Varhaiskaali

Varhaiskaali on kerä- eli valkokaalia (Brassica oleracea var. capitata), mutta varhaiskaaliksi viljelijät valitsevat aivan oman, eri lajikkeensa kuin esim. syys- tai talvikaaliin. Varhaiskaalin tulee kasvaa nopeasti. Sen maun tulee olla makea ja rakenteen kevyen rapea. ’Jetma’ on esimerkki tällä hetkellä Suomessa yleisesti käytetystä varhaiskaalilajikkeesta.

Varhaiskaalit kylvetään maaliskuun alussa kasvihuoneisiin. Taimia päästään istuttamaan säiden mukaan huhtikuun loppupuoliskolla juurtumaan avomaalle harsojen alle. Kuluttaja saa kotimaista varhaiskaalia kesäkuun alkupuoliskolta aina heinäkuun alkuviikkoihin saakka. Tätä ennen Suomeen tuodaan varhaiskaalia Unkarista huhtikuusta alkaen.

Kasvu pari kuukautta, kausi noin kuukauden

Varhaiskaalin kasvu kestää kahdeksasta yhdeksään viikkoa eli noin kaksi kuukautta, jonka jälkeen se on korjattava ajallaan pois maasta. Liian isoina kaalit halkeavat. Varhaiskaalin viljelyalueita Suomessa ovat Etelä-Savo, lähinnä Sulkava, Juva ja Joroinen sekä Lounais-Suomessa Laitilan ja Euran seudut, Uudellamaalla Vihdin seutu.

Kotimaisen varhaiskaalin kausi on varsin lyhyt, vain noin kuukauden mittainen. Sen jälkeen voidaan puhua kesä-, syys- ja talvikaaleista. Varastoimatonta, raikasta kesäkaalia toki saadaan syksyyn saakka. Varhaiskaalit toimitetaan kauppoihin mieluiten laatikkoihin pakattuina, ei enää nykyään muovisäkeissä. Näin laatu pysyy hyvänä.

Rapeaa, maukasta ja mehukasta

Kotimaiseen varhaiskaaliin on syytä suhtautua kunnioituksella, sillä niin ainutlaatuista se on. Koko varhaiskaalisato kasvatetaan täysin harsojen alla, ja näin ollen sato on mahdollisimman puhdasta. Kasvatuksen aikana ei käytetä mitään kasvinsuojeluaineita, eivätkä eläimetkään pääse varhaiskaalien kimppuun. Rikkaruohot kitketään käsin.

Kaikki kaalit, niin myös varhaiskaali, ovat herkkiä etyleenille. Etyleeniä tuottavat esimerkiksi omenat, tomaatit, aprikoosit, luumut, persikat ja banaanit. Kaalit tulee pitää kellastumisen ja pilaantumisen estämiseksi erillään näistä tuotteista.

Laadukas varhaiskaali on rapeaa ja kokoonsa nähden kevyttä, maultaan makeaa ja mehukasta. Maku on miedompi kuin talvikaalilla, koska kasvuaika on paljon lyhyempi kuin varastoitavilla kaaleilla.

Hyvä ravintoarvo

Kuten kaalikasvien yleensäkin, myös varhaiskaalin ravintoarvo on hyvä ja monipuolinen. Kaalista kertyy vain vähän kilokaloreita, mutta sitäkin enemmän esimerkiksi kaliumia, kalsiumia ja magnesiumia, C- ja K-vitamiinia, karotenoideja, folaattia ja muita B-ryhmän vitamiineja sekä kuitua.

Varhaiskaali on loistava salaattiaines ja hyvä rouskutettavaa ihan sellaisenaan. Jos kaalin käyttö on tähän saakka jäänyt omassa keittiössä vähäiseksi, voi tutustumisen nyt aloittaa varhaiskaalista, joka rapsahtaa raikkaana ja maistuu makealta.

Pilko rouskuvaa kesäkaalia salaatiksi. Sitä ei tarvitse raastaa tai höylätä, vaan mieluiten leikata krouveiksi paloiksi terävällä veitsellä. Varhaiskaalisalaatti sopii kääräistäväksi pehmeiden tortillojen sisään tai raikastamaan burgereita.

Kokeile grillattuna tai paahda uunissa

Varhaiskaali on erinomaista grillattuna tai uunissa paahdettuna. Leikkaa kaali lohkoiksi, sipaise pintaan öljyä ja grillaa ulkogrillissä tai kuumassa uunissa niin, että pinta saa houkuttavan, rapean rusketuksen.

Voit myös pikapaistaa kaalin suikaleina tai lohkoina vokki- tai muurinpohjapannulla. Oikeastaan pelkkä kuumentaminen esimerkiksi vokkipannussa riittää. Erilaisiin keittoihin minestronesta borssiin kaali sopii loistavasti. Kesäisen kasviskaalikeiton voit maustaa pehmeällä vuohenjuustolla. Muista, että varhaiskaali kypsyy nopeasti.

Varhaiskaalipata on ehdoton kesäherkku. Se valmistuu mukavimmin niin, että kuullotat kattilassa öljytilkassa täysjyväriisi-ohraseosta yhdessä sipulisilpun kanssa, lisäät vähän kasvislientä, paljon paloiteltua varhaiskaalia ja porkkanaa. Tomaattilohkotkin sopivat mukaan. Anna padan kypsyä parikymmentä minuuttia ja paista joukkoon vielä krakovan- tai esimerkiksi mausteista raakamakkaraa paloiteltuna. Lisää makkarat pataan yhdessä tuoreyrttien kanssa.

Maitokaali on lähes unohduksiin jäänyt kesäruoka, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Kaalilaatikko puolestaan kypsyy kesäkaalista valmistettuna tavallista nopeammin, ja moni kehuu sen makua. Kaalikeitto kaalinviljelijän tapaan keitellään varhaiskaalista ja sianlihasta. Mukaan voi kypsentää porkkanaa ja sipulia.

Varhaiskaalin maustamiseen sopivat tuoreyrtit ja sitruksiset tai muutoin happamat ainekset. Aasialainenkin maustamistapa sopii, mutta varhaiskaali on toisaalta herkänmakuinen, joten ”keep it simple” eli maltti on valttia maustamisessa.

Kokeillut Rouva Kasviksen ohjeet

Paahdetut kaalinlohkot ovat niin helppoa ja hyvää ruokaa, että niitä on ehdottomasti ihan jokaisen syytä kokeilla. Ihastuminen on taattua. Grillaa öljyllä ja halutessasi hunajalla sipaistut kaalinlohkot ulkogrillissä tai kuumassa uunissa lisäkkeeksi, joka sopii niin liha-, kala- kuin kasvisateriallekin. Linkistä avautuu tarkka ohje, ja mukana saat myös loistavan speltti-sieniohjeen. Se valmistuu aidon italialaisen risoton tapaan, mutta nyt risottoriisin tilalle valitaan maukasta, kotimaista spelttihelmijyvää!

Varhaiskaali-coleslaw on klassikkojen klassikko, kun puhutaan Suomen suveen sopivista ruoista. Poimi linkin takaa ohje, joka on kokeiltu valmiiksi ennen kotimaan varhaiskaalisesonkia. Vaihda unkarilaisen kaalin tilalle nyt kotimainen varhaiskaali tai kaksikin. Kastike on täyteläistä, mutta se ei ole pelkkää majoneesia vaan puoliksi majoneesia ja puoliksi jogurttia, jolloin lopputulos on miellyttävä, maultaan raikkaan hapokas. Tämä coleslaw sopii mille vain aterialle ja myös täytteeksi erilaisten rullien ja hampurilaisten sisään.

Varhaiskaalipata saa aivan uuden sävyn, kun valitset jauhelihan tilalle uutta suomalaiskeksintöä nyhtökauraa! Maista ja vakuutu, miten hyvää ja helppoa kokkaus voi olla. Säilyketomaattien tilalle voit valita tuoreita tomaatteja. Jos nyhtökauraa ei kaupasta löydy, käytä kananpojan tai kalkkunan jauhelihaa.

Teksti, kuva ja ruokaohjeet: Pirjo Toikkanen

Olen ruokatoimittaja, kotitalousopettaja sekä ruokablogisti, joka tykkää valmistaa kasvispainotteista ruokaa sesonkien mukaan. Lisää reseptejä ja vinkkejä löydät blogistani.

Retiisi

Makeankirpeä, pirteä retiisi (Raphanus sativus) rouskuu suussa. Useimmiten sen maussa on potkua, jonka voimakkuus vaihtelee lajikkeen ja yksilönkin mukaan. Tuttu valkomaltoinen, punakuorinen retiisi maistuu miedosti pippuriselta. Rakenne on hyvin rapea. Retiisin kirpeys tulee sinappiöljystä.

Tavallisin retiisi on suunnilleen kirsikan kokoinen ja pyöreä. Retiisi voi olla myös kookkaampi ja pitkulainen. Kuoren väri on yleensä raikkaan punainen, joskus valkoinenkin. Pitkiä, valkoisia retiisejä kutsutaan jääpuikkoretiiseiksi. On myös puna-valkoisia retiisejä, joissa pinnan väri näyttää kuin liukuvärjätyltä. Mustiakin retiisejä on olemassa.

Käytä retiisit mahdollisimman tuoreina

Retiisit eivät kestä pitkää säilytystä. Ne kannattaa paloitella vasta juuri ennen käyttöä, koska ne nahistuvat helposti. Tavallisesti retiisit syödään kypsentämättä, esimerkiksi salaateissa. Nopeasti paistettuinakin tai uunissa paahdettuina niitä kannattaa kokeilla. Silloin tulee esiin retiisien lempeä, pehmeämmän makuinen puoli.

Huuhtaise retiisit, poista juuri ja isoimmat ja huonokuntoiset naatit. Loppu osa on syötävää sellaisenaan, kuorineen.  Myös hyväkuntoisia, pieniä naatteja voi käyttää ruokiin. Koristeellisuudenkin takia retiiseihin kannattaa jättää muutamia hyväkuntoisia lehtiä, jos haluaa lisätä retiiseillä tarjoiluvatien näyttävyyttä.

Säilytä jääkaapissa

Retiisi säilytetään jääkaappilämpötilassa +2 – +5 asteessa. Nippuretiisit säilyvät naatteineen kylmässä varastoituina korkeintaan viikon. Kun upottaa retiisit poistamatta naatteja jääkylmään veteen, niiden joskus hieman väsähtänyt olemus piristyy huomattavasti. Jos haluaa maksimoida retiisien rapeuden, niitä kannattaa pitää jäävedessä jopa muutaman tunnin ajan.

Haihdunnalta suojaava pakkaus ja naattien poistaminen lisäävät säilyvyyttä. Säilyvyyttä pidentää, jos katkaisee naatit pois, koska naattien kautta kosteus haihtuu tehokkaimmin kuten yleensä juureksilla.

Pirteä lisä salaatteihin ja voileiville

Retiisi on raikasta, myös iloisen näköistä kesäpurtavaa salaateissa, voileivillä, kylmissä kastikkeissa, tahnoissa, voileipäkakuissa, juustotarjottimella ja dippivihanneksena. Retiisiä kannattaa kokeilla myös pataruokiin ja keittoihin ja uunissa tai grillissä paahdettuna. Retiisin hyviä makupareja ovat myös vihreä parsa, tuore tai pakastettu herne ja kevätsipuli.

Retiisi raikastaa ja tuo potkua perunalle. Kokeile ruisvoileipää, jolle ladot limittäin retiisi- ja varhaisperunaviipaleita. Päälle ripaus ruohosipulia, ja herkku on valmis! Retiisi on mainio kasvis kastettavaksi joko dippikastikkeeseen tai maustesuolaan. Maustesuolan voi tehdä jauhamalla huhmareessa karkeaa suolaa ja vaikkapa rosmariinia tai kuusenkerkkiä.

Retiisin sisältämistä vitamiineista kannattaa mainita B-ryhmän vitamiini folaatti ja C-vitamiini. Vitamiineja on eniten kuoressa. Kivennäisaineista retiisi sisältää melkoisesti kaliumia, sinkkiä ja magnesiumia. Kuitua retiisissä on hyvin, ja kaloreita vain vähän.

Kotipuutarhurin retiisit

Kotipuutarhassa retiisiä on hyvä kylvää vähän kerrallaan muutamien viikkojen välein. Näin meheviä ja rapsakoita retiisejä saa ruokapöytään tasaiseen tahtiin. Retiisi vaatii koko ajan kostean maan, joten retiisinviljelijän täytyy varautua jatkuvaan kastelemiseen.

Retiisit kasvavat lähes millaisessa maassa tahansa, ja sato valmistuu jopa muutaman viikon kuluttua kylvöstä. Säännöllinen, runsas kastelu takaa hyvänmakuiset retiisit. Kuivassa kasvanut retiisi maistuu liian tuliselta. Pienet retiisit maistuvat yleensä paremmilta kuin liian isoiksi paisuneet. Kevätkesän viileä ja kostea sää on retiisille hyväksi.

Keskikesän helteillä kuivuudessa kasvaneita, kukkivia retiisejä ei kannata syödä. Silloin retisit ovat puisevia ja kitkeriä. Puutarhurit suosittelevat, että silloin kannattaa odottaa kukkien kehittymistä siemenpaloiksi, jotka kuulemma ovat maukkaita ja mureita.

Keväällä ja alkukesästä parasta

Nopeakasvuinen retiisi antaa kesän ensimmäistä satoa yhdessä lehtisalaattien kanssa. Uusia satoja saadaan toukokuun lopulta aina lokakuulle saakka. Parhaimmillaan retiisi on keväällä ja alkukesästä, jolloin ei ole liian kuumaa. Kuumuus kasvupaikalla ja toisaalta liian pitkä säilytys vaikuttavat retiisin maltoon tehden siitä hohkaisen.

Ei uskoisi, että retiisi on yksi kaikkein vanhimmista viljelykasveista. Se juontaa juurensa Kiinasta, jossa sitä on viljelty tuhansien vuosien ajan. Eurooppaan retiisi saatiin 1500-luvulla. Retiisi kuuluu ristikukkaiskasveihin kuten kaalit, nauriit ja lantutkin. Se on läheistä sukua peltoretikalle, mahdollisesti kehittynytkin siitä.

Retiisilajikkeista yksi miedoimmista on hollantilainen Red Head. Cherry Belle ja puna-valkea French Breakfast ovat suosittuja. China Rose -lajikkeessa tunnistaa sinappisuutta, ja se on retikkalajike. Valkoisista retiiseistä voi mainita maukkaan Istap-lajikkeen.

Retikka ja daikon

Retikka on retiisin ”isoveli”, kookkaampi ja hieman kirpeämmän makuinen, huomattavasti vanhempi kasvis kuin retiisi. Retiisin arvellaan kehittyneen retikasta. Retikan kuori on paksumpi kuin retiisin. Myös retikoita on punaisia, valkoisia ja mustia. Jos sattuu retikkaa saamaan, sitä voi raastaa, käyttää dippivihanneksena ja vokkiruoissa. Retikoita ei nykyään juurikaan viljellä, koska maku ja rakenne ovat kuitenkin retiisiä karkeampia ja retikat ovat melko hidaskasvuisia retiisiin verrattuna.

Retikoiden aasialainen versio daikon on ollut jonkin verran esillä, koska siitä näkee mainintoja aasialaisissa ruokaohjeissa. Daikonit ovat porkkanamuotoisia, usein vaaleakuorisia ja isompia kuin retiisit. Daikonit maistuvat miedommilta kuin retiisit, hieman jopa makeilta, mutta ovat kuitenkin jonkin verran kirpeitä nekin. Rakenne on rouskuva ja mehukas. Lähes kaikki maailman daikonit kasvatetaan ja käytetään Japanissa, usein säilykkeinä.

Uusia, kokeiltuja ruokaohjeita

Retiisi-kevätsipuli-perunasalaatti hurmaa maullaan. Varhaisperunat ovat mitä mainioin pari retiiseille. Tähän perunasalaattiin ei lisätäkään majoneesia vaan raikasta ja maukasta viinietikka-öljykastiketta. Maustekurkut ja kaprikset terävöittävät salaatin. Tämä salaatti sopii yhtä hyvin kala-aterialle kuin grillatun lihankin pariksi. Se maistuu ja koukuttaa ihan vaikka sellaisenaan tai voit nauttia salaatista esimerkiksi grillattujen munakoiso- tai kesäkurpitsaviipaleiden kanssa.

Kauden paras kasvisvoileipäkakku saa retiisejä sekä täytteeseen että koristeeksi. Retiisi piristää tätä voileipäkakkua sekä pirteällä ulkonäöllään että makeankirpeällä maullaan. Tätä voileipäkakkua kannattaa tarjota vaikka missä kesäisessä juhlassa ja kahvipöydässä. Tästä ei kasvisvoileipäkakku parane!

Nyt on lisäksi tarjolla jotain aivan uutta retiisirintamalle! Paahdetut retiisit ja jogurttikastike ovat nappivalinta tapasruoaksi oluen kanssa. Jos grillaat niiden seuraan halloumia tai muuta juustoa, salaatinlohkoja, kevätsipulia ja vaikka puolitettuja nektariineja, saat ihanan lämpimän salaatin.

Teksti, ohjeet ja kuva: Pirjo Toikkanen

Olen ruokatoimittaja, kotitalousopettaja sekä ruokablogisti, joka tykkää valmistaa kasvispainotteista ruokaa sesonkien mukaan. Lisää reseptejä ja vinkkejä löydät blogistani.

Raparperi

Raparperi (Rheum x hybridum) kuuluu kevään ensiherkkuihin, joita avomaalta voi poimia. Kurttulehdet puskevat maasta terhakoina heti toukokuussa. Jo sormenpaksuisia varsia voi hiukan kiertäen irrottaa tyvestä, leikata lehdet pois maatumaan ja valmistaa lehtiruodeista erilaisia herkkuruokia. Parhaimmillaan sato on heti keväällä, kun lehtiruodit ovat mehukkaita ja hapokkaita.

Raparperi on monivuotinen tatarkasvi, josta käytetään syötäväksi lehtiruodit. Se on hyvin talvenkestävä, joten raparperia kasvatetaan napapiirillä saakka. Raparperin mehukkaat varret ovat aliarvostettuja hienostuneeseen makuunsa verrattuina.

Raparperin lehtiruodit sisältävät omena-, oksaali-, sitruuna- ja hiukan etikkahappoa. Haitallisena pidettyä oksaalihappoa on suunnilleen saman kerran kuin pinaatissa. Hapoista ja aromiaineista raparperi saa hedelmäisen makunsa.

Alkujaan raparperia on käytetty lääkekasvina, Kiinassa jo 5000 vuotta sitten. Raparperin alkukoti on Aasian itäisimmissä osissa. Nykyään raparperia viljellään laajalti lauhkeassa vyöhykkeessä. Sen viljely yleistyi ensin Ranskassa, Belgiassa ja Hollannissa. Vihanneskasvina raparperi on hyvin nuori. Ilmeisesti se otettiin ruokakäyttöön vasta 1700-luvun puolivälissä.

Kuluttaja toivoo nyt punaisia lajikkeita

Suomeen raparperi tuli syötävänä kasviksena ensin herrasväen puutarhoihin 1800-luvun lopussa. Rohdoskasvina se tunnettiin jo aiemmin. Vasta 1900-luvun alussa se yleistyi tavallisen kansan tietoisuuteen niin, että raparperia on löytynyt joka töllin puutarhakasvina kautta koko Suomen. Arvostus vaikuttaa olevan nousussa. Nykyään Suomessa kasvaa kymmeniä raparperilajikkeita.

Luonnonvarakeskus (Luke) etsintäkuulutti v 2015 vanhoja, 1940-luvulla ja sitä ennen istutettuja suomalaisia raparperilajeja. Se sai vastauksia peräti 750, jolla Luke kasvattaa kansallista raparperikokoelmaa osana kansallista geenivaraohjelmaa. Kiinnostavimpina pidetään täysin puna- tai valkoruotisia. Punaruotiset raparperit antavat hieman vähemmän satoa, ja niiden maku on miedompi kuin vihreiden.

Olisi suotavaa saada kaikkien ulottuville erilaisia raparperilajikkeita. Nyt hallitseva lajike on vihreäruotinen Victoria. Uusi vähähappoinen lajike on Ruotsissa kehitetty Barbro. Muita lajikkeita ovat esimerkiksi Elmblitz, Elmsfeuer ja Mangold rainbow. Lehtiruotien punaisuus johtuu antosyaanista, jota voi olla vain pintakerroksessa tai kauttaaltaan ruodissa. Canada Red on esimerkki punaruotisesta raparperista. Myös oksalaatti- ja omenahappopitoisuudessa on suuria lajike-eroja.

Raparperista saa kaliumia

Raparperi on hyvä kaliumin lähde. Se sisältää melko paljon myös kalsiumia. Raparperin sisältämä oksaalihappo tosin sitoo kalsiumia. Kun syö raparperia, on hyvä nauttia samalla maitoa tai jotain maitovalmistetta kalsiumin saannin takia. Mikä paremmin raparperipiirakan tai raparperikiisselin kanssa sopisikaan kuin maito, jäätelö tai vaniljakastike.

Kaikille raparperi ei sovi. Oksaalihappo voi pahentaa kihtipotilaan tai niveltulehdusta potevan vaivoja. Raparperin lehtiä ei pidä syödä, koska ne ovat myrkyllisiä.

Maistuvaa makeana

Pullapohjainen raparperipiirakka on toisen suosikki toisen vannoessa muropohjaisen raparperitortun nimiin. Jälkiruokana raparperikiisseli on ehdoton suosikki. Myös vatkattu raparperipuuro eli vispipuuro kannattaa muistaa ja kokeilla. Koska raparperisatoa saadaan pitkin kesää, kiisseliin voi myöhemmin hyvin yhdistää mansikoita. Raparperikiisselin makuun käy hyvin ruisleipäkin.

Upeanväriset raparperisima ja raparperimehu ovat kesän parhaita jano- ja saunajuomia. Raparperisimaa voi tarjota kesäisten juhlien alkujuomana. Raparperin maku korostuu inkivääristä, kanelista tai tähtianiksesta. Raparperimehu täydentyy mansikoista ja mintunlehdistä.

Jälkiruokakastikkeen tavoin voi nauttia raparperihilloketta. Raparperihilloke sopii vaniljajäätelön, lettujen ja vohveleiden kanssa suomalaisen suveen kahvipöytään, jälkiruokasi tai muuten vain välipalaksi.

Käytä myös vihanneksen tavoin

Raparperista voi valmistaa pääruoan ja erityisesti grilliruokien lisäkkeen chutneyn tapaan. Mausteeksi sopivat inkivääri ja chili. Raparperin hapokkuuden voi hyödyntää kalaruokien valmistuksessa. Raparperi kypsyttää graavattavaa tai cevichen tapaan tarjottavaa kalaa aivan kuten sitruuna.

Helppoa säilöntää

Helpoin tapa säilöä raparperin varsia, on pakastaa ne. Leikkaa kevyesti kuoritut raparperinvarret sentin-parin viipaleiksi ja pakasta kevyesti sokeroituina pusseihin. Muotoile pussit litteiksi, jotta pakastuminen tapahtuu mahdollisimman nopeasti.

Raparperihillo ja -hilloke ovat hyviä joko pelkästään raparperista valmistettuina tai mansikoihin yhdistettyinä. Höyrymehuun voi raparperin kumppaniksi lisätä vaikka mansikoita tai omenaa. Pelkästään raparperista tehty mehu on hyvin kauniin väristä ja raikasta.

Säilytä kylmässä

Raparperinvarret tulee säilyttää +2–+5 asteessa mieluiten rei’itetyssä muovipussissa, ja käyttää alle viikon sisällä. Hyvät raparperin lehtiruodit ovat tuoreita, kiinteitä, meheviä ja hienosyisiä. Väri vaihtelee vihreästä punaiseen. Liian suuriksi kasvaneet varret ovat helposti puisevia ja säikeisiä. Sellaiset kannattaa niittää pois. Juurakosta versoo uusia varsia loppukesäksikin.

Raparperin lehdet vain koristekäyttöön

Raparperin lehtilavoissa on runsaasti antrakinonia ja liukoista oksaalihappoa, joten ne eivät sovi ihmisten eivätkä eläinten ravinnoksi. Jos raparperinlehtiä käyttää pöydän kattamisessa, ne sopivat maljakkoon tai katealustaksi. Suoraan kosketukseen ruoan kanssa eli lautasena niitä ei pidä käyttää.

Kokeiltuja ruokaohjeita raparperista

Kokeile ja hämmästy! Raparperiakin voi graavisuolata. Sokeri-suolaseos pehmentää paperinohuet raparperiviipaleet niin, että niitä voi nauttia raikkaana lisänä vaikkapa graavisuolatun siian kanssa. Graavattuna raparperi ei maistu lainkaan liian happamalta.

Raparperia ei kannata rajata pelkästään makeaan leivontaan ja jälkiruokiin. Se sopii mitä parhaiten chutneyn pohjaksi. Voit käyttää puolet raparperia ja puolet kirsikkatomaatteja, jolloin saat oivallisen chutneyn terästämään kesän grilliruokia. Mausteeksi voit poimia muutaman siankärsämönlehden antamaan pippurisuutta.

Moni leipoo raparperista pulla- tai murotaikinaan piirakkaa, mutta kannattaa kokeilla myös paistosta ilman taikinapohjaa! Se on herkkua, kun maustaa raparperin tuoreella inkiväärillä ja ripauttaa rapeudeksi mukaan pähkinöitä tai manteleita. Valele kuuman paistoksen päälle kylmää vaniljakastiketta tai jäätelöä.

Teksti, ohjeet ja kuvat: Pirjo Toikkanen

Olen ruokatoimittaja, kotitalousopettaja sekä ruokablogisti, joka tykkää valmistaa kasvispainotteista ruokaa sesonkien mukaan. Lisää reseptejä ja vinkkejä löydät blogistani.

Satokauden vesimeloniceviche voikukan lehdillä

Tämänvuotinen keli tarjoili Äideille parastaan ja samaan pyrimme myös keittiössä. Pihatöiden lomassa valmistimme satokauden raaka-aineista vege-cevichen, jonka oman pihan nuoret voikukan lehdet kruunasivat. Tämä resepti yllätti meidät täydellisellä makukombollaan, ja uskomme siitä muodostuvan yksi keittiömme suosikkiresepti.

Tarjoa raikas vesimeloniceviche aurinkoisena kevätpäivänä. Reseptistä muokkaat loistavan snackin picnicille tai alkupalan hienompaankin juhlaan.

VINKKI: Jos et löydä voikukan lehtiä, voit korvata ne tuoreella korianterilla.

web_vegecheviche2

Satokauden vesimeloniceviche

Ohje 4:lle hengelle

¼ vesimeloni
10 retiisiä
1 dl cashew-pähkinöitä
1 vihreä chili
¼ punasipuli
½ sitruunan mehu
1 rkl oliiviöljyä
pippuria & suolaa myllystä
kourallinen voikukan lehtiä

Liota cashew-pähkinöitä vedessä vähintään puoli tuntia ja murenna.
Kuutioi vesimeloni ja retiisi.
Pilko pieneksi vihreä chili ja punasipuli.
Sekoita pilkotut raaka-aineet kulhossa.
Lisää sitruunamehu ja oliiviöljy.
Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla.
Anna maustua noin puoli tuntia.
Lisää pilkottuja tuoreita voikukan lehtiä tai korianteria.

Sekoita ainekset ja nauti nachojen tai leivän kanssa.

*

Hyvän vegesafkan ystävä, markkinoinnin ja viestinnän tehosekoitin ja ruoka-alan yleismauste. Lautasella yleensä satokauden herkkuja pienellä twistillä ja tofua jossa on makua.

Tavoitteena on laadukkaan kasvisruoan ja satokausiajattelun edistäminen – rennolla otteella ja herkullisesti! Kaikki reseptit, kuvat ja kirjoitusvirheet ovat omia.

Sesonkikasviskakku

Tässä ”voileipäkakussa” ei ole lainkaan viljaa tai maitoa. Sesongin kasviksia kakusta löytyy sen sijaan vaikka kuinka. Täytteen joukkoon voi halutessaan lisätä tonnikalaa ja/tai katkarapuja, jolloin kakusta saa vieläkin täyttävämmän.

sesonkikasviskakku

∅ 20 cm kakku

Valmistusaika: 1 h

Kypsennysaika: 40 min

 

Kakku on parhaimmillaan kun se on saanut asettua yön yli.

 

Ainekset

Pohja x 3
  • 3 munaa
  • 1,5 dl mantelijauhoa
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 1 dl kookosmaitoa
  • ripaus suolaa
  • 1 iso väljä kourallinen pieniä nokkosia
Parsatäyte
  • 12 vartta vihreää parsaa keitettynä ja silputtuna 0,5 cm paloiksi
  • 1 rkl sitruunanmehua
  • pieni valkosipuli
  • 2 rkl ruohosipulisilppua
  • reilu 0,5 dl majoneesia
  • suolaa ja mustapippuria
kesäkurpitsatäyte
  • 150 g kesäkurpitsaa
  • 1/4 punasipuli
  • 1 rkl pieniä kapriksia
  • 1 iso tai 2 pientä varsisellerinvartta
  • 2 rkl hienonnettua tilliä
  • reilu 0,5 dl majoneesia
  • 1 rkl sitruunanmehua
  • suolaa ja mustapippuria
Koristeluun
  • 300 g kesäkurpitsaa
  • n. 12 vihreää parsanvartta
  • n. 1 dl majoneesia
  • 1 rkl sitruunanmehua
  • suolaa ja pippuria
  • tilliä ja ruohosipulia

Valmistus

  1. Laita uuni lämpiämään 225°C.
  2. Sekoita pienessä kulhossa pohjan ainekset keskenään. Silppua hyvin huudellut nokkosentaimet joukkoon lopuksi. Sekoita taikinaa hetki rivakasti, jotta siitä tulee hieman ilmavampi. Kaada leivinpaperoituun ∅ 20 cm vuokaan (tai korkearunaiselle leivinpaperoidulle lautaselle, kuten Teema).  Paista n. 10 min tai kunnes pinta on kauniin ruskea. Tee kolme pohjaa. Anna jäähtyä kunnolla.
  3. Sekoita täytteet silppuamalla ainekset pieniksi ja sekoittamalla keskenään. Lisää majoneesi viimeiseksi ja laita sitä vain sen verran että saat aikaan tahnamaisen massan. Levitä pohjien väliin ja paina kakku tiiviiksi.
  4. Sekoita kuorrute ja levitä ohuelti päällimmäisen pohjan päälle ja reunoille.
  5. Koristele kakku esim. näin: leikkaa kesäkurpitsa mahdollisimman ohuiksi siivuiksi ja leikkaa siivut kolmeen osaan (keskipisteestä klo kahteentoista, neljään ja kahdeksaan). Lado siivut kakun päälle aloittaen reunoilta.
  6. Leikkaa parsat pitkittäin halki. Kuumenna suolalla maustettu vesi kiehuvaksi paistinpannulla ja lisää parsat siihen. Keitä n. 2 min ja nostele varret leikkuulaudalle jäähtymään. Pirskota päälle vähän sitruunan mehua. Leikkaa parsat hieman kakkua korkeammaksi ja liimaa kuorrutteella kakun sivuille. Voit säästää nuput kakun keskelle. Jos kesäkurpitsaa jäi yli, voit leikata myös sen kuorista kakun reunoihin tummempia raitoja. Ripottele pinnalle hieman tilliä.
Reseptin on tehnyt sesonkikasviksista tehdyistä herkuista innostunut Tiia Peltoranta.

Parasta juuri nyt: Salaattia takapihalta

Haluaisitko syödä hyvää lähellä kasvanutta ilmaista sesongin mukaista ruokaa, saada samalla liikuntaa, nauttia luonnosta ja oppia uutta? Kaiken tämän voit yhdistää helposti ja yksinkertaisesti lähtemällä villiruokajahtiin!

Horsmaa ja hollandaise
Maitohorsma on Suomen luonnon oma parsa.

Villiyrtit ovat mahtavia! Erityisesti minua kiehtoo niiden aitous, luonnollisuus ja alkukantaisuus, villiyrtithän kuuluivat oleellisena osana esi-isiemme ravintoon. Vielä 70-luvulla keräilykulttuuri oli voimissaan, perheet kävivät yhdessä metsissä ja hyödynsivät jokamiehen oikeuksiaan, mutta kaupungistumisen myötä into on valitettavasti hiipunut.

Toisaalta myös maaseudullakin asuvat ovat nykyään varsin kaupunkilaisia sielultaan. Keräilykulttuuri hiipuu yhtä lailla taajamissa ja pikkukylissä.

Suomi on kuitenkin pieni maa ja sen pääkaupunkikin oikeastaan vain pieni kylä, jonka rannoilla voi uida, jonka keskustassa kasvaa syötäväksi kelpaavia sieniä ja villiyrttejä. Olemme hulluja, jos emme käytä uniikkia elinympäristöämme hyödyksi. Miksi maksaisin ruokakaupassa olemattoman kokoisesta yrttipuskasta, jos voin poimia pihalta tai lähimetsästä vähintään yhtä maukkaita kasveja ilmaiseksi? Itse poimitut villiyrtit saavat omatekoisen ruoan myös maistumaan entistä paremmalta.

Villiyrtit ovat mielestäni oleellinen osa suomalaista lähi- ja sesonkiruoka sekä luomu- kulttuuria. Parasta villiyrteissä on kuitenkin sienten tapaan niiden uniikki makumaailma, jota ei voi löydä kaupoista. Kantarelleja ja ruohosipulia löytyy toki markettien hyllyiltä, mutta villistä luonnosta löytyy mielenkiintoisempiakin makuja. Kun on kerran päässyt lampaankäävän tai saksankirvelin makuun, uuskeräilijän toinen jalka on jo tukevasti metsässä.

voikukkapikkelit
Löytämisen iloa ja oivalluksia ei myydä purkitettuina.

Yksi villiyrttien hienouksista onkin jatkuva uuden oppiminen. Vaikka olen keittänyt 20 vuotta huippuravintoloiden keittiöissä, villiyrttien opiskelun olen joutunut aloittamaan täysin tyhjältä pöydältä. Tässä hommassa Michelin-tähdellä ei tee mitään. Erityisen huikeaa on löytää edelleen täysin uusia ja omanlaisia makuja keittiössä kokattaviksi – varsinkin kun harvinaiset herkut kasvavat aivan nenämme edessä.

Tarkkasilmäiset lapset ovat mainioita seuralaisia villiyrttiretkille, sillä luonnosta löytyy loppumattomasti yhteistä tutkittavaa. Poikani Kevin tunnistaa parikymmentä erilaista villiyrttiä ja maistelee uusia löytöjä mielellään. Hänen suosikkejaan ovat isomaksaruoho, suolaheinä ja keto-orvokit.

Omiin lähiseutuihin ja naapurimetsiin tutustuminen tuo luonnon lähemmäs, tiiviimmäksi ja konkreettisemmaksi osaksi myös kaupunkilaisten arkea. Pienikin viheralue saattaa muuttua isoksi ja merkittäväksi, kun sen monimuotoisuuteen tutustuu lähemmin.

Isot ja harmaat kerrostalotkin näyttävät erilaisilta, jos tiedämme keitä niissä asuu.

Metsän, pellon tai puiston lähempi tarkastelu osoittaa, etteivät ne ole vain yhtenäisiä vihreitä alueita. Lähimetsäkin on erityyppisistä kasvupaikoista ja kasveista muodostuva kokonaisuus, jossa jokaisella on oma paikkansa. On kiehtovaa oppia, missä tietyt kasvit viihtyvät, tai löytää ovelia piilopaikkoja, minne muut villiyrttibongarit eivät todennäköisesti löydä.

Ja kun metsä tulee tutuksi, villiyrttejä on helppo käyttää myös arkiruoanlaitossa. Mikä sen parempaa, jos villiyrttien keräämisen voi yhdistää kiireen keskellä lasten kanssa leikkimiseen? Tai jos villiyrtit voi poimia messiin lenkkipolun varrelta?

Vaikka innostuin villiyrteistä alun perin ravintolaruoan kautta, ne kuuluvat mielestäni yhtä lailla koti- ja arkiruoanlaittoon. Kotikeittiössä villiyrtit taipuvat vaikkapa mäkimeiramiketsupiksi, vesiheinävokiksi ja nokkospastaksi.

Villiyrttiharrastus ei tarkoita päivittäistä puskan juuressa kyykkimistä. Jos taivaalta valuu harmaata vesimassaa tai televisiosta tulee kokkiohjelmia, minäkin jään mieluummin sohvalle pötköttämään. Sitä paitsi monet villiyrtit säilyvät viileässä jopa viikon, joten vapaapäivinä kerätyistä nipuista riittää popsittavaa koko viikoksi.

Voikukat
Villiyrttiharrastus kannattaa aloittaa jo valmiiksi tutuilla kasveilla, kuten voikukilla ja nokkosilla.

Villiyrttiharrastuksen aloittaminen ei ole vaikeaa, varsinkaan jos lähtee liikkeelle tutuimmista ja helpoimmin tunnistettavista lajikkeista. Apua voi löytyä jo omasta pihapiiristä, esimerkiksi pihasaunioista ja voikukista. Kasvimaan ja puutarhan rikkaruohoihin oppii suhtautumaan kevyemmin ja ystävällisemmin, jos ryytimaalta kitketyt ruohot sekoittaa päivällissalaatin joukkoon. Tai tee vaikka pastalle nopea villipesto!

Villipesto

5dl            nokkosta, ketunleipiä, suolaheinää tms…

1dl            paahdettuja auringonkukan siemeniä

1dl            auringonkukkaöljyä

1/2dl         raastettua kovaa juustoa esim, Västerbotten

1/2kpl       valkosipulin kynsiä

suolaa ja mustapippuria myllystä

Sekoita kaikki aineet huhmareessa tasaiseksi ja mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa focaccian kera tai vaikkapa uusien perunoiden lisukkeeksi.

Villiä Kevättä kaikille!

Jouni

jouni_keräämässä

Supersuositut villiruokakurssit Järvenpäässä joka keskiviikko klo.17-20 juhannukseen asti alkaen 27.4.

Keittiömestari sekä villiyrttikirjailija Jouni Toivanen johdattaa sinut keväisten villikasvisten pariin, opettaa tunnistamaan niitä ja opastaa valmistamaan ruokia villikasveista.

Alkuun teemme keruuretken, jonka jälkeen valmistamme yhdessä ravinteikkaita ja herkullista smoothieta, vihermehua, salaattia ja muuta kesäruokaa!

Mukaasi saat keräysoppaan ja muutaman takuuvarman reseptin!

Varmista paikkasi kysyttyyn pienryhmään! Kurssin hinta on 59 euroa.

Tarkemman osoitteen saat ilmoittautumisen yhteydessä.

Ilmoittautumiset sähköpostitse! info@jounitoivanen.com

 

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Ananas

Ananaksella ei ole tarkkaa ”huippusesonkia”, mutta joulun aikoihin ne ovat edullisimmillaan. Ne ovat tällä hetkellä Satokausituotteina kaikissa S-ryhmän ruokakaupoissa. Meille Suomeen ananaksia tuodaan Etelä- ja Väli-Amerikasta. Suurin osa maailman sadosta käytetään säilykkeisiin, mutta tätäkin kasvista kannattaa nauttia tuoreena.


Ananasta pidetään vieraanvaraisuuden symbolina.

MAASSA KASVAVA MÄNTYOMENA

Ananas (Ananas Comosus) on vanha, jo muinaisten Etelä-Amerikan intiaanien viljelemä trooppinen kasvi. Eurooppaan se levisi Kristoffer Kolumbuksen kuljettamana vuonna 1494. Kolumbus risti kasvin “mäntyomenaksi” sen käpymäisen ulkonäön takia. Kristofferin nimityksestä huolimatta ananas ei kasva puussa, vaan maassa noin metrin korkuisessa pensaissa. Ananasta pidettiin Euroopassa harvinaisena luksushedelmänä, joten siitä tuli vieraanvaraisuuden symboli. Esimerkiksi englantilaisten vanhojen kartanoiden portinpielistä voi edelleen löytää ananas-veistoksia.


Ananaksen kasvukausi kestää useita vuosia. Hedelmää voi kasvaa jopa viiden kilon painoiseksi.

ANANAKSELLA ON RUNSAASTI TERVEYSVAIKUTUKSIA

Ananas sisältää runsaasti C-vitamiinia, B1-vitamiinia, mangaania, kuituja, flavonoideja sekä B-ryhmän vitamiineja ja hivenaineita. Sen on havaittu vaikuttavan ihmisen terveyteen monella eri tavalla. Ananaksen sisältämä mangaani auttaa vahvistamaan luita ja tukikudoksia. Ananas nopeuttaa proteiinipitoisen ruoan sulamista sen sisältämän bromelaiini-entsyymin ansiosta. Joidenkin tutkimusten mukaan bromelaiini-entsyymi auttaa myös ihmiskehon tulehdusten ehkäisemisessä.

Ananaksen nestettä poistavan ominaisuuden takia sitä on käytetty apuna painon pudottamisessa, ruoansulatuksen edistämisessa sekä kohonneen verenpaineen, erilaisten turvotustilojen, sydämen vajaatoiminnan, keuhkopöhön ja munuaissairauksien hoidossa. Ananaksen antikarsinogeeniset piirteet suojaavat soluja.

Ananaksen uskotaan auttavan myös tasapainottamaan naisten epäsäännöllisiä kuukautisia ja parantavan miesten siemennesteen ja naisten vaginaalialueen makua. Thaimaalaisen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan ananas vaikuttaa positiivisesti myös nukahtamista helpottavan ja unen laatua parantavan hormonin melatoniinin erittymiseen.

Vaikka kasvikset ovat tärkeä osa terveellistä ruokavaliota, niin mikään hedelmä ei yksinään voi ehkäistä terveysongelmia. Elintapojen ja ruokavalion tulee kokonaisuudessaan olla sellaisia, että ne suojaavat elimistöä riskitekijöiltä.

HEDELMÄN KYPSYYS ON HELPOSTI TARKASTETTAVISSA

Ananaksen kasvukausi on pitkä ja ne saattavat parhaimmillaan painaa jopa yli viisi kiloa. Jopa kahden vuoden mittaisen kasvukauden takia ananakset poimitaan jakeluun hyvissä ajoin, ennen “täysikasvuisuutta”. Yleisimmin Suomeen tuodaan noin kilon painoisia hedelmiä.


Tuore ananas sekä muut tällä hetkellä sesongissa olevat hedelmät piristävät kummasti kylmän talven keskellä.

Kypsä ananas tuoksuu mehukkaalle, kun taas ylikypsä haisee käyneelle. Hyvälaatuinen ananas on ehjä kuorinen ja väriltään se on useimmiten ruskea. Kuori ei kuitenkaan kypsy poimimisen jälkeen, joten sen perusteella ei kypsää hedelmää voi vielä tunnistaa. Sen lehdet ovat vihreät ja se joustaa hieman painettaessa. Kypsän ananaksen lehdet irtoavat helposti. Ruokakaupassa kannattaa kokeilla nyppäistä keskimmäisiä hedelehtiä. Jos ne irtoavat, niin kyseinen hedelmä on syöntikypsä.

Kaupasta ostettu ananas kypsyy huoneenlämmössä syömäkelpoiseksi 1-2 vuorokaudessa. Ylösalaisin käännettynä ananaksen on havaittu kypsyvän nopeammin. Ananas kypsyy joka tapauksessa huoneenlämmössä nopeasti, eikä sitä ole syytä pitää esillä kahta päivää pitempään. Kypsää hedelmää säilytetään jääkaapissa, mutta ennen tarjoilua se kannattaa nostaa hetkeksi huoneenlämpöön aromien ja maun parantamiseksi. Ananaksen kypsyydestä kannattaa varmistua ennen syömistä, sillä raaka ananas maistuu pahalta ja saattaa aiheuttaa myös vakavaa kurkun ärsytystä ja laksatiivisia vaikutuksia.

HEDELMÄ JOKA SOPII NIIN SUOLAISEEN KUIN MAKEAAN

Olet takuulla maistanut eroja säilykeananaksissa. Huhujen mukaan laadukkaimmat (ja kalleimmat) ananastölkit sisältävät ananasviipaleita, jotka on otettu hedelmän alaosasta. Useat reseptit kehoittavat poistamaan ananaksen “puisevan keskiosan”. Ravintoaineiden kannalta tämä ei ole järkevä neuvo, koska suurin osa ravinteista sijaitsee hedelmän keskellä. Tuoreen sesonkianaksen keskiosa ei vielä ole kerennyt puutua, joten suosittelemme hyödyntämään koko hedelmälihan.


Ruskeassa sokerissa pyöritelty ja voissa paistettu ananas on juhlava jälkiruoka.

Ananaksen voi nauttia sellaisenaan. Se sopii erityisesti kakkuihin, jäätelöihin, jugurtteihin, rahkoihin sekä moniin juomiin. Ananas sopii lähes minkä tahansa lihan, kuten ankan, kanan, porsaan ja merenantimien yhteyteen. Hedelmäsalaatin sekaan tuore ananas kannattaa lisätä vasta juuri ennen tarjoilua, koska se saattaa pehmentää muita hedelmiä.

P.S. Ananaksen hedelmäliha pehmenee paistettaessa ja tämä hedelmä maistuu mainiolta grillattuna. Ananakseen ja muihin joulukuun Satokausituotteisiin voit tutustua täältä.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.kuluttaja.fi/fi-FI/edelliset-numerot/2010/8-2010/ananas/

http://nccam.nih.gov/research/results/spotlight/070108.htm

http://www.greenmedinfo.com/blog/research-pineapple-enzyme-kills-cancer-without-killing-you

http://en.wikipedia.org/wiki/Pineapple

http://www.nutrition-and-you.com/pineapple.html

http://www.wikihow.com/Tell-if-a-Pineapple-Is-Ripe

10 strange pineapple facts

http://www.fitnea.com/9-reasons-you-should-start-eating-pineapple/

http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kasvitieto/Syotavat_kasvit/Eksoottiset_hedelmat/ananas_

http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/terveys/ananas-nopeuttaa-nesteen-poistumista-elimistosta

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ananas

http://www.fineli.fi/food.php?foodid=11056

http://www.greenmedinfo.com/blog/food-sourced-melatonin-provides-natural-way-help-sleep

Sylvia Danielsson, Hedelmät, marjat ja vihannekset. WSOY 2003

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Piparjuuri

Suomessa kasvaa paljon kasviksia joiden käyttö on nykyään jäänyt harmittavan vähälle. Yksi niistä on piparjuuri, joka oli ennen pippurin, sinapin ja chilin yleistymistä yleinen maustekasvi. Sen viljelyä jopa tuettiin Suomessa 1700-luvulla. Näistä piparjuuren “kultakausista” meille on jäänyt muistoksi viljelykarkulaiset, joita löytyy Etelä- ja Keski-Suomesta runsaasti.


Elias Lönnrot kiteyttää piparjuuren ominaisuudet hyvin: “Juuri kaavittuna tuttu ruokaryyti tuoreen lihan ja kalan kanssa. Käytetään myös juomassa, viinissä tai maidossa liotettuna lääkkeeksi jäsenkolotusta, ruusua, vesitautia, keripukkia, rinnan-ahdistusta ja kivitautia vasten, joko yksinään taikka sekaisin katajanmarjasiirapin tai männynkerkkäkeitteen kanssa. Ulkonaisesti ienlihalla pidettynä lievittää se hammastautia. Saattaa myös monessa muussaki sisännäisessä kivussa, vatsan väänteissä jne. lievitystä, jos sitä iholle asetetaan.”

PIHASI VALTAAVA PIRULAINEN ONKIN HERKKU JA LÄÄKEROHTO

Piparjuuri on monivuotinen paksujuurinen ja suurilehtinen ristikukkaiskasvi. Yleensä siihen törmää katujen varsilla, joutomailla, kaatopaikoilla ja pihamailla rasittavassa rikkaruohon roolissa. Piparjuuren uskotaan alun perin olevan kotoisin Itä-Euroopasta, Venäjän eteläosista.

Piparjuurta käytettiin keskiajalla yleislääkkeenä melkein joka vaivaan ja sen maustekäyttö keksittiin 1500-luvulla Saksassa, jossa se on edelleen suosittu maustekasvi. Suomessa piparjuurta on kirjallisuuden mukaan alettu käyttämään 1600-luvulta alkaen aluksi lääkekasvina.

Piparjuurella on pitkä varsi, suuret lehdet ja hieno valkoinen kukinto. Kasvista varsinaiseen hyötykäyttöön soveltuu sen jopa useita senttimetrejä paksu ja kymmeniä senttimetrejä pitkä juuri. Myös lehdet voidaan hyödyntää ravintona.


Suomessa piparjuuria voi löytää viljelyjäänteenä vanhoista puutarhoista.

Piparjuuren istutuspaikka kannattaa harkita tarkkaan, koska kasvi leviää nopeasti. Esimerkiksi kaupasta ostetusta juuripistokkaasta piparjuuren voi istuttaa Suomessa heti alkukeväästä. Se on hyvä vierikasvi omenapuulle tai perunalle, koska se saattaa karkoittaa niiden tuholaisia.

Pääsadonkorjuu tehdään myöhään syksyllä, kun juuret ovat noin 20 senttimetriä pitkiä ja halkaisijaltaan vähintään 3 senttimetriä. Juuri on maasta nostettuna hajuton, mutta sitä raastettaessa siitä vapautuu pistävän hajuista sinappiöljyä, joka saattaa ärsyttää silmiä ja limakalvoja. Juuret säilytetään haihdunnalta suojattuna noin +2-+5 asteen välissä.

KERIPUKIN TORJUNNASTA KIHDIN HOITOON

Piparjuuri sisältää hivenaineita, kuten kaliumia, kalsiumia, magnesiumia ja fosforia. Tuoreessa piparjuuressa on C-vitamiinia noin 170mg/100g, mikä tarkoittaa yli kolminkertaista määrää appelsiiniin verrattuna. Ennen vanhaan sitä syötiin ja viljeltiin pitkillä laivamatkoilla keripukin välttämiseksi. Juuren eteerinen öljy sisältää sinappiöljyä ja asparagiinia, glutamiinia, pektiiniä, sakkaroosia ja fruktoosia.

Piparjuuren sisältämillä yhdisteillä katsotaan olevan antibioottisia, antibakteerisia ja antiviraalisia ominaisuuksia. Piparjuurta on käytetty erilaisten vilustumisoireiden ja tulehdusten hoitoon. Iholle levitettynä piparjuuriseos vilkastuttaa verenkiertoa ja poistaa nestettä. Siksi sitä käytetäänkin myös kihdin ja reuman sekä ruoansulatushäiriöiden hoitoon. Tehokkaan vaikutuksen takia piparjuurta ei suositella syötäväksi tai lääkkeeksi alle 4-vuotiaille eikä raskaana olevilla ja imettäville henkilöille.

Vaikka kasvikset ovat tärkeä osa terveellistä ruokavaliota, niin mikään kasvis ei yksinään voi ehkäistä terveysongelmia. Elintapojen ja ruokavalion tulee kokonaisuudessaan olla sellaisia, että ne suojaavat elimistöä riskitekijöiltä

MAKU PILATAAN KUUMENTAMALLA

Piparjuuri ei ole pelkkä rohtokasvi, vaan se soveltuu hyvin myös ruoanlaittoon. Piparjuuri sopii loistavasti mausteeksi kastikkeisiin, tuorejuustoihin, laatikoihin, muhennoksiin, salaatteihin ja raasteisiin. Se on kohtuullisen tulisen makuinen ja siksi sillä voidaan korvata chilit ja pippurit.

Perinteisesti piparjuurta tarjoillaan paahtopaistin sekä graavatun tai kylmäsavustetun kalan lisäkkeenä raasteena tai tahnana. Nykyaikana wasapin yleistymisen jälkeen inspiraatiota voi hakea Japanilaisesta keittiöstä. Wasapi on piparjuuren lähisukulainen, mutta huomattavasti kalliimpi vaihtoehto kotikokkailuihin.


Piparjuuren käyttö voi alussa vaatia hieman totuttelua, mutta sillä on paikkansa Suomalaisessa ruokakulttuurissa.

Piparjuurella voi myös maustaa etikkasäilykkeiden liemen tai maustevoin. Etikkasäilykkeissä sen tiedetään estävän homeen syntymistä. Helppo ja nopea tapa käyttää piparjuurta liha- ja kalaruokien lisukkeena on sekoittaa juuresta valmistettua raastetta majoneesiin ja kermaviiliin.

Raastettu piparjuuri on käytettävä pian ja kuumentamatta. Ilman ja lämmön vaikutuksesta menettää nopeasti potkunsa ja muuttuu epämiellyttävän kitkerän makuiseksi.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.frantsila.com/portfolio/piparjuuri/
http://kuuyrttitarhassa.blogspot.fi/2011/09/puutarhan-rohtokasvit-ja-ruokaryydit.html
Piparjuuresta on moneksi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Piparjuuri
https://sites.google.com/site/maatiaiskasvit/riikka-s-2012
http://www.yrttitarha.fi/kanta/piparjuuri/
http://www.selkaklinikka.com/terveys.html
http://www.tts.fi/Eliaksenyrttitarha/kasvit/piparjuuri.htm

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Maa-artisokka

Maa-artisokkaa on viljelty Suomen Turussa jo 1600-luvulla. Nimestään huolimatta se ei ole sukua artisokalle, vaan nimi selkkauksen taustalla on käännösvirhe. Perunan viljelyn yleistymisen myötä maa-artisokka jäi paitsioon koko Euroopassa, mutta onneksemme sen saatavuus on viime vuosina parantunut merkittävästi. Maa-artisokat sopivat kasvuolosuhteisiimme mainiosti ja sen satoa voidaan korjata talven jälkeen jopa seuraavana keväänä. Toivottavasti sen suosio jatkaa kasvuaan myös tulevina vuosina.


Nimestään huolimatta tämä kasvi ei ole sukua artisokalle. Maa-artisokan englanninkielinen nimitys on Jerusalem artichoke, vaikka kasvi ei liity mitenkään israelilaiseen kaupunkiin. Artichoke tarkoittaa artisokkaa, kuten articiocco eräällä vanhalla pohjoisitalialaisella murteella. Kun italialaiset ovat puhuneet eräästä toisesta kasvista nimeltään girasole articiocco (auringonkukka-artisokka), joku engalnninkielinen on käsittänyt asian väärin ja ääntemukaisesti “käännettäessä” siitä tuli Jerusalem Artichoke. Oli miten oli, me tunnemme kasvin maa-artisokkana.

INTIAANIEN TULIAINEN EUROOPPALAISILLE

Maa-artisokka (Helianthus Tuberosus) on alunperin kotoisin Pohjois-Amerikasta. Amerikan intiaanit ovat arvostaneet tätä kasvia jo ammoisista ajoista lähtien. Maa-artisokkaa ei tunnettu Euroopassa vielä keskiajalla. Tiettävästi ensimmäiset maa-artisokat tulivat Ranskaan 1600-luvulla ja kasvi sai ranskalaisen nimen “topinambour”. Tämä nimitys on peräisin erään intiaaniheimon nimestä, jonka jäseniä vieraili Ranskassa samoihin aikoihin ensimmäisten maa-artisokkien kanssa.

Maa-artisokka kuuluu meille tutun isoauringonkukan kanssa samaan Helianthus-sukuun. Sen jäykät varret saattavat kasvaa jopa 2,5 metrin korkeuteen. Kasvi kasvaa melkein missä vain, mutta parhaiten se pärjää aurinkoisella paikalla runsasmultaisessa hieta- tai savimaassa. Maa-artisokan kasvukausi on pitkä. Kasvi kukkii syksyllä lämpimän kesän jälkeen.

Mukulat ovat valmiita korjattaviksi kukkien lakaistumisen jälkeen, joka tapahtuu myöhään syksyllä. Tämä kasvi kestää hyvin kylmää ja on sopii sen puolesta mainiosti meidän viljelyolosuhteisiimme. Kaiken lisäksi maa-artisokan voi jättää myös maahan talvehtimaan ja korjata vasta seuraavana keväänä!

Kasvista syödään mukulat, joten osa meistä saattaa tuntea sen mukula-artisokka nimellä. Mukulat ovat pieniä ja muodoltaan epäsäännöllisiä mykeröitä. Mukulaa suojaa ruskeahko ohut kuori ja sisällä olevan mallon väri vaihtelee valkoisesta kellertävään, lajikkeesta riippuen. Malto maistuu miedolta ja hieman makealta. Suurin osa sen sisältämästä hiilihydraatista on inuliinia, joka hajoaa elimistössämme hedelmäsokeriksi. Tämän ominaisuutensa vuoksi sitä on suositeltu diabeetikoille perunan korvaajaksi.

MAAARTISOKKA ANTAA SATOA MELKEIN VUODEN YMPÄRI

Sadonkorjuu kannattaa suorittaa varovaisesti, koska niiden ohut kuori vaurioituu helposti. Kuoren rikkoutumisen jälkeen kasvi pääsee kuivumaan. Sadonkorjuun jälkeiseen säilytykseen tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Säilytys onnistuu parhaiten pestyillä mukuloilla lähes nollan asteen lämpötilassa rei´itetyssä muovipussissa.

Kellarissa säilyttäminen onnistuu vaikkapa kerroksittain ämpäriin ladottuna nihkeän hiekan seassa. Paras tapa on jättää osa mukuloista talveksi maahan ja nostaa niitä käytön tahtiin aina talven tuloon saakka ja maan sulamisen jälkeen varhain keväällä.* Mukuloita voidaan kaivaa ravinnoksi kesken talvenkin*, mutta silloin maakerros kannattaa peittää paksulla lehtikerroksella jäätymisen estämiseksi.


Maa-artisokan voi valmistaa uunijuuresten tapaan.

Maa-artisokka sisältää runsaasti rautaa, kaliumia ja muita hivenaineita. Se sopii erinomaisesti keittoihin, muhennoksiin ja gratiineihin. Sitä voidaan tarjota suolavedessä keitettynä lisäkkeenä tai erilaisten kastikkeiden kanssa. Kypsennetyt mukulat muuttuvat lempeän makeiksi ja antavat kivaa lisämakua perinteiseen perunamuusiin. Maa-artisokkaa voidaan käyttää myös liemijuureksena antamaan makua liha-, kala- ja kasvisliemiin. Siitä voi kokeilla valmistaa kohokkaita, vanukkaita tai munakkaan täytettä.

P.S. Kuoritut maa-artisokat tummuvat helposti. Jos haluat välttää sitä, niin ne kannattaa laittaa kuorimisen jälkeen kylmään veteen, johon voi lisätä hieman sitruunamehua.

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!

Parasta juuri nyt: Ruusukaali

Äänestimme viikon kasvikseksi ruusukaalin. Monelle meistä ruusukaali ei valitettavasti herätä vahvaa mielikuvaa sesonkiherkusta. Ruusukaalin käyttö on Suomessa vähentynyt vain yhteen pieneen kerään henkilöä kohden vuodessa. Osasyynä tähän voi olla satokauden ulkopuolella maistettu kaali, vanhemmat voimakkaamman makuiset lajikkeet, pakasteversion heikompi maku tai lounasbuffetissa muhinut ylikypsä yksilö. Suosittelemme maistamaan tätäkin herkkua tuoreeltaan, jolloin sen maku on erinomainen. Onneksemme sen sesonki jatkuu vielä pitkälle loppuvuoteen. Jos tämä herkku ei ole vielä tuttu, niin siihen kannattaa tutustua!

RUUSUKAALI ON VERRATTEN NUORI VILJELYKASVI

Ruusukaali (Brassica oleraceae L.) tunnetaan myös brysselinkaalina. Viljelylajina se on suhteellisen nuori ja toisen nimensä mukaan se on lähtöisin Belgiasta. Sitä on tiettävästi jalostettu 1500-luvulta lähtien ja ensimmäiset viralliset todisteet viljelystä löytyvät 1700-luvulta. Nykyisin sitä viljellään Pohjois-Amerikassa ja Japanissa, mutta suurin suosio on edelleen Länsi-Euroopassa.


Ruusukaali on suosittua erityisen suosittua Länsi-Euroopassa.

LAJIKKEIDEN KIRJO EI NÄY RUOKAKAUPOISSA

Ruusukaalista on olemassa useita eri lajikkeita, jotka voidaan jaotella kerien muodon ja värin, varren korkeuden tai kasvukauden mitan mukaan. Meille tutuimmat lajikkeet ovat vihreälehtisiä pyöreäkeräisiä ruusukaaleja. Ruusukaalista on olemassa myös antosyaanin vuoksi hieman punertavia lajikkeita. Myöhäisten lajikkeiden sato ei välttämättä kerkeä meidän kasvuoloissamme kypsymään, joten kaiken muotoisia ja värisiä ruusukaaleja ei ole järkevää täällä viljellä.

KYLMÄÄ KESTÄVÄ KAALI VAATI PITKÄN KASVUAJAN

Kylmänkestävyyden puolesta, ruusukaali sopii kyllä kasvuoloihimme. Se on sopeutunut viileään ilmastoon ja se sietää lyhytaikaisesti jopa kymmenen asteen pakkasia. Parhaiten ruusukaali menestyy syvämultaisella savespitoisella maalla. Ruusukaali istutetaan mahdollisimman aikaisin, koska sen kasvuaika on pitkä. Tätä saattaa edeltää taimien esikasvatus, jotka voidaan istuttaa avomaalle 5-8 viikon kuluttua kylvöstä.


Ruusukaalista nautitaan ravintona hankasilmuihin muodostuneet pienet keräset.

Ruusukaali on kaksivuotinen ja yhden ruusukaaliyksilön varteen voi muodostua 30-70 pikku kerää. Vapaasti kasvava ruusukaali voi kasvaa jopa 1,5 metriä korkeaksi. Ruusukaalista nautitaan ravintona ainoastaan hankasilmuihin muodostuneet 2-5 cm halkaisijaltaan olevat pienet kerät. Kerästen muodostus alkaa tyvestä, joten varren eri osissa kasvavien kerien välille syntyy kokoeroa.

SADONKORJUU KANNATTAA TEHDÄ VASTA ENSIMMÄISTEN PAKKASTEN JÄLKEEN

Ruusukaali kannattaa latvoa noin kuukautta ennen sadonkorjuuta. Tällä toimenpiteellä voidaan aikaistaa sadon valmistusta, sekä yhdenmukaistaa kerien kokoa. Kerien ei kannata antaa kasvaa ylisuuriksi, koska silloin ne menettävät kiinteytensä.

Käsin korjattava sato kerätään 1-3 poimintakerralla. Satoa voidaan korjata aina joulukuulle saakka. Maun parantamiseksi sadonkorjuu kannattaa tehdä vasta ensimmäisten pakkasten jälkeen, sillä kylmyys edistää sokereiden muodostumista keräsissä. Tästä syystä johtuen ensimmäisten pakkasten jälkeen kerättyä satoa pidetään parhaimman makuisena.

Ruusukaali voidaan varastoida valmiiksi poimittuna, jolloin se säilyy hyvänä noin 6 viikkoa kun lämpötila on lähellä nollaa astetta. Varressa edelleen kiinni olevat kerät säilyvät sadonkorjuun jälkeen muutaman viikon pidempään.

KUITUPITOINEN KERÄ SOPII VOIMAKKAIDEN MAKUJEN KAVERIKSI

Ruusukaali on hyvä raudanlähde ja se sisältää enemmän kuitua kuin muut kaalit. Kuidut vaikuttavat myönteisesti mm. suolistosairauksien ehkäisyssä. Muiden kaalien tavoin ruusukaali sisältää runsaansti C-, K- ja A-vitamiineja sekä folaattia. Se sisältää myös flavonoideja, jotka toimivat elimistöä suojaavina antioksidantteina.

Ruusukaalia on perinteisesti käytetty voimakkaanmakuisten liharuokien, kuten lampaan, poron ja riistan lisäkkeenä. Se on edelleen suuressa suosiossa englantilaisessa ruokakulttuurissa. Ruusukaalin ominainen maku johtuu versokerien sisältämästä askorbiinihaposta. Nykyiset miedomman makuiset lajikkeet sopivat myös muiden ruokien kanssa nautittavaksi.


Ruusukaali sopii maukkaiden liharuokien lisukkeeksi.

Yksinkertaisimmillaan ruusukaalin valmistus tapahtuu poistamalla tarvittaessa ulommaiset huonoksi menneet lehdet ja kantaosan. Sen jälkeen kerät kypsennetään höyryttämällä tai keittämällä niukassa vedessä niin kauan, että väri muuttuu kirkkaan vihreäksi. Kypsymisajan yhdenmukaistamiseksi, suuret kerät kannattaa halkaista pienemmiksi. Ennen nauttimista kypsien kerien päälle voi sipaista voita ja ripotella hieman suolaa. Ruusukaali sopii myös keittoihin, vuokaruokiin ja patoihin. Lisukkeena tarjottavat kerät voi karamellisoida paistinpannulla tai paahtaa uunissa.

P.S. Ruusukaali on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä erittävien kasvisten vieressä. Parhaimmillaan maku säilyy viileässä säilytettäessä +2-5 °C:n lämpötilassa.

 

http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kauden_kasvis/Ruusukaali

http://www.fineli.fi/food.php?foodid=327&lang=fi

http://middag.fi/fi/content/74-parasta-juuri-nyt-ruusukaali

http://www.mtk.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedotteet_2013/lokakuu/fi_FI/ruusukaali_parhaimmillaan/

http://en.wikipedia.org/wiki/Brussels_sprout

Kasvisten satokaudet yhdessä helppolukuisessa kalenterissa. Sijoita itseesi ja ympäristöösi – suosi sesonkia!