Parasta juuri nyt: Granaattiomena

Äänestimme viikon kasvikseksi granaattiomenan. Kuten Satokausikalenteri kertoo, niin niiden hinta alkaa kohta olla edullisimmillaan. Granaattiomena on käyttötarkoitukseltaan hyvin erilainen kasvis kotimaisiin juureksiin verrattuna, joten sen nauttiminen ei vähennä kotimaisten juuresten kulutusta. Sen terveysvaikutuksista löytyy runsaasti tutkimuksia. Mikäli tuontihedelmät kuuluvat ruokavalioosi, niin nyt kannattaa kokeilla granaattiomenaa.


Granaattiomena on ikivanha hedelmällisyyden symboli, jonka terveysvaikutuksista on runsaasti tieteellistä näyttöä.

KUNINKAAN KRUUNUN JA KÄSIGRANAATIN INSPIROINUT PYHÄHEDELMÄ

Granaattiomena (Punica granatum) on lehtipuu, jonka hedelmät ovat syötäviä. Alunperin granaattiomena on kotoisin Keski-Aasiasta. Sitä on kuitenkin viljelty jo tuhansia vuosia Välimerellä sekä Kaukasuksella. Useiden uskontojen pyhissä kirjoituksissa on runsaasti mainintoja granaattiomenasta. Esimerkiksi juutalaisten Toora sisältää saman verran käskyjä kuin granaattiomenassa on siemeniä. Meille suomalaisille ehkä tutummasta raamatusta löytyy myös mainintoja granaattiomenasta. Erään version mukaan Paratiisin kielletty hedelmä olisi ollut alunperin granaattiomena. Toisen tarinan mukaan hedelmän tunnusomaiset hedeslehdet olisivat olleet kuningas Salomonin ensimmäisen kruunun mallina.

Nykyään “pyhää hedelmää” viljellään ympäri maailman, mm. Myanmarissa, Arizonassa sekä Pakistanissa. Espanjalaisen kolonialismin myötä granaattiomenamehusta saatavan siirapin, eli grenadiinin, mukaan nimettyjä paikkoja löytyy eri puolilta maailmaa. Granada -niminen kaupunki löytyy niin Espanjasta, Nicaraguasta, kuin Kolumbiastakin.

KAIKKIA TERVEYSVAIKUTUKSIA EI VIELÄ TIEDETÄ

Granaattiomena ei ole turhaan ollut merkittävässä roolissa ihmiskunnan menneisyydessä. Granaattiomenan terveysvaikutuksia on tutkittu moneen muuhun hedelmään nähden runsaasti. Useat tieteelliset tutkimukset ovat löytäneet tiettyjä terveysvaikutuksia. Sen väitetään olevan hyvä sydän- ja verisuoniterveyde ylläpitäjä. Granaattiomenan sisältämät antioksidantit auttavat kehoamme hidastamaan ikääntymistä. Sen on todettu alentavan veren LDL-kolesterolipitoisuutta, vähentämään verisuonten seinämiin muodostunutta plakkia ja heikentämään useiden bakteerien ja virusten kasvua. Granaattiomenaa tutkitaan jatkuvasti, eikä vielä ole pystytty osoittamaan kaikkia sen terveysvaikutuksia. Hedelmän sisältämä polyfenolisten yhdisteiden sekä bioaktiivisten ainesosien kirjo on valtava, joten syitä ja seurauksia on vaikea erotella.

Vaikka kasvikset ovat tärkeä osa terveellistä ruokavaliota, niin mikään hedelmä ei yksinään ehkäise terveysongelmia. Elintapojen ja ruokavalion tulee kokonaisuudessaan olla sellaisia, että ne suojaavat elimistöä riskitekijöiltä.


Videolta voit katsoa miten granaattiomena kannattaa “kuoria”.

KUORIMISEN JÄLKEEN HYÖDYNTÄMINEN ON HELPPOA

Maukkaan hedelmän tunnistamme kiiltävästä kuoresta. Sisus on täynnä punaisia siemeniä, joita ympäröi raikkaan mehukas punainen malto. Hedelmästä syödään pelkkä malto ja siemenet, sillä hedelmälihan väliseinät sisältävät pahanmakuista happoa. Kätevintä on lohkoa tai halkaista granaattiomena ja naputella sisus irti puulusikalla.


Herkullisen näköisillä ja makuisilla siemenillä on helppo piristää “arkisilta” tuntuvia ruokia.

Kuori ei kelpaa syötäväksi. Hedelmän voi puristaa myös mehuksi ja käyttää sitä vaikka smoothiessa tai drinkeissä. Hedelmän syötävän osuuden makua voidaan muuttaa liottamalla sitä viinissä, sitruunamehussa tai konjakissa. Granaattiomena toimii mainiosti salaatissa, rahkoissa ja jälkiruuissa. Sen avulla on helppo piristää monia “arkiselta” tuntuvia ruokia.

Lähteet ja lisälukemista:

https://www.drfuhrman.com/library/article19.aspx

http://ruoka.ts.fi/jutut/granaattiomena-on-rajahtavan-hyva-herkku/

http://www.makuja.fi/artikkelit/1517270/tiesitko/luonnon-ihmeelliset-terveyspommit-rinnat-suuremmiksi-ja-vyotaro-hoikaksi/

http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kasvitieto/Kasvit_A-O/G/Granaattiomena

http://health.yahoo.net/experts/dayinhealth/pomegranate-power-surprising-superfood

http://fi.wikipedia.org/wiki/Granaattiomena

http://www.valioravinto.fi/Terveys.aspx?id=4817

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Mukulaselleri

Äänestimme viikon kasvikseksi mukulasellerin. Tämän rosoisen mukulan jäännöksiä on löydetty egyptiläisistä haudoista ja meille pohjolaan se on saapunut lääkekasvina jo 1300-luvulla. Pitkästä viljelyhistoriasta huolimatta syömme tätä voimakkaan, mutta hienostuneen makuista juuresta alle 50 grammaa vuodessa. Toivottavasti tämänkin ekologisen ja monikäyttöisen juureksen arvostus nousee lähitulevaisuudessa.


“Varhaisvihanneksena” tarjolla olevasta mukulaselleristö voidaan hyödyntää myös naatit.

KAIKKI SELLERIT OVAT VILLISELLERIN MUUNNOKSIA

Alunperin juurisellerinäkin tunnettu mukulaselleri (Apium graveolens var. rapaceum) on kasvanut villikasvina Välimeren ja pohjoisemman Euroopan alueella. Ruotisellerin ja yrttisellerin lailla, sekin on muunnos ranta-alueilla ja kosteikoilla viihtyvästä villiselleristä. Sellerit ovat ikivanhoja hyötykasveja ja aluksi niitä on käytetty lääke- ja maustetarkoituksiin. Mukulasellerin on uskottu nostattavan intohimoja sekä parantavan suorituskykyä.

Eräiden lähteiden mukaan Antiikin Kreikan urheilijat joivat ennen suoritustaan sellerimehua. Pohjoismaihin sellerit levisivät jo 1300-luvulla lääkekasvina. Ensimmäiset kirjalliset lähteet mukulaselleristä omana lajikkeenaan löytyvät 1600-luvulta, jolloin sitä käytettiin vihannesten tavoin.

SUURI SATO VAATII ESIKASVATUKSEN KASVUOLOISSAMME

Mukulaselleri on kaksivuotinen, mutta ensimmäisena kasvukautenaan sen varren pituuskasvu jää vähäiseksi, mutta sen pääjuuren yläosa kasvaa paksuksi mukulaksi. Mukulasellerillä on pitkä kasvukausi, joten meidän oloissamme sitä ei kannata kylvää suoraan avomaalle, mikäli sadoksi halutaan suuria mukuloita. Taimien esikasvatusaika on muutaman kuukauden ja ennen avomaalle istutusta taimet karaistaan.

Taimet voidaan istuttaa avomaalle vasta touko-kesäkuun vaihteessa, koska tätä aikaisemmin kylminä keväinä on mahdollista, että se virittyy kukintaan. Mukulaselleri vaatii ravinteikkaan ja kuohkean maaperän. sillä boorin puutos voi aiheuttaa nuorten lehtien kellastumisen tai laikukkaan mukulan. Kalsiumin puutos taas johtaa kasvupisteen kuolemiseen.

Liian matalalle istuttaminen saattaa voimistaa sivujuurien kasvua, kun taas liian syvälle istuttaminen venyttää mukulaa. Sopiva istutussyvyys on taimen entinen kasvusyvyys. Suuria mukuloita tavoitellessa hyvä kasvutiheys on 6-10 tainta neliölle. Mukulaselleri vaatii jonkin verran kastelua ja rikkakasvit torjuntaan mekaanisesti tai kemiallisesti.

MYÖHÄINEN SADONKORJUU PIDENTÄÄ MUUTEN LYHYTTÄ KOTIMAAN SESONKIA

Kun mukulaselleri on saatu istutettua avomaalle, se kyllä viihtyy kotimaamme kasvuoloissa. Sen pitkä kasvukausi kestää jopa 5-7 kuukautta, joten. pääsadonkorjuu tapahtuu vasta lokakuussa. Suotuisissa oloissa kasvanut mukula voi painaa sadonkorjuu hetkellä yli kilon. Mikäli mukulaselleria halutaan myydä varhaisvihanneksena naatteineen, on sopiva sadonkorjuun ajankohta 3,5-4 kuukautta istutuksesta.


Ruokakaupoissa myytävät mukulasellerit ovat yleensä pestyjä, niiden juurentyngät on poistettu ja lehtien kiinnittymiskohdat on siloiteltu. Usein ne ovat myös valmiiksi pilkottuja ja muoviin pakattuja. Mukulan leikkauspinta tummuu herkästi, mutta muovilla pystytään estämään kosteuden haihtuminen. Tummat kohdat kannatta poistaa ennen ruoanlaittoa.

Mukulaselleri kiinnittyy tiukasti kasvualustaansa, joten sadonkorjuun yhteydessä sen juuret yleensä katkotaan. Samalla naatit poistetaan ja juuret typistetään. Niitä ei kuitenkaan kannatta heittää, pois koska nekin ovat herkullista ravintoa. Jos satoa halutaan varastoida pitkään, on mukuloita käsiteltävä erityisen varoen. Terveen mukulasellerin säilymisaika on nollan asteen tuntumassa ja 95-97% suhteellisessa kosteudessa jopa 6-7 kuukautta

EMME OSAA HYÖDYNTÄÄ HIENOSTUNUTTA MAKUA

Keski-Euroopassa mukulaselleri on suosittu alkutalven vihannes, mutta meillä sitä käytetään lähinnä liemijuureksena. Mukulaselleria voidaan käyttää tuoreeltaan raasteina sekä sipsien tavalla pikkunaposteltavana. Mukulaselleri sisältää eteerisiä öljyjä, jotka hapettuvat helposti joutuessaan kosketuksiin hapen kanssa. Siksi tuore mukulaselleri maistuu erilaiselle, kuin varastoitu mukula.

Sellereiden voimakkaan ominaistuoksun aiheuttavat ftalidit ja terpeenit. Ftalidien väitetään vaikuttavan sileiden lihasten solujen kalsiumkanaviin rentouttamalla verisuonet, jolloin verenpaine alenee. Mukulaselleri sisältää muiden juuresten lailla meille tärkeitä hiven- ja kivennäisaineita, kuten kaliumia, fosforia ja magnesiumia.


Tuoreesta mukulaselleristä saadaan erinomaista raastetta, mutta pitkään varastoitu mukula sopii paremmin muihin käyttötarkoituksiin.

Maun säilyttämiseksi, mukulaselleri kannattaakin paloitella vasta juuri ennen käyttöä. Mikäli sitä halutaan pilkkoa etukäteen, niin palaset kannattaa säilyttää kylmässä vedessä. Satokauden alkupuolella nautittavasta mukulaselleristä voidaan hyödyntää myös naatit. Ne antavat hyvin makua liemiin tai keittoihin. Niitä voidaan myös käyttää salaateissa tai perunoiden keitinveden maustamisessa. Satokauden loppupuolella naatit muuttuvat puiseviksi, joten niitä ei enää kannata käyttää ruoanvalmistuksessa.

Mukulasellerin voimakkaat, mutta hienostuneet maun vivahteet pääsevät oikeuksiinsa eri valmistustavoilla; paahdettuna, paistettuna, friteerattuna, keitettynä, haudutettuna. Mukulaselleri sopii erinomaisesti keittoihin, patoihin, uunijuureksiksi sekä tuoreeltaan tai kevyesti kypsennettynä naposteltavaksi. Siitä voidaan valmistaa jopa herkullista hilloketta.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.fineli.fi/food.php?foodid=311&lang=fi

http://puutarha.net/artikkelit/140/mukulaselleri.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mukulaselleri

Voipio I. 2000. Vihannekset – Lajit, viljely, sato. Nordmanin Kirjapaino Oy, Forssa 2001.

http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kasvitieto/Kasvit_A-O/M/Mukulaselleri

http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/terveys/nesteet-kiertoon-luonnon-omat-detoxit

http://www.kaleva.fi/teemat/ruoka/juuriselleri-on-mukava-motikka/441346/

http://www.huippukuntoon.fi/ravitsemus/alenna-verenpainetta

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Palmukaali

Palmukaali on lehtikaalin läpimurron myötä löytänyt tiensä myös kotimaisiin ruokakauppoihin. Se on erittäin suosittu lajike Italiassa, jossa se tunnetaan nimellä cavolo nero. Vaikka Suomessa kasvaa yli kymmenen eri kaalilajiketta, niin siitä huolimatta syömme vuosittain niitä vähemmän kuin sipulia. Sipulin syömisessä ei ole mitään väärää, mutta toivottavasti nämä “erikoisemmat” kaalilajikkeet auttavat nostamaan näiden ekologisten, ravinnerikkaiden ja hyvin säilyvien kasvisten osuutta ruokavalioissamme.


Palmukaali on nostanut viime aikoina suositaan. Vuoden 2008 kasvistaseessa se luokiteltiin kategoriaan “muut kaalit”, joita söimme alle 200 grammaa vudessa.

PALMUKAALI EDUSTAA PAIKALLISTA RUOKAKULTTUURIA

Kaikki Euroopassa viljeltävät kaalikasvit ovat Länsi-Euroopassa luonnonvaraisena kasvavan kaalilajin (Brassica oleracea subsp. oleracea) eri muotoja. Kaali on ristisiittoinen kasvi eli sillä on taipumus perimän voimakkaaseen muunteluun. Tämän ominaisuuden avulla ihmiset ovat onnistuneet kehittämään kaalista uskomattoman monipuolisen määrän erilaisia viljelykasveja.

Palmukaali on Italian Toscanassa jalostettu lehtikaalin muoto, jota on siellä on viljelty vuosisatojen ajan. Sillä on merkittävä rooli alueen ruokakulttuurissa ja se on pääraaka-aineena useassa toscanalaisessa perinneruuassa. Tunnetuin niistä lienee Ribollita, eli keitto johon kuuluu mm. mustakaalia sekä papuja. Meidän tärkein kaalikasvimme on aina ollut satoisampi keräkaali, eikä palmukaalin kotimaisesta viljelyhistoriasta ole olemassa tarkkoja tietoja.

NIMIEN KIRJO AIHEUTTAA HÄMMENNYSTÄ

Palmukaali tunnetaan maailmalla useilla eri nimillä. Täällä Suomessa osa tuntee sen nimellä mustakaali tai mustalehtikaali. Muita nimityksiä sille ovat Italian kaali, Toscanan kaali, cavolo nero, musta Toscanan palmukaali tai ulkonäköön viittaava dinosauruskaali. Ruokakaupat eivät välttämättä tee eroa palmukaalin ja tavallisen lehtikaalin välillä, vaan myös palmukaalia voidaan myydä lehtikaalina. Molemmat lajikkeet ovat ravinteiltaan ja käyttötarkoituksiltaan samankaltaisia, joten pieni nimisekaannus ei vaikuta ruoanvalmistukseen


Palmukaalia kutsutaan myös mustakaaliksi, vaikka lehdet ovat tumman vihreät, jopa sinertävät. Nystyräiset lehdet muistuttavat muinaisten liskojen poimukasta ihoa.

KYLMÄN KESTÄVYYS TURVAA AVOMAAN VILJELYN

Palmukaalin viljely ei juurikaan poikkea “tavanomaisen” lehtikaalin viljelystä. Taimet voidaan esikasvattaa ennen istutusta 10-15 asteen lämpötilassa noin 3-4 viikkoa ennen avomaalle istuttamista. Taimivaiheen jälkeen palmukaali kestää hyvin kylmää, joten se voidaan istuttaa avomaalle jo toukokuussa. Sopiva istutustiheys on noin 5-10 tainta neliömetriä kohden. Palmukaali sietää lehtikaalin lailla muita kaalilajikkeita paremmin tuholaisia.

SATOA EI KANNATA KERÄTÄ LIIAN AIKAISIN

Satoa voidaan korjata “jatkuvan sadon periaatteella” aina talven tuloon saakka. On hyvä tiedostaa, että ehtien maku paranee kylmän vaikutuksesta, joten pääsato kannattaa korjata vasta myöhään syksyllä ensimmäisten pakkasten jälkeen. Hyväkuntoiset lehdet säilyvät nollan tuntumassa haihtumiselta suojattuna noin 3-4 viikkoa. Toinen keino säilyttää pientä määrää palmukaalin lehtiä on pitää niitä maljakossa.

PALMUKAALI ON YKSI RAVINNERIKKAIMMISTA RAVINTOKASVEISTA

Palmukaalista hyödynnetään ravinnoksi sen lehdet. Sen napakkarakenteiset, tumman vihreät pitkulaiset lehdet kestävät hyvin hauduttamista. Palmukaalin osuutta terveellisessä Välimeren dieetissä voi pohtia. Yhdysvalloissa lehti- ja palmukaalia mainostetaan “superfoodina” ja tälle markkinointitermille on olemassa perusteita. Palmukaali on yksi ravinnerikkaimmista ravintokasveista. Siinä on runsaasti B2- vitamiinia, K-vitamiinia ja karotenoideja. Lehtikaalin lailla se on todellinen C-vitamiinipommi. Vitamiinien lisäksi siitä löytyy tärkeitä hiven ja kivennäisaineita, kuten fosforia ja kaliumia. Palmukaali on proteiinipitoinen kasvis, sillä sen energiasisällöstä melkein 40 prosenttia koostuu proteiinista.

MAKUNAUTINTO VOI VAATIA ESIKÄSITTELYÄ

Ravinnoksi palmukaalista käytetään ainoastaan lehdet, joiden sitkeä lehtiruoti kannattaa poistaa tai ainakin ohentaa ennen valmistamista. Raakana palmukaalin lehdet ovat kovia ja puisevia, joten ne kannattaa vähintään ryöpätä, marinoida öljypohjaisessa seoksessa tai paistaa pannulla. Tällä tavalla kasvisolujen seinämät pehmenevät ja kasvis on helpompi nauttia. Keitinveteen voi lisätä hieman ruokasoodaa, joka pehmentää lehdet ja säilyttää niiden kauniin värin.


Öljypohjainen marinadi pehmentää kasvissolujen seinämiä sekä korostaa makua.

Mustakaalista voidaan valmistaa supersuosittuja “lehtikaalisipsejä”, vaikka se taipuu moneen muuhunkin ruokalajiin. Sitä voidaan käyttää myös keittoihin, patoihin, muhennoksiin sekä kasvispirtelöihin. Voimakkaan makuinen mustakaali on erinomainen lisuke mausteisille liharuoille.

P.S. Kaupoissa palmukaalia myydään yleensä 200 gramman pusseissa, joten yksi pussi ei välttämättä riitä ruokalajin pääraaka-aineeksi. Mikäli satut saamaan jostain isomman erän palmu- tai lehtikaalia, niin tuoreet lehdet voi säilöä myös pakastamalla.

Lähteet ja lisälukemista:

http://en.wikipedia.org/wiki/Lacinato_kale

http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/70422/Suhonen_Lilli_Lehtikaalista%20on%20moneksi_tieto-%20ja%20reseptikooste%20markkinoinnin%20tueksi.pdf

Kuukauden kasvi: lehtikaali

http://prinsessojenkotitalous.blogspot.fi/2014/03/mustakaalimuhennosta-portobelloja-ja.html

http://www.niittula.com/2014/07/maailman-terveellisinta-ruokaa.html

http://vitonen.fi/hyvinvointi/trendikas-lehtikaali-valloittaa/

https://pohjoinenpermakulttuuri.wordpress.com/2012/06/06/villivihanneksia-syomaan-ja-hapattamaan/

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Persimon

Äänestimme viikon kasvikseksi persimonin. Tämä makeahko, hieman luumultakin maistuva kasvis aiheuttaa monesti meille kuluttajille päänvaivaa usean eri nimellä myytävän lajikkeen muodossa. Kaiken kukkuraksi tämä tomaatin kaltainen ja etäisesti jopa kurpitsaa muistuttava kasvis luokitellaan helposti hedelmäksi, vaikka kyseessä on kasvitieteelliseltä luokitukseltaan marja. Tässä kirjoituksessa suhtaudumme persimoniin “hedelmänä”, koska sitä käytetään yleisimmin hedelmien tavalla.


Persimonit ovat viime vuosina yleistyneet hyvin varusteltujen ruokakauppojen tarjonnassa.

NIMI VAIHTELEE ALKUPERÄMAAN MUKAAN

Alunperin Kiinasta ja Japanista lähtöisin olevaa kakihedelmää kutsutaan alkuperämaan ja lajikkeen mukaisesti joko kakiksi, persimoniksi tai sharonhedelmäksi. Kaki muistuttaa hieman keltaista tomaattia ja kuori punertuu hedelmän kypsyessä. Raaka kaki sisältää paljon parkkihappoa, joten ne kelpaavat syötäviksi vasta kypsinä. Kypsyessään hedelmä pehmenee ja sen maku muuttuu hapottomaksi ja jopa hieman luumua muistuttavaksi.

Israelissa viljeltävä sharon on kaikkein pisimmälle jalostettu muoto, josta happamuutta aiheuttama happo on onnistuttu poistamaan. Siinä ei ole enää edes siemeniä ja se on raakanakin makeaa.

Espanjassa viljeltävät persimonit sisältävät niin tanniinia kuin parkkihappoakin, mutta ovat kypsänä erittäin makeita ja herkullisia. Satokauden aikana Espanjasta saapuvat lajikkeet ovat ekologisimpia, koska niitä voidaan kuljettaa suurissa erissä appelsiinien ja muiden sitrushedelmien “sivutuotteena”.

HIVENAINEITA JA KUITUJA

Persimon ja sen sukulaislajikkeet sisältävät runsaasti kuitua, terveellisiä fenolisia yhdisteitä, kaliumia, magnesiumia, kalsiumia, mangaania ja rautaa. Mangaanilla katsotaan olevan tärkeä rooli mm. aivojen, hermojen ja lihasten yhteistoiminnan rakentamisessa.On kuitenkin syytä muistaa, että keskimääräisiltä ravintoarvoiltaan persimon ei yllä esimerkiksi kotimaisten juuresten tasolle.


Laivalla tuodut persimonit ovat suhteellisen ekologisia, mutta eivät pärjää tässäkään asiassa kotimaisille juureksille.

RAAKA PERSIMON MAISTUU PAHALLENÄIN VALITSET KYPSÄN HEDELMÄN

Kypsän persimonin väri vaihtelee vaalen keltaisesta oranssiin ja sen vehriö irtoaa helposti. Kuoreen ja hedelmälihaan voi ilmestyä ruskeita pilkkuja, mutta se on vain hyvä merkki. Persimonin voi nauttia tuoreena, kypsennettynä, keitettynä tai kuivattuna. Kaki-lajikkeen kanssa kannattaa odottaa suosiolla sen kypsymistä ennen nauttimista. Hedelmän voi pistellä poskeen pesun jälkeen kokonaisena tai lohkoiksi leikattuna. Se sopii loistavasti erilaisiin salaatteihin, smoothieihin ja kastikkeisiin. Sen sokerinen ja pehmeä maku saattaa joidenkin mielestä tarvita rinnalle jotain kirpeää, kuten sitruunaa tai kotimaisia marjoja.

VAIHTELUA VALIKOIMAAN

Persimon on parhaillaan sesongissa ja sitä voi löytää hyvin varustelluilta hevi-osastoilta jopa yhtä edullisesti kun omenoita. Vaikka se saattaa tuntua hieman oudolta kasvikselta, siitä voi löytää piristävää vaihtelua yleisimpien hedelmien sijaan. Suosittelemme maistamaan sitä näin sesongin aikana. Sellerin lailla maku joko miellyttää tai ei miellytä. Tämä kasvis ei varmasti jätä ketään kylmäksi.


Persimonit sopii erinomaisesti myös pirtelöihin.

P.S. Jos hedelmä maistuu kitkerältä ja kuivattaa suuta, niin se on vielä raaka. Se kypsyy huoneenlämmössä, mutta kypsä hedelmä kannattaa säilyttää viileässä.

Lähteet ja lisälukemista:

http://foodfacts.mercola.com/persimmon.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Persimmon

http://ruoka.ts.fi/jutut/makea-persimon-on-suomalaisille-uusi-tuttavuus/

http://ruoka.fi/ruokajutut/hedelmaopas/sharonhedelma

http://ruoka.fi/ruokajutut/hedelmaopas/sharonhedelma

http://www.kasvikset.fi/suomeksi/asiakkaille/kasvitieto/syotavat_kasvit/eksoottiset_hedelmat/kaki___persimoni___sharon

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Karpalo

Äänestimme viikon kasvikseksi karpalon. Karpalo on ollut meidän ja esi-isiemme tärkeimpiä C-vitamiinin lähteitä, mutta viime vuosina sen kasvupaikat ovat vähentyneet soiden kuivaamisen ja turpeennoston seurauksena. Hautalöydöt vahvistavat, että sitä on käytetty ihmisravinto aina pronssikaudelta saakka! Karpalo on terveellinen marja ja suurin osa tunteekin ainakin sen virtsatietulehdusta ehkäisevän vaikutuksen. Pitkästä historiasta huolimatta, emme osaa välttämättä arvostaa sitä ja hyödyntää kaikkea siitä saatavaa satoa.


Kotimaista karpaloa on vaikea löytää tavallisista ruokakaupoista. Turpeennosto ja soiden kuivaaminen vie kasvupaikkoja meille arvokkaalta karpalolta. Tieteellisesti todistettujen terveysvaikutuksiensa vuoksi karpalon kysyntä on suurta, eikä kotimainen tarjota kykene vastaamaan jatkuvasti kasvavaan kysyntään. Tälläkin hetkellä Pohjois-Amerikassa viljeltyä karpaloa tuodaan meille jatkuvasti. Oma luonnonkarpalomme voisi sen korvata, mikäli luonnonkasvupaikkoja lisättäisiin ja viitsisimme käydä poimimassa karpaloita myös kauppojen tarpeisiin.

KOTIMAISET LAJIKEET OVAT TASAVERTAISIA

Karpalot ovat puolukoiden sukuun kuuluvia kosteilla sammalikoilla ja suomättäillä viihtyviä kasveja. Karpalon lehdet muistuttavat meille tuttuja puolukanlehtiä, mutta ovat kooltaan pienempiä. Varsi kasvaa maata pitkin ja karpalo kukkii kesä-heinäkuun vaihteessa. Sen pienet kukat ovat valkoisia tai vaaleanpunaisia. Karpaloista voidaan käyttää ravintona sen tuottama marja. Isokarpalon marja on noin 10-15 millimetriä leveä tumman punainen marja, pikkukarpalon marja pisaran muotoinen ja huomattavasti pienempi.

Kotimaassamme viihtyy kaksi eri karpalolajiketta. Isokarpalo kasvaa koko Suomessa, lukuun ottamatta ihan pohjoisinta Lappia, kun taas pikkukarpaloa tavataan yleisemmin Pohjois-Suomessa. Lajit sekoittuvat helposti, mutta siitä ei ole mitään haittaa, koska käytön ja ravinteiden kannalta ne ovat lähes samanarvoisia. Pikkukarpalo viihtyy isokarpaloa kuivemmalla maaperällä. Isokarpalo sen sijaan kasvaa niukkaravinteisilla valoisilla nevoilla ja rämeilla. Järvien ja lampien rantanevat ovat molemmille karpaloille satoisia kasvupaikkoja.

KANSANPARANNUKSEN PERUT ON TODISTETTU TUTKIMUKSILLA

Karpaloita on käytetty moneen vaivaan ja sillä on ollut merkittävä rooli kansanparannuksessa. Sen tiedetään tepsivän rohdoksena virtatulehdukseen. Sitä on käytetty niin lasten suusammaksen, ripulin, keripukin ja happovaivojen hoitoon. Karpalon terveysvaikutus perustuu sen sisältämien fenolisten yhdisteiden vaikutukseen, jotka tuhoavat bakteereja ja estävät haitallisten bakteerien kiinnittymisen limakalvojen soluihin. Eräässä tutkimuksessa karpalolla on saatu vaikutusta jopa antibiootille vastustuskykyiseen kolibakteeriin.


Karpalouute sisältää tulehdussytokiineja vaimentavia yhdisteitä, joiden ansiosta se ehkäisee ja jarruttaa useimpia kroonisia sairauksia.

Karpalo sisältää runsaasti antioksidantteja, joilla voi olla merkitystä veren kolesteroliarvoihin. Sen sisältämä kversetiini-niminen flavonoliyhdisteen on havaittu vähentävän allergisia reaktioita. Karpalo sisältää E-vitamiinia, A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia, C-vitamiinia ja rautaa. Siemenet sisältävät meille tärkeitä omega 3- ja omega 6 -rasvahappoja. Karpalon kirpeä maku johtuu sen sisältämästä sitruunahaposta. Täysin kypsässä marjassa on myös runsaasti omenahappoa.

MYÖHÄINEN SATOKAUSI VAIKUTTAA SADON HYÖDYNTÄMISEEN

Yleensä sato kypsyy syyskuun lopussa ja loka-marraskuun aikana, joten poiminta-aika on myöhäinen moneen muuhun metsämarjaan verrattuna. Kypsä marja on syvän punainen ja ensimmäisten pakkasten jälkeen niiden hapan maku muuttuu makeammaksi. Ennen pakkasia poimitun marjan makua voi pehmentää pakastamalla sen kotona. Karpalo sisältää puolukan lailla todella paljon pektiiniä ja se säilyy ilman sokeria. Pektiinin ansiosta se sopii hyvin soseeksi ja hilloksi, koska se parantaa myös muiden seoksessa käytettyjen marjojen säilyvyyttä.

Parhaimpina vuosina karpaloita voidaan poimia satoja kiloja hehtaaria kohden. Myöhäisestä satokaudesta johtuen suurin osa marjoista jää poimimatta. Onneksi karpaloita voi kerätä keskellä talvea lumen alta tai keväällä lumien sulaessa, eli säilyvyys ei ole syynä sadon heikkoon hyödyntämiseen. Pakkasen kovettama kasvualusta jopa helpottaa poimintaa, sillä jäätyneellä suolla on helpompi kulkea. Useampi jäätyminen ja sulaminen heikentävät jonkin verran ravintoarvoja, mutta vielä keväällä poimittu marja on erittäin makea.


Karpalo on yleisin marja venäläisissä vodkajuomissa. Sellaisenaan karpalomehu on terveellistä.

Karpaloa käytetään kuten muitakin marjoja. Se sopii hilloihin, soseisiin, keittoihin, survoksiin tai syötäväksi sellaisenaan. Sitä voidaan käyttää leivissä, leivonnaisissa, uuniruoissa sekä lisukkeissa. Syyskarpalot sisältävät erittäin paljon hyytelöitymistä edistävää pektiiniä, joten ne sopivat mainiosti marmeladeihin ja hyytelöihin. Keväällä poimittuja makeita karpaloita voi käyttää vaikkapa mehun tai vappusiman valmistamiseen. Karpalo on suosittu maku myös alkoholipitoisissa juomissa, kuten likööreissä, drinkeissä tai viineissä.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/luonnonmarjat/karpalo/

http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=163

http://lehti.luontoportti.fi/fi/lajiesittely/karpalo

http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/terveys/karpalon-happamuus-auttaa-ehkaisemaan-virtsatietulehdusta

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Kukkakaali

Kotimaisten syyskaalien kirjo on lokakuussa parhaimmillaan ja kaalivalikoimassa riittää valinnan varaa. 6. – 12.10. vietetty kaaliviikko oli erinomainen tapa nostaa näiden ekologisten, edullisten ja ravinteikkaiden kasvisten asemaa ruokakulttuurissamme. Syömme vuosittain reilut 5,5 kiloa kaaleja henkilöä kohden. Määrän vähyydestä huolimatta, kaksi kaalia pääsee Suomen kymmenen syödyimmän kasviksen joukkoon. Kukkakaali on keräkaalin jälkeen suosituin kaalilaji. Vuoden 2008 kasvistasen mukaan söimme sitä hieman yli 1,2 kiloa henkilöä kohden. Vaikka kukkakaali on Suomen toiseksi syödyin kaali, niin miksi syömme sitä ainoastaan kaksi kukintoa vuodessa?


Ajankohtaista kaaliviikkoa ei vietetty turhaan.

PARSAKAALIN PIKKUVELJEÄ VILJELTIIN EGYPTISSÄ

Kukkakaali (Brassica oleraceae L.) on tiettävästi kehittynyt parsakaalista. Kukkakaalia on viljelty Syyrian ja muinaisen Egyptin alueella tuhansia vuosia, mutta sen yksivuotisia tyyppejä ei silloin vielä tunnettu. Nopeammin kehittyvien yksivuotisten lajikkeiden epäillään olevan lähtöisin Kreikasta, josta ne ovat levitteen Italian kautta muualle Eurooppaan vasta 1500-luvulla. Nykyisin tätä kukkakaalityyppiä viljellään kaikkialla maailmassa, mutta suosituinta se on Euroopassa sekä Aasiassa.


Kukkakaalia viljellään kaikkialla maailmassa.

LAJIKKEIDEN KIRJO EI NÄY RUOKAKAUPASSA

Kukkakaalista puhuttaessa kukkakaalilla tarkoitetaan sen syötävää kukintoa, jossa lapakko on paisunut meheväksi. Kukkakaalit voidaan ryhmitellä yksi- ja kaksivuotisiin sen mukaan, kuinka pitkän kylmä- tai viileäjakson ne tarvitsevat muodostaakseen kukinnon. Yksivuotisilla kukinto kehittyy ilman selvää kylmäjaksoa.

Kaksivuotisia “talvikukkakaaleja” viljellään edelleen Keski-Euroopassa, mutta meidän oloissamme ne eivät selviä talven pakkasista. Euroopassa viljellään eniten meillekin tutuinta kukinnoltaan valkeita lajikkeita, vaikka kukkakaalista on olemassa niin vihreitä, kellertäviä ja syvänvioletteja lajikkeita.Tässä tekstissä keskitymme meidän oloissamme kasvaviin yksivuotisiin valkoisiin lajikkeisiin. Valkoiset lajikkeet ovat yleisimpiä myös ruokakaupassa tarjolla olevista lajikkeista.


Kukkakaalista runsaasti eri värisiä lajikkeita.

VILJELY VAATII YLEENSÄ ESIKASVATUKSEN

Kukkakaali menestyy parhaiten ravinnetilaltaan erinomaisessa maaperässä. Kasvualusta ei saa olla liian tiivistynyt ja se reagoi herkästi kalsiumin, boorin ja veden puutoksiin. Kukkakaalin viljely aloitetaan yleensä taimien esikasvatuksella, mutta nopeimmat lajikkeet ehtivät antamaan satoa suoraan avomaalle kylvettynäkin. Taimikasvatus tapahtuu parhaiten 12-20 asteen välillä ja se kestää noin 4-5 viikkoa. Kun taimeen on kasvanut 4 tai 5 kasvulehteä, niin se voidaan istuttaa avomaalle. Sopiva istutut tiheys on noin 20 tainta neliötä kohden lajikkeesta riippuen.

KASVU JA KEHITYS

Virittyäkseen kukintaan kukkakaali tarvitsee vernalisaation. Moniin muihin kylmävirityksen vaativiin lajikkeisiin nähden kukkakaalin tarvitsema lämpötila on korkea, koska parhaiten se tapahtuu +7-14 asteessa. Pääversoon alkaa muodostua päätekukka, josta tuntemamme kukkakaali muodostuu. Meidän olosuhteissa kasvatettavien lajikkeiden optimaalinen kasvulämpötila on +15-20 astetta. Jos vuorokauden keskilämpötila on korkeampi kuin 20 astetta, niin sen seurauksena saattaa ilmetä kasvuongelmia. Kukkakaalin kukinto on pakkasen arka, mutta sen lehdet kestävät hyvin kylmää ja suojaavat herkemmin jäätyvää kukintoa.

SADONKORJUU JA SÄILYTYS

Kukkakaali antaa satoa 50-80 vuorokautta istutuksen jälkeen. Jatkuvan sadon turvaamiseksi kannattaa suosia eri lajikkeita sekä tehdä useita eri istutuksia. Myöhäisimmät syyslajikkeet voidaan istuttaa vielä juhannuksen jälkeenkin. Kukinnot valmistuvat eriaikaisesti, joten sadonkorjuu on valikoivaa. Sadonkorjuu tulee aloittaa ennen kuin merkkejä kukinnon löystymisestä on havaittavissa. Kukkakaalit korjataan käsin ja nuorimmat kasvulehdet kannattaa jättää kukinnon suojaksi. Korjuukypsän kukkakaalin koko vaihtelee 200-300 grammasta aina kahteen kiloon saakka. Onnistuneen sadonkorjuuajan löytämiseski kannattaa selvittää lajikkeelle ominainen koko.

Kukkakaali säilyy parhaiten nollan asteen tuntumassa. Siksi se on helpointa nauttia mahdollisimman pian sadonkorjuun jälkeen, jolloin kukkakaali luonnollisesti maistuu myös parhaalta. Kukat nahistuvat herkästi, joten ne kannattaa suojata haihdunnalta. Optimioloissa kesälajikkeet säilyvät kuukauden verran, mutta myöhäisemmät talvilajikkeet säilyvät jopa 6-8 viikkoa. Kukkakaalin käsittelyssä tulee välttää painaumia, koska vaurioitunut pinta pilaantuu helpommin.

RAVINTEET VOI HYÖDYNTÄÄ USEALLA TAVALLA

Kukkakaali on erinomainen C-vitamiinin lähde. Siitä löytyy myös valkosipulista saatavaa tulehdusta hillitseviä allisiinia. Kukkakaalista saadaan foolihappoa, jonka tiedetään suojaavan sydän- ja verisuonisairauksilta. Se sisältää luustolle tärkeää K-vitamiinia, joka kestää hyvin niin käsittelyn kuin kuumentamisen.


Kukkakaaligratiini on mainio lisuke.

Kukkakaali taipuu ruoanvalmistuksessa moneksi. Helpoimmillaan sen voi tarjota raakana. Se sopii salaatteihin sekä dippitarjottimelle. Niukassa vedessä keitetty kukkakaali sopii sellaisenaan lisukkeeksi. Tarvittaessa sitä voi maustaa laadukkaalla suolalla, oliiviöljyllä tai voilla. Sitä voidaan lisätä keittoihin, patoihin, vuokaruokiin tai muhennoksiin. Sen voi tarjota myös gratinoituna tai vaikkapa vanukkaana.

P.S. Kukkakaali on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää etyleeniä tuottavien kasvisten läheisyydessä.

Lähteet ja lisälukemista:

http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2014/02/22/cauliflower-health-benefits.aspx

http://ruoka.fi/ruokajutut/vihannesopas/kukkakaali

http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kasvitieto/Syotavat_kasvit/Kaalit/kukkakaali_

http://www.hs.fi/ruoka/Kukkakaali+on+mainettaan+maukkaampi/a1406689473842

http://kuntoplus.fi/ravinto/ravinto-ja-terveys/kaalit-kukkakaali

http://en.wikipedia.org/wiki/Cauliflower

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Parsakaali

Kaaliviikon päätteksi on syytä esitellä yksi terveellisimmästä tunnetuista kasviksista. Tämä kasvis jakaa herkäksti mielipiteet, koska liian pitkään kestänyt keittäminen on tehokas keino hankkia sille uusia “vihamiehiä”. Parsakaali on yksi “pahoinpidellyimmistä” kasviksista ja se herättää meissä monessa puistatuksia. Vaikka kotimainen avomaan sesonki alkaa olla jo takana päin, niin kaaliviikon kunniaksi pureudumme tähän C-vitamiinipitoisimpaan kaaliin tavallista tarkemmin.


Parsakaalin kulutus koki kovan kolauksen 1990-luvun alussa.

PRESIDENTIN HYLKIMÄ KASVIS

Ravintopitoisen parsakaalin kulutus Yhdysvalloissa väheni 15 prosenttia Bush vanhemman presidenttikaudella. Vuonna 1990 hän totesi, ettei pidä parsakaalista ja nyt kun hän on Yhdysvaltain presidentti, hän ei enää koskaan aio syödä parsakaalia! Toteamuksen päätteeksi hän julisti parsakaalin pannaan Valkoisessa talossa sekä valtion virkamiehien lentokoneissa. Vallan vaihduttua Clintonin pariskunta keräsi poliittiset irtopisteet ja päästi paljon parjatun, mutta runsaasti vitamiineja, kivennäisiä ja antioksidantteja sisältävän sesonkiherkun takaisin Valkoiseen taloon.

EUROOPPALAINEN PALUUMUUTTAJA VALLOITTI ENSIN MUUN MAAILMAN

Parsakaali (Brassica oleracea L.) on lähtöisin Etelä-Italiasta. Nimestään huolimatta se ei ole sukua parsalle. Sitä on viljelty kauan paikallisesti, mutta muualla se on tullut tunnetuksi vasta 400-500 vuotta sitten. Valitettavasti sen viljelyshistoriasta ei ole jäänyt jälkipolville yksityiskohtaisia dokumentteja. Parsakaali levisi siirtolaisten mukana Yhdysvaltoihin, missä yksivuotinen Calabrese-lajike nousi suureen suosioon. Lajike tuli “paluumuuttajana” takaisin Eurooppaan 1980-luvulla, ja sen kaupallinen merkitys on kasvanut viime vuosikymmeninä merkittävästi. Parsakaalin arvostusta ovat lisänneet viimeaikaiset tutkimustulokset sen terveellisyydestä ja syöpää estävistä vaikutuksista.

YLEISTÄ KASVISTIETOUTTA

Parsakaali on yksi- tai kaksivuotinen. Kaksivuotiset tunnetaan paremmin talvibrokkolina, koska ne muodostavat kukinnon vasta kylmäjakson jälkeen. Parsakaali eroaa kukkakaalista kukinnon muuntumisasteen puolesta. Parsakaalin kukkalapakko paisuu vähemmän, nuput ovat selkeämmin erillään toisistaan, eikä varren pituuskasvu ole estynyt. Parsakaalista hyödynnetään ravinnoksi nuppuvaiheessa oleva pää- tai sivuverson kukinto sekä puutumaton kukintovarsi. Parsakaalin ensimmäinen kukinto muodostuu pääverson kärkeen. Kukinto on korjuukypsä, kun nuput ovat selkeästi eriytyneet toisistaan mutta yksikään nuppu ei ole vielä auennut. Nuppujen väri vaihtelee tumman vihreästä violettiin tai jopa punertavaan.


Parsakaalin nuppuja ei kannata kypsentää liikaa ravinteiden ja maun säilymiseksi.

KOSTEAN MAAPERÄN KASVI

Parhaiten parsakaali menestyy kosteassa ja hyvin syvämultaisessa maassa. Jos parsakaalista halutaan “jatkuvaa satoa”, niin se kannattaa viljellä erissä. Taimet voidaan esikasvattaa ruukuissa 3-4 viikon ikäisiksi n.15 asteen lämpötilassa, jonka jälkeen ne voidaan istuttaa avomaalle. Parsakaaliviljelmää vaivaavat samat taudit ja tuholaiset kuin keräkaalia tai kukkakaalia.

Suomessa suosituimpia viljelylajikkeita ovat parsakaalin yksivuotiset vihreäkukintoiset tyypit. Ne eroavat toisistaan lehdistön tuuheudessa, kasvuston korkeudessa, kukinnon koossa ja muodossa. Lisäksi niiden kehitysnopeus vaihtelee istutuksesta sadonkorjuuseen 50-90 vuorokauden välillä. Satovaiheen lähestyessä parsakaalia on syytä seurata tarkasti. Korjuukypsän parsakaalin voi tunnistaa esimerkiksi nuppineulan nupin kokoisista nupuista. Varsinkin kuumalla säällä nuput aukeavat nopeasti. Kukinnon mukaan kannattaa leikata versoa noin 15-25 senttimetrin mittainen pätkä.

MYÖS VARASTOINTI VAATII KOSTEUTTA

Sadonkorjuun jälkeen huoneenlämmössä säilytetty suojaamaton parsakaali menettää helposti vettä ja nuppujen sisältämä klorofylli hajoaa, mikä kellastuttaa nuput. Parsakaali on erityisen herkkä etyleenille, joten siltä suojaamiseksi ja veden haihtumisen estämiseksi ne kannattaa suojata muovilla. Paras säilytyslämpötila on nollan asteen tuntumassa, missä se säilyy syömäkelpoisena jopa 2-3 viikkoa.


Parsakaalista puuttuu muille kaalikasveille ominainen rikinkatku, joten se maistuu pienille lapsillekin.

HYVÄ KASVIKUNNAN PROTEIININLÄHDE, JOKA MAISTUU MYÖS LAPSILLE

Parsakaali sisältää runsaasti antioksidantteja, kivennäisaineita ja vitamiineja. Oikein valmistettuna se on yksi terveellisimpiä tunnettuja kasviksia. Se sisältää kaksi kertaa enemmän C-vitamiinia kuin appelsiini. Se on myös hyvä kasvikunnan proteiininlähde. Sadasta kilokalorista parsakaalia saadaan yli 13 grammaa proteiinia!

Parsakaalista puuttuu muille kaalikasveille ominainen rikinkatku, joten se maistuu pienille lapsillekin. Parsakaali maistuu parhaalta niukassa vedessä keitettynä tai höyrytettynä. Siitä voidaan hyödyntää myös puutumattomat varret. Ne kannattaa leikata suikaleiksi ja keittää nuppujen kanssa. Keittämisen jälkeen keitin vesi valutetaan pois, jolloin siihen ei liukene enää enempää ravinteita. Onnistuneen keittämisen jälkeen parsakaalissa pitää olla vielä hieman purutuntumaa. Ennen tarjoamista sen pinnalle voi ripotella suolaa, rosepippuria, voita tai oliiviöljyä maun korostamiseksi. Ravintolan lounaspöydässä pitkään seissyt pakasteparsakaali painii ihan eri sarjassa tämän sesonkiherkun kanssa.

Parsakaalille on omistettu omat nettisivut, mistä voit tutustua sen terveysvaikutuksiin tarkemmin.

P.S. Mitä voimakkaan ja tummemman värinen parsakaalin nuppu on, sitä enemmän se sisältää ravinteita kuten karoteenia.

Lähteet ja lisälukemista:

kasvikset.fi/WebRoot/1033640/Oletussivu.aspx?id=1047756

fi.wikipedia.org/wiki/Parsakaali

fineli.fi/food.php?foodid=324&lang=fi

kotiliesi.fi/ruoka/ruokaideat/parsakaali

biolan.fi/suomi/puutarhaharrastajat/puutarhatieto/kasvimaa/parsakaali/kasvuston-perustaminen

hs.fi/kotimaa/a1305549560999

kuntoplus.fi/ravinto/ravinto-ja-terveys/kaalit-parsakaali

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Lehtikaali

Lehtikaali on löytänyt tiensä ruokakauppoihin. Lehtikaali oli vuoden 2013 hittikasvis ja se on jatkanut suosionsa kasvattamista. Vielä muutama vuosi sitten, sitä oli vaikeaa löytää tavallisista ruokakaupoista. Vuoden 2008 kasvistaseessa lehtikaalia ei edes mainittu omana lajikkeena. Sen kulutus oli sisällytetty kategoriaan “muut kaalit”, joita nautimme vuodessa noin 200 grammaa henkilöä kohden. Lehtikaali on oiva esimerkki siitä miten kuluttajien kysyntä parantaa tarjontaa ja viljelijät ovat valmiita reagoimaan meidän tarpeisiin varsin nopealla aikataululla. Tänä syksynä olemme saaneet nauttia kotimaista lehtikaalia, jota löytyy jo melkein jokaisesta ruokakaupasta. Lehtikaali on yksi terveellisimmistä ja vanhimmista viljelykasveista, mutta miksi se on vaipunut välillä unholaan?


Lehtikaali oli vuoden 2013 hittikasvis.

ANTIIKIN AIKAINEN VILJELYKASVI LEVISI ROOMALAISTEN VALLOITUSTEN MUKANA

Lehtikaali on Länsi-Euroopassa luonnonvaraisena kasvavan kaalilajin (Brassica oleracea subsp. oleracea) muoto. Se on lähimpänä alkuperäistä villikaalia eikä se muodosta kerää, varsimukulaa, muhkeita kukintoja, tai pulleita lehtihankasilmuja vaan nimensä mukaan siitä syödään erillisenä kasvavat lehdet. Lehtikaalia on viljelty antiikin ajoista lähtien. Se mainitaan terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä jo vuonna 234 – 149 eea eläneen kirjailijan Marcus Pocius Cato vanhemman proosateoksessa. Rooman valtakunnan laajentumisen myötä myös lehtikaalin viljely levisi Euroopan keski- ja länsiosiin, jossa se on edelleen kaupallisesti merkittävä viljelykasvi.

LEHTIKAALI JÄI SATOISAMMAN VALKOKAALIN JALKOIHIN

Kotimaahamme lehtikaali on todennäköisesti kulkeutunut Englannista tai Saksasta esihistoriallisena aika viikinkien mukana. Toinen todennäköinen vaihtoehto ovat hansakauppiaat. Ruotsissa lehtikaali oli suosittua tavallisen väestön keskuudessa aina 1700-luvulle saakka. Kotimaastamme samanlaisia suosion merkkejä ei löydy. Lehtikaali joutui niin Ruotsissa, Suomessa ja muualla Euroopassa uuden ja satoisamman lajikkeen, valkokaalin syrjäyttämäksi.

Suomessa lehtikaalin kasvattaminen on tapahtunut lähinnä keittiöpuutarhoissa, kasvimailla ja palstaviljelijöiden toimesta. Ensimmäisen kerran lehtikaali mainitaan suomen kielen sanana Oulun Wiikko-sanomien artikkelissa vuonna 1853.

1800-luvun lopulla ilmestyneessä Suomen maanviljelyslehdessä todetaan kasvitarhojen silloisesta tilasta seuraavalla tavalla: ”Lehtikaalin viljelystä ainakin tätä nykyä harjoitetaan ani harvassa paikassa tietääksemme enimmiten Itä-Suomessa, mihin se lie Venäjältä tullut; lanttujen viljelys on yleisempi, mutta ei sekään niin tunnettu, kuin ansaitsisi olla. Itse nauristakin kylvetään monessa paikassa ainoastaan sen verran “että olisi lasten syödä”.

LAJIKKEITA JOKA LÄHTÖÖN

Lehtikaalista on olemassa useita eri lajikkeita, jotka ryhmitellään varren korkeuden sekä lehtien värien mukaan. Sitä on jalostettu myös koristekasviksi. Meille tutuin lehtikaali on tumman vihreä ja kähärälehtinen lajike, mutta punaiset sekä violetit lajikkeet ovat löytäneet tiensä tänä syksynä ruokakauppoihin.


Myös punalehtisiä lajikkeita on ilmestynyt tänä syksynä ruokakauppoihin.

Lehtikaali ei menesty karkeilla maalajeille, mutta muuten on maalajin suhteen vaatimaton. Se voidaan kylvää avomaalle jo toukokuussa. Jos sitä halutaan korjata jo nuorena taimena, niin ennen istutusta taimet kannattaa esikasvattaa 10-15 asteen lämpötilassa 3-4 viikkoa. Avomaalle taimien sopiva istutustiheys on noin 5-10 tainta neliömetriä kohden.

Lehtikaali kasvaa ensimmäisenä kesänä noin puolen metrin korkuiseksi. Kasvaessaan lehdet ovat pystyt, mutta kasvun päättyessä ne alkavat kaartua maata kohden. Lehtikaalilla esiintyy vähemmän tuholaisia ja tauteja kuin monella muulla kaalilla.

PARAS SATO SYNTYY PAKKASEN PUREMASTA

Tiheästi istutetuista taimista koko sato korjataan kerralla. Suureksi kasvatetuista taimista satoa voidaan riipiä lehdittäin aina talven tuloon saakka. Lehtikaali sietää vahingoittumatta jopa 15 asteen pakkasia, joten sadonkorjuu kannattaa tehdä vasta myöhään syksyllä. Lehtien makeus paranee kylmän vaikutuksesta, joten sadonkorjuu kannattaa aloittaa vasta ensimmäisten pakkasten jälkeen.

Hyväkuntoiset lehdet säilyvät sadonkorjuun jälkeen noin 3-4 viikkoa, mikäli säilytyslämpötila on nollan tuntumassa ja lehdet on suojattu veden haihtumiselta.

KOTIMAINEN KASVIS PÄRJÄÄ “SUPERFOODEILLE”

Yhdysvalloissa lehtikaalia on jo pidemmän aikaa mainostettu ”superfoodina” Tälle markkinointitermille löytyy runsaasti perusteita. Lehtikaali sisältää kaikista ravintokasveista eniten B2- vitamiinia, K -vitamiinia ja karotenoideja. Jos sitä vertaa meille kaikille tuttuun appelsiiniin, niin se sisältää melkein kolminkertaisen määrän C-vitamiinia. Toisin kuin appelsiinin, lehtikaalin viljely onnistuu meillä Suomessa. Siitä löytyy runsaasti myös meille tärkeitä hiven- ja kivennäisaineita kuten kaliumia ja fosforia. Lehtikaalin energiasisällöstä melkein 40 prosenttia tulee proteiinista. Tästä syystä se on kasvissyöjien suosiossa.

MAKUELÄMYS VAATII ESIKÄSITTELYÄ

Lehtikaalin käyttö ruoanvalmistuksessa eroaa hieman meille tutummasta keräkaalista. Ravinnoksi käytetään ainoastaan lehdet, joiden sitkeä lehtiruoti kannattaa poistaa tai ainakin ohentaa ennen valmistamista. Raakana lehtikaalin lehdet ovat kovia ja puisevia, joten ne kannattaa vähintään ryöpätä, marinoida öljypohjaisessa seoksessa tai paistaa pannulla. Tällä tavalla kasvisolujen seinämät pehmenevät ja kasvis on helpompi nauttia. Keitin veteen voi lisätä hieman ruokasoodaa, joka pehmentää lehdet ja säilyttää niiden kauniin värin.


Lehtikaalin voimakas maku on hyvä pari mausteisten liharuokien kanssa.

Viimeaikoina erityisen suosittu tapa nauttia lehtikaali on ollut valmistaa siitä sipsejä. Sitä voidaan käyttää myös keittoihin, patoihin, muhennoksiin sekä smoothieihin. Voimakkaan makuinen lehtikaali on erinomainen lisuke mausteisille liharuoille.

Yksinkertaisen ohjeen lehtikaalisipseille löydät täältä!

P.S. Lehtikaali on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä erittävien kasvisten lähellä.

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Ruusukaali

Kaaliviikko on kohta puolessa välissä, mutta ruusukaalin sesonki jatkuu vielä pitkälle loppuvuoteen. Jos tämä herkku ei ole vielä tuttu, niin siihen kannattaa tutustua! Monelle meistä ruusukaali ei valitettavasti herätä vahvaa mielikuvaa sesonkiherkusta. Ruusukaalin käyttö on Suomessa vähentynyt vain yhteen pieneen kerään henkilöä kohden vuodessa. Osasyynä tähän voi olla satokauden ulkopuolella maistettu kaali, vanhemmat voimakkaamman makuiset lajikkeet, pakasteversion heikompi maku tai lounasbuffetissa muhinut ylikypsä yksilö. Suosittelemme maistamaan tätäkin herkkua tuoreeltaan, jolloin sen maku on erinomainen.

RUUSUKAALI ON VERRATTEN NUORI VILJELYKASVI

Ruusukaali (Brassica oleraceae L.) tunnetaan myös brysselinkaalina. Viljelylajina se on suhteellisen nuori ja toisen nimensä mukaan se on lähtöisin Belgiasta. Sitä on tiettävästi jalostettu 1500-luvulta lähtien ja ensimmäiset viralliset todisteet viljelystä löytyvät 1700-luvulta. Nykyisin sitä viljellään Pohjois-Amerikassa ja Japanissa, mutta suurin suosio on edelleen Länsi-Euroopassa.


Ruusukaali on suosittua Länsi-Euroopassa.

LAJIKKEIDEN KIRJO EI NÄY RUOKAKAUPOISSA

Ruusukaalista on olemassa useita eri lajikkeita, jotka voidaan jaotella kerien muodon ja värin, varren korkeuden tai kasvukauden mitan mukaan. Meille tutuimmat lajikkeet ovat vihreälehtisiä pyöreäkeräisiä ruusukaaleja. Ruusukaalista on olemassa myös antosyaanin vuoksi hieman punertavia lajikkeita. Myöhäisten lajikkeiden sato ei välttämättä kerkeä meidän kasvuoloissamme kypsymään, joten kaiken muotoisia ja värisiä ruusukaaleja ei ole järkevää täällä viljellä.

KYLMÄÄ KESTÄVÄ KAALI VAATI PITKÄN KASVUAJAN

Kylmänkestävyyden puolesta, ruusukaali sopii kyllä kasvuoloihimme. Se on sopeutunut viileään ilmastoon ja se sietää lyhytaikaisesti jopa kymmenen asteen pakkasia. Parhaiten ruusukaali menestyy syvämultaisella savespitoisella maalla. Ruusukaali istutetaan mahdollisimman aikaisin, koska sen kasvuaika on pitkä. Tätä saattaa edeltää taimien esikasvatus, jotka voidaan istuttaa avomaalle 5-8 viikon kuluttua kylvöstä.


Ruusukaalista nautitaan ravintona hankasilmuihin muodostuneet pienet keräset.

Ruusukaali on kaksivuotinen ja yhden ruusukaaliyksilön varteen voi muodostua 30-70 pikku kerää. Vapaasti kasvava ruusukaali voi kasvaa jopa 1,5 metriä korkeaksi. Ruusukaalista nautitaan ravintona ainoastaan hankasilmuihin muodostuneet 2-5 cm halkaisijaltaan olevat pienet kerät. Kerästen muodostus alkaa tyvestä, joten varren eri osissa kasvavien kerien välille syntyy kokoeroa.

SADONKORJUU KANNATTAA TEHDÄ VASTA ENSIMMÄISTEN PAKKASTEN JÄLKEEN

Ruusukaali kannattaa latvoa noin kuukautta ennen sadonkorjuuta. Tällä toimenpiteellä voidaan aikaistaa sadon valmistusta, sekä yhdenmukaistaa kerien kokoa. Kerien ei kannata antaa kasvaa ylisuuriksi, koska silloin ne menettävät kiinteytensä.

Käsin korjattava sato kerätään 1-3 poimintakerralla. Satoa voidaan korjata aina joulukuulle saakka. Maun parantamiseksi sadonkorjuu kannattaa tehdä vasta ensimmäisten pakkasten jälkeen, sillä kylmyys edistää sokereiden muodostumista keräsissä. Tästä syystä johtuen ensimmäisten pakkasten jälkeen kerättyä satoa pidetään parhaimman makuisena.

Ruusukaali voidaan varastoida valmiiksi poimittuna, jolloin se säilyy hyvänä noin 6 viikkoa kun lämpötila on lähellä nollaa astetta. Varressa edelleen kiinni olevat kerät säilyvät sadonkorjuun jälkeen muutaman viikon pidempään.

KUITUPITOINEN KERÄ SOPII VOIMAKKAIDEN MAKUJEN KAVERIKSI

Ruusukaali on hyvä raudanlähde ja se sisältää enemmän kuitua kuin muut kaalit. Kuidut vaikuttavat myönteisesti mm. suolistosairauksien ehkäisyssä. Muiden kaalien tavoin ruusukaali sisältää runsaansti C-, K- ja A-vitamiineja sekä folaattia. Se sisältää myös flavonoideja, jotka toimivat elimistöä suojaavina antioksidantteina.

Ruusukaalia on perinteisesti käytetty voimakkaanmakuisten liharuokien, kuten lampaan, poron ja riistan lisäkkeenä. Se on edelleen suuressa suosiossa englantilaisessa ruokakulttuurissa. Ruusukaalin ominainen maku johtuu versokerien sisältämästä askorbiinihaposta. Nykyiset miedomman makuiset lajikkeet sopivat myös muiden ruokien kanssa nautittavaksi.


Ruusukaali sopii maukkaiden liharuokien lisukkeeksi.

Yksinkertaisimmillaan ruusukaalin valmistus tapahtuu poistamalla tarvittaessa ulommaiset huonoksi menneet lehdet ja kantaosan. Sen jälkeen kerät kypsennetään höyryttämällä tai keittämällä niukassa vedessä niin kauan, että väri muuttuu kirkkaan vihreäksi. Kypsymisajan yhdenmukaistamiseksi, suuret kerät kannattaa halkaista pienemmiksi. Ennen nauttimista kypsien kerien päälle voi sipaista voita ja ripotella hieman suolaa. Ruusukaali sopii myös keittoihin, vuokaruokiin ja patoihin. Lisukkeena tarjottavat kerät voi karamellisoida paistinpannulla tai paahtaa uunissa.

P.S. Ruusukaali on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä erittävien kasvisten vieressä. Parhaimmillaan maku säilyy viileässä +2-5 °C:n lämpötilassa säilytettäessä.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kauden_kasvis/Ruusukaali

http://www.fineli.fi/food.php?foodid=327&lang=fi

http://middag.fi/fi/content/74-parasta-juuri-nyt-ruusukaali

http://www.mtk.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedotteet_2013/lokakuu/fi_FI/ruusukaali_parhaimmillaan/

http://en.wikipedia.org/wiki/Brussels_sprout

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Kyssäkaali

Nautimme tätä juuresten tavoin käytettävä kaalia noin 200 grammaa vuodessa henkilöä kohden. Kyssäkaali eli kaalirapi on monelle, varsinkin nuoremmalle suomalaiselle tuntematon herkku. Kaaliviikon ansiosta saamme tällekin kummajaiselle erityisnäkyvyyttä! Tiedätkö kumpi sisältää enemmän C-vitamiinia: kyssäkaali vai appelsiini?

Kyssäkaali tunnetaan myös nimellä kaalirapi ja se lukeutuu kaalien sukuun, johon kuuluu noin 40 kaupallisesti tärkeää muunnosta, lajia ja alalajia. Toisin kuin useimmista muista kaaleista, kyssäkaalista hyödynnetään ravinnoksi mehevä varsimukula. Kyssäkaali on erityisen suosittua Saksassa, mutta se sopii mainiosti viljeltäväksi meidänkin kasvuoloihimme. Ennen kauppoihin ryntäämistä on syytä tutustua tähän nopeakasvuiseen, C-vitamiinipitoiseen kummajaiseen hieman tarkemmin.

HISTORIA HÄMÄRÄN PEITOSSA

Kyssäkaalin (Brassica oleracea var. gongylodes L.) historiasta on olemassa harmittavan vähän tietoa. On epäilty, että kyssäkaali olisi kehitetty varhaisina aikoina viljelyskäytössä olleesta mehevävartisesta kaalityypistä. Kuten muutkin kaalilajikkeet, oletettavasti myös kyssäkaali tai sen alkumuoto levisi muualle Eurooppaan roomalaisten valloitusretkien myötä. Ensimmäiset todisteet sen viljelystä löytyvät 1500-luvulta, jolloin se oli jo tunnettu Keski-Euroopassa. Suurin osa Euroopan viljelyksistä on keskittynyt Saksaan ja sen englannin kielinen nimi onkin “german turnip” eli vapaasti suomennettuna saksalainen nauris. Kyssäkaalin suomalainen nimi johtuu sen varren yläosaan muodostuvasta varsimukulasta, jota kutsutaan kyssäksi.


Kyssäkaalista on olemassa myös violettilajike. Sinertävien flavonoidien uskotaan parantavan muistia ja hidastavan vanhenemista.

NOPEAKASVUINEN KYSSÄKAALI TUOTTAA MUHKEAN SADON

Nopeakasvuinen kyssäkaali antaa hyvissä kasvuoloissa satoa jo 10-12 viikon kuluttua kylvöstä. Jos halutaan jatkuvaa satoa, kannattaa kasvattaa peräkkäisiä eriä ja eri lajikkeita. Kasvuaikansa puolesta kyssäkaali voidaan kylvää suoraan avomaalle meillä Suomessakin, mutta varmuuden vuoksi taimet kannattaa esikasvattaa ensin. Esikasvatuksen suositus lämpötila on 10-15 asteen välissä ja taimet kasvavat istutuskuntoisiksi reilussa kolmessa viikossa.

Kyssäkaali viihtyy multavassa savipitoisessa maassa. Sopiva istutustiheys on 10-15 tainta neliömetrille, mutta jos kasvatat isomukulaisia lajikkeita, niin määrä kannattaa tiputtaa alle kymmeneen taimeen neliötä kohden. Liian tiheä istutus aiheuttaa “mukulan venymistä” eli kunnon kyssää ei välttämättä muodostu. Kyssäkaalin riesana ovat samat tuholaiset ja taudit, kuin keräkaalilla.

Kyssäkaali on kaksivuotinen, mutta taimivaiheen jälkeen ensimmäisenä kasvukautena sen varren yläosaan muodostuu varsimukula, jota käytetään ravinnoksi. Sen vartta ja loppuosia on perinteisesti käytetty rehun valmistuksessa. Kyssäkaali kasvaa nopeasti ja optimaalisin lämpötila on 14-25 astetta. Viileämpi ilma hidastaa hieman kasvua, mutta satoa saadaan siitäkin huolimatta tyydyttävästi. Yksi mukula painaa lajikkeesta riippuen 100 grammasta jopa kahdeksaan kiloon!

Kyssäkaalin lajikkeet erottuvat toisistaan kukintataipumuksien, kasvuajan ja rehevyyden puolesta. Meille kuluttajille eri lajikkeet näkyvät väreinä ja muotoina. Nykyisten lajikkeiden mukulat eivät muutu puiseviksi, vaikka kasvaisivatkin suuriksi. Mukulan muoto voi olla pitkulainen, pyöreä tai litteä ja pintakuoren väri vaihtelee vaalean, vihreän, syvänvihreän ja sinipunaisen välillä.

Useimmilla lajikkeilla haluttu mukulan läpimitta on 6-8 cm, mutta pienempiäkin mukuloita pidetään laadultaan erinomaisena. Jos mukula kasvaa “ylisuureksi” niin se saattaa muuttua puisevaksi ja menettää mehevyytensä.

Sadonkorjuu tapahtuu käsin leikkaamalla varsi poikki mukulan alta. Sopiva varastointilämpötila on nollan asteen tuntumassa. Lehtineen varastoitu kyssäkaali säilyy hyvänä noin 2-3 viikkoa, mutta kookkaat mukulat, joiden lehdet on poistettu haihdunnan estämiseksi saattavat säilyä jopa 3-4 kuukautta!


Kyssäkaalin lehtien poistaminen parantaa merkittävästi säilyvyyttä.

RAVINTEIKASTA KAALIA KÄYTETÄÄN JUURESTEN TAVOIN

Kyssäkaali sisältää muiden kaalien tavoin runsaasti C-vitamiinia ja jo 100 grammasta kasvista saadaan 80% päivittäisestä saantisuosituksesta. Siitä löytyy kalsiumia, kaliumia ja muita hivenaineita. Värikäs kuori sisältää karotenoideja, jotka ovat terveelle elimistölle välttämättömiä rasvaliukoisia antioksidantteja.

Kyssäkaalia voi nauttia sellaisenaan tai raakaraasteena. Yleensä sitä käytetään nauriin tai lantun tavoin. Siitä saadaan myös hyvä lisuke vaikkapa juustotarjottimelle. Sitä voidaan keittää ja tarjoilla lämpimien ruokien lisukkeena. Se sopii juuresten tapaan keittoihin, patoihin, gratiineihin ja muhennoksiin. Siitä voidaan paistaa vaikka lettuja jälkiruoaksi: http://www.projectmama.info/2009/07/kyssakaalia-poytaan.html

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!