla” on riittänyt tekemistä.

Vuoden 2015 Satokausikalenteria on myyty tänä vuonna useita tuhansia kappaleita. Verkkokaupamme lisäksi Satokausikalenteria on myyty usean suomalaisen ruokakaupan HeVi-osastolla.

Menekki on hurja siihen nähden, että olemme toteuttaneet Satokausikalenterin täysin omakustanteena, eikä sen kehitykseen tai markkinointiin (kustannustarjouksista huolimatta) ole käytetty senttiäkään ulkopuolista rahoitusta tai EU-tukia.

Kuten viime vuonna, niin myös tänä vuonna tulemme käyttämään myynnistä saadut eurot vuoden 2016 kalenterin kehitykseen ja painokulujen kattamiseen. Olemme saaneet paljon rakentavaa palautetta, jotka pyrimme huomioimaan seuraavan Satokausikalenterin ja mobiilisovelluksen kehittämisessä. Haluamme jatkossakin kuulla sinun mielipiteesi ja ideasi Satokausikalenterista.

P.S. “Pukinkonttiin” menevät Satokausikalenterit kannattaa tilata ennen 15.12.2014, koska sen jälkeen jätetyt tilaukset eivät välttämättä ole perillä ennen jouluaattoa postin ruuhkautumisesta johtuen.

Toivotamme sinulle oikein hyvää joulun odotusta sekä monipuolista ja maukasta uutta vuotta 2015!

Parhain terveisin,
Samuli, Laura ja Johannes

Osallistu keskusteluun ja seuraa meitä Facebookissa , Twitterissä ja Instagramissa .

www.facebook.com/satokausikalenteri sekä Twitterissä ja Instagramissa @kausikalenteri


Pidetään huoli siitä, että vihreä käyrä nousee tulevaisuudessakin.

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Tekijä: Satokausikalenteri

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi - suosi sesonkia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *