Retiisi

Makeankirpeä, pirteä retiisi (Raphanus sativus) rouskuu suussa. Useimmiten sen maussa on potkua, jonka voimakkuus vaihtelee lajikkeen ja yksilönkin mukaan. Tuttu valkomaltoinen, punakuorinen retiisi maistuu miedosti pippuriselta. Rakenne on hyvin rapea. Retiisin kirpeys tulee sinappiöljystä.

Tavallisin retiisi on suunnilleen kirsikan kokoinen ja pyöreä. Retiisi voi olla myös kookkaampi ja pitkulainen. Kuoren väri on yleensä raikkaan punainen, joskus valkoinenkin. Pitkiä, valkoisia retiisejä kutsutaan jääpuikkoretiiseiksi. On myös puna-valkoisia retiisejä, joissa pinnan väri näyttää kuin liukuvärjätyltä. Mustiakin retiisejä on olemassa.

Käytä retiisit mahdollisimman tuoreina

Retiisit eivät kestä pitkää säilytystä. Ne kannattaa paloitella vasta juuri ennen käyttöä, koska ne nahistuvat helposti. Tavallisesti retiisit syödään kypsentämättä, esimerkiksi salaateissa. Nopeasti paistettuinakin tai uunissa paahdettuina niitä kannattaa kokeilla. Silloin tulee esiin retiisien lempeä, pehmeämmän makuinen puoli.

Huuhtaise retiisit, poista juuri ja isoimmat ja huonokuntoiset naatit. Loppu osa on syötävää sellaisenaan, kuorineen.  Myös hyväkuntoisia, pieniä naatteja voi käyttää ruokiin. Koristeellisuudenkin takia retiiseihin kannattaa jättää muutamia hyväkuntoisia lehtiä, jos haluaa lisätä retiiseillä tarjoiluvatien näyttävyyttä.

Säilytä jääkaapissa

Retiisi säilytetään jääkaappilämpötilassa +2 – +5 asteessa. Nippuretiisit säilyvät naatteineen kylmässä varastoituina korkeintaan viikon. Kun upottaa retiisit poistamatta naatteja jääkylmään veteen, niiden joskus hieman väsähtänyt olemus piristyy huomattavasti. Jos haluaa maksimoida retiisien rapeuden, niitä kannattaa pitää jäävedessä jopa muutaman tunnin ajan.

Haihdunnalta suojaava pakkaus ja naattien poistaminen lisäävät säilyvyyttä. Säilyvyyttä pidentää, jos katkaisee naatit pois, koska naattien kautta kosteus haihtuu tehokkaimmin kuten yleensä juureksilla.

Pirteä lisä salaatteihin ja voileiville

Retiisi on raikasta, myös iloisen näköistä kesäpurtavaa salaateissa, voileivillä, kylmissä kastikkeissa, tahnoissa, voileipäkakuissa, juustotarjottimella ja dippivihanneksena. Retiisiä kannattaa kokeilla myös pataruokiin ja keittoihin ja uunissa tai grillissä paahdettuna. Retiisin hyviä makupareja ovat myös vihreä parsa, tuore tai pakastettu herne ja kevätsipuli.

Retiisi raikastaa ja tuo potkua perunalle. Kokeile ruisvoileipää, jolle ladot limittäin retiisi- ja varhaisperunaviipaleita. Päälle ripaus ruohosipulia, ja herkku on valmis! Retiisi on mainio kasvis kastettavaksi joko dippikastikkeeseen tai maustesuolaan. Maustesuolan voi tehdä jauhamalla huhmareessa karkeaa suolaa ja vaikkapa rosmariinia tai kuusenkerkkiä.

Retiisin sisältämistä vitamiineista kannattaa mainita B-ryhmän vitamiini folaatti ja C-vitamiini. Vitamiineja on eniten kuoressa. Kivennäisaineista retiisi sisältää melkoisesti kaliumia, sinkkiä ja magnesiumia. Kuitua retiisissä on hyvin, ja kaloreita vain vähän.

Kotipuutarhurin retiisit

Kotipuutarhassa retiisiä on hyvä kylvää vähän kerrallaan muutamien viikkojen välein. Näin meheviä ja rapsakoita retiisejä saa ruokapöytään tasaiseen tahtiin. Retiisi vaatii koko ajan kostean maan, joten retiisinviljelijän täytyy varautua jatkuvaan kastelemiseen.

Retiisit kasvavat lähes millaisessa maassa tahansa, ja sato valmistuu jopa muutaman viikon kuluttua kylvöstä. Säännöllinen, runsas kastelu takaa hyvänmakuiset retiisit. Kuivassa kasvanut retiisi maistuu liian tuliselta. Pienet retiisit maistuvat yleensä paremmilta kuin liian isoiksi paisuneet. Kevätkesän viileä ja kostea sää on retiisille hyväksi.

Keskikesän helteillä kuivuudessa kasvaneita, kukkivia retiisejä ei kannata syödä. Silloin retisit ovat puisevia ja kitkeriä. Puutarhurit suosittelevat, että silloin kannattaa odottaa kukkien kehittymistä siemenpaloiksi, jotka kuulemma ovat maukkaita ja mureita.

Keväällä ja alkukesästä parasta

Nopeakasvuinen retiisi antaa kesän ensimmäistä satoa yhdessä lehtisalaattien kanssa. Uusia satoja saadaan toukokuun lopulta aina lokakuulle saakka. Parhaimmillaan retiisi on keväällä ja alkukesästä, jolloin ei ole liian kuumaa. Kuumuus kasvupaikalla ja toisaalta liian pitkä säilytys vaikuttavat retiisin maltoon tehden siitä hohkaisen.

Ei uskoisi, että retiisi on yksi kaikkein vanhimmista viljelykasveista. Se juontaa juurensa Kiinasta, jossa sitä on viljelty tuhansien vuosien ajan. Eurooppaan retiisi saatiin 1500-luvulla. Retiisi kuuluu ristikukkaiskasveihin kuten kaalit, nauriit ja lantutkin. Se on läheistä sukua peltoretikalle, mahdollisesti kehittynytkin siitä.

Retiisilajikkeista yksi miedoimmista on hollantilainen Red Head. Cherry Belle ja puna-valkea French Breakfast ovat suosittuja. China Rose -lajikkeessa tunnistaa sinappisuutta, ja se on retikkalajike. Valkoisista retiiseistä voi mainita maukkaan Istap-lajikkeen.

Retikka ja daikon

Retikka on retiisin ”isoveli”, kookkaampi ja hieman kirpeämmän makuinen, huomattavasti vanhempi kasvis kuin retiisi. Retiisin arvellaan kehittyneen retikasta. Retikan kuori on paksumpi kuin retiisin. Myös retikoita on punaisia, valkoisia ja mustia. Jos sattuu retikkaa saamaan, sitä voi raastaa, käyttää dippivihanneksena ja vokkiruoissa. Retikoita ei nykyään juurikaan viljellä, koska maku ja rakenne ovat kuitenkin retiisiä karkeampia ja retikat ovat melko hidaskasvuisia retiisiin verrattuna.

Retikoiden aasialainen versio daikon on ollut jonkin verran esillä, koska siitä näkee mainintoja aasialaisissa ruokaohjeissa. Daikonit ovat porkkanamuotoisia, usein vaaleakuorisia ja isompia kuin retiisit. Daikonit maistuvat miedommilta kuin retiisit, hieman jopa makeilta, mutta ovat kuitenkin jonkin verran kirpeitä nekin. Rakenne on rouskuva ja mehukas. Lähes kaikki maailman daikonit kasvatetaan ja käytetään Japanissa, usein säilykkeinä.

Uusia, kokeiltuja ruokaohjeita

Retiisi-kevätsipuli-perunasalaatti hurmaa maullaan. Varhaisperunat ovat mitä mainioin pari retiiseille. Tähän perunasalaattiin ei lisätäkään majoneesia vaan raikasta ja maukasta viinietikka-öljykastiketta. Maustekurkut ja kaprikset terävöittävät salaatin. Tämä salaatti sopii yhtä hyvin kala-aterialle kuin grillatun lihankin pariksi. Se maistuu ja koukuttaa ihan vaikka sellaisenaan tai voit nauttia salaatista esimerkiksi grillattujen munakoiso- tai kesäkurpitsaviipaleiden kanssa.

Kauden paras kasvisvoileipäkakku saa retiisejä sekä täytteeseen että koristeeksi. Retiisi piristää tätä voileipäkakkua sekä pirteällä ulkonäöllään että makeankirpeällä maullaan. Tätä voileipäkakkua kannattaa tarjota vaikka missä kesäisessä juhlassa ja kahvipöydässä. Tästä ei kasvisvoileipäkakku parane!

Nyt on lisäksi tarjolla jotain aivan uutta retiisirintamalle! Paahdetut retiisit ja jogurttikastike ovat nappivalinta tapasruoaksi oluen kanssa. Jos grillaat niiden seuraan halloumia tai muuta juustoa, salaatinlohkoja, kevätsipulia ja vaikka puolitettuja nektariineja, saat ihanan lämpimän salaatin.

Teksti, ohjeet ja kuva: Pirjo Toikkanen

Olen ruokatoimittaja, kotitalousopettaja sekä ruokablogisti, joka tykkää valmistaa kasvispainotteista ruokaa sesonkien mukaan. Lisää reseptejä ja vinkkejä löydät blogistani.

Juuresviikko: Punajuuri

Joulujuurekset -teemaviikon viimeisenä juureksena esittellään punajuurikas eli punajuuri. Vielä vuonna 2008 söimme kotimaista punajuurikasta alle 800 grammaa vuodessa henkilöä kohden, mutta viime vuosina sen arvostus on noussut huimasti. Punajuurikas on hyvä folaatin lähde ja sillä tiedetään olevan vaikutusta punasolujen uusiutumiseen sekä aineenvaihdunnan piristämiseen. Folaatin saanti suomalaisten ruokavalioista on melko vähäistä, joten meidän kannattaa jatkossakin lisätä punajuurikkaan käyttöä ruokavaliossamme.


Punajuurikas tunnetaan paremmin puhekielessä punajuurena, mutta tässä kirjoituksessa käytämme siitä nimeä punajuurikas.

VANHASTA VILJELYKASVISTA TIEDETÄÄN HARMILLISEN VÄHÄN

Punajuurikkaan (Beta vulgaris L. var. crassa (Alef) J. Helm tai Crassa-ryhmä) viljelyn varhaishistoriaa ei tunneta tarkasti. Oletettavasti se on kulkeutunut Eurooppaan arabien mukana ja Kreikassa sitä on saatettu viljellä jo ennen ajanlaskumme alkua. 200-luvun Italiassa tunnettiin jo punainen sekä valkoinen juurikas, joka levisi muualle Eurooppaan roomalaisten valloitusten myötä. Siksi sitä kutsuttiin 1500-luvulle saakka “roomalaiseksi juureksi”.

Ennen muinoin viljeltävät juurikkaat olivat pieniä ja pitkulaisempia, mutta 1500-luvun Saksasta löytyvät ensimmäiset tiedot, että kotitalouksissa olisi viljelty punalehtisiä paksujuurisia juurikkaita. Näiden juurikkaiden mukulat olivat vaaleita tai keltaisia, ja meidän parhaiten tuntema punainen juurikkaan muoto jalostettiin vasta 1600-luvulla. Suomeen punajuurikas saapui 1800-luvulla. Pappiloiden ja koulujen puutarhojen ansiosta sen viljely yleistyi nopeasti koko maassa. Helposti viljeltävä punajuurikas on edelleen yksi kotipuutarhojen suosituimmista viljelykasveista.

RUNSAS LAJIKKEISTO EI NÄY TAVALLISELLE KULUTTAJALLE

Punajuurikkaasta löytyy useita eri lajikkeita. Ne ryhmitellään mukulan muodon mukaan, joista tutuimpia ovat litteät, pyöreät tai sylinterimäiset muodot. Litteissä ja pallomaisissa mukuloissa juuren osuus on pieni, mutta pitkulaisen mukulan muodostavissa lajikkeissa sen osuus on huomattavasti suurempi. Lajikkeiden välillä on eroja myös kasvunopeuden, satoisuuden, lehdistön korkeuden sekä kukinta-alttiuden suhteen. Värityksen osalta jalostuksessa on pyritty tasaiseen väriin.

Nykyään ruokakaupoista löytyvät pyöreämukulaiset lajikkeet ovat jalostettu vasta 19. vuosisadalta alkaen. Kotipuutarhoissa edelleen yksi suosituimmista lajikkeista on litteän pyöreä ´egyptiläinen´. Punajuurikas on tänä päivänä suosittu viljelykasvi niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Sitä viljellään runsaasti myös kotimaassamme ja ammattimainen viljely on keskittynyt Lounais-Suomeen. Teollisuuden suosimat lajikkeet ovat pitkiä ja pyöreitä, sillä suurin osa sadosta päätyy heidän tarpeisiinsa mm. säilykkeisiin.


Punajuurikkaan jalostuksessa on pyritty tasaiseen väriin, eikä mukulan renkaallisuus erotu kaikissa lajikkeissa.

KOTIMAINEN PUNAJUURIKAS ON PERUSTELLUSTI PARASTA

Punajuurikas on sopii mainiosti kotimaan kasvuolosuhteisiin. Se ei ole hallanarka ja se on sopeutunut merelliseen ilmastoon. Se kasvaa nopeasti lämpötilan ollessa 15-20 astetta, eikä juurikkaan punaisuus kehity kuumassa kasvuympäristössä läheskään yhtä punaiseksi kuin viileässä.

Punajuurikkas saa voimakkaan värinsä sen sisältämästä vesiliukoisesta betalaiini-nimisestä väriaineesta. Siitä löytyy myös keltaista betaksantiinia, mutta punajuurikkassa se ei pääse näkyviin. Betalaainit ovat antioksidantteja, joiden kaikkia terveysvaikutuksia ei vielä tunneta. Niillä saatta olla merkitystä hapettumiseen liittyvien sairauksien estossa, joten kotimaassamme kasvaneet tummanpunaiset juurikkaat pärjäävät varmasti ravintoarvoiltaan muualla Euroopassa viljellyille punajuurille.

TASAINEN KYLVÖSYVYYS SEKÄ KASVUTIHEYS VAIKUTTTAVAT MUKULAN MUODOSTUMISEEN

Punajuurikas viihtyy monenlaisilla maalajeilla, kunhan maan ravinnetila on hyvä. Punajuurikas kylvetään noin 2-3 senttimetrin syvyyteen ja riviväli voi olla 25-30 senttimetriä. Tasainen kylvösyvyys on tärkeä mukulan muodostumisen kannalta. Varhaisviljelyssä kasvun nopeuttamiseksi ja kukintariskin pienentämiseksi kannattaa suosia kasvustokatteita.

Kun taimet ovat kehittäneet 2-3 kasvulehteä, niin taimikko kannattaa harventaa. Sopiva taimien väli on noin 5-10 senttimetriä, koska kasvutiheys vaikuttaa merkittävästi mukulan kokoon. Mitä isompia mukuloita on tarkoitus kasvattaa, sitä isommaksi taimiväli kannattaa jättää. Jos tavoitteena on kasvattaa yli kahdeksan senttimetrin mukuloita on sopiva kasvutiheys noin 30 taimea neliötä kohden.

Viljelmä ei vaadi paljoa kastelua, mutta liian kuivassa maassa ei muodostu hyviä mukuloita. Rikkakasvit kitketään käsin ja viljelmää saattavat vaivata luteet ja kirpat, jotka ovat haitaksi nuorille taimille. Punajuurikkaan kukintovarsi saattaa kasvaa jopa 1,5 metrin korkuiseksi ja juuristo voi ulottua 1,5 metrin syvyyteen, mikäli sadonkorjuuta ei tehdä.

PITKÄ KASVUKAUSI ANTAA RUNSAAN JA HYVIN SÄILYVÄN SADON

Punajuurikkaan kasvuaika vaihtelee 10-18 viikon välillä. Siihen vaikuttavat kasvuolot sekä viljeltävä lajike. Mukulat voivat kasva jopa 600 gramman painoisiksi, mutta silloin ne ovat jo puutuneita eikä niiden maku ole enää miellyttävä. Suurilla viljelmillä sato korjataan koneellisesti, koska paksun kuorensa ansiosta suuret mukulat eivät ole herkkiä korjuuvaurioille. Niputettavat varhaispunajuurikkaat korjataan käsin, sillä pienemmät mukulat ovat herkempiä vaurioille. Suomalaisten satoisimpien lajikkeiden kauppakelpoinen hehtaarisato voi olla jopa 30 000 kiloa. Sadonkorjuu kannattaa tehdä ennen yöpakkasia aurinkoisella säällä, koska sen on todettu alentavan mukuloiden nitraattipitoisuuksia.

Oikein varastoituna punajuurikas säilyy erinomaisesti. Naatit poistetaan ennen varastointia ja hyvä säilytyslämpötila on nollan asteen tuntumassa. Ilmankosteuden tulee olla korkea tai mukulat pitää suojata kosteuden haihtumiselta. Näissä olosuhteissa suuret mukulat säilyvät jopa 6-8 kuukautta, mutta saattavat säilytyksen aikana hieman puutua.

PUNAJUURIKKAAN HYÖDYNTÄMISESSÄ ON VIELÄ PARANNETTAVAA

Punajuuresta ravinnoksi hyödynnetään lehdet ja mukula. Sen versot ja nuoret naatit voidaan käyttää pinaatin tavoin. Tämä tapa on jäänyt nykyihmisellä vähemmälle käytölle, koska pääsato saapuu kauppoihin vasta myöhään syksyllä ja varastoinnin kestävyyden parantamiseksi naatit on poistettu mukuloista. Punajuurikas sisältää paljon kivennäisaineita kuten kalsiumia, kaliumia, magnesiumia, kuparia, rautaa, sinkkiä sekä natriumia. Siitä saadaan myös E-, C-, A-, ja B-ryhmän vitamiineja.


Punajuurikkaan nuoret lehdet kannattaa hyödyntää pinaatin tavoin salaateissa, muhennoksissa tai keitoissa.

Punajuurikas on miellyttävän makea ja satokautensa aikana erityisen mehevä raaka-aine. Mukula on houkuttelevan värinen sekä siinä on mahtava oma arominsa. Sitä voidaan käyttää monella tavalla eri ruokalajikkeissa ja onneksi olemme oppineet nauttimaan siitä muutenkin kuin etikkasäilykkeenä tai elintarvikevärinä.

OIKEA VALMISTUSTAPA TAKAA RAVINTEIDEN SÄILYMISEN

Nuoret ja tuoreet punajuuret kypsyvät nopeasti, mutta pitkään varastoitu mukula vaatii jo pidemmän kypsentämisajan. Keitettäessa mukulasta irtoaa voimakasta väriä, joka värjää kaikki muutkin ruokalajissa käytettävät raaka-aineet. Punajuuri kannattaa keittää kuorineen, sillä ehyt kuori estää värin ja arvokkaiden ravinteiden liukenemista keitin veteen. Kuoriminen tehdään vasta keittämisen jälkeen. Mukulat jäähdytetään kylmässä vedessä käsittelylämpöisiksi, jonka jälkeen kuori on helppo irrottaa käsin.

Tuoretta punajuurikasta voidaan käyttää raasteena tai se voi marinoida viinietikalla. Hyviä ja pirteitä makupareja punajuurelle ovat puolukka, sitruuna sekä omena.Se sopii mainiosti muiden juuresten, kuten palsternakan, sellerin tai piparjuuren kaveriksi. Myös vahvat yrtit, kuten oregano, salvia, rosmariini tai tinjami sopivat punajuurikkaan seuraan.


Uunissa valkosipulin ja yrttien kanssa balsamiviinietikalla maustetut punajuurilohkot ovat herkullinen liharuokien lisäke.

Meille tutuimpia punajuuriruokia ovat varmasti jouluinen rosolli, lindströminpihvit sekä venäläinen borssikeitto. Viime vuosina suureen suosioon ovat nousseet vuohenjuusto- tai fetasalaatit, joiden kanssa nautitaan uunissa kypsytettyä punajuurikasta. Jälkiruokana punarjuuikas toimii ainakin suklaakakussa. Sitä voidaan käyttää myös keittoihin, laatikoihin, muhennoksiin, pihveihin tai patoihin.

P.S. Punajuurikas sisältää nitraatteja eikä sitä suositella aivan pienten lasten ravinnoksi. Evira ei suosittele sen käyttöä myöskään raakaraasteena. Nitraateista ja punajuurikkaan muista terveysvaikutuksista voit lukea TÄÄLTÄ. Eviran perustelut kypsentämisestä kypsentämisestä voit lukea TÄÄLTÄ.

P.S.S. Punajuurimehu toimii treenibuusterina. Valmistusohjeet ja perustelut löydät TÄMÄN kirjoituksen lopusta.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.kasvikset.fi/WebRoot/1033640/Oletussivu.aspx?id=1047633

http://ruoka.fi/ruokajutut/punajuuri-yllattaa-monikayttoisyydellaan

https://paljaatjalat.wordpress.com/tag/toivo-rautavaara/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Punajuurikas

http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/tietoa+elintarvikkeista/elintarvikevaarat/elintarvikkeiden+kayton+rajoitukset/punajuuri

Voipio I. 2000. Vihannekset – Lajit, viljely, sato. Nordmanin Kirjapaino Oy, Forssa 2001.

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Juuresviikko: Juuripersilja

Joulu juurekset -teemaviikko jatkuu harvinaisempien juuresten parissa. Tämä palsternakkaa ulkonäöltään, mutta juuriselleriä maultaan muistuttava kasvis ei ole vielä kovin yleinen keittiöissämme. Sen sisältämiä ravintoarvoja ei löydy edes finelin tietokannasta. Onneksemme tämä maukas juures on yleistymässä ja nyt sitä voi jo löytää kotimaisena hyvin varusteltujen ruokakauppojen tarjonnasta. Toivottavasti tämän kirjoituksen myötä meistä yhä useampi innostuisi kokeilemaan tätä hienostuneen ja mausteisen maun omaavaa mukulaa.


Ulkonäöltään juuripersilja muistuttaa meille tutumpaa palsternakkaa.

VILJELYHISTORIA ON ARVOITUS

Persiljaa on olemassa kolmea eri tyyppiä, jotka ovat kähäräpersilja, silopersilja ja juuripersilja. Juuripersilja (Petroselinum crispum Lat. ) on lähtöisin Välimerenmaista, joissa sitä kasvaa villinä. Sen historiasta löytyy harmittavan vähän tietoa, mutta joidenkin lähteiden mukaan se olisi otettu viljelykasviksiksi vasta 1500-luvun Saksassa.

MONIVUOTINEN KASVI SOPII MAINIOSTI KASVUOLOIHIMME

Juuripersija on kaksi- tai useampi vuotinen kasvis, joka ensimmäisenä kasvukautenaan kasvaa ruusukkeena. Sen lehdet ovat pitkäruotiset ja ja kiiltävät ja niitä voidaan käyttää ns. tavallisen persiljan tavoin. Pääjuuri paisuu noin 10-20 senttimetriä pitkäksi mukulaksi ja sen läpimitta on noin 2-5 senttimetriä. Juuripersilja kukkii toisena kasvukesänään, jolloin se tuottaa ensimmäiset siemenet.

Juuripersilja on meidän kasvuoloissamme helppo viljeltävä. Se ei hätkähdä pikkupakkasia ja sen viljely muistuttaa meille tutumpien porkkanan ja palsternakan viljelyä. Siemenet kylvetään jo varhain keväällä, koska juuripersilja tarvitsee pitkän kasvukauden. Istuttaessa sopiva riviväli on 30-40 cm ja taimiväli noin 10 senttiä. Juuripersilja kilpailee huonosti rikkakasvien kanssa, koska sen lehdistöstä ei tule erityisen peittävää. Juuripersiljaa vaivaavat samat taudit ja tuholaiset kuin meille tutumpaa kähäräpersiljaakin.


Juuripersiljan kasvuaika voi olla yli puoli vuotta, joten pääsato korjataan myöhään syksyllä.

OIKEIN SÄILYTETTY JUURIPERSILJA MAISTUU VIELÄ KEVÄTTALVELLA

Juuripersiljan satokausi on pitkä, jos siihen sisällytetään lehdisadon hyödyntäminen, joita käytetään kähäräpersiljan tavoin. Nuoria taimia/juuria voidaan korjata ns. nipputavarana, kuten olemme varhaisporkkanat tottuneet nauttimaan. Varsinainen mukulasato korjataan vasta myöhään syksyllä, sillä todellinen paisuminen ajoittuu vasta loppukesään ja syksyyn. Koko kasvuaika voi olla jopa 6-7 kuukautta. Juuripersiljan mukulat kannattaa varastoida nollassa asteessa, sillä ne nahistuvat helposti. Ilmankosteuden tulee olla suuri tai ne kannattaa suojata haihdunnalta. Oikein varastoitu juuripersilja säilyy juuresten lailla pitkään terveenä.

MAINETTAAN MONIPUOLISEMPI SESONKIHERKKU

Juuripersiljaa käytetään juuresten tapaan, vaikka olemme ehkä oppineet tuntemaan sen liemijuureksena. Makunsa puolesta on kiistämättä erinomainen liemikasvis, soveltuu se niin keittoihin, patoihin, paistoksiin tai raakarasteeksi. Sen väitetään muiden yrttien lailla piristävän aineenvaihduntaa ja parantavan vastustuskykyä. Juuresten tavoin se sisältää runsaasti tärkeitä mineraaleja.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.siemenkauppa.com/yrtit-ja-maustekasvit/469-juuripersilja-halblange-.html

http://www.betterchoice.fi/tuotteet.html?id=11/411

http://prezi.com/ntzbpk_ni7td/juuripersilja/

http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kasvitieto/Kasvit_A-O/J/juuripersilja

http://puutarha.net/indexfr.aspx?s=/suorakanava/kasvikortti.asp?id=229

Voipio I. 2000. Vihannekset – Lajit, viljely, sato. Nordmanin Kirjapaino Oy, Forssa 2001.

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Juuresviikko: Mustajuuri

Joulu juurekset -teemaviikko jatkuu ja ennen loppukiriä tutustutaan hieman harvinaisempaan juureksen. Tämä ehkä hieman epätavallisempi voikukan sukulainen sisältää neljänneksen enemmän rautaa kuin hyvänä raudanlähteenä pidetty naudanliha. Mustajuurta on sanottu syksyn parsaksi, mutta sopisiko se suomalaiseen joulupöytään? Suomessa mustajuuri tunnetaan koko maassa viihtyvänä vihanneksena, mutta sen kaupallinen viljely ei ole valitettavasti yleistynyt.

POTENTIAALINEN VILJELYKASVI JOKA EI OLE LYÖNYT ITSEÄÄN LÄPI

Mustajuuri (Scorzonera hispanica) kasvaa villinä Aasiassa ja Välimeren alueella, missä sitä on käytetty lääkekasvina. Sen viljelyhistoria alkaa tiettävästi 1500-luvulta ja tällä hetkellä mustajuuren merkittävin kaupallinen viljely tapahtuu Ranskassa ja Belgiassa. Mustajuurta on helppo kasvattaa myös itse, koska sen voi kylvää syksyllä tai keväällä ja se talvehtii myös kotimaamme sääolosuhteissa.

Mustajuuri vaatii paksun ruokamultakerroksen, jotta juuret kehittyvät riittävän suuriksi sekä kaunismuotoisiksi. Ruokamultakerros saa olla mielellään yli 30 senttimetrin paksuinen. Sopiva kylvösyvyys on 2-3 senttimetriä ja kasvutiheys noin 50 taimea neliötä kohden. Tätä harvemmassa kasvustossa juuret saattavat kehittyä ontoiksi. Avomaalla mustajuuri taimettuu noin 2-3 viikossa. Tuhohyönteiset eivät tätä vaivaa tätä kasvia, mutta se on myyrien ja jänisten suurta herkkua.


Ensiluokkainen mustajuuri on yli 20 senttimetriä pitkä.

Mustajuuren sato kannattaa korjata vasta juuri ennen pysyvien pakkasten uhkaa. Näin kasvukausi saadaan mahdollisimman pitkäksi ja juuret kerkeävät kasvamaan suuriksi. Laadukas mustajuuri painaa noin 60-70 grammaa ja on yli 20 senttimetriä pitkä. Oikein varastoitu mustajuuri säiyy hyvänä jopa 5 kuukautta, mikäli lämpötila pidetään nollan asteen tuntumassa ja suhteellinen kosteus yli 95 prosentissa. Kotimaamme kasvuolojen sopivuudesta huolimatta, ruokakaupoissa myytävät mustajuuret ovat pääsääntöisesti tuontikasviksia.

HERKKÄKUORINEN KASVIS SOPII MYÖS ERIKOISRUOKAVALIOON

Mustajuuri on erittäin monikäyttöinen, vaikka sitä saatetaan pitää ”vaikeana” kasviksena. Herkän kuorensa takia se myydän multaisena, joka parantaa samalla säilyvyyttä. Mustanruskean kuoren sisällä on lähes valkoinen malto ja kuoren rikkoutuessa siitä erittyy maitiaisnestettä. Nesteen poistumisen myötä mustajuuren malto tummuu.

Tämä voidaan estää kuorimalla se kevyesti veden alla tai kastelemalla sitä kuorimisen ohessa. Mikäli et keitä/valmista mustajuurta heti kuorimisen jälkeen, ne on hyvä laittaa sitruunalla tai etikalla maustettuun veteen tummumisen ja maun menettämisen estämiseksi.


Mustajuuren herkän kuoren voi poistaa esimerkiksi kuorimaveitsellä

Yleinen mustajuuren nauttimistapa on käyttää sitä parsan tavoin keittämällä sitä noin 10 – 15 minuuttia suolavedessä. Silloin niiden kyytipojaksi sopii voisula, parmesaaniraaste tai hollandaise-kastike.

Mustajuurta voidaan käyttää myös keitoissa, sosekeitoissa, gratiineissa, salaateissa sekä liha- ja kalaruokien lisäkkeenä esimerkiksi muhennoksena. Se voi myös suikaloida ja paistaa pannulla.
Toivottavasti tämänkin kasviksen käyttö yleistyy ja kotimaiset viljelijät uskaltavat tarjota sitä kauppoihin ja me tohdimme sitä ostaa!

P.S. Tiesitkö, että mustajuuren sisältämät hiilihydraatit ovat suurelta osin inuliinia, joka hajoaa elimistössä fruktoosiksi. Siksi se sopii hyvin myös diabeetikoille.

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Juuresviikko: Keltajuurikas

Joulujuurekset -teemaviikko etenee ja tällä kertaa esittelyvuorossa on hieman harvinaisempi punajuuren sukulainen, keltajuurikas. Kotimaisten juuresten käyttäminen ruoanlaitossa on yllättävän vähäistä, joten onnistuisiko niiden lisääminen ruokavalioon erikoisempien juuresten avulla? Taipuuko keltajuurikas suomalaiseen joulupöytään? Miltä näyttää keltajuurikkaasta tehty rosolli?


Keltajuurikas (Beta vulgaris L.) muistuttaa punajuurikasta, mutta se on voimakkaan keltainen ja sen lehdet ovat vihertävän keltaiset. Keltaisen värinsä se saa sisältämästään betaksantiinista ja siinä on punajuurikkaalle ominaisen värin antamaa betalaiini-nimistä väriainetta huomattavasti vähemmän.

RUNSAASTI RAVINTEITA MONIPUOLISEEN KÄYTTÖÖN

Keltajuurikkaassa on runsaasti kivennäisaineita kuten kalsiumia, magnesiumia, rautaa, sinkkiä, kuparia ja natriumia. Se sisältää meille tärkeää folaattia, jonka saanti suomalaisessa ruokavaliossa on muuten kovin vähäistä. Folaatti vaikuttaa positiivisesti aineenvaihduntaan, punasolujen uusiutumiseen sekä estää verisuonten ahtautumista. Muita keltajuuren sisältämiä vitamiineja ovat E-, A-, ja C- ryhmän vitamiinit. Värikäs mukula sisältää antioksidantteihin kuuluvia väriaineita, joiden kaikkia terveysvaikutuksia ei vielä tarkkaan tunneta, mutta niillä tiedetään olevan merkitystä mm. hapettumiseen liittyvien sairauksien estossa. Niin kelta-, kuin punajuurikin sisältää myös meille tärkeää ravintokuitua.

Keltajuurikasta käytetään ruoanlaitossa punajuuren tapaan. Sitä on kuitenkin huomattavasti helpompi käsitellä, koska siitä ei tartu väriä. Keltajuuren väri on ruokahalua herättelevä, eikä se värjää muita tarjolla olevia kasviksia. Siitä voidaan hyödyntää nuoret naatit, joita voidaan käyttää pinaatin tavoin.

Syksyllä kerätty keltajuurikas on erityisen mehevä ja siinä on vahva väri sekä herkullinen tuoksu. Keltajuurikas on erittäin monikäyttöinen ja se sopii monenlaisiin ruokiin. Raakana sitä voidaan hyödyntää raasteena tai salaateissa. Kypsennettynä se sopii uunijuureksiin, patoihin, muhennoksiin, keittoihin, laatikoihin sekä liemiin. Punajuuren lailla sitäkin voidaan marinoida ja makua voidaan korostaa omenalla, puolukalla, sitruunalla tai viinietikalla.


Värikäs keltajuurikas piristää talven ruokia. Sen lähisukulainen raitajuurikas on myös kaunis sekä maukas juures.

Nuoret mukulat kypsyvät hieman nopeammin, mutta varastoidut mukulat vaativat hieman pidemmän kypsentämisajan. Kuorineen keitetyt keltajuurikkaat säilyttävät paremmin niin makunsa kuin ravinteensa, joten ne kannattaa kuoria vasta keittämisen jälkeen. Nopeasti keittämisen jälkeen jäähdytetystä mukulasta kuori irtoaa helposti.

KELTAJUURIKKAAN VÄRIKÄS HISTORIA ON OSIN HÄMÄRÄN PEITOSSA

Juurikkaiden viljelyhistoriaa ei juurikaan tunneta. Niiden oletetaan kulkeutuneen arabien mukana Eurooppaan. Punajuuren alkuperäisiä valkoisia ja keltaisia lajikkeita viljeltiin ennen ajanlaskumme alkua Kreikassa, josta se levisi myös Italiaan 200-luvulla. Roomalaisten imperiumin seurauksena kasvin viljely levisi koko Eurooppaan ja pitkään sitä kutsuttiin “roomalaiseksi juureksi”. Ensimmäinen kirjallinen merkintä punajuurikkaasta löytyy 1500-luvun Saksasta, jonka mukaan ruokatalouksissa käytettiin juurikkaita, joilla oli paksut punaiset juuret ja punaiset lehdet. Sitä ennen viljeltävät lajikkeet olivat vaaleita tai keltaisia.

Meidän tuntemamme isomukulaiset, pyöreät punajuuret ovat kehittyneet moneen muuhun kasvikseen verrattuna myöhään, vasta 1800-luvulla. Samaan aikaan ne yleistyivät myös Suomessa, jossa ne saavuttivat suuren suosion pappiloiden ja koulujen puutarhoissa. Punajuuren kehityksen myötä keltajuurikkaan viljely jäi vähemmälle.

VÄHEMMÄN JALOSTETTU, MUTTA HELPPOHOITOINEN HERKKU

Keltajuurikkaasta ei ole jalostettu niin useita eri lajikkeita kuin punajuurikkaasta. Lajikkeet erottuvat toisistaan lehdistön korkeuden, kasvunopeuden, satoisuuden, kukinta-alttiuden ja mukuman muodon mukaan. Keltajuurikkaan yleisimmät lajikkeet ovat “Burbee´s golden” ja “Golden”. Molemmat lajikkeet ovat yleensä pyöreitä ja pienimukulaisia.

Keltajuurikas menestyy monilla eri kasvualustoilla, mutta lannoituksessa kannattaa kiinnittää huomiota typen ja boorin oikeaan annosteluun, ettei juurikkaaseen kerry liian suuria nitraattimääriä. Keltajuurikkaat kannattaa kylvää noin 30 senttimetrin rivivälein ja 2-3 senttimetrin syvyyteen. Tasainen kylvösyvyys on merkittävä tekijä mukulan muodon kehityksen kannalta. Hoitotoimiin kuuluu luonnollisesti rikkakasvien torjunta. Keltajuurikas ei tarvitse ylenpalttista kastelua, mutta kuivuus voi haitata mukulan muodostumista.

MAUKASTA SATOA MYÖHÄÄN SYKSYLLÄ

Keltajuurikkaan kasvuaika vaihtelee 10-18 viikon välillä riippuen lajikkeesta sekä kasvuoloista. Jos mukuloiden annetaan kasvaa liian suuriksi, niistä tulee helposti puisevia, eivätkä ne maistu yhtä herkullisilta kuin pienet mukulat. Keltajuurikas kannattaa korjata mahdollisimman myöhään syksyllä, kun sen sokeripitoisuus on suurimmillaan. Sadonkorjuu kannattaa pyrkiä tekemään aurinkoisena päivänä, jolloin mukuloiden nitraattipitoisuus on pienimmillään. Sadonkorjuun jälkeen keltajuurikas säilyy erinomaisesti, kun lämpötila on noin 3-4 astetta. Terveet mukulat voivat säilyä hyvinä jopa yli puoli vuotta!

P.S. Puna- ja keltajuurikkaat keräävät maaperästä nitraatteja, jonka takia niitä ei suositella alle yksivuotiaille lapsille. Kasvisten keittäminen ja kuoriminen vähentävät niiden nitraattipitoisuutta.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.isoaidinkasvit.composer.fi/eshop/categories/181/

http://www.pihakauppa.fi/keltajuurikas-yellow-cylindrikal-p-1571.html

http://www.hyotykasviyhdistys.fi/tuote&cat=63&kasvilajinid=74

http://www.exoticgarden.fi/webshop.php?showshopcat=14&menu_showcat=2

http://www.kasvikset.fi/WebRoot/1033640/Oletussivu.aspx?id=1047633

Voipio I. 2001. Vihannekset – Lajit, viljely, sato. Nordmanin Kirjapaino Oy Forssa.

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/135790/Ella_Mustanoja_280513.pdf?sequence=1

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Juuresviikko: Palsternakka

Joulu juurekset -teemaviikon hengessä olemme jo esitelleet yleisimmät joulupöytään kuuluvat juurekset. Tällä kertaa tutustumme palsternakkaan, joka on ikivanha viljelykasvi, Meille se on levinnyt alunperin lääkekasvina. 1800-luvulla sitä on käytetty muun muassa naisten hysterian hoitoon. Kotimaiset Kasvikset RY:n arvion mukaan me syömme sitä alle yhden palsternakan vuodessa henkilöä kohden. Tämä monikäyttöinen makujuures on meille tuttu aromikkaana liemijuureksena, mutta sen käyttö on onneksi leviämässä muihinkin ruokalajeihin.

PALSTERNAKKAA VOIT LÖYTÄÄ TEIDEN VARSILTA

Palsternakka (Pastinaca sativa) on sarjakukkaiskasvi, jonka ensimmäisenä vuonna kasvattamaa juurta käytetään juureksena. Sitä on käytetty Euraasiassa monipuolisena hyötykasvina jo kauan ja se on pikkuhiljaa tullut osaksi Eurooppalaista ruokakulttuuria. Rooman valtakunnan aikana villipalsternakkaa kasvatettiin Italiassa, josta sen paksujuurisimmat yksilöt valikoituivat viljelykasveiksi.

Ensimmäiset merkinnät palsternakan viljelystä Suomessa ovat 1700-luvulta. Vielä 1800-luvulla palsternakka oli yleinen ravintojuures, ennen kuin porkkana ja peruna syrjäyttivät sen ruokapöydistämme. Laajan viljelyshistoriansa ansiosta palsternakkaa kasvaa viljelykarkulaisena eri puolilla Eurooppaa, myös kotimaassamme. Helpoiten sitä löytää Etelä-Suomesta teiden varsilta. Yhdysvalloissa tätä viljelykarkulaista pidetään haitallisena tulokaslajina.

Vuosisatojen paitsiossa olon johdosta nykylajikkeisto on suppea verrattuna moneen muuhun viljelykasviin. Eniten sitä on jalostettu Iso-Britanniassa ja meidän oloihimme sopivimmat lajikkeet ovat “White Gem” ja “Tribut”.

PORKKANAN SUKULAINEN, JOKA PÄRJÄÄ SUOMESSA

Palsterakka on porkkanan lähisukulainen, vaaleampi ja voimakkaamman makuinen. Sen viljely sopii erinomaisesti Suomen oloihin. Palsternakan maku on parhaimmillaan syksyllä ensimmäisten yöpakkasten jälkeen. Mukula sisältää paljon raffinoosia, joka antaa sille makean, mutta mausteisen maun. Juuret kasvavat suuremmiksi hiekkaisessa ja savisessa maassa. Sopimattomassa maaperässä kasvaneen palsternakan juuret jäävät haaraisiksi ja lyhyiksi.

Siemenet voidaan kylvää jo varhaiskevällä ja sadonkorjuu voidaan aloittaa vasta myöhään syksyllä, jopa ensimmäisten pakkasten jälkeen. Pakkasen puraisu ainoastaan parantaa makua, koska juuren hiilihydraatit pilkkoutuvat sokereiksi. Mainioista olosuhteista huolimatta palsternakan osuus avomaan vihannesten kokonaissadosta on vain n. 0,5%.

AROMIKAS JA TERVEELLINEN KUIDUN LÄHDE

Palsternakka on myös ravintosisällöltään arvokasta syötävää. Sen sisältämät eteeriset öljyt ja korkea sokeripitoisuus antavat sille aromikkaan maun.

Se sisältää juuresten tapaan runsaasti hiven- ja kivennäisaineita kuten kaliumia. Kaliumilla on tärkeä tehtävä mm. lihasten toiminnassa ja verenpaineen säätelyssä.


Palsternakka sisältää runsaasti kaliumia

Vaaleasta väristään huolimatta siitä löytyy flavonoideja, joiden on todettu ehkäisevän sydän- ja verisuonitauteja. Se sisältää melkein kaksinverroin kuituja porkkanaan verrattuna, joten palsternakka toimii hyvänä kuidun lähteenä.

PERINTEINEN LIEMIJUURES, JOKA KELPAA MIHIN VAIN

Tyypillisesti palsternakkaa on käytetty liemijuureksena purjon, sellerin ja persiljan rinnalla. Onneksi sitä on alettu käyttämään myös padoissa, keitoissa, gratiineissa ja kasvispihveissä. Sitä voidaan käyttää myös perunan tapaan soseena tai vaikkapa leivonnaisissa. Se on maukasta myös tuoreeltaan raastettuna salaatissa. Palsternakka on myös erinomainen uunijuures tai pannulla paistettuna liharuokien lämpimänä lisäkkeenä.

Uskomme, että pystyisimme lisäämään palsternakan käyttöä keittiöissämme! Palsternakka on hieno juures, jonka viljely sopii kotimaamme oloihin. Oikein varastoituna se säilyy erinomaisesti. Lisäämällä kulutusta, löydämme tulevaisuudessa tätä herkkujuuresta paremmin myös kotimaisena.

P.S. Palsternakka saattaa aiheuttaa joillekin allergisia reaktioita ja valitettavasti kypsentäminen tai pakastaminen eivät vähennä sen allergisoivaa ominaisuutta.

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Juuresviikko: Porkkana

Joulu juurekset -teemaviikon kunniaksi esittelemme Suomen syödyimmän juureksen. Syömme porkkanaa noin yhdeksän kiloa vuodessa, eli muutaman porkkanan viikossa. Jo reilusta sadasta grammasta porkkanaa saamme päivittäisen saantisuosituksen verran näkökyvylle ja luustolle tärkeää A-vitamiinia. Tänä syksynä kauppojen tarjonnasta on löytynyt muunkin kuin oranssin värisiä porkkanoita. Toivottavasti uudet lajikkeet nostavat porkkanan arvostusta entisestään.


Porkkana on Suomen syödyin juures ja sen naatit voidaan hyödyntää niin salaattina kuin keitoissa, paistoksissa tai muhennoksissa.

ALKUJAAN MONIVÄRINEN MUKULA ON JALOSTUNUT ORANSSIKSI

Porkkana (Daucus Carota) on juureksena viljeltävä sarjakukkaiskasvi. Sen mahdollisia kantamuotoja (villiporkkanat) tavataan Euroopassa Välimeren alueella sekä Aasian lounaisosissa. Porkkanaa on hyödynnetty lääkekasvina jo esihistoriallisena aikana, mutta sen käyttö viljelyvihanneksena on alkanut verrattaen myöhään, vasta 1000 vuotta sitten Etu-Aasian alueella.

Aluksi porkkanasta viljeltiin sen kaikkia muotoja, kuten valkomukulaista, purppuranpunaista, keltaista ja pinnaltaan rosoista porkkanaa. Porkkanan viljely levisi Eurooppaan 1100-luvulla Arabien mukana. Sen viljely levisi Espanjasta muualle Eurooppaan. Pohjois-Amerikkaan porkkana saapui emigranttien mukana 1600-luvun alussa. Meille tuttu oranssi porkkana valikoitui ihmisille mieluisimmaksi lajikkeeksi 1700-luvun Hollannissa, josta se levisi nopeasti kaikkialle länsimaihin. Sen ulkonäkö, -muoto ja maku miellyttivät sen ajan ihmisiä ja miellyttävät meitä edelleen.

Laajamittainen keltaisten ja valkoisten porkkanoiden viljely jatkui Euroopassa 1900-luvun alkuun saakka, mutta ne käytettiin suurimmilta osin eläinten rehuna (ns. hevosporkkanoina). Kiinassa ja Japanissa viljellään edelleen lämpimän ilmaston alueella punaisia ja keltaisia lajikkeita. Nykyisin harvinaisemmat porkkanalajikkeet ovat jääneet kotipuutarhojen viljeltäviksi, mutta tänä syksynä tavallinenkin kuluttaja on voinut löytää niitä ruokakaupoista. Toivottavasti lajikkeet ovat tulleet jäädäkseen, koska niillä voi helposti piristää ruoka-annoksia. Nykyään oranssia porkkanaa viljellään kaikissa maanosissa seuduilla, joissa ei ole liian kuuma. Meillä Suomessa porkkana on yksi eniten avomaalla viljellyistä varastovihanneksista.


Eri lajikkeiden välisten makuerojen maistamiseen ei tarvita gastronomian tutkintoa.

PORKKANA VIIHTYY KOTIMAAMME KASVUOLOISSA

Porkkana on kaksivuotinen ruusukekasvi, joka on sopeutunut viileään kasvuympäristöön. Itämisen jälkeen pääjuuri kehittyy aluksi voimakkaasti, sitten juuren yläosassa ja samalla alkeisvarressa alkaa paksuuskasvu. Paisumisen tuloksena syntyy mukula. Sadonmuodostuksen kannalta optimilämpö on 16-18 astetta. Naatit kyllä kasvavat nopeasti korkeammassa lämmössä, mutta se saattaa heikentää mukuloiden väriä, makua, muotoa ja tekstuuria.

Jos lämpötila vaihtelee merkittävästi kasvun aikana saattaa mukuloissa ilmetä tavallista enemmän kuristumia ja pullistumia. Jos porkkanat ovat kasvaneet kuivassa maassa ja ne saavat äkillisesti runsaasti vettä, saattaa niiden kuori haljeta. Liian kosteassa maassa kasvaneet porkkanat ovat herkempiä halkeamaan sadonkorjuun yhteydessä.

Laadullisesti maukkaimpia porkkanoita saadaan kasvattamalla ne multavalla hietamaalla. Pellon kivisyys saattaa aiheuttaa mukuloiden epämuodostumista. Oransseista porkkanoista on jalostettu kymmeniä lajikkeita, joita viljellään käyttötarkoituksen mukaisesti. Meille tutumpia voivat olla “yleisnimet” kuten miniporkkanat, varhais- ja syyslajikkeet, sekä varastointiin sopivat lajikkeet.


Porkkana on yksi Suomen eniten avomaalla viljellyistä varastovihanneksista.

PORKKANAN POPSIMINEN KANNATTAA

Porkkanaan on liitetty useita terveysvaikutuksia, kuten vastustus- ja näkökyvyn parantuminen. Sen väitetään ehkäisevän mahahaavaa, ripulia, ummetusta, tulehduksia sekä unettomuutta. Oranssin porkkanan mukulassa on runsaasti karoteenia, joista meille tutuin lienee beetakaroteeni. Se muuttuu elimistössä meille tarpeelliseksi A-vitamiiniksi. Hämärässä näkeminen edellyttää riittävää A-vitamiinin saantia ja sen puutos voi pahimmassa tapauksessa johtaa jopa sokeuteen. Jo puolestatoista porkkanasta elimistömme pystyy tuottamaan riittävästi A-vitamiinia. Yliannostusta ei tarvitse pelätä, koska keho muuttaa beetakaroteenista vain tarvittavan määrän A-vitamiiniksi.

Muita tärkeitä porkkanan sisältämiä hivenaineita ovat kalium ja seleeni. Kehomme tarvitsee kaliumia mm. munuaisten toimintaan ja lihasten ylläpitoon. Seleeniä tarvitsemme solujen haitallista hapettumista ehkäisevän antioksidantin rakenneosana. Ravinteiden ja hivenaineiden määrä vaihtelee mm. kasvuajan, lajikkeen ja maaperän mukaan.

EHJÄT MUKULAT SÄILYVÄT PITKÄÄN

Porkkanan sato nostetaan koneella tai käsin. Käsin nostamisen etuna on porkkanan todennäköisempi ehjänä säilyminen. Varhaisporkkana on perinteisesti korjattu naatteineen ja niputettu “nippuporkkanaksi”. Varhaisporkkana säilyy hyvänä noin 1-2 viikkoa mikäli se säilytetään nollan asteen tuntumassa. Varastoporkkanoista poistetaan lehdet ja niiden sadonkorjuussa on varottava erityisesti mukuloiden katkeamista, kolhiintumista ja naarmuuntumista. Vaurioituneet mukulat ovat alttiimpia varastotaudeille.

Terve ja hyväkuntoinen porkkana voi säilyä hyvänä jopa 8kk, mikäli se varastoidaan nollan asteen lämpötilaan. Jos porkkanaa säilötään liian lämpimässä se saattaa aloittaa versomisen. Porkkanan säilyvyys laskee radikaalisti lämpötilan noustessa. Jo 1-2 asteessa säilöminen tiputtaa varastointiajan 4-5 kuukauteen. Viiden asteen kieppeillä porkkana säilyy “enää” 1-2 kuukautta.

Myös ilma ja valo vaikuttavat säilyvyyteen ja vitamiineihin. Kivennäisaineet eivät kuitenkaan tuhoudu valon, lämmön tai hapen vaikutuksesta. Kauppaan kuljetusta varten porkkanat yleensä pestään, mikä saattaa valitettavasti heikentää makua. Jos mukulat eivät vaurioidu pesussa, tämä saattaa parantaa porkkanan säilyvyyttä entisestään. Porkkanan maku ja ravinteet säilyvät siis erinomaisesti, mikäli juures on varastoitu oikein. Suurimmat “ravintoainetappiot” tapahtuvat ruoanvalmistuksen yhteydessä.

MONIPUOLINEN JA MAUKAS VÄRILÄISKÄ

Porkkanaa voidaan käyttää ruoanvalmistuksessa mielikuvituksen asettamissa rajoissa. Se sopii välipalaksi sellaisenaan, raasteeksi, salaatteihin, lämpimien ruokien lisukkeeksi, muhennokseksi, laatikoksi, keitoksi, kastikkeeksi jne. Sillä voidaan antaa makua ja väriä leivonnaisiin ja leipiin. Porkkanasta voi tehdä jopa hilloa.


Lainaus professori Toivo Rautavaaran radioesitelmäsarjasta “Tunnetko kasvikset?”:
Porkkanassa kuten useimmissa muissakin putkikasveissa on haihtuvaa aromiöljyä, joka on sekä terveellistä että hyvänmakuista. Tavalliseen tapaan väljässä vedessä keitettäessä ja samoin kuin säilyke- ja pakastetehtaissa ryöpättäessä aromi haihtuu ja lisäksi veteen liukenee monia porkkanan ravintoaineita, kuten C- ja B-vitamiinit sekä ennen kaikkea runsaat kivennäisaineet. Tuloksena on mauton porkkanaruoka, jota etenkin miehet ja poikalapset syrjivät. Tarjotkaapa heille tuoretta raastettua porkkanaa, niin kyllä maittaa, ja arvo on aivan toinen. Tietenkin porkkana on välttämätön aines kesäkeitossa ja tavallisessa lihakeitossa, liemijuureksissa, mutta silloin porkkanan ainekset jäävät liemeen, joka syödään.(Radioitu 25.7.1974)

Perinteisen porkkanalaatikon reseptin voit katsoa TÄÄLTÄ.

Lähteet ja lisälukemista:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Porkkana

http://puutarha.net/indexfr.aspx?s=/suorakanava/kasvikortti.asp?id=135

http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/porkkana

http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kasvitieto/Syotavat_kasvit/Juurekset/porkkana_

http://puutarha.net/artikkelit/3914/porkkana.htm

Voipio I. 2000. Vihannekset – Lajit, viljely, sato. Nordmanin Kirjapaino Oy, Forssa 2001.

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Juuresviikko: Lanttu

Joulun juurekset -teemaviikon ensimmäinen esittelyssä oleva juures on meille kaikille tuttu lanttu, joka äänestettiin myös viikon kasvikseksi. Tällä “pohjolan appelsiinilla” on kotimaassamme pitkät viljelyperinteet, mutta nykyään sen kulutus on enää reilun kilon verran vuodessa henkilöä kohden. Toivottavasti tämän monikäyttöisen kasviksen suosio lisääntyisi ja voisimme tulevaisuudessakin syödä kotimaista lanttua.


Lanttu on perinteinen joulujuures, mutta muina ajankohtina sen kulutus on vähäistä.

HISTORIASTA TIEDETÄÄN HARMILLISEN VÄHÄN

Lanttu (Brassica napus L.) on kehittynyt rypsin/nauriin ja kaalin risteytyksestä, jossain Pohjolan perukoilla. Villeimpien arvausten mukaan se olisi risteytetty Suomessa. Lanttu on eurooppalainen viljelykasvi, eikä sitä juurikaan tunneta muissa maanosissa. Sen viljelyn alkamisesta ei ole olemassa tarkkoja tietoja ja sen historian tutkimusta vaikeuttaa, että monissa vanhoissa dokumenteissa nauris ja lanttu mieletään samaksi lajiksi. Ensimmäiset kirjalliset todisteet lantun viljelystä löytyvät 1600-luvulta, vaikka sitä on todennäköisesti viljelty aikaisemminkin.

LANTTUA VOIDAAN VILJELLÄ KOKO MAASSA

Lanttu on sopeutunut viileään kasvuympäristöön ja siksi se menestyy kasvuoloissamme erinomaisesti. Liian lämpimässä se kasvattaa usein haljenneita tai epämuodostuneita mukuloita. Se kestää kylmää kaikissa kehitysvaiheissaan, mutta yli 25 asteen lämpötilasta se ei pidä. Kasvualustansa suhteen lanttu on vaatimaton, mutta vaatii runsaasti vettä ja se viihtyy erityisen hyvin merellisessä, kosteassa ilmastossa.

Avomaalle lanttu kylvetään 2-2,5 senttimetrin syvyyteen ja sopiva kasvutiheys on 5-6 tainta neliötä kohden, mikäli halutaan kasvattaa mahdollisimman suuria mukuloita. Jos satokautta halutaan aikaistaa, niin taimia voidaan esikasvattaa noin kolme viikkoa ruukuissa. Tällöin sopiva lämpötila on 15-20 astetta. Pieniä lanttuja kasvatettaessa riviväli voi olla 40-60 senttimetriä ja taimien välinen etäisyys 20 senttimetriä. Lanttua vaivaavat kaikki ristikukkaisten tuholaiset ja taudit. Erityisen haasteen viljelylle voivat aiheuttaa kaalikärpäsen toukat.

Ensimmäisenä kasvukautenaan lanttu kasvattaa lehtiruusukkeen ja mukulan. Mukulat voivat painaa jopa 1-2 kiloa. Lantusta ei ole jalostettu suuria määriä eri lajikkeita. Lajikkeet ryhmitellään kelta- ja valkomaltoisiin. Valkomaltoisia lanttuja on käytetty lähinnä rehulanttuina. Kuoren väri vaihtelee lajikkeen mukaan kellertävästä vihreään ja se voi olla ruskeanpunertava tai jopa violetti. Ruokalanttulajikkeista puuttuu pistävä kitkeryys ja ne maistuvat makealle. Lantun lehdet ovat sinertävän vihreitä ja vahapeitteisiä. Ennen vanhaan lehtiä käytettiin vihannesten tapaan, mutta nykyään niitä käytetään harvoin ihmisravinnoksi.

PITKÄ SATOKAUSI TAKAA RUNSAAN JA SÄILYVÄN SADON

Varhaissatoa voidaan nostaa heti, kun mukulat ovat sopivan kokoisia. Pääsato kannattaa korjata vasta myöhään syksyllä, jotta kuoren paksuus takaa mukulan säilymisen pitkälle kevättalveen. Sadonkorjuu tehdään kuitenkin ennen pakkasia, sillä jäätyminen heikentää mukulan säilyvyyttä. Ennen varastointia mukulan juuri typistetään ja sen naatit poistetaan. Terve lanttu säilyy hyvänä nollan asteen tuntumassa jopa puoli vuotta, mikäli ilman suhteellinen kosteus on yli 95 prosenttia.

Nopeakasvuinen, satoisa ja hyvin säilyvä lanttu on ollut tärkeässä roolissa ruokakulttuurissamme. Sitä on hyödynnetty varsinkin pula-aikojen ruokana. Sen pitkä satokausi mahdollistaisi tämän juureksen paremman hyödyntämisen, mutta nykyään sen kulutushuippu on joulun alla. Nimitys “pohjolan appelsiini” ei ole ihan tuulesta temmattu, sillä jo 200 grammaa lanttua riittää tyydyttämään päivittäisen C-vitamiinin tarpeen. Saamme siitä myös meille tärkeitä hiven- ja kivennäisaineita, kuten kalsiumia, kaliumia, fosforia ja magnesiumia.

VALMISTUSTAPA VAIKUTTAA MAKUUN

Lantun ominainen maku tulee sen sisältämästä sinappiöljystä, rikkipitoisista yhdisteistä ja sokereista. Hyvä lanttu on kiinteä ja maistuu makealle. Lantun voi nauttia raakana raastamalla tai leikkaamalla se ohuiksi viipaleiksi. Kypsyessään maku muuttuu pehmeämmäksi ja uunissa paahdettu lanttu maistuu suorastaan makealle. Mausteeksi voi käyttää hunajaa, pippuria, öljyjä, inkivääriä, tinjamia tai neilikkaa. Lanttusuikaleet tai kuutiot voi paistaa nopeasti pannulla herkulliseksi lisäkkeeksi karamellisoimalla ne tilkassa siirappia tai hunajaa. Lanttu on erinomainen liemijuures ja se sopii niin keittoihin, patoihin, muhennoksiin, muuseihin ja sosekeittoihin.

Pitkistä perinteistä ja monikäyttöisyydestä huolimatta lantun kulutus on nykyään vähäistä. Osasyynä voi olla sen maine pula-ajan ruokana, lapsuuden epämiellyttävät ruokamuistot tai se, ettemme osaa käyttää sitä riittävän monipuolisesti. Liian lämpimässä ja loistevalojen alla tapahtuva varastointi ei ainakaan paranna sen makua. Ruokakulttuurimme, ympäristömme ja kotimaisten kasvisten käytön lisäämisen puolesta olisi suotavaa, että lisäämme lantun osuutta ruokavaliossamme. Juuresviikko on hyvä aloittaa syömällä tänään lanttua.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kasvitieto/Vuoden_vihannes/Lanttu_ja_nauris/taustatietoja_lantusta

http://www.kasvikset.fi/suomeksi/asiakkaille/kauden_kasvis/lanttu

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lanttu

http://kotiliesi.fi/ruoka/ruokaideat/perinnejuurekset-lanttu-nauris

http://www.jattikasvisyhdistys.fi/page23.php

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Viikon kasvikset 2013

Äänestämme joka viikko Facebook sivuillamme viikon kasviksen. Tähän alapuolelle on listattu kaikki tykkääjiemme valitsemat kasvikset ja niistä tehdyt postaukset. Tykkää meistä Facebookista ja vaikuta joka viikko uuden kasviksen valintaan!

Salaattisikuri (punasikuri) 12.12.2013

Oletko luullut, että endiivi ja salaattisikuri ovat sama kasvi? Yleensä ne sekoitetaan toisiinsa ja ne ovatkin läheistä sukua toisilleen. Molemmat vekkulit parantavat ruuansulatusta, joten niiden käyttöä kannattaisi lisätä! Ennen kauppaan ryntäämistä kannattaa tutustua muutaman tärppiin.

Salaattisikuri ei ole sama kasvi kuin endiivi, vaikka monet meistä ja kauppiaista sitä sillä nimellä kutsuvat. Nämä sekoitetaan usein myös keittokirjoissa. Salaattisikuria kutsutaan Englannissa nimellä “Belgian endive”, joten sekaannus on ymmärrettävää. Endiivi on ikivanha salaatti, jota on viljelty jo muinaisessa Egyptissä. Roomalaiset ja kreikkalaiset oppivat tämän kasvin viljelyn heiltä. Salaattisikurin taas kerrotaan syntyneen 1840-luvun Brysselissä, jossa kuninkaallinen pääpuutarhuri onnistui jalostamaan tämän eriskummallisen kasvin. Jotta nimikiista ei olisi näin yksinkertaista, niin Belgiassa tälle muunnokselle on eri kutsumanimiä maanosittain.

Salaattisikuri (Cichorium intybys) on mainio salaatti. Se muodostaa hieman kiinankaalia muistuttavan 7-20 senttiä pitkän suipon lehtiruusukkeen, joka on väriltään vaaleankeltainen. Salaatin kanta kannattaa leikata pois sikuria käytettäessä kitkerän makunsa takia. Lehden ovat kirpsakoita, mutta meheviä. Sitä voidaan käyttää salaatin tavoin tai kypsennettynä. Kypsennettynä se sopii mainiosti ruokien lisäkkeeksi, lämpimien ruokien sekaan tai naposteltavaksi juustojen kanssa. Jos sen maku on liian voimakas, sitä voi pehmentää hauduttamalla sitä hetken aikaa lämpimässä vedessä. Tätä valolle arkaa kasvia kannattaa säilyttää pimeässä ja riittävän viileässä, jopa nollan tuntumassa, jotta sen ominainen maku säilyy eikä se kitkeröidy. Sen voi haudata myös hiekkaämpäriin, jossa se säilyy pitkälle kevättalveen. Jos et omista maakellaria niin salaattisikuri kannattaa säilyttää muovin sisällä. Me suosittelemme kokeilemaan salaattisikuria gratinoituna, mums

Myös salaattisikurista löytyy eri lajikkeita kuten Italiassa suuressa suosiossa oleva punasikuri (kuvassa). Se muistuttaa hieman keräsalaattia, mutta on huomattavasti voimakkaamman makuinen kuin salaattisikuri. Siksi sen rooli on useammin salaatin koristeena, vaikkakin se toimii erinomaisesti muunmuassa greipin kanssa omana salaattinaan. Pitkäkasvuisempi vihersikuri on suosituttu Keski-Euroopassa, jossa se tunnetaan talvisalaattina. Sen maku on makea. Punasikuria voidaan käyttää salaattisikurin tavoin.

Sikureita ja niiden muunnoksia on käytetty sappikivien hoitoon ja ruuansulatuksen parantamiseen. Salaattisikuri sisältää mm. A-, C-, K- ja B-vitamiineja sekä kalsiumia ja rautaa. Punasikurin sisältämät antosyaanit ovat tehokkaita antioksidantteja!

Yhteenvetona voidaan todeta, että sikurit ovat monikäyttöisiä ja meille terveellisiä kasviksia! Ei anneta nimien hämätä, vaan monipuolistetaan niiden avulla salaatinkäyttöämme.

Löytyykö sikureita sinun lähikaupastasi? Miten käytät niitä keittiössäsi? Oletko kokeillut viljellä näitä monimuotoisia makusalaatteja?

Vuonankaali 7.12.2013

Vuonankaali eli rantavuonankaali eli mache (Valerianella locusta) on ikivanha salaattilaji, jota on viljelty jo antiikin Rooman ajoista asti. Vuonankaali ei ole kaali nimestään huolimatta. Se kasvaa villinä lähes koko Euroopassa. Tätä KOLME KERTAA MUITA SALAATTEJA ENEMMÄN C-VITAMIINIA sisältävää kasvista voi löytää Suomesta alkuperäislajina Ahvenanmaan ja Lounais-Suomen rantahietikoilta, saaristoista ja merenrantakallioilta. Ennen biitsille lähtöä kannattaa tutustua tähän lusikkalehtiseen vekkuliin hieman tarkemmin.

Vuonankaalen ravintoarvot huomattiin jo antiikin Roomassa ja se oli helppo viljelykasvi hallankestävyydensä ansiosta. Se sisältää saman verran C-vitamiinia kuin appelsiini ja sen lisäksi siinä on lähes saman verran rautaa kuin naudanlihassa. Tästä kasviksesta löytyy runsaasti beetakaroteenia, foolihappoa, omega-3-rasvahappoja ja B-ryhmän vitamiineja. Sitä viljellään edelleen runsaasti Euroopassa ja Reichenaun saari Bodenjärvessä Saksassa on hankkinut paikallisesti viljeltävälle lajikkeelle jopa alkuperäisnimityksen . Kasviksen tunnistaa helposti sen pienistä lusikkamaisista lehdistä. Kasvis kukkii Suomessa touko-kesäkuussa. Vuonankaali on yksivuotinen kasvis, joka talvehtii lehtiruusukkeen avulla. Keväällä kasvi kukkii vaaleansinisin tai valkoisin kukin.

Vuonankaali kuuluu lyhyen päivän kasveihin ja siksi sen kasvattamisessa on huomioitava sen luontainen kasvusykli. Vuonankaali ei tarvitse erityisen rikasta maaperää, kunhan kosteutta on riittävästi. Jotta lehtisato olisi mahdollisimman suuri, sitä ei kannata kylvää vielä keväällä vaan vasta keskikesällä. Keväällä viljeltäessä päivät ovat pitkiä ja kasvis kukkii niin nopeasti, että lehtisato jää silloin vähäiseksi. Kotimaista vuonankaalta on kaupoista hankala löytää, mutta toivottavasti tilanne paranee tulevaisuudessa? Keski-Euroopasta sitä tuodaan kuitenkin Suomeen loppusyksystä aina keskitalveen saakka.

Vuonankaali on maultaan mieto ja pähkinämäinen. Vuonankaali käy tuoresalaatiksi sellaisenaan tai muihin salaattilajeihin sekoitettuna. Se antaa lisämakua ja ravinteita erilaisiin vihersmoothieihin. Sen pystyy kevyesti höyryttämään ja höystämään voisulalla. Ruokaisamman siitä saa käyttämällä sitä munakkaassa tai nopeasti freesattuna oliiviöljyssä valkosipulin kanssa. Siitä saa myös kauniita ja hyvänmakuisia koristeita ruokiin. Liian voimakkaiden makujen kanssa kannattaa olla varovainen, koska vuonankaalin aromi jää helposti pimentoon. Vuonankaalia säilytetään kylmässä +2 – +5 asteessa, muovipussin sisällä. Se kannattaa käyttää mahdollisimman pian, jotta ravintoarvot ovat mahdollisimman hyvät. Vuonankaali menettää runsaan C-vitamiinipitoisuutensa, jos sitä pesee liikaa tai keittää vedessä.

Tiedätkö paikkoja, missä vuonankaali kasvaa villinä täällä Suomessa? Mikä olisi sen mukavampaa kuin kesäisellä onkireissulla löytää salaattitarpeet samalla vaivalla? Miten sinä käytät vuonankaalta keittiössäsi?

Mukulaselleri 2.12.2013

Äänestitte viikon kasvikseksi mukula- eli juurisellerin (Apium graveolens var. rapaceum). Tämän rosoisen mukulan jäännöksiä on löydetty Egyptiläisistä haudoista ja meille pohjolaan se on saapunut alunperin lääkekasvina jo 1300-luvulla. Mukulaselleri sisältää runsaasti kaliumia jolla on turvotusta lieventävä vaikutus. Juuriselleri on maultaan voimakas, mutta hienostunut. Maun vivahteet pääsevät oikeuksiinsa eri tavoin ja eri kypsyysasteisiin valmistettuna; paahdettuna, paistettuna, friteerattuna, keitettynä, haudutettuna. Ennen kauppaan ryntäämistä on syytä perehtyä hieman tarkemmin tähän modernin suomalaisen keittiön klassikkoon.

Alunperin juuriselleri on kasvanut villikasvina Välimeren ja pohjoisemman Euroopan alueella. Se on kuitenkin vanha viljelyskasvi myös Pohjois-Afrikassa, kuten Egyptin hautalöydyt osoittavat. Juurisellerin on uskottu nostattavan intohimoja sekä parantavan suorituskykyä. Joidenkin lähteiden mukaan antiikin Kreikan urheilijat joivat ennen suoritustaan juurisellerimehua. Pohjoismaihin juuriselleri levisi jo 1300-luvulla lääkekasvina. Juurisellerissä on runsaasti kaliumia ja muita hivenaineita, joten se piristää aineenvaihduntaa ja lieventää turvotusta.

Juurisellerillä on pitkä kasvukausi, mutta se sopii hyvin kotimaamme oloihin. Pääsadonkorjuu tapahtuu vasta lokakuussa, joten se pidentää muuten lyhyttä kotimaisten kasvisten sesonkia. Juuriselleri viihtyy multavassa ja kuohkessa maassa, mistä se saa kerättyä itseensä makua ja hivenaineita. Keväällä taimia istuttaessa juuriselleri on herkkä kylmälle,vaikkakin se kestää sitä erinomaisesti syksyllä. Sadonkorjuun jälkeen mukulaselleriä kannattaa säilyttää riittävän kylmässä +2 – +5 asteessa. Se on arka etyleenille, joten juuriselleri kannattaa sijoittaa riittävän kauas etyleeniä tuottavista kasviksista ja suojata se vaikkapa muoviin. Oikein säilöttynä juuriselleri piristää ruokapöytäämme pitkälle kevääseen. Muiden kotimaisten juuresten tapaan sen ympärille on hyvä rakentaa sesonkiruokavalion perusta.

Keski-Euroopassa juuriselleri on suosittu alkutalven vihannes. Sitä käytetään monipuolisesti tuoreeltaan raasteina sekä sipsien tavalla pikkunaposteltavana. Juuriselleri sisältää eteerisiä öljyjä, jotka hapettuvat helposti joutuessaan kosketuksiin hapen kanssa. Juuriselleri kannattaakin paloitella vasta juuri ennen käyttöä tai säilyttää palaset vedessä. Satokauden alkupuolella juuriselleristä voidaan syödä myös naatit. Ne antavat hyvin makua liemiin tai keittoihin. Niitä voidaan myös käyttää salaateissa tai perunoiden keitinveden maustamisessa. Satokauden loppupuolella naatit muuttuvat puiseviksi. Mukulaselleri sopii erinomaisesti keittoihin, patoihin, uunijuureksiksi sekä tuoreeltaan tai kevyesti kypsennettynä naposteltavaksi. Siitä voidaan valmistaa Chef Santerin reseptien mukaan jopa hilloketta.

Miten sinä käytät juuriselleriä keittiössäsi? Löytyykö lähikaupastasi kotimaista juuriselleriä? Oletko kokeillut kasvattaa sitä itse? Onko sinulla oivaltavia reseptejä miten tätä mukavaa mötikkää voitaisiin hyödyntää joulupöydässä?

Granaattiomena 24.11.2013

Valitsimme viikon kasvikseksi granaattiomenan. Tämä ikivanha hedelmällisyyden symboli on kotoisin Keski-Aasiasta ja sitä on viljelty tuhansien vuosien ajan Välimeren ja Kaukasuksen seudulla. Tarinan mukaan hedelmän tunnusomaiset hedeslehdet olisivat olleet kuningas Salomonin ensimmäisen kruunun mallina. Tämän lähi-idän pyhän hedelmän terveysvaikutuksista on runsaasti tieteellistä näyttöä. Se turvaa muun muassa vanhemmalla iällä eturauhasen toimintaa ja hidastaa ikääntymistä. Ennen kauppaan ryntäämistä on hyvä hieman syventää tietämystämme granaattiomenasta.

Granaattiomena (Punica granatum) on lehtipuu, jonka hedelmät ovat syötäviä. Alunperin granaattiomena on kotoisin Keski-Aasiasta. Sitä on kuitenkin viljelty jo tuhansia vuosia Välimerellä sekä Kaukasuksella. Useiden uskontojen pyhissä kirjoituksissa on runsaasti mainintoja granaattiomenasta. Esimerkiksi juutalaisten Toora sisältää saman verran käskyjä kuin granaattiomenassa on siemeniä. Meille suomalaisille ehkä tutummasta raamatusta löytyy myös mainintoja granaattiomenasta. Erään version mukaan Paratiisin kielletty hedelmä olisi ollut alunperin granaattiomena . Nykyään “pyhää hedelmää” viljellään ympäri maailman, mm. Myanmarissa, Arizonassa sekä Pakistanissa. Espanjalaisen kolonialismin myötä granaattiomenamehusta saatavan siirapin, eli grenadiinin, mukaan nimitettyjä paikkoja on useita eri puolilla maailmaa. Granadan kaupunki löytyy niin Espanjasta, Nicaraguasta, kuin Kolumbiastakin.

Granaattiomena ei ole turhaan ollut merkittävässä roolissa ihmiskunnan menneisyydessä. Useat tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet jo vuosisatoja tiedetyt terveysvaikutukset. Se on todistettu erinomaiseksi sydän- ja verisuoniterveyden edistäjäksi ja ylläpitäjäksi. Granaattiomenan sisältämät antioksidantit auttavat kehoamme hidastamaan ikääntymistä. Sen on todettu alentavan veren LDL-kolesterolipitoisuutta, vähentämään verisuonten seinämiin muodostunutta plakkia ja heikentämään useiden bakteerien ja virusten kasvua. Granaattiomenaa tutkitaan jatkuvasti, eikä vielä ole pystytty osoittamaan kaikkia sen terveysvaikutuksia. Hedelmän sisältämä polyfenolisten yhdisteiden sekä bioaktiivisten ainesosien kirjo on valtava, joten syitä ja seurauksia on vaikea erotella.

Maukkaan hedelmän tunnistamme kiiltävästä kuoresta. Sisus on täynnä punaisia siemeniä, joita ympäröi raikkaan mehukas punainen malto. Hedelmästä syödään pelkkä malto ja siemenet, sillä hedelmälihan väliseinät sisältävät pahanmakuista happoa. Kätevintä on lohkoa tai halkaista granaattiomena ja syödä sisukset lusikalla. Kuori ei kelpaa syötäväksi. Hedelmän voi puristaa myös mehuksi ja käyttää sitä vaikka smoothiessa tai drinkeissä. Hedelmän syötävän osuuden makua voidaan muuttaa liottamalla sitä esimerkiksi sitruunamehussa. Granaattiomena toimii mainiosti salaatissa ja sillä pystyy piristämään monia “arkiselta” tuntuvia ruokia.

Oletko sinä maistanut granaattiomenaa? Miten käytät sitä keittiössäsi? Löydätkö tätä “pyhää hedelmää” lähikaupastasi? Aiotko hyödyntää tätä kauniin punaista hedelmää jouluvalmisteluissasi? Tiedätkö jotain maukkaita reseptejä, joissa tätä hedelmää voi hyödyntää? Kerro meille omat ideasi, niin saamme kaikki hyötyä tästä mahtavasta herkusta!

Persimon 17.11.2013

Valitsimme viikon kasvikseksi teidän äänestämänä persimonin. Tämä makeahko, luumultakin maistuva kasvis aiheuttaa monesti meille kuluttajille päänvaivaa usean eri nimellä myytävän lajikkeen muodossa. Kaiken kukkuraksi tämä tomaatin kaltainen ja kurpitsaakin muistuttava kasvis luokitellaan helposti hedelmäksi, vaikka kyseessä on kasvitieteelliseltä luokitukseltaan marja. Tässäkin postauksessa tulemme suhtautumaan persimoniin hedelmänä Ennen ruokakauppoihin ryntäämistä on syytä tutustua tähän meille monille hieman tuntemattomampaan kasvikseen hieman syvemmin.

Persimon on kiistämättä terveellinen hedelmä. Persimon ja sen sukulaislajikkeet sisältävät runsaasti kuitua, terveellisiä fenolisia yhdisteitä, kaliumia, magnesiumia, kalsiumia, mangaania ja rautaa. Mangaanilla katsotaan olevan tärkeä rooli mm. aivojen, hermojen ja lihasten yhteistoiminnan rakentamisessa. Säännöllisen persimonin nauttimisen uskotaankin vähentävän verenkiertoelimistöön perustuvia sydänkohtauksia. On kuitenkin syytä muistaa, että keskimääräisiltä ravintoarvoiltaan persimon ei yllä esimerkiksi kotimaisten juuresten tasolle.

Kiinasta ja Japanista lähtöisin olevaa kakihedelmää kutsutaan alkuperämaan ja lajikkeen mukaisesti joko kakiksi, persimoniksi tai sharonhedelmäksi. Kaki muistuttaa hieman keltaista tomaattia ja kuori punertuu hedelmän kypsyessä. Raaka kaki sisältää paljon parkkihappoa, joten ne kelpaavat syötäviksi vasta kypsinä. Kypsyessään hedelmä pehmenee ja sen maku muuttuu hapottomaksi ja jopa hieman luumua muistuttavaksi.

Israelissa viljeltävä sharon on kaikkein pisimmälle jalostettu muoto, josta happamuutta aiheuttama happo on onnistuttu poistamaan. Siinä ei ole enää edes siemeniä vaan se on raakanakin makeaa. Espanjassa viljeltävät persimonit sisältävät niin tanniinia kuin parkkihappoakin, mutta ovat kypsänä erittäin makeita ja herkullisia. Satokauden aikana Espanjasta saapuvat lajikkeet ovat ekologisimpia, koska niitä voidaan kuljettaa suurissa erissä appelsiinien ja muiden sitrushedelmien “sivutuotteena”.

Persimonin voi nauttia tuoreena, kypsennettynä, keitettynä tai kuivattuna. Kaki-lajikkeen kanssa kannattaa odottaa suosiolla sen kypsymistä ennen nauttimista. Kypsän persimonin väri vaihtelee vaalen keltaisesta oranssiin ja sen vehriö irtoaa helposti. Hedelmän voi pistellä poskeen pesun jälkeen kokonaisena tai lohkoiksi leikattuna. Se sopii loistavasti erilaisiin salaatteihin, smoothieihin ja kastikkeisiin. Sen sokerinen ja pehmeä maku saattaa joidenkin mielestä tarvita rinnalle jotain kirpeää, kuten sitruunaa tai kotimaisia marjoja.

Persimon on parhaillaan sesongissa ja sitä voi löytää hyvin varustelluilta hevi-osastoilta jopa samalla kilohinnalla kuin omenaa. Vaikka se saattaa tuntua hieman oudolta kasvikselta suosittelemme maistamaan sitä näin sesongin aikana. Sellerin lailla maku joko miellyttää tai ei miellytä. Tämä kasvis ei jätä ketään kylmäksi

Oletko maistanut persimonia tai muita kakihedelmiä? Piditkö mausta? Hyödynnätkö tätä kasvista keittiössäsi? Löytyykö tätä kasvista sinun lähikaupastasi? Oletko kokeillut kasvattaa sitä täällä kotimaassa?

Palsternakka 10.11.2013

Teidän äänestämänä, valitsimme viikon kasvikseksi porkkanan lähisukulaisen palsternakan. Vaikka palsternakka on ikivanha viljelykasvi, niin meille se on levinnyt alunperin lääkekasvina. Sitä on käytetty muun muassa naisten hysterian hoidossa 1800-luvulla . Kotimaiset Kasvikset RY:n arvion mukaan me syömme sitä VAIN 50 GRAMMAA VUODESSA henkilöä kohden. Tämä monikäyttöinen makujuures on meille tuttu aromikkaana liemijuureksena, mutta sen käyttö on onneksi leviämässä muihinkin ruokalajeihin. Ennen tilastojen uusiksi laittamista, kannattaa tutustua tähän kasvikseen hieman syvällisemmin.

Palsternakka (Pastinaca sativa) on sarjakukkaiskasvi, jonka ensimmäisenä vuonna kasvattamaa juurta käytetään juureksena. Sitä on käytetty Euraasiassa monipuolisena hyötykasvina jo kauan ja se on pikkuhiljaa tullut osaksi Eurooppalaista ruokakulttuuria. Rooman valtakunnan aikana villipalsternakkaa kasvatettiin Italiassa, josta sen paksujuurisimmat yksilöt valikoituivat viljelykasveiksi. Ensimmäiset merkinnät palsternakan viljelystä Suomessa ovat 1700-luvulta. Vielä 1800-luvulla palsternakka oli yleinen ravintojuures, ennen kuin porkkana ja peruna syrjäyttivät sen ruokapöydistämme. Laajan viljelyshistoriansa ansiosta palsternakkaa kasvaa viljelykarkulaisena eri puolilla Eurooppaa, myös kotimaassamme. Helpoiten sitä löytää Etelä-Suomesta teiden varsilta. Yhdysvalloissa tätä viljelykarkulaista pidetään haitallisena tulokaslajina.

Palsterakka on porkkanan lähisukulainen, vaaleampi ja voimakkaamman makuinen. Sen viljely sopii erinomaisesti Suomen oloihin, koska routa on tarpeellinen osa sen aromikkaan maun kehittymistä. Juuret kasvavat suuremmiksi hiekkaisessa ja savisessa maassa. Sopimattomassa maaperässä kasvaneen palsternakan juuret jäävät haaraisiksi ja lyhyiksi. Palsternakan kasvu- ja satokausi sopivat myös meidän ilmastoomme. Siemenet voidaan kylvää jo varhaiskevällä ja sadonkorjuu voidaan aloittaa vasta myöhään syksyllä, jopa ensimmäisten pakkasten jälkeen. Pakkasen puraisu ainoastaan parantaa makua, koska juuren hiilihydraatit pilkkoutuvat sokereiksi. Mainioista olosuhteista huolimatta palsternakan osuus avomaan vihannesten kokonaissadosta on vain n. 0,5%.

Palsternakka on myös ravintosisällöltään arvokasta syötävää. Sen sisältämät eteeriset öljyt ja korkea sokeripitoisuus antavat sille aromikkaan maun. Se sisältää juuresten tapaan runsaasti hiven- ja kivennäisaineita kuten kaliumia. Kaliumilla on tärkeä tehtävä mm. lihasten toiminnassa ja verenpaineen säätelyssä. Palsternakassa on melkein kaksinkertainen määrä kaliumia verrattuna lanttuun ja naurikseen. Vaaleasta väristään huolimatta siitä löytyy flavonoideja, joiden on todettu ehkäisevän sydän- ja verisuonitauteja. Se sisältää melkein kaksinverroin kuituja porkkanaan verrattuna, joten palsternakka toimii hyvänä kuidun lähteenä.

Tyypillisesti palsternakkaa on käytetty liemijuureksena purjon, sellerin ja persiljan rinnalla. Onneksi sitä on alettu käyttämään myös padoissa, keitoissa, gratiineissa ja kasvispihveissä. Sitä voidaan käyttää myös perunan tapaan soseena tai vaikkapa leivonnaisissa. Se on maukasta myös tuoreeltaan raastettuna salaatissa. Palsternakka on myös erinomainen uunijuures tai pannulla paistettuna liharuokien lämpimänä lisäkkeenä.

Uskomme, että pystyisimme lisäämään palsternakan käyttöä keittiöissämme! Palsternakka on hieno juures, jonka viljely sopii kotimaamme oloihin. Oikein varastoituna se säilyy erinomaisesti. Lisäämällä kulutusta, löydämme tulevaisuudessa tätä herkkujuuresta paremmin myös kotimaisena.

Syötkö tätä monikäyttöistä porkkanan sukulaista enemmän kuin 50 grammaa vuodessa? Miten käytät sitä keittiössäsi? Mikä on herkullisin nauttimasi palsternakkaa sisältänyt ruoka? Oletko kokeillut viljellä palsternakkaa itse? Löydätkö palsternakkaa lähikaupastasi? Tiedätkö mistä saisimme hankittua kotimaista palsternakkaa tai sen siemeniä?

PS. Palsternakka saattaa aiheuttaa joillekin allergisia reagtioita ja valitettavasti kypsentäminen tai pakastaminen eivät vähennä sen allergisoivaa ominaisuutta.

Nauris 3.11.2013

Valitsimme viikon kasvikseksi nauriin. Nauris on ikivanha ravintokasvi ja se on aikasemmin liittynyt kiinteästi niin kekrin kuin myös halloweenin viettämiseen. Tästä kaikesta huolimatta syömme vain reilun KILON verran naurista VUODESSA. Nauris on olennainen osa perinneruokakulttuuriamme ja siihen kannattaa tutustua tarkemmin.

Tarinan mukaan irlantilainen juoppo Jack O’Lantern kiristi pirulta lupauksen, ettei hänen sielunsa joutuisi helvettiin. Jack ei kuitenkaan päässyt taivaaseen ja piru heitti Jackille helvetistä hiilen. Jack kaiversi nauriista lyhdyn, jonka sisälle hän säilöi hiilen. Siitä lähtien Jackin sielu on etsinyt itselleen rauhaa pienen lyhdyn valossa. Perinteen levitessä Yhdysvaltoihin nauris vaihtui kurpitsaan.

Nauris on kaksivuotinen juurikasvi joka kuuluu ristikukkaiskasveihin. Nauriin juuri on paisunut ”kiekkomaiseksi” ja se oli ennen perunan yleistymistä yleinen ruokajuures koko Euroopassa. Nauris tunnettiin jo antiikin Kreikassa ja sen kantamuoto on villinä kasvava peltokaali. Siitä on jalostettu useita eri lajikkeita, kuten rypsi, kiinankaali, rapsi ja lanttu. Itäisessä Aasiassa suositaan nauriin lehteviä muotoja kuten japaninkaalia, kiinankaalia, vihannessinappia ja tatsoikaalia.

Nauris on sopeutunut kosteaan ja viileään ilmastoon. Hyvän säilyvyyden ansiosta sitä pystyttiin syömään pitkän talven yli. Kotimaassamme nauris tunnetaan viljelykasvina jo esihistorialliselta ajalta. Vanhin täällä viljelty kanta on kaskinauris, jota viljeltiin kasketuilla mailla. Maan pinnalla kasvava nauriin mukula pärjäsi hienosti matalaksi muokatussa kaskessa. Tuli ja tuhka toimivat luonnollisina ”torjunta-aineina” tuholaisia ja tauteja vastaan. Nauriit viljeltiin vasta kesän lopulla ja sato korjattiin myöhään syksyllä. Pitkät viljelyperinteet mahdollistivat eri lajikkeiden kehittämisen. Ennen joka pitäjässä ja kylässä oli omia paikalliskantoja ja niitä saattoi olla jopa yksittäisillä tiloilla. Valitettavasti monien paikalliskantojen viljely on nykyään loppunut. Muutamia itäsuomalaisia kantoja on vielä saatavilla.

Suurin osa nykylajikkeista ovat kelta- tai valkokuorisia mukuloita. Mukula voi olla pyöreä, litteänpyörä tai jopa kartiomainen. Satokauden ja säilyvyyden mukaan nauriit luokitellaan joko kevät- tai talvinauriisiin. Kevätnauriit nautitaan alkukesästä joko sellaisenaan, raastena tai kevyesti kypsennettyinä. Nopean kasvukauden takia kevätnauriin kuiva-ainepitoisuus on alhainen ja sen säilyvyys on heikko. Talvinauris on voimakkaamman makuinen ja se korjataan vasta myöhään syksyllä. Se säilyy varastossa erinomaisesti ja siitä voidaan valmistaa mm. paistoksia, keittoja ja haudukkaita. Ruokakulttuurimme muutoksen myötä naurista käytetään nykyisin pääsääntöisesti rehukasvina ja siitä on jalostettu rehuksi viljeltävä lajike turnipsi. Nauriita jalostetaan Japanissa ja sieltä tulleet lajikeet ovat pääsääntöisesti valkokuorisia, tasalaatuisia hybridilajikkeita.

Kotimaiset Kasvikset RY:n (kasvistase 2008) mukaan me söimme lanttua vaivaiset 1,14kg / henkilö / vuosi. Nauris sisältää kaliumia kolminkertaisen määrän appelsiiniin verrattuna. Siinä on myös vähintään saman verran c-vitamiinia kuin appelsiinissa. Ruokavalion sisältämä kalium alentaa verenpainetta edistämällä valtimoiden joustavuutta sekä auttamalla kehoa pääsemään eroon ylimääräisestä natriumista. Samalla se vahvistaa luustoa. Nauris sisältää vähemmän energiaa ja kolme kertaa vähemmän hiilihydraatteja kuin peruna. Siksi se sopii myös vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaville.

Tarina ei kerro käyttikö Jack lyhdyn kovertamiseen kesä- vai talvinaurista , mutta erotatko sinä nämä lajikkeet toisistaan? Miten sinä käytät naurista keittiössäsi? Oletko kokeillut viljellä nauriita? Erotatko lantun ja nauriin toisistaan? Tiedätkö mistä voimme hankkia perinteisempiä paikalliskantoja? Haluamme uskoa, että pystyisimme nostamaan vuosittaista nauriin kulutusta. Voimme osaltamme olla palauttamassa naurista sille kuuluvalle paikalle ruokakulttuurissamme.

Piparjuuri 25.10.2013

Viikon kasvis – Piparjuuri (Armoracia rusticana, syn. Cochlearia armorica)

Tämän viikon äänestyksen tuloksena viikon kasvikseksi valikoitui piparjuuri, joten saamanne pitää. Muista lisätä omat kokemuksesi ja reseptisi kasvista kommenttikenttään.

Piparjuuri on monivuotinen paksujuurinen ja suurilehtinen ristikukkaiskasvi. Yleensä siihen törmää katujen varsilla, joutomailla, kaatopaikoilla ja pihamailla rasittavassa rikkaruohon roolissa. Piparjuuren uskotaan alun perin olevan kotoisin Itä-Euroopasta, Venäjän eteläosista. Suomessa piparjuurta on kirjallisuuden mukaan alettu käyttämään 1600-luvulta alkaen, mm. käärmeen puremien hoidossa.

Piparjuurella on pitkä varsi, suuret lehdet ja hieno valkoinen kukinto. Kasvista varsinaiseen hyötykäyttöön soveltuu sen jopa useita senttimetrejä paksu ja kymmeniä senttimetrejä pitkä juuri. Myös lehdet voidaan hyödyntää. Juuri on maasta nostettuna hajuton, mutta sitä raastettaessa siitä vapautuu pistävän hajuista sinappiöljyä, joka saattaa ärsyttää silmiä ja limakalvoja.

RAVINTOAINEET JA TERVEYSVAIKUTUKSET

Piparjuuri sisältää mm. kaliumia, kalsiumia, magnesiumia ja fosforia. Tuoreessa piparjuuressa on C-vitamiinia noin 170mg/100g, mikä tarkoittaa yli kolminkertaista määrää verrattuna esimerkiksi appelsiiniin. Juuren eteerinen öljy sisältää sinappiöljyä ja asparagiinia, glutamiinia, pektiiniä, sakkaroosia ja fruktoosia. Runsaan C-vitamiinin lisäksi piparjuuri sisältää myös B1-vitamiinia. Piparjuuren sisältämillä yhdisteillä katsotaan olevan antibioottisia, antibakteerisia ja antiviraalisia ominaisuuksia. Piparjuurta on käytetty muinoin ja käytetään yhä mm. erilaisten vilustumisoireiden ja tulehdusten hoitoon. Iholle levitettynä piparjuuriseos vilkastuttaa verenkiertoa ja poistaa nestettä. Siksi sitä käytetäänkin myös kihdin ja reuman sekä ruoansulatushäiriöiden hoitoon. Tehokkaan vaikutuksen takia piparjuurta ei suositella syötäväksi tai lääkkeeksi alle 4-vuotiaille eikä raskaana olevilla ja imettäville. Myöskään hevosille piparjuurta ei saa syöttää.

PIPARJUURI RUOKAPÖYDÄSSÄ

Piparjuuri ei sen oivista lääkevaikutuksistaan huolimatta ole pelkkä rohtokasvi, vaan se soveltuu hyvin myös ruoanlaittoon. Piparjuuri sopii loistavasti mausteeksi kastikkeisiin, tuorejuustoihin, laatikoihin, muhennoksiin, salaatteihin ja raasteisiin. Se on kohtuullisen tulisen makuinen ja siksi sillä voidaan korvata chilit ja pippurit. Perinteisesti piparjuurta tarjoillaan paahtopaistin sekä graavatun tai kylmäsavustetun kalan lisäkkeenä raasteena tai tahnana.

Piparjuuri sopii hyvin persiljan rinnalle kermaisimpiin kastikkeisiin, etenkin silakan päälle. Piparjuurella voi myös maustaa etikkasäilykkeiden liemen ja maustevoin, tai sitä voi sotkea jopa omenasoseeseen. Helppo ja nopea tapa käyttää piparjuurta liha- ja kalaruokien lisukkeena on sekoittaa juuresta valmistettua raastetta majoneesiin ja kermaviiliin. Ehkä sinullekin tuttu herkku, japanilainen wasapi-tahna on valmistettu piparjuuren lähisukulaiskasvista. Vastaavaan makuista herkkua voidaan siis valmistaa myös suomalaisesta piparjuuresta. Reseptejä erilaisten kastikkeiden ja esimerkiksi wasapi-tahnan valmistamiseen löytyy helposti googlaamalla.

Raastettu piparjuuri on käytettävä pian ja kuumentamatta, koska se ilman ja lämmön vaikutuksesta menettää nopeasti potkunsa ja muuttuu epämiellyttävän kitkerän makuiseksi. Sen käyttö vaatii totuttelua ja opettelua. Piparjuuri säilytetään kokonaisena ja kuorineen kylmässä +2 – +5 asteessa, esimerkiksi folioon käärittynä.

MITEN KASVATETAAN JA MISTÄ SAA

Luonnossa piparjuuri on sitkeä ja nopeasti leviävä kasvi. Puutarhojen nopeasti leviänä pirulaisena sen istuttamispaikka kannattaa katsoa tarkkaan. Kasvi viihtyy parhaiten syvämultaisessa, kosteassa maassa, lämpimällä paikalla. Se kylvetään Suomessa helmi-maaliskuussa esimerkiksi kaupasta ostetusta juuripistokkaasta, puoliksi multaan upottamalla. Piparjuuri on hyvä vierikasvi perunalle ja omenapuille, koska se karkottaa niiden tuholaisia. Jos sinulla ei itsellä ole mahdollisuuksia kasvattaa piparjuurta, niin sitä voi ostaa kaupasta kuivattuna jauheena tai tahnana. Hyviltä hevi-osastoilta sitä löytyy myös tuoreena juurena.

Elias Lönnrot kiteyttää piparjuuren ominaisuudet hyvin: “Juuri kaavittuna tuttu ruokaryyti tuoreen lihan ja kalan kanssa. Käytetään myös juomassa, viinissä tai maidossa liotettuna lääkkeeksi jäsenkolotusta, ruusua, vesitautia, keripukkia, rinnan-ahdistusta ja kivitautia vasten, joko yksinään taikka sekaisin katajanmarjasiirapin tai männynkerkkäkeitteen kanssa. Ulkonaisesti ienlihalla pidettynä lievittää se hammastautia. Saattaa myös monessa muussaki sisännäisessä kivussa, vatsan väänteissä jne. lievitystä, jos sitä iholle asetetaan.”

Jos et ole vielä piparjuurta maistanut, niin suosittelemme kokeilemaan sitä ainakin kaupasta ostettuna tahnana kalaruokien lisukkeena. Omat kokemuksesi ja suosikkireseptisi kannattaa laittaa kaikille jakoon tämän postauksen kommenttikenttään.

Ruusukaali 11.10.2013

Ruusukaaliviikkoa vietetään 7.-13.10.2013. Ruusukaalin sesonki jatkuu kuitenkin vielä pitkälle loppuvuoteen. Jos tämä herkku ei ole vielä tuttu niin kannattaa tutustua siihen paremmin. Ymmärrämme kyllä, mikäli olet irvistellyt tälle vihreälle pallerolle, kun olet maistanut lounasbuffetissa muhinutta pakasteversiota.

RUUSUKAALIN KÄYTTÖ ON SUOMESSA VÄHENTYNYT VAIN YHTEEN PIENEEN RUUSUKAALIN KERÄÄN HENKILÖÄ KOHDEN VUODESSA?! Osasyynä voi olla pakasteversion heikompi maku, satokauden ulkopuolella maistettu kaali sekä vanhemmat voimakkaamman makuiset lajikkeet. Suosittelemme maistamaan tätäkin herkkua tuoreeltaan. Maku on erinomainen ja se on muiden kaalien ohella todellista terveysruokaa!

Ruusukaali eli brysselinkaali on 1500-luvun Belgiasta lähtöisin olevan kaalin muunnos. Sitä on perinteisesti käytetty voimakkaanmakuisten liharuokien, kuten lampaan, poron ja riistan lisäkkeenä. Ruusukaali on yhä yleinen mm. Englannissa. Nykyiset miedomman makuiset lajikkeet sopivat myös muiden ruokien kanssa nautittavaksi.

Ruusukaali istutetaan mahdollisimman aikaisin, koska sen kasvuaika on pitkä. Ruusukaali kasvattaa pitkän varren, mutta siitä syödään hankasilmuihin muodostuneet 2-4cm halkaisijaltaan olevat pienet kerät.

Ruusukaali sisältää enemmän kuitua kuin muut kaalit. Kuidut vaikuttavat myönteisesti mm. suolistosairauksien ehkäisyssä. Muiden kaalien tavoin ruusukaali sisältää runsaansti C-, K- ja A-vitamiineja sekä folaattia. Se sisältää myös flavonoideja, jotka toimivat elimistöä suojaavina antioksidantteina!

Ensimmäinen sato voidaan kerätä elokuussa, mutta pääsato jatkuu pitkälle jouluun asti. Ruusukaali ei kavahda pikkupakkasia, vaan kylmä pehmentää sen makua. Lähiruokana tätä herkkua on saatavilla hyvistä ruokakaupoista jopa tammikuun loppuun saakka.

LAITETAAN TILASTOT UUSIKSI JA SYÖDÄÄN JOKAINEN AINAKIN KAKSI KERÄÄ RUUSUKAALTA

Ps. Ruusukaali on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä erittävien kasvisten vieressä. Parhaimmillaan maku säilyy viileässä +2-5 °C:n lämpötilassa säilytettäessä.

Lehtikaali 6.10.2013

Vuosikymmenien unohduksissa olon jälkeen lehtikaali on löytänyt tiensä takaisin ruokakauppoihin! Lehtikaali on tämän kesän hitti ja valitsimme sen viikon kasvikseksi ja mukaan Satokausikalenteriin, jotta oppisimme ottamaan sen osaksi monipuolista ruokavaliotamme ja löytäisimme sitä kaupoista myös ensi vuonna.

Lehtikaali on Länsi-Euroopassa luonnonvaraisena kasvavan kaalilajin (Brassica oleracea subsp. oleracea) muoto. Se on lähimpänä alkuperäistä villikaalia, eikä se muodosta kerää, varsimukulaa, muhkeita kukintoja, tai pulleita lehtihankasilmuja, vaan nimensä mukaan siitä syödään erillisenä kasvavat lehdet. Lehtikaalia on viljelty antiikin ajoista lähtien ja täällä kotimaassa ”vanha kansa” muistaa hyvin tämän ravinnerikkaan kasviksen.

Miksi lehtikaalta kannattaa syödä, vaikka se on ollut unohduksissa viime vuodet? Verrataan sitä meille kaikille tuttuun appelsiiniin. Lehtikaalissa on melkein kolme kertaa enemmän c-vitamiinia, kolme kertaa enemmän kaliumia ja neljä kertaa enemmän rautaa kuin appelsiinissa. Lisäksi sen viljely onnistuu meillä Suomessa! Lehtikaalin satokausi on pitkä ja se kestää pidemmälle syksyyn kuin monen muun kotimaisen kasviksen satokausi. Lehtikaali kestää kylmää ja sen voi jättää huoletta jopa lumen alle, mistä sitä voidaan edelleen kerätä tarvittaessa. Sen maku jopa muuttuu miedommaksi ja vieläkin makeammaksi, jos sen annettaan jäätyä ennen korjaamista. Kaalin mausta tulee täyteläisempi hiilihydraattien alkaessa muuttumaan sokereiksi. Pitkälle syksyyn ja alkutalveen kestävä satokausi takaa meille tuoreiden kasvisten saannin vielä muiden kotimaisten kasvisten kasvukauden päätyttyä.

Onneksi useat kasvimaa- ja palstaviljelijät ovat kasvattaneet tätä hienoa kasvista ja tänä kesänä se on löytänyt takaisin ruokakauppoihin meidän jokaisen saataville. Lehtikaali on helppokäyttöinen kasvis, josta voi valmistaa patoja, muhennoksia, smoothieita. Sitä voi keittää, paistaa pannulla tai siitä voi tehdä kääryleitä uunissa kypsennettäväksi.

Toivomme, että lehtikaalin käyttö yleistyy ja monipuolistuu tulevaisuudessa. Näin yhä useampi viljelijä uskaltaa lisätä sen tarjontaansa.

Kerro meille miten sinä olet käyttänyt keittiössäsi lehtikaalta?

Tomaatti 27.9.2013

Tomaatti on meille tuttu salaateista, salaattipöydistä, ketsupista, keitoista, lisukkeesta ja jopa mehusta. Tomaatin voi syödä sellaisenaan, soseuttaa, paistaa tai grillata ja sitä on tarjolla vuoden ympäri.
Tarkoituksena ei ole syyllistää, vaan nostaa esiin muutamia näkökulmia, jotka on hyvä ottaa huomioon tomaattia nauttiessa.

Tomaatti on alunperin kotoisin Perun ja Ecuadorin rannikoiden vuorilta. Sitä on aluperin kutsuttu Perun omenaksi. Tomaatti saapui Eurooppaan espanjalaisten löytöretkeilijöiden mukana. Aluksi sitä käytettiin lähinnä koristekasvina, koska eurooppalaisten makumieltymykset eivät vielä olleet tottuneet tomaatissa yhdistyvään makeuteen ja happamuuteen. Tomaatin käyttö ravintona levisi laajalle vasta nykyajan italialaisvaikutteisen ruokakulttuurin myötä.

Tomaatti on suomen viljellyin kasvihuonekasvi ja maailman viljellyin vihanneksen tavoin käytetty kasvi. Suurin osa viljellyistä tomaateista päätyy kuitenkin ketsuppiin. Tomaatin jalostuksessa on pyritty vuosikymmenten ajan luonnottomaan yhdenmukaisuuteen. Jalostamisen tavoitteena on ollut sadon kasvattaminen ja säilyvyyden pidentäminen. Jalostuksella tomaatista on saatu tasalaatuinen ja kuljetusta kestävä kasvis. Tomaatit poimitaan raakoina, jotta ne kestäisivivät kuljetuksen, välivarastoinnin sekä lojumisen kaupan hyllyllä. Kaiken lisäksi niitä säilytetään kylmässä, mikä heikentää makua entisestään. Pahimmassa tapauksessa niitä saatetaan kaasuttaa etyleenillä ennen kauppaan lähettämistä, jotta ne saisivat väriä ja muistuttaisivat edes hieman sitä alkuperäistä hedelmää.

Tomaatin terveysvaikutuksista suurin osa perustuu lykopeeni-nimisen karotenoidin runsauteen. Lykopeenin väitetään suojaavan aivohalvauksilta ja sydäninfarktilta. Lykopeeni antaa tomaatille sille ominaisen punaisen värin. Kypsässä, satokauden aikana poimitussa tomaatissa on siis enemmän lykopeenia, kuin raakana poimitussa ja etyleenillä kypsytetyssä tomaatissa.

Ilmaston kannalta on järkevämpää nauttia talvisin välimeren alueella kasvatettuja tomaatteja. Espanjasta tuodut tomaatit päihittävät kotimaiset kasvihuoneessa kasvatetut tomaatit hiilijalanjäljessä, mutta niihin saattaa liittyä muita ongelmia. Paikallinen viljely saattaa vaatia paljon kasteluvettä ja vähentää hupenevia vesivarantoja entisestään. Lisäksi käytettävät torjunta-aineet ja lannoitteet saastuttavat maaperää. Tällä hetkellä on mahdoton arvioida tarkasti, mikä on milläkin tavalla kasvatetun tomaatin lopullinen hiilijalanjälki. Suosimalla satokauden kasviksia toimintamme on kuitenkin oikean suuntaista ja mahdollisimman ekologista. Vaikka söisimme kasvihuoneessa kasvatettuja tomaatteja, niidenkin aiheuttamat ympäristöpäästöt ovat pienimmillään satokauden aikana. Luomutomaattejakin voidaan kasvattaa kasvihuoneessa, mutta niiden kasvualustassa on käytettävä maata eikä pelkästään biologisesti inaktiivista ainetta.

Lähellä kasvatetun, satokauden aikana poimitun tomaatin etuja ovat tuoreus ja erinomainen laatu. Lisäksi satokauden kasvikset ovat usein myös edullisempia. Jo pelkästään maun takia kannattaa siis syödä tomaatteja satokauden aikana. Silloin saatavilla voi olla myös muita, kuin tavanomaisia lajikkeita.

Tomaatin ja muiden kasvisten satokaudet löydät kätevästi satokausikalenteristamme, joka on tilattavissa osoitteessa www.satokausikalenteri.fi

P.S. Tomaatin luonteenomaisen maun muodostavat aineet ovat pääasiassa hedelmälihassa. Happamuuden tunteen aiheuttamat maut ovat hyytelömäisessä sisuksessa, joka ympäröi siemeniä. Jos hapan maku ei miellytä, leikkaa tomaatti kahtia ja anna sen olla lautasella parikymmentä minuuttia, niin maku haihtuu.

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!