Kelta- ja raitajuuri

Kelta- ja raitajuuri kuuluvat samaan ryhmään tutun punajuuren kanssa. Beta vulgaris -kasviksia ovat puna-, kelta- ja raitajuuren lisäksi myös valko- ja sokerijuurikas sekä lehti- ja ruotimangoldi.

Olipa kyse punaisista, keltaisista, valkoisista tai raidallisista ”punajuurista”, itse asiassa kysymys on samasta kasvista, joissa vain väriaineet ja niiden määrä vaihtelevat. Eri lajikkeet ja värit tuovat hyvää vaihtelua. Lehdistö on kaikilla lajikkeilla suunnilleen samanlainen, keltaisilla ja valkoisilla hieman vaaleampi kuin punaisilla.

Punajuuren voimakas sinertävän punainen väri ja värjäävyys johtuvat betalaiini-nimisestä väriaineesta sekä toisesta, keltaisesta väriaineesta, betaksantiinista. Punajuuresta on paljon lajikkeita, joiden mukuloiden muoto vaihtelee littanoista pyöreisiin ja pitkulaisiin.

Keltajuuri

Keltajuuri sisältää punajuuresta poiketen vain keltaista väriainetta, betaksantiinia. Keltajuurta käytetään aivan samaan tapaan kuin punajuurta, mutta ideana on se, että ruokaan saadaan vahvan sini-punaisen värin sijaan syvänkeltainen, jopa oranssi väri. Väri säilyy ja voimistuu kypsennyksen aikana. Tavallisin keltajuurilajike on pienikokoinen ja makea ’Golden’.

Keltajuuri on vanha viljelykasvi. Se on aivan viime vuosina tullut suosituksi, kun ammattiviljelijät ovat alkaneet sitä kasvattaa ja juuresta on saatu kauppoihin. Keltajuuren muoto ei ole niin tasainen kuin punajuuren. Keltajuurikkaasta löytyy myös pitkulaisia muotoja. Keltajuuren maku on selvästi makeampi ja hieman miedompi kuin perinteisen punajuuren.

Keltajuuret voi kypsentää uunissa uuniperunoiden tapaan kokonaisina. Ne voi myös paahtaa uunissa lohkoina joko yksin tai muiden juuresten kanssa. Uunipaahdetut keltajuuret maistuvat herkullisilta sellaisinaan voin tai vinegretin kanssa tarjottuina.

Keittäen kypsennetyt keltajuuret voi soseuttaa. Ne voi myös gratinoida joko kokonaisina tai lohkoina esimerkiksi sieni- tai juustokastikkeella. Suikaleina tai raasteena ne maistuvat hyvän kastikkeen kanssa salaattina.

Uunissa paahdettu keltajuuri sopii vaikka osaksi salaattia. Katso Rouva Kasviksen Syyssalaattiohje.

Raitajuuri

Raitajuuren leikkauspinnasta näkee selvästi, että se sisältää kahta väriainetta, valkoista ja anilliininpunaista. Väriaineiden määrä vaihtelee eri lajikkeilla kasvuolosuhteiden mukaan. Värit vuorottelevat poikkileikkauksessa upeasti kuin puun vuosirenkaina, tikkataulumaisesti.

Ruotsissa raitajuuri on saanut nimen polkabeta tai polkagrisrödbeta ruotsalaisille tutun polkkakaramellin mukaan. Kauniit värit kuitenkin kypsennettäessä häviävät ja raitajuuren sisus näyttäytyy kauniin vaaleanpunaisen sävyissä kauttaaltaan.

Raitajuurta kutsutaan myös nimellä Chioggia, samannimisen italialaisen kaupungin mukaan. Raitajuurta on nimittäin kasvatettu ensimmäisen kerran juuri Koillis-Italiassa sijaitsevassa Chioggiassa 1840-luvulla. Raitajuuri menestyy hyvin myös Pohjolassa, ja sitä voidaan varastoida talveksi.

Raitajuuren ulkonäkö on raakana hyvin koristeellinen, ja myös kypsennetty raitajuuri on kaunis, vaikkakin häivytettyine raitoineen. Raitajuuren lehdistö on voimakas ja punainen. Raitajuuri maistuu miedommalta kuin puna- tai keltajuuri.

Raitajuuri valmistetaan ruoaksi samaan tapaan kuin puna- tai keltajuuret. Paahdetaan uunissa kokonaisena tai lohkoina tai keitetään. Sen voi kypsennettynä myös soseuttaa tai sen voi suikaloida tai raastaa.

Ruotsalaisohjeissa raitajuuresta tehdään etikkasäilykkeitä. Suomalaisissakin ravintola-annoksissa raitajuurta näkee paperinohuina siivuina marinoituina. Marinadi voi olla esimerkiksi japanilaisvaikutteinen niin, että se sisältää soijakastiketta, riisiviinietikkaa ja hunajaa.

Ohuet raitajuurisiivut voi marinoida osaksi alkuruokaa. Katso Rouva Kasviksen ohje Raitajuurta carpaccion tapaan.

Säilytys

Puna-, kelta-, raita- ja valkojuurikkaat säilytetään jääkaappilämmössä, +2 – +4 asteessa.

Teksti, ohjeet ja kuva: Pirjo Toikkanen

 

Olen ruokatoimittaja, kotitalousopettaja sekä ruokablogisti, joka tykkää valmistaa kasvispainotteista ruokaa sesonkien mukaan. Lisää reseptejä ja vinkkejä löydät blogistani.

Palsternakka

Palsternakka (Pastinaca sativa) muistuttaa ulkonäöltään sukulaiskasviaan porkkanaa. Porkkanasta poiketen palsternakan sekä kuoren että mallon väri on kellanvaalea ja muoto porkkanaa harteikkaampi. Tuoksussa erottaa sellerimäisyyttä. Maku on mausteisen pähkinäinen ja makea, aromaattinen.

Moni tuntee palsternakan liemijuureksena ja yhdistettynä muihin juureksiin. Onneksi kaupoissa näkee jo myynnissä kokonaisia palsternakkoja, eikä pelkästään kutistettuun muovikalvoon pakattuja palasia. Syyskuussa palsternakkaa on ollut myynnissä komeina nippuina naatteineen.

Upean arominsa takia palsternakan soisi tulla maistelluksi ihan omana itsenään. Palsternakan maun salaisuus ovat eteeriset öljyt ja korkea sokeripitoisuus. Ominaismaku tulee parhaiten esiin, kun palsternakan kypsentää uunissa. Palsternakan voi paitsi paahtaa uunissa, myös keittää tai höyryttää juuri ja juuri kypsäksi.

Palsternakka sopii kaikkeen mihin porkkanakin. Se kypsyy hieman nopeammin kuin porkkana. Palsternakka antaa täyteläistä, makean pyöreää, aromaattisen mausteista makua erilaisiin vokkiruokiin, patoihin, keittoihin, kasvispihveihin ja suolaisiin piirakoihin, myös makeisiin kakkuihin.

Palsternakan makuparit

Palsternakan makua täydentävät miedot yrtit, kuten persilja ja vesikrassi, mutta myös vahvoista yrteistä timjami sopii. Varsinaisista mausteista palsternakalle kannattaa kokeilla currya, hiven muskottia, neilikkaa tai anista. Herneet ja peruna liittoutuvat palsternakan kanssa loistavasti.

Keitä, soseuta, paahda

Varsinkin kylmänä kautena palsternakka maistuu soseutettuna. Palsternakkasose on hyvä lisäke sellaisenaan tai sekoitettuna perunasoseeseen. Kasvis- tai kanalientä lisäämällä palsternakkasoseesta saa hienoaromisen keiton.

Helppo tapa on paahtaa neljään osaan pitkittäin leikatut palsternakat uunissa. Pyöräytä lohkot ensin öljytilkassa ja mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Paahda 200-asteissa uunissa 20 minuuttia.

Gratinoi, käytä salaatteihin, marinoi

Uunissa palsternakat voi myös kuorruttaa eli gratinoida. Sienimuhennoksesta palsternakka saa mehevän ja hyvän päällysteen.

Jos paistat palsternakkalohkot pannulla, esikiehauta ne ensin tai kypsennä hetken aikaa höyrykattilassa. Paahdetut tai paistetut palsternakkalohkot maistuvat lämpimissä salaateissa ja kasvis-, liha-, kana- tai kalaruokien lämpiminä lisäkkeinä.

Perunasalaattiin pieni määrä napakankypsää palsternakkaa antaa hienon makuvivahteen.

Palsternakkaa voi nauttia myös raakaraasteena salaateissa ja alkuruoissa. Raaste kannattaa kuitenkin hyvin marinoida öljy-viinietikkamarinadissa tai hapokkaan makeassa hedelmäliemessä, joka pehmentää raa’an palsternakan makua ja rakennetta.

Erityisherkku rapeina lastuina

Palsternakat voi leikata ohuiksi viipaleiksi ja kuivattaa uunissa rapeiksi herkkupaloiksi. Samaan tapaan kannattaa paahtaa aromikkaiksi lastuiksi palsternakan pestyt kuoret. Pienen määrän lastuja voi myös paistaa pannulla tai friteerata esimerkiksi kalan lisäkkeeksi.

Hyvä kaliumin, folaatin ja kuidun lähde

Palsternakka sisältää monia kivennäisaineita, erityisesti kaliumia. Kaliumilla on merkitystä mm. verenpaineen säätelyssä ja lihasten toiminnassa. Kaliumin riittävä saanti korostuu henkilöillä, jotka käyttävät pitkäaikaisesti nesteenpoistolääkkeitä. Palsternakka sisältää C- ja E-vitamiineja sekä B-ryhmän vitamiineja enemmän kuin porkkana, erityisesti folaattia. Kuitua palsternakassa on hyvin. Energiaa ja hiilihydraatteja palsternakassa on puolta vähemmän kuin perunassa.

Vanha viljelykasvi

Palsternakka on tunnettu Euraasiassa pitkään monipuolisena hyötykasvina. Villipalsternakkoja kasvatettiin jo Rooman valtakunnan aikaan Italiassa. Näistä valikoituivat viljelykasveiksi paksujuurisimmat. Lääkekasvista tuli vähin erin osa eurooppalaista ruokakulttuuria.

Palsternakan viljely oli yleistä eri puolilla Eurooppaa vielä 1700-luvulla, mutta sitten peruna, porkkana ja muut kasvikset syrjäyttivät palsternakan. Parhaiten palsternakka on säilyttänyt asemansa herkkujuureksena saksankielisissä maissa.

Isossa Britanniassa ja Irlannissa palsternakkaa käytetään kelttien perintönä runsaasti. Se kuuluu sunnuntain paistiaterialle paahdettuna muiden kasvisten kanssa.

Unohtui, mutta tekee paluuta

Suomeen palsternakka levisi aluksi lääkekasvina. Turussa palsternakka tunnettiin ainakin jo 1700-luvulla. Palsternakan käyttöön keitoissa ja juomissa opasti myös Elias Lönnrot. Suosio kuitenkin, hiipui, ja alettiin käyttää yleisesti perunaa ja porkkanaa.

Muistona palsternakan kulta-ajoista tienvierustoilta löytyy Suomessakin yhä villiintynyttä palsternakkaa karkulaiskasvina. Keltaiset kukat näkyvät kauas. 2000-luvulla palsternakka on alkanut uudelleen saada yhä enemmän arvostusta Suomessakin.

Viihtyy Pohjolan ilmastossa

Palsternakka tekeytyy vielä sadonkorjuun jälkeen viileässä säilytettäessä. Tärkkelys muuttuu sokeriksi. Joskus palsternakat jätetään talveksi maahan, ja nostetaan vasta talven kylmäkäsittelyn jälkeen käyttöön.

Pohjolan ilmasto sopii palsternakalle hyvin. Lajikkeita on melko vähän ja niiden väliset erot melko huomaamattomia. ’White Gem’ -englantilaislajike on meillä yleisimmin viljelty lajike. Kotimaisia paikallislajikkeitakin tunnetaan. Esimerkiksi ’Muuruvesi’ on vanha suomalainen palsternakkalajike.

Joillekin allergisia oireita

Joillekin ihmisille palsternakka aiheuttaa allergisia reaktioita. Yliherkkyys voi tulla esiin oireina suun alueella, iholla, hengitysteissä tai ruoansulatuksessa. Monesti kasvisallergia liittyy siitepölyallergioihin.

Säilytä jääkaapissa

Palsternakka säilytetään kylmässä, +2 – +5 asteessa, mielellään kuivumista ehkäisevän muovin sisällä.

Suussa sulavan sosekeiton ohjeen antaa Rouva Kasvis, ole hyvä!

Teksti, kuva ja linkistä avautuva ruokaohje: Pirjo Toikkanen

Olen ruokatoimittaja, kotitalousopettaja sekä ruokablogisti, joka tykkää valmistaa kasvispainotteista ruokaa sesonkien mukaan. Lisää reseptejä ja vinkkejä löydät blogistani.

Maissi

Maissin (Zea mays. var. saccharata) satokausi alkaa Suomessa elokuussa ja jatkuu reilun kuukauden verran. Viime vuosina maissisatoa on saatu jo elokuun puolivälin tienoilla. Parhaimmillaan maissintähkät ovat heti sadonkorjuun jälkeen, koska silloin ne ovat sokeripitoisia, aromikkaita ja pehmeitä.

Monille maissitiloille voi mennä itse poimimaan ja ostamaan satoa. Tuoretta maissia saa myös kauppojen hevi-osastoilta, toreilta ja halleista. Laadukas maissintähkä on noin 20-senttinen, kiinteä, tasainen ja mehevä. Tähkät koostuvat keltaisista siemenistä, jotka kasvavat riveissä suojalehtien sisällä.

Tähkät poimitaan, kun ne ovat tuleentuneet eli jyvät ovat kypsiä. Maissipellolla maissin kypsyyden voi todeta siitä, että valmis maissintähkä kaartuu ulospäin kasvin rungosta. Tähkän päässä oleva ”parta” näyttää tummalta ja kärki on tylppä. Koko tähkä tuntuu vahvalta. Poimintavaiheessa maissin vihreitä suojalehtiä ei pidä mennä poistamaan, koska paljaana, osana kasvia, tähkä pilaantuu.

Ovation’ -lajike on yksi makeimmista sokerimaisseista. Myös pohjoisiin olosuhteisiin kehitetty ’Northern Extra Sweet’ maistuu nimensä mukaisesti makealta ja lajike on aikainen. ’Midnight Blue’ -lajikkeessa jyvät ovat osin punertavia ja tummia.

Poimintatuoreena parasta

Poimintatuore maissi on hyvää ihan sellaisenaan. Auringonkeltaiset jyvät ovat heti poimimisen jälkeen pulleita ja meheviä. Niistä tihkuu painettaessa makeaa, maitomaista nestettä.

Tuoreet maissinjyvät maistuvat raikkailta ja makeilta. Tähkän voi asettaa pystyyn leikkuulautaa vasten tai isoon kulhoon ja leikata maissinjyvät irti terävällä veitsellä.

Tuoreet maissinjyvät sopivat salaatteihin, maissiohukaisiin, keittoihin, patoihin, kulhoruokiin – mihin vain keksii niitä lisätä.

Kokonaisen maissintähkän kypsentäminen

Kattilassa tuore maissintähkä keitetään mieluiten suolaamattomassa vedessä. Suola saattaa kovettaa jyviä. Keitinveteen voi ripauttaa vähän sokeria. Keittoaika on viisi minuuttia. Valuta maissit ja tuo tarjolle.

Syömistä helpottamaan on saatavana maissitähkän molempiin päihin kiinnitettäviä pidikkeitä, joiden avulla kuumaa maissia pystyy käsittelemään niin, että mehukkaat jyvät saa haukatuksi, mutta myös haarukan ja veitsen avulla syöminen onnistuu. Perinteisin tapa on voidella kuuman maissin pinta voilla tai laadukkaalla öljyllä.

Grillissä maissintähkä paahdetaan miedolla lämmöllä ilman suojalehtiä sellaisenaan tai folioon kääräistynä. Grillausaika 15 – 20 min. Kääntele maissintähkiä usein. Pintaan kannattaa sivellä öljyä tai voisulaa. Pakastettu maissi kannattaa kiehauttaa ennen grillausta.

Voit marinoida maissintähkiä ennen grillausta noin puolen tunnin ajan. Sekoita marinadiin 1 dl öljyä, 0,5 dl sitruunamehua, suolaa, pippuria ja tilkka hunajaa.

Uunissa maissintähkät kypsyvät toisistaan erilleen aseteltuina 200 asteessa 20 – 25 minuutissa.

Pakastaminen

Pakastamista varten maissia ei tarvitse kypsentää. Maissintähkät pakastetaan ilman suojalehtiä. Pakastetuista maisseista suojalehtien irrottaminen jäisinä on hankalaa. Käytä raakoina pakastetut maissit noin kolmen kuukauden sisällä. Jos esikeität maisseja viitisen minuuttia, säilyvyys on hieman pidempi kuin raakoina pakastetuilla.

Tärkeä viljelykasvi

Maissi on Meksikosta kotoisin oleva heinäkasvi. Tähkät kehittyvät lehtihangoissa sijaitseviin emikukkiin. Niitä suojaa monikerroksinen tuppilo. Hedekukkien röyhyt sijaitsevat kasvin latvassa. Tavallisesti yhteen sokerimaissin taimeen kehittyy vain yksi tai kaksi tähkää.

Maissia viljellään sekä ihmisten ravinnoksi että eläinten rehuksi. Maissi on maailman tärkeimpiä viljelyskasveja. Se on tärkeä teollisuuden raaka-aine, josta valmistetaan mm. öljyä, tärkkelystä ja jauhoja.

Maissi vaatii pitkän lämpimän ja aurinkoisen kasvukauden. Maissinjyvät sisältävät sokeria, joka säilytettäessä muuttuu nopeasti tärkkelykseksi. Prosessissa maissi menettää osan mehukkuudestaan ja muuttuu jauhomaiseksi. Siksi maissi säilyy vain hyvin lyhyen aikaa.

Säilytys jääkaapissa

Maissi tulee säilyttää kylmässä +2 – +5 asteessa ja käyttää ruoaksi niin pian kuin mahdollista. Maissi säilyy parhaiten, kun sen suojuslehtien antaa olla paikoillaan.

Kokeile tuoretta, makeaa kotimaan sokerimaissia Rouva Kasviksen koukuttavan hyvään kulhoruokaan!

Teksti ja kuva: Pirjo Toikkanen

 

Olen ruokatoimittaja, kotitalousopettaja sekä ruokablogisti, joka tykkää valmistaa kasvispainotteista ruokaa sesonkien mukaan. Lisää reseptejä ja vinkkejä löydät blogistani.

Kesäkurpitsa

Kesäkurpitsat (Cucurbita pepo) kuuluvat kurkkukasveihin. Ne muodostavat melko monimuotoisen ryhmän. Kesäkurpitsat kasvattavat suuria lehtiä, joiden alla hedelmät kasvavat uskomattoman nopeasti. Kaikki kesäkurpitsalajikkeet ovat parhaimmillaan pieninä. Varhaisessa kehitysvaiheessaan ne painavat alle puoli kiloa. Pitkulaiset lajikkeet maistuvat makoisimmilta jo alle 20-senttisinä.

Suomessa kesäkurpitsasatoa aletaan saada heinäkuusta alkaen. Vastapoimitut kesäkurpitsat ovat ohutkuorisia. Kermainen sisus on maukasta ja kokonaan syömäkelpoista. Ison kesäkurpitsan sitkeä ja kova kuori kannattaa poistaa, samoin siemenet ja sitkeä höttö sisältä. Varsinainen hedelmäliha on kookkaammassakin kesäkurpitsassa syömäkelpoista, mutta hyvin miedon makuista.

Zucchinit tutuimpia

Yleisin ja tutuin kesäkurpitsatyyppi Euroopassa on niin sanottu zucchini. Nimi on peräisin Italiasta, jossa sitä viljellään paljon. Zucchini-tyyppistä kesäkurpitsaa voidaan käyttää alkaen pienestä alusta, jossa terälehdet vielä ovat tuoreina kiinni hedelmässä, aina täysikasvuiseen hedelmään saakka.

Zucchinien hedelmät ovat pitkiä ja melko suoria, kuoren väri vihreä tai keltainen. Hedelmäliha on mietoa, mutta maukasta. Joissain lajikkeissa tunnistaa nuorina pähkinäistä makua. Kaikki kesäkurpitsat maistuvat miedoilta, jotkut jopa vetisiltä, mutta lajikkeiden kesken on makueroja. Myös rakenne vaihtelee kermaisen pehmeästä tiiviiseen.

Monet pyöreät kesäkurpitsalajikkeet muistuttavat maultaan pitkulaisia zucchineja. Kiekkomaisia, aaltoilevareunaisia lajikkeita kutsutaan patisson-kesäkurpitsoiksi, koska muoto muistuttaa ranskalaista kakkuvuokaa. Väri vaihtelee valkoisesta keltaiseen ja vihreään. Kiekonmuotiset kesäkurpitsat ovat melko tiivisrakenteisia ja hedelmäliha melko rapeaa. Nämä kesäkurpitsat maistuvat parhailta, kun kiekon halkaisija on vain reilu viisi senttiä.

Pitkulainen kesäkurpitsa ’Costata Romanesco’ on italialaisilajike ja todella maukas. Siinä on kermaisuutta ja pähkinäisyyttä. Pyöreämuotoinen ranskalaislajike ’Baby Round’ maistuu pehmeältä ja hienostuneelta. ’Long White Bush’ -lajikkeen pitkänomaisesta kesäkurpitsan maussa tunnistaa pähkinäisyyttä.

Säilytä viileässä

Kesäkurpitsat säilytetään viileässä, +8 – +12 asteessa, ei siis liian kylmässä. Jääkaapissa kesäkurpitsa voi jopa paleltua ja vahingoittua. Se on myös herkkä etyleenille.

Ravintoarvo kurkun luokkaa

Kesäkurpitsat ovat kotoisin Etelä-Amerikasta, trooppiselta ilmastovyöhykkeeltä. Ne ovat tuhansia vuosia vanhoja viljelykasveja. Ravintoarvoltaan kesäkurpitsa on suunnilleen samaa luokkaa kurkun kanssa. Se sisältää esim. karotenoideja eli A-vitamiinin esiastetta, samoin B-ryhmän vitamiineja kuten folaattia ja kivennäisaineista mm. kaliumia. Energiaa 100 grammaa kesäkurpitsaa sisältää 18 kcal ja kurkku 10,9 kcal.

Käytä raakana tai kypsennä

Kaikki kesäkurpitsat voidaan syödä joko raakoina tai kypsennettyinä. Ne sopivat mainiosti samaan ruokaan jonkin voimakkaamman makuisen raaka-aineen kanssa. Pienet, pähkinäiset ja makeat lajikkeet kannattaa syödä sellaisinaan, ja nauttia niiden ominaismausta. Talvikurpitsoihin verrattuna kesäkurpitsoille riittää paljon vähäisempi ja hellävaraisempi käsittely.

Käytä kesäkurpitsaa samaan tapaan kuin kurkkua. Raasta salaatteihin. Yhdistä tomaatin, sipulin ja yrttien kanssa salsaksi. Lisää raastettuna erilaisiin kuumennettaviin ruokiin, jolloin se keventää ja mehevöittää ruoan.

Kesäkurpitsa sopii keittoihin, patoihin, vokkiruokiin, paistoksiin ja leivonnaisiin. Grillatut, pariloidut tai paistetut kesäkurpitsaviipaleet ovat herkkua. Kesäkurpitsat voi kovertaa, täyttää mieleisikseen ja kuorruttaa uunissa. Kesäkurpitsa sopii myös säilöntään, erilaisiin pikkelsseihin ja hilloihin.

Kokeile täytettyjä kesäkurpitsoita. Voit valita täytteeseen kaura- tai härkäpapupohjaisen kasvisproteiinin lähteen tai esimerkiksi kananpojan tai kalkkunan jauhelihaa.

Kesäkurpitsa mehevöittää myös kahvikakun. Kokeile ja yllätyt, kuinka hyvältä kesäkurpitsakakku maistuu niin kahvin kuin teenkin kanssa.

Teksti, kuva ja ohjeet: Pirjo Toikkanen

Olen ruokatoimittaja, kotitalousopettaja sekä ruokablogisti, joka tykkää valmistaa kasvispainotteista ruokaa sesonkien mukaan. Lisää reseptejä ja vinkkejä löydät blogistani.

Härkäpapu

Härkäpapu (Vicia faba) kuuluu virnojen (Vicia) sukuun ja hernekasvien (fabaceae) heimoon. Härkäpavun palko on jykevä, 10 – 15 cm pitkä. Sisältä palkoa peittää harmahtava nukka, jolla isot pavut eli kasvin siemenet lepäävät. Siementen väri ja koko vaihtelevat eri lajikkeilla.

Aivan nuorina, pikkusormen kokoisina, härkäpapuja voi käyttää palkoineen. Täysikasvuisina härkäpavun palot silvitään eli niistä poistetaan palko, kuten herneistäkin useimmiten poistetaan.

Pavut, myös härkäpavut, on aina kypsennettävä ruoaksi. Vatsa ei kestä raakoja papuja papujen sisältämien glykosidien takia, mutta keittäminen hajottaa nämä aineet.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on julkaissut nettisivuillaan tarkat käyttöohjeet ja keittoajat kuivatuista pavuista. Pitkä keittoaika liittyy kuivattujen papujen käytettävyyteen. Nämä keittoaikasuositukset eivät luonnollisestikaan sellaisinaan sovi tuoreille pavuille.

Härkäpapujen lektiinipitoisuus on samaa luokkaa kuin herneiden. Niinpä tuoreita härkäpapuja voidaan käyttää samaan tapaan kuin herneitä. Tuoreiden härkäpapujen keittäminen ei siis ole välttämätöntä, mutta se tarvittaessa pehmentää rakennetta. Samalla vähäinen lektiinikin poistuu keitinveteen. Evira vahvistaa, että yleisesti ruokaohjeissa esiintyvä 3-5 minuutin keittoaika on tuoreille pavuille käypä suositus.

Härkäpavussa on myös muita haitta-aineita kuin lektiini. Sen sisältämät visiini ja konvisiini eivät häviä härkäpavusta kuumennuksessa, mutta ne ovat ongelma vain pienelle osalle väestöä. Tällainen voi olla esimerkiksi perinnöllinen alttius favismille, jota esiintyy enimmäkseen Afrikassa, Aasiassa ja Välimeren ja Lähi-idän alueilla. Kaikki favismille alttiit ihmiset eivät ilmeisesti saa härkäpavuista oireita samalla tavalla, eikä tiettyä annosta tai määrää ole tiedossa. Favismista on eri variantteja, joka ilmeisesti vaikuttaa taudin vakavuuteen. Lapset ovat olleet alttiimpia kuin aikuiset, ja sairastumista ovat yleisimmin aiheuttaneet tuoreet pavut.

Tuoreena saatavuus kuukauden ajan

Härkäpapua on saatavana tuoreena noin kuukauden ajan elokuussa ja syyskuun alussa. Nykyään tuoretta härkäpapua saa syyskesällä jopa tavallisista ruokakaupoista. Silloin siihen kannattaa tarttua ja kokeilla erilaisina ruokina.

Härkäpapua voi kotikeittiössä myös pakastaa niin, että irrottaa palkojen sisältä siemenet ja keittää ne ennen pakastusta. Kautta koko vuoden härkäpapuja voi hankkia kuivattuina ja erilaisina rouheina ja valmisteina.

Palkokasvit, esimerkiksi erilaiset pavut, herne, sinilupiini ja härkäpapu, ovat tulevaisuuden ruokaa, koska ne ovat merkittäviä kestävän kehityksen kasviproteiinilähteitä, joista myös elintarviketeollisuus voi Suomessakin jalostaa kuluttajille herkullista ja helppokäyttöistä ruokaa ja kokkausta nopeuttavia ja helpottavia tuotteita.

Käsittely

Kun ostat tuoreita härkäpavun palkoja, poista niistä palot ennen käyttöä. Avaaminen ei onnistu pelkästään sormin kuten herneiden avattaessa. Napsauta palon päästä ja auta sitten veitsellä.

Siemenet, joita voi kutsua myös pavuiksi, ovat isohkoja ja niitä on 2 – 7 kappaletta palon sisällä. Keitä nämä suolalla maustetussa vedessä niin, että pinnan kalvo muuttuu läpikuultavan maitomaiseksi. Tähän menee yleensä 3 – 5 minuuttia.

Jäähdytä ja valuta. Tämän jälkeen siemenistä vielä tavallisimmin poistetaan kuori. Se muljahtaa kuoresta helposti, kun rikkoo ensin kalvon siemenen päästä.

Tekee paluun ruokapöytiin

Vaikka härkäpapu, aiemmin peltopavuksi nimitetty kasvis, on Suomessa vanha viljelykasvi,  sen käyttö on unohtunut, mutta suosio on kovaa vauhtia taas elpymässä. Härkäpapua on viljelty Pohjolassa ainakin 1200-luvulta alkaen, joidenkin lähteiden mukaan jo 600-luvulla.

Suomessa härkäpapu oli tuttu paljon ennen hernettä ja perunaa. Vuosisatojen hiljaisuuden jälkeen härkäpapu tekee nyt pysyvän paluun ruokapöytiin. Ammattimaisia viljelijöitä on jo ainakin kymmenittäin. Nämä kuivaavat härkäpapua kokonaisina papuina, jopa kuorittuina ja rouheina. Harrastajapuutarhureille härkäpapu on toki tuttu.

Suomessa härkäpapua on viljelty eniten kaakkoisosissa. Vielä 1800-luvun loppupuolella viljely oli yleistä, mutta 1900-luvulle tultaessa härkäpavun suosio ja viljely loppui lähes tyystin. 1960-luvulla härkäpapu alkoi jo hiukan kiinnostaa, mutta vasta 2000-luku näyttää tuovan härkäpavun uudelleen tutuksi suomalaisille. Maailmalla suurimpia härkäpavun tuottajia ovat Kiina, Etiopia, Australia ja Egypti.

Monipuoliset käyttötavat

Härkäpapu on ekologinen, ravitseva ja maukas palkokasvi. Sen kypsennetyt siemenet maistuvat osana ateriaa vaikka sellaisinaan. Ne sopivat myös salaatteihin ja ne voi marinoida. Niitä voi lisätä keittoihin ja ne voi soseuttaa keitoiksi tai tahnoiksi. Käytä härkäapuja pataruokiin, pateiseen, vokkiruokiin, falafeleihin, pastakastikkeisiin ja kasvishöystöihin.

Tunisialainen papusosekeitto bessara tehdään härkäpavuista, yleensä kuivatuista. Kypsät pavut soseutetaan keittoon ja maustetaan valkosipulilla, oliiviöljyllä, sitruunalla, kuminalla, paprikalla ja cayennella. Favetta puolestaan on italialainen härkäpapupyree. Se tehdään tuoreista, kypsennetyistä härkäpavun siemenistä. Mausteina suositaan suolan lisäksi valkosipulia ja oliiviöljyä, joka notkistaa soseen, pippuria, sitruunaa ja minttua tai muuta tuoreyrttiä.

Välimeren keittiössä härkäpapu on tavallinen osa falafelpyöryköitä, joihin tulee myös kikherneitä. Arabialainen papumuhennos ful medammes tehdään härkäpavuista. Italian Pugliassa on perinneherkku fave e cicoria, jossa härkäpapupyree nautitaan villisikurisalaatin kanssa. Härkäpapu kuuluu monissa Välimeren ja Aasian maissa perusruokavalioon.

Pavut ja maissi sopivat hyvin samaan ruokaan. Hyviä härkäpavun mausteita ovat valkosipuli, muut sipulit, chili, sitruuna, limetti ja myös inkivääri. Tuoreyrteistä useimmat käyvät, mutta esimerkiksi minttu, korianteri, kynteli ja totta kai persilja sopivat.

Ravitsemuksellisesti arvokas

Härkäpapua arvostetaan nimenomaan sen sisältämän proteiinin takia. Härkäpavun tärkkelys on hitaasti imeytyvää. Pavut auttavat veren sokerin säätelyssä, joten ne sopivat hyvin diabeetikoille. Ne myös osaltaan madaltavat veren kolesteroliarvoja. Härkäpavusta saa myös kuitua, vitamiineja ja kivennäisaineita. Härkäpapu sisältää esimerkiksi B-ryhmän vitamiineja, muun muassa folaattia.

Finelin mukaan tuore härkäpapu sisältää energiaa 102 kcal, hiilihydraatteja 13, proteiinia 8,8 ja rasvaa 0,6 g. Kuitua on 4,2 g. Kuivatussa härkäpavussa valkuaisainepitoisuus on vain hieman alhaisempi kuin kuivatussa soijapavussa. Energiaa näissä pavuissa on suunnilleen saman verran. Hiilihydraatteja härkäpapu sisältää huomattavasti enemmän kuin soijapapu, soija puolestaan enemmän rasvaa kuin härkäpapu.

Monia lajikkeita

Kotipuutarhoista tuttua, isokokoista härkäpapua saa syyskesällä kaupoista tuoreena. Isojen härkäpapujen kylvö ja sadonkorjuu tehdään käsin. Pienemmät maatiaislajikkeet ovat ammattilaisten suosiossa. Esimerkiksi Ukko ja Kontu soveltuvat koneelliseen kylvöön ja ne voidaan puida puimakoneilla. Tuoreena isossa härkäpavun siemenessä on kalvo, joka poistetaan, pienissä tätä ei tarvitse tehdä.

Säilytys

Härkäpavut säilytetään kuten muutkin pavut +2 – +5 asteessa, mieluiten paperipusseissa. Palkokasvit ovat arkoja etyleenille. Käytä tuoreet pavut jääkaapista 3 – 4 päivän sisällä.

Kokeile tätä

Tutustu tuoreeseen härkäpapuun valmistamalla herkullinen salaatti!

Teksti, kuva ja ohjeet: Pirjo Toikkanen

 

Olen ruokatoimittaja, kotitalousopettaja sekä ruokablogisti, joka tykkää valmistaa kasvispainotteista ruokaa sesonkien mukaan. Lisää reseptejä ja vinkkejä löydät blogistani.

Parsakaali

Parsakaalin (Brassica oleracea var. Italica) satokausi ajoittuu Suomessa juhannuksesta marraskuun loppuun. Elokuussa parsakaali on parhaimmillaan. Jopa sen varsi on mehukas ja maukas. Kotimaisen parsakaalin viljelyalueet keskittyvät Satakuntaan, Pirkanmaalle, Uudellemaalle ja Etelä-Savoon. Parsakaalia tuodaan Hollannista ja Välimeren maista, eniten Espanjasta.

Tavallisimmin parsakaali on väriltään vahvan vihreää, mutta myös violetteja ja jopa valkoisia lajikkeita parsakaalista on olemassa. Violetin parsakaalin kaupallinen viljely on kuitenkin osoittautunut Suomessa haasteelliseksi. Meillä tavallisin parsakaali edustaa tyyppiä ”heading broccoli” eli päätä muodostava.

Parsakaali on kotoisin Etelä-Italiasta, jossa sitä lienee viljelty jo antiikin Rooman aikaan. Suomeen parsakaali kotiutui 1900-luvulla, ja läpimurtonsa se on tehnyt vasta viime vuosikymmeninä. Nimestään huolimatta parsakaali ei ole mitään sukua parsalle.

Parsakaalin nimi calabrese tulee Italian Calabrian maakunnan mukaan. Parsakaalista käytetään myös nimeä broccoli, joka italian kielessä tarkoittaa nuppuja ja toisaalta myös käsivartta. Englannissa nimi erotellaan värin mukaan niin, että vihreää parsakaalia kutsutaan nimellä calabrese ja violettia nimellä broccoli.

Broccolia ja broccoliinia

Tavallisen parsakaalin, broccolin, rinnalla on jonkin verran myös versovaa, ”sprouting broccoli” -parsakaalia. Hoikka- ja pitkävartinen parsakaali on nimetty Suomessa broccoliiniksi, mutta myös nimeä varsiparsakaali tapaa. Monelle tuote on tuttu Englannista nimellä tenderstem.

Hoikkaa, pitkävartista parsakaalia on jo alettu kasvattaa Suomessakin. Broccoliineja on monenlaisia, koska kasvis voi olla risteytetty parsakaalista ja härmekaalista tai se voi olla parsakaalin ja kiinankaalin hybridi. Ulkonäkö ja muut ominaisuudet ovat kuitenkin hyvin lähellä toisiaan.

Parsakaalin kotipuutarhurit tietävät, että tavallisen parsakaalin sivuversot ovat hyvää syötävää. Sivuhaarojen esiintyminen on lajikekysymys. Niukasti haaroittuvia parsakaalilajikkeita ovat esim. Skift ja Marathon. Runsaasti sivuversoja muodostavat esimerkiksi Greenia ja Dandy.

Lehtivihreän aromi

Parsakaali sopii Suomen viileään kasvukauteen. Suomessa parsakaalista saadaan vain yksi sato, jo Ruotsissa kaksi satoa. Toisen sadon parsakaalissa naapurimaassa on enemmän vartta ja pienemmät nuput, ja sitä pidetään herkullisena.

Parsakaalia on Suomessakin vähitellen opittu käyttämään eri tavoin ja välttämään ylikypsentämistä. Tietoisuus parsakaalin terveellisyydestä on omalta osaltaan jatkuvasti lisännyt parsakaalin suosiota.

Mietoon kukkakaalin makuun verrattuna parsakaalin maku on voimakkaampi. Varsinkin uunissa paahtaen parsakaalin maku muuttuu herkullisen pähkinäiseksi. Parsakaalin maun salaisuus on runsas lehtivihreän, klorofyllin, aromi.

Hyvä parsakaali on napakka. Kukintojen tulee olla tiiviisti kiinni. Laadukkaana parsakaali säilyy, kun se heti sadonkorjuun jälkeen jäähdytetään kunnolla mahdollisimman pian ja säilytetään kylmävarastossa, jolloin nuput eivät ala aueta keltaisiksi kukiksi. Kun parsakaaliin on jätetty suojalehtiä ja vartta, se säilyy paremmin kuin pieniksi nupuiksi leikattu. Paras säilytyslämpötila on +2 – +4 astetta.

Yksi terveellisimmistä

Parsakaali on tutkitusti terveellistä, ja sen ravintoainesisältö monipuolinen ja runsas. Parsakaalissa on paljon beetakaroteenia, B-ryhmän vitamiineja, C-, K- ja E-vitamiinia. Kivennäisaineista parsakaalista saa eniten magnesiumia, rautaa ja kaliumia. Kuitu, folaatti ja flavonoidit tekevät parsakaalista erityisen arvostetun. Energiaa sadasta grammasta parsakaalia kertyy vain 30 kcal.

Parsakaalin nuppuosat sisältävät beetakaroteenia enemmän kuin varret. Mitä syvemmän vihreät nuppuiset kukinnot ovat, sitä suurempi on niiden ravintoarvo. Silti myös varressa ja suojalehdissä on paljon ravintoaineita, ja ne kannattaa käyttää ravinnoksi jo erinomaisen kuidunkin takia.

Parsakaali on viime vuosien tutkituin kasvis. Parsakaalin syöminen näyttäisi aktivoivan soluja, jotka tuottavat terveyttä edistäviä aineita. Parsakaali on sijoittunut kärkisijoille, jopa ykköseksi, kun on vertailtu yksittäisten kasvisten terveellisyyttä toisiinsa. On saatu viitteitä, että parsakaali jopa ehkäisisi dementiaa, syöpä- ja sydänsairauksia. Myös tomaatti ja mustikka pärjäävät näissä kisoissa hyvin.

Tulee kuitenkin ehdottomasti muistaa, että mikään kasvis ei yksin riitä. Kaikki kasvikset ovat terveellisiä, kun kasviksia syö mahdollisimman monipuolisesti ja säännöllisesti.

Paahda, vokkaa, höyrytä

Parsakaalia on helppo valmistaa ruoaksi, mutta sen voi myös helposti pilata, jos sitä kypsentää liian pitkään ja varsinkin, jos sitä keittää liian runsaassa vedessä. Paahtaminen uunissa tai grillissä, pikainen vokkikypsennys ja höyrykypsentäminen ovat parhaita tapoja. Nopea friteeraus on hyvä tapa sekin.

Jos parsakaali on pakko kypsentää vedessä, suolalla maustettua vettä tulee käyttää niin vähän kuin mahdollista. Paloiteltu varsi vie hieman enemmän kypsymisaikaa kuin nuppuosat ja suojalehdet, joille riittää pikainen kuumennus. Parsakaalissa tapahtuu myös jälkikypsymistä, joten monesti on paikallaan jäähdyttää parsakaali nopeasti siivilässä jääkylmässä vedessä.

Parsakaali sopii keittoihin, myös sosekeittoon, samoin pata- ja uuniruokiin. Suolaisten piirakoiden täytteissä ja gratiineissa parsakaali on hyvää. Värin, maun ja ravintoarvon puolesta parsa- ja kukkakaali ovat hyvä pari samassa ruoassa.

Vokki- tai muurikkapannussa parsakaali valmistuu hetkessä herkulliseksi. Lisää pannuun ensin paloiteltu varsi ja noin minuutin kuluttua hetkeksi nuppuosat. Chili, sitruuna, valkosipuli ja inkivääri ovat hyviä parsakaalin maustajia. Pähkinät, mantelit ja erilaiset siemenet, esimerkiksi auringonkukan-, pinjan- ja kurpitsansiemenet sopivat parsakaaliruokiin.

Helppoa hyvää parsakaalista

Neljä herkullista tapaa valmistaa parsakaalia ruoaksi löydät täältä.

Teksti, kuva ja ohjeet: Pirjo Toikkanen

Olen ruokatoimittaja, kotitalousopettaja sekä ruokablogisti, joka tykkää valmistaa kasvispainotteista ruokaa sesonkien mukaan. Lisää reseptejä ja vinkkejä löydät blogistani.

Kukkakaali

Kukkakaali (Brassica Oleraceae, Botrytis-ryhmä) kuuluu kukkivien kaalien ryhmään samaan tapaan kuin parsakaali, romanescu ja broccoliini. Kukkivista kaaleista syödään kasvin varhaisasteella olevat kukinnot ja kukintoihin liittyvät varret ja suojalehdet.

Kukkakaalia viljellään erivärisinä lajikkeina. On valkoista, kermanvaaleaa, lilaa, oranssia ja vihreää kukkakaalia. Keskikesällä kaupoista saa valkoisia ja kermanvaaleita kukkakaaleja, elokuusta alkaen kannattaa silmäillä valikoimaa, koska silloin voi olla saatavana muitakin värejä. Myös kartiomaisia, vihreitä nuppuryhmiä tekevä, kaunis romanescu-tyypin kukkakaali valmistuu loppukesällä.

Napakankypsänä parasta

Kukkakaali nousi laajaan suosioon sekä koti- että ravintolaruoissa noin vuosi sitten. Pitkään hiljaiseloa viettänyt kukkakaali huomattiin. Alettiin ymmärtää, kuinka kaunis, terveellinen, edullinen, tyylikäs, ekologinen ja monikäyttöinen kasvis kukkakaali on.

Aiemmin kukkakaali kypsennettiin kokonaisena tai nuppuina vedessä – ja usein aivan liian kypsäksi. Saman kohtalon oli kokenut parsakaali. Pahinta, mitä kukkiville kaaleille voi tehdä, on kypsentää ne rakenteeltaan täysin pehmeiksi, jolloin makuakaan ei ole jäljellä.

Parhaat kukkakaalin kypsennystavat ovat höyrykypsennys tai paahtaminen joko uunissa tai grillissä. Kypsyysaste on jätettävä napakaksi niin, että rakenteessa on miellyttävä suutuntuma.

Kasvaa viileässä ja kosteassa

Kukkakaalin arvellaan kehittyneen parsakaalista. Oletettavasti kukkakaali on lähtöisin Kreikasta, mistä viljely on levinnyt Italian kautta muualle Eurooppaan. Nykyään kukkakaalia viljellään kaikkialla maailmassa, eniten Euroopassa ja Aasiassa.

Kukkakaali muodostaa kukinnon jo ensimmäisenä kasvukautenaan. Kukinto koostuu voimakkaasti paksuuntuneista varren ja kukinnon haaroista ja aukeamattomiksi jäävistä kukkanupuista. Kukkakaali on alkujaan kosteiden rantamaiden kasvi. Se ei siedä kuivuutta. Hellekesinä viljely on hankalaa, mutta viileästä pitävänä kukkakaali antaa hyvin satoa myös Pohjois-Suomessa.

Kukkakaaleissa on nopeasti kehittyviä kesälajikkeita, joista saadaan Suomessa nauttia usein jo juhannuksesta alkaen. Syyslajikkeet kypsyvät elokuussa. Kukkakaalien siemenet on Suomen oloissa kylvettävä sisälle, ja ne ruukutetaan sirkkalehtiasteella. Parhaat sadot saadaan kosteina ja viileinä kesinä.

Kukkakaalin satokausi kestää Suomessa juhannuksesta marraskuun puoliväliin saakka. Silloin kukkakaalit tulevat kotimaisilta viljelijöiltä, muulloin tuontituotteina.

Säilytettävä kylmässä

Laadukas kukkakaali on napakka. Nuppujen väri on raikas ja pinta vahingoittumaton. Koska kukkakaali korjataan jo kukinnon varhaisessa kehitysvaiheessa, kukinnon suojaksi tulee jättää vihreitä lehtiä. Kauppakunnostus on Suomessa tarkoin säänneltyä. Ei ole oikein, että kuluttaja repii suojalehdet kaupassa ilmeisesti tietämättömyyttään.

Kaalit säilyvät parhaiten kylmässä, +2 – +5 asteessa. Ne on suojattava nahistumisen estämiseksi. Kylmäketju ei saisi katketa, vaan myös kaupan tulisi huolehtia, että kukkakaalit eivät pääse lämpenemään.

Suojalehdet ja varretkin herkkua

Kukkakaalin suojalehdet ja kanta ovat nuppujen lisäksi herkullista syötävää nekin. Kun kypsennät kukkakaalia, paloiteltu varsi ja suojalehtien ruodit vievät hieman enemmän aikaa kuin nuput. Osa suojalehdistä on niin ohuita, että ne vain nopeasti kuumennetaan tai syödään osana salaattia.

Höyrytä, paahda, vokkaa

Höyrykattilassa kukka- ja parsakaalit ja muutkin kasvikset kypsyvät hellävaraisesti höyryssä, eikä makua tai ravintoaineita liukene keitinveteen. Paahtaminen on toinen suositeltava kypsennystapa. Kukkakaalin voi oikein hyvin paahtaa uunissa tai grillissä. Katso Rouva Kasviksen ohje kukkakaalin paahtamisesta ja tarjoamisesta tillipeston kanssa. Maku pysyy hyvin tallessa, jopa tiivistyy.

Vokki- tai muurikkapannu, myös tilava paistinpannu toimivat paloitellun kukkakaalin kypsentämisessä hyvin. Kokeile maustaa chilillä, inkiväärillä ja tuoreyrteillä suolan ja pippurin lisäksi.

Kukkakaalia voi pikkelöidä, marinoida, dipata, käyttää kesäkeittoon tai paahtaa ja soseuttaa keitoksi. Perunamuusin perunoista voi osan vaihtaa kukkakaaliin tai tee sose pelkästä kukkakaalista. Kukkakaali sopii hyvin myös piiraiden ja pizzojen täytteisiin ja gratinoitavaksi.

Kun kukkakaalin nuput raastaa, on lopputuloksena murumaista ”couscousia”. Rouva Kasviksen lämpimässä kukkakaalisalaatissa tuoreet herneet täydentävät loistavasti muita makuja. Ja oletko jo kokeillut kukkakaalimurusia leivonnassa jauhojen sijaan. Pizza Biancassa Rouva Kasviksen tapaan on kukkakaaalia pohjassa ja broccoliineja täytteessä. Kannattaa kokeilla!

Teksti, ohjeet ja kuva: Pirjo Toikkanen

Olen ruokatoimittaja, kotitalousopettaja sekä ruokablogisti, joka tykkää valmistaa kasvispainotteista ruokaa sesonkien mukaan. Lisää reseptejä ja vinkkejä löydät blogistani.

Tilli

Tilli (Anethum graveolens) pitää vahvan asemansa suomalaisruokien mausteena edelleen, vaikka kymmenittäin muitakin yrttejä on käytettävissä. Tämä johtuu siitä, että meillä tilli kuuluu erottamattomasti moniin kala- ja perunaruokiin, ja meillä maustetilli kasvaa ainutlaatuisen aromikkaaksi. Pohjoismaisessa pitkän päivän ilmastossa tillin lehtiin muodostuu aromia huomattavasti enemmän kuin etelän maissa. Tilli on pohjoisten maiden oma juttu.

Lehdet, kukinnot ja siemenet maustavat

On pystytty osoittamaan, että Utsjoella tillin lehdistöön ja versoon kehittyy enemmän aromiaineita kuin Etelä-Suomessa. Eipä siis myöskään ihme, että suomalainen tilli päihittää italialaisen tillin. Nuorissa lehdissä on paras aromi. Lehtien ja siementen lisäksi tilliä käytetään myös kukkimisvaiheessa, ns. kruunutillinä. Kruunutillin runsasaromiset kukinnot ovat käytössä rapujen keitinliemissä ja kurkkusäilykkeissä.

Tillin aromi tulee eteerisestä öljystä, yhdisteistä nimeltä karvoni ja limoneeni. Näiden aineiden suhde määrää tillin makuominaisuudet. Tillin aromista voi tunnistaa hieman mäntyä, kuminaa ja sitruunaa. Maun perusteella tilli luokitellaan aniksisiin yrtteihin. Siinä on samalla tavalla aniksen vivahdetta kuin kirvelissä tai hennosti myös rakuunassa ja basilikassa.

Välimeren maissa tilliä kasvaa jonkin verran villinä, mutta tillin käyttö keskittyy Skandinaviaan, Suomeen, Venäjälle ja Puolaan. Tilliä näkee myös intialaisissa ruokaohjeissa. Intiantilli on kuitenkin aivan oma muunnoksensa, ja sen aromi on miedompi kuin meidän käyttämässämme tillissä.

Pohjoismaissa ruokia on totuttu maustamaan aromaattisilla tillin lehdillä. Etelässä puolestaan sikäläiset mauttommat lehdet jäävät vähemmälle huomiolle, ja siellä käytetään tillin siemeniä, samaan tapaan kuin kuminan, fenkolin tai aniksen siemeniä. Meillä tillin siemenet eivät useinkaan ehdi kypsyä kunnolla. Tillinsiemenissä on voimakas, terävä tillin aromi. Jos siemeniä on saatavilla, niitä kannattaa käyttää säilykkeisiin, marinadeihin, liharuokiin ja esimerkiksi silakkalaatikkoon tai -rulliin.

Nopeakasvuinen, voimakastuoksuinen

Tieteellisen nimen (Anethum) tilli on saanut nopeakasvuisuudestaan. Kreikan sanat ano theo tarkoittavat ”ylös juoksen”. Toisen lähteen mukaan taas latinankielen anethum tarkoittaa voimakastuoksuista ja nimen loppuosa graveolens pahantuoksuista.

Suomen tilli-sana tulee norjan kielestä. Dilla tarkoittaa tuudittamista. Myös saksankielen verbi dillan tarkoittaa unettammista. Lasta tai imettävän äidin rintaa oli ennen vanhaan tapana sivellä tillivedellä, jotta lapsi nukahtaisi helposti. Myös tillimehun sanotaan rauhoittavan levotonta lasta.

Suomalaisen ruokakulttuurin ylpeys

Tillillä on vahvat perinteet suomalaisessa ruokakulttuurissa, ja tästä pitkän päivän yrttien yrtistä on syytäkin olla ylpeä. Suomeen tilli saapui 1600-luvulla ilmeisesti munkkien mukana. Se on vanhimpia, tutuimpia ja käytetyimpiä yrttejämme. Cajsa Wargin keittokirja vuodelta 1755 suosittelee tilliä tillilihaan, hapankaaliin, ankeriasmuhennokseen ja keitetylle lohelle.

Nykyään tilliä kuluu eniten erilaisiin kalaruokiin: kalan graavaamiseen, kalakeittoihin ja kalavoileiville ja äyriäisruokiin. Toinen merkittävä kumppani tillille on peruna. Kukapa suomalainen ei tuntisi varhaisperunan ja tillin kesäisen upeaa makuyhdistelmää.

Tillinlehtiä voi käyttää tuoreina, pakastettuina tai kuivattuina. Kuivatussa tillissä on ihan oma arominsa. Kannattaa kokeilla ja maistella. Se on eri kuin pakastetun tillin aromi. Koska tilli on pehmeärakenteinen yrtti, se lisätään ruokaan vasta aivan loppuvaiheessa valmistusta, etteivät aromit ehdi hävitä. Tuore, leikattu tilli säilyy jääkaapissa parhaiten, kun sen varret upottaa veteen.

Tillin ravintoainekoostumuksessa kiinnittyy huomio suureen kaliumpitoisuuteen. Tilliä pidetään ruoansulatusta edistävänä.

Kokeillut ohjeet

Tilliliha on yksi hienoimmista klassikkoruoistamme, kun se valmistetaan oikein ja huolellisesti. Se on keitetty liharuoka, johon tilli erottamattomasti kuuluu, kuten jo ruokalajin nimikin kertoo. Lisää tietoa tillilihasta ja Rouva Kasviksen kokeillun tillilihaohjeen löydät täältä.

Hölskytyskurkut on toinen suomalaisille rakas tapa maustaa kesän kurkkuja. Lisätietoa hölskykurkuista ja Rouva Kasviksen kokeillun hölskytyskurkkuohjeen avaat tästä. Kannattaa lukea mielenkiintoinen teksti ja katsoa myös kuvat.

Peston voi tehdä todella monella tapaa. Kun teet Rouva Kasviksen ohjeella tillipeston, saat mahtavan kastikkeen kesän perunoille, kaloille ja kasviksille, esimerkiksi uunipaahdetulle kukkakaalille.

Muita ruokia, joihin tilliä kannattaa käyttää, ovat muun muassa kaaliruoat, erilaiset salaatit ja yrttijuusto edellä mainittujen kala-, äyriäis- ja perunaruokien lisäksi.

Tillin pakastaminen

Avomaan aromikasta tilliä kannattaa pakastaa kesällä ennen kuin se alkaa kukkia. Se on pakastettunakin aromikkaampaa kuin ruukkuun kasvatetut talvitillit. Voit pakastaa erikseen varsia ja erikseen lehtiä tai voit hienontaa nämä yhteen. Tilli pakastetaan ilman mitään kuumennuskäsittelyjä.

Voit pakata hienonnetun tillin tai tillinoksat tiiviisti sulkeutuviin tölkkeihin. Tölkit voivat olla matalia lasitölkkejä tai muovisia. Lasitölkkien kansiin ja muovitölkkeihin tarttuu jonkin verran aromia. Jäistä tilliä pystyy helposti raaputtamaan ruokaan tarpeellisen määrän. Loppu siirretään takaisin pakastimeen. Itse suosin tätä pakastustapaa.

Voit myös pakastaa hienonnetun tillin tai tillinoksat alumiinifolioon, koska se pitää hyvin aromit sisällään. Lado tillinlehtinippuja tai hienonnettua tilliä noin sormen paksuudelta folioarkin keskelle. Pyöräytä foliosta tiivis pötkö. Kierrä päät kiinni karamellipaperin tavoin. Foliopötköä on helppo avata päästä ja tiputtaa jäistä tilliä ruokaan. Siirrä loppu nopeasti takaisin pakastimeen.

Folioon voi pakastaa tilliä myös kerta-annoksina. Lisää tilliä foliopalasten päälle ja taittele pikkupaketeiksi. Kokoa nämä tiiviisti suljettavaan ns. minigrip-pussiin. Ota käyttöön paketti tai tarvittava määrä kerallaan.

Vastaavasti tilliä voi pakastaa tuorekelmusta tehtyyn ”letkuun”. Katkaise tuorekelmua melko pitkä pala leikkuulaudalle. Lisää keskelle sopivin välein kekoina hienonnettua tilliä tai lisää tilli lehtinä. Pyöritä tilli kelmun sisään pötköksi. Solmi annosten välit vaikka kalastajalangalla. ”Letkun” voi kietaista folioon tai laittaa tölkkiin.

Teksti, kuva ja vinkit: Pirjo Toikkanen

Olen ruokatoimittaja, kotitalousopettaja sekä ruokablogisti, joka tykkää valmistaa kasvispainotteista ruokaa sesonkien mukaan. Lisää reseptejä ja vinkkejä löydät blogistani.

Varhaisperuna

Ensimmäiset kotimaan varhaisperunat ovat joka vuosi odotettu uutuus. Kaupasta löytyy usein jo keskellä talvea kaukomailta tuotua, keväällä ja alkukesällä länsinaapuristakin tuotua perunaa. Tuontiperunat eivät kuitenkaan maussa voita oman maan lähellä tuotettuja perunoita. Varhaisperuna on arka herkku, joka on sitä parempaa mitä pikimmin ja vähäisemmällä käsittelyllä se saadaan pellolta pöytään.

Yleisesti puhutaan uudesta perunasta. Varsinaisesti uusi peruna aina tarkoittaa uuden sadon perunaa, joka voi olla peräisin ihan mistä vain. Esimerkiksi Välimeren maista alkuvuodesta tuodut perunat ovat uutta perunaa. Samoin voisi kutsua uudeksi perunaksi sitä perunasatoa, joka saadaan Suomesta syksyllä varastoitavaksi.

Varhaisperuna, uusi peruna, neitsytperuna

Kesäkuun alkupuoliskolla ja juhannuksesta lähtien Suomessa päästään herkuttelemaan perunalla, joka on varhaisperunaa. Toki nimi voi kansan suussa olla uusi peruna, mutta nämä myös neitsytperunoiksi kutsutut jokakesäiset uutukaiset ovat jo lajikkeeltaan eri asia kuin muu peruna. Ne edustavat varhaisperunalajikkeita. Kesän loppupuoliskolla myytäviä perunoita voi kutsua kesäperunoiksi.

Ruotsistakin tuodaan varhaisperunalajikkeita, esimerkiksi Swiftiä, mutta makutesteissä se ei ole kotimaan varhaisperunoita voittanut. Harvoin voi liputtaa niin varauksetta kotimaisen puolesta kuin varhaisperunan kohdalla voi, ja syy on se, että kuljetuksenkestävyyttä ja makua on vaikea yhdistää samaan tuotteeseen ainakin, kun kyseessä on varhaisperuna tai mansikka.

Viljely riskialtista

Suomessa viljellään varhaisperunaa 450 tilalla ja 800 hehtaarin pinta-alalla. Varhaisperunaa tuotetaan Suomessa 10 miljoonaa kiloa vuosittain, ja varhaisperunaa tuodaan Suomeen miljoona kiloa. Kun varhaisperunaa aletaan korjata, ovat satomäärät suomalaisviljelijällä ensin pieniä, 8000 kg/ ha, mutta viikko viikolta kilomäärät kasvavat, parhaimmillaan 20 0000 kiloon hehtaarilta. Tästä syystä ensimmäiset erät ovat aina kalliimpia kuin sitten satokauden edetessä. Varhaisperunan kausi kestää Suomessa suunnilleen heinäkuun puoliväliin, ja se alkaa kunnolla kesäkuun puolivälissä tai juhannusviikolla.

Varhaisperunaa aletaan istuttaa jopa routaiseen, joka tapauksessa kylmään maahan maaliskuussa. Sitä hoivataan ensin läpinäkyvän muovin ja harsojen, sitten pelkän harson alla. Joskus kasvustoa peitellään jopa huopakankailla ennen kuin kasvi tulee pinnasta esiin. Muovin käyttö vaatii jatkuvaa tarkkailua, jotta kasvi ei pääse tukehtumaan. Harsot ovat tarpeen hallan torjumisessa. Myös kastelu paitsi kastelee maaperää myös suojaa hallalta. Hallavaroituksen aikaan voidaan myös lapioida multaa suojaksi vakoihin.

Varhaisperunasadon eteen tehdään paljon käsityötä. Siksi varhaisperunaan tulisikin suhtautua kunnioittavasti ja olla valmis tarttumaan kotimaan varhaisperunasatoon silloin, kun sitä aletaan maasta nostaa. Mikään ei voi olla pahempi tilanne varhaisperunan viljelijälle kuin se, että nostokoneet joutuvat seisomaan pellon reunassa tuontiperunan takia juuri, kun sato on valmistunut. Varhaisperuna on nostettava heti sadon valmistuttua.

Lukuisia lajikkeita

Hallitseva varhaisperunalajike on Timo. Sitä viljellään tällä hetkellä puolella viljelypinta-alasta. Lajike tuli markkinoille vuonna 1975. Nyt 40 vuoden tauon jälkeen on Suomessa jalostettu uusi varhaisperunalajike Jussi. Se tulee yleistymään vuonna 2017, mutta pieniä määriä on viljelyssä ja kaupan jo kesällä 2016. Toista sijaa varhaisperunoissa pitää nyt Solist.

Siikli tulee kolmannella sijalla, jos verrataan viljelypinta-alojen kokoja. Siikli on jalostettu jo 1930-luvulla Saksassa. Sillä on paljon vannoutuneita ystäviä. Maku, ulkonäkö ja rakenne miellyttävät. Perunanviljelijät kutsuvat Siikliä mielellään kesäperunaksi, koska se ei ole kovin aikainen lajike.

Carrera, Annabelle, Colombo, Arielle, Rikea ja Velox ovat varhaisperunalajikkeita nekin. Solist-perunan etuna pidetään matalasilmuisuutta. Carrerasta pidetään, koska se on keltakuorista ja keltamaltoista, rakenteeltaan melko kiinteä. Annabelle miellyttää yhä useampia.

Uutuusperuna Jussi

Nyt, kesällä 2016, puhutaan Jussista. Se on varhaisperuna, jota himoitsevat ja ovat ottaneet kasvattaakseen jo monet viljelijät ja jota kuluttaja haluaisi testata, jos vain onnistuu sitä saamaan. Vuosikymmenien odotuksen jälkeen markkinoille on saatu uusi kotimainen varhaisperuna. Jussin on jalostanut Boreal Kasvijalostus Oy ja siementuotannosta ja myynnistä viljelijöille vastaa Suomen Siemenperunakeskus Oy.

Jussi-peruna on jalostettu Timosta ja Gloriasta niin, että liikkeelle lähdettiin 500 lajikkeesta. Jalostustyö kestää aina pitkään, tässä tapauksessa 1900-luvun lopulta alkaen. Jussin ”vanhemmat” päästiin valitsemaan tämän vuosituhannen alussa.

Tavoitteena on ollut saada varhaisperuna, joka voidaan istuttaa varhain keväällä kylmään maahan, tuottaa paljon mukuloita ja kasvaa nopeasti. Myös maku ja ulkonäkö ovat merkittävät ominaisuudet. Jussille povataan hyvää markkinaosuutta Suomessa ja myös mahdollisuuksia kansainvälisille markkinoille.

Käsiteltävä varoen

Suomen varhaisperunan tuottaja-alueet keskittyvät luonnollisesti lämpimimmille alueille. Ensimmäisiä satoja saadaan yleensä Lounais-Suomen saaristosta, Parainen, Houtskar, Korppoo, Rymättylä, Merimasku, Nauvo sekä Uusikaupunki, Laitila ja monet paikkakunnat Satakunnassa ja Hämeessä ovat kotimaisesta varhaisperunasta kuuluja. Varhaisperunaa kasvatetaan kautta Suomen, mutta satoa ei aina saada kovin aikaisin.

Varhaisperuna on herkkähipiäinen ja arka kolhiintumiselle. Se saa helposti vaurioita kuljetuksen aikana, kuivahtaa ja nuutuu. Sen takia on selvää, että varhaisperunat tulee saada mahdollisimman läheltä ja niitä tulee käsitellä hellästi kuin kananmunia. Paitsi kuljetuksen hellävaraisuus, tärkeää on myös kaupan osuus. Pahinta mitä kauppa voi varhaisperunalle tehdä, on säilyttää perunoita valossa, joskus jopa lamppujen alla. Peruna on suojattava valolta ja säilytettävä viileässä, mieluiten +10 asteessa.

Herkuttelua monin tavoin

Varhaisperunan maussa tunnistaa mietoa makeutta, aavistuksen kirpeyttäkin. Tavallisimmin varhaisperunat keitetään suolalla ja tillinvarsilla maustetussa vedessä. Katso tarkka keitto-ohjeeni täältä. Varhaisperunat lisätään aina kiehuvaan veteen. Keittoajaksi riittää perunoiden koon mukaan 8 – 12 minuuttia, joskus hieman pidempään. Suolaa jotkut suosittelevat jopa ruokalusikallisen litralle vettä, mutta 1 tl/1 l vettä on riittävä suolamäärä. Perunoiden on annettava kuivahtaa veden valuttamisen jälkeen ja ne on peitettävä keittiöpyyhkeellä tai talouspaperilla. Yhä useammin myös varhaisperunat kypsennetään höyrykattilassa.

Ensimmäiset varhaisperunat kannattaa herkutella aivan yksinkertaisella tavalla. Jotta perunan maun saa esiin, riittää kypsennetylle perunalle voinokare ja aromikas tilli. Saaristolaiseen tapaan kuuluu lisätä perunoille voisulaa, johon on pilkottu uutta nippusipulia. Silli toimii varhaisperunan parina aina.

Nykyään yhä useampi valitsee varhaisperunan kaveriksi graavikalaa: siikaa, lohta tai lahnaa, joka on erinomaista graavisuolattuna. Katso graavisiikaohjeeni täältä. Silakasta saa monenlaisia marinoituja herkkuja. Kylmäsavustetut kalat ovat hyvä valinta, samoin lämminsavustettuina muikku, lahna, ahven, lohi, siika ja silakka. Liharuokien klassikoista varhaisperunalle käyvät tilliliha, vaalea savukinkkukastike, grillatut lihat, myös lihahyytelö. Kantarellimuhennos on loistovalinta.

Aina varhaisperunoiden kanssa ei suinkaan tarvitse syödä voita. Kun perunat on kypsennetty ja kosteus haihdutettu, lisää kattilaan tilkka laadukasta oliivi- tai rypsiöljyä, ravista ja lisää tuoreita mintunoksia. Taittele päälle puhdas keittiöpyyhe ja anna makujen tasaantua kannen alla 10 minuutin ajan. Minttuperunat sopivat mittumaariin. Tai kokeile villivihanneksia. Vuohenputkenversot maustavat varhaisperunat uudella tavalla! Myös salvia on hyvä makupari perunoille.

Samaan aikaan varhaisperunoiden kanssa valmistuvat ensi sadot avomaan kasviksista. Näistä primööreistä, kasvisesikoisista yhdistetään varhaisperunoiden kanssa maailman ihanin kesäkeitto. Kukaan ei tosissaan voi väittää, ettei pitäisi kesäkeitosta, jos se valmistetaan ensisadosta ja huolellisesti. Paras ohje löytyy täältä.

Nuori juhlinnan kohteena

Ensimmäiset lähellä tuotetut varhaisperunat ovat harvoja aivan koko kansan herkkuruokia. Lounais-Suomen rannikkokaupungeissa varhaisperunaa alettiin juhlia 1960-luvulla, jolloin uudesta perunasta ja uudesta Islannin sillistä tuli erottamaton pari. Perunasesonki vain osui samaan aikaan sillilaivojen paluun kanssa.

Maalaisperheissä itse kasvatetut uudet perunat ovat olleet aina kesän ruokapöydän Tapaus. Varsinaista yhteisöllistä juhlintaa varhaisperunoiden ympärille ei ole kehitetty aiemmin kuin vasta tällä vuosituhannella, kun Suomen Turussa Kaffeli ry alkoi järjestää Neitsytperunafestivaaleja.

Teksti, kuva ja vinkit: Pirjo Toikkanen

Olen ruokatoimittaja, kotitalousopettaja sekä ruokablogisti, joka tykkää valmistaa kasvispainotteista ruokaa sesonkien mukaan. Lisää reseptejä ja vinkkejä löydät blogistani.

Varhaiskaali

Varhaiskaali on kerä- eli valkokaalia (Brassica oleracea var. capitata), mutta varhaiskaaliksi viljelijät valitsevat aivan oman, eri lajikkeensa kuin esim. syys- tai talvikaaliin. Varhaiskaalin tulee kasvaa nopeasti. Sen maun tulee olla makea ja rakenteen kevyen rapea. ’Jetma’ on esimerkki tällä hetkellä Suomessa yleisesti käytetystä varhaiskaalilajikkeesta.

Varhaiskaalit kylvetään maaliskuun alussa kasvihuoneisiin. Taimia päästään istuttamaan säiden mukaan huhtikuun loppupuoliskolla juurtumaan avomaalle harsojen alle. Kuluttaja saa kotimaista varhaiskaalia kesäkuun alkupuoliskolta aina heinäkuun alkuviikkoihin saakka. Tätä ennen Suomeen tuodaan varhaiskaalia Unkarista huhtikuusta alkaen.

Kasvu pari kuukautta, kausi noin kuukauden

Varhaiskaalin kasvu kestää kahdeksasta yhdeksään viikkoa eli noin kaksi kuukautta, jonka jälkeen se on korjattava ajallaan pois maasta. Liian isoina kaalit halkeavat. Varhaiskaalin viljelyalueita Suomessa ovat Etelä-Savo, lähinnä Sulkava, Juva ja Joroinen sekä Lounais-Suomessa Laitilan ja Euran seudut, Uudellamaalla Vihdin seutu.

Kotimaisen varhaiskaalin kausi on varsin lyhyt, vain noin kuukauden mittainen. Sen jälkeen voidaan puhua kesä-, syys- ja talvikaaleista. Varastoimatonta, raikasta kesäkaalia toki saadaan syksyyn saakka. Varhaiskaalit toimitetaan kauppoihin mieluiten laatikkoihin pakattuina, ei enää nykyään muovisäkeissä. Näin laatu pysyy hyvänä.

Rapeaa, maukasta ja mehukasta

Kotimaiseen varhaiskaaliin on syytä suhtautua kunnioituksella, sillä niin ainutlaatuista se on. Koko varhaiskaalisato kasvatetaan täysin harsojen alla, ja näin ollen sato on mahdollisimman puhdasta. Kasvatuksen aikana ei käytetä mitään kasvinsuojeluaineita, eivätkä eläimetkään pääse varhaiskaalien kimppuun. Rikkaruohot kitketään käsin.

Kaikki kaalit, niin myös varhaiskaali, ovat herkkiä etyleenille. Etyleeniä tuottavat esimerkiksi omenat, tomaatit, aprikoosit, luumut, persikat ja banaanit. Kaalit tulee pitää kellastumisen ja pilaantumisen estämiseksi erillään näistä tuotteista.

Laadukas varhaiskaali on rapeaa ja kokoonsa nähden kevyttä, maultaan makeaa ja mehukasta. Maku on miedompi kuin talvikaalilla, koska kasvuaika on paljon lyhyempi kuin varastoitavilla kaaleilla.

Hyvä ravintoarvo

Kuten kaalikasvien yleensäkin, myös varhaiskaalin ravintoarvo on hyvä ja monipuolinen. Kaalista kertyy vain vähän kilokaloreita, mutta sitäkin enemmän esimerkiksi kaliumia, kalsiumia ja magnesiumia, C- ja K-vitamiinia, karotenoideja, folaattia ja muita B-ryhmän vitamiineja sekä kuitua.

Varhaiskaali on loistava salaattiaines ja hyvä rouskutettavaa ihan sellaisenaan. Jos kaalin käyttö on tähän saakka jäänyt omassa keittiössä vähäiseksi, voi tutustumisen nyt aloittaa varhaiskaalista, joka rapsahtaa raikkaana ja maistuu makealta.

Pilko rouskuvaa kesäkaalia salaatiksi. Sitä ei tarvitse raastaa tai höylätä, vaan mieluiten leikata krouveiksi paloiksi terävällä veitsellä. Varhaiskaalisalaatti sopii kääräistäväksi pehmeiden tortillojen sisään tai raikastamaan burgereita.

Kokeile grillattuna tai paahda uunissa

Varhaiskaali on erinomaista grillattuna tai uunissa paahdettuna. Leikkaa kaali lohkoiksi, sipaise pintaan öljyä ja grillaa ulkogrillissä tai kuumassa uunissa niin, että pinta saa houkuttavan, rapean rusketuksen.

Voit myös pikapaistaa kaalin suikaleina tai lohkoina vokki- tai muurinpohjapannulla. Oikeastaan pelkkä kuumentaminen esimerkiksi vokkipannussa riittää. Erilaisiin keittoihin minestronesta borssiin kaali sopii loistavasti. Kesäisen kasviskaalikeiton voit maustaa pehmeällä vuohenjuustolla. Muista, että varhaiskaali kypsyy nopeasti.

Varhaiskaalipata on ehdoton kesäherkku. Se valmistuu mukavimmin niin, että kuullotat kattilassa öljytilkassa täysjyväriisi-ohraseosta yhdessä sipulisilpun kanssa, lisäät vähän kasvislientä, paljon paloiteltua varhaiskaalia ja porkkanaa. Tomaattilohkotkin sopivat mukaan. Anna padan kypsyä parikymmentä minuuttia ja paista joukkoon vielä krakovan- tai esimerkiksi mausteista raakamakkaraa paloiteltuna. Lisää makkarat pataan yhdessä tuoreyrttien kanssa.

Maitokaali on lähes unohduksiin jäänyt kesäruoka, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Kaalilaatikko puolestaan kypsyy kesäkaalista valmistettuna tavallista nopeammin, ja moni kehuu sen makua. Kaalikeitto kaalinviljelijän tapaan keitellään varhaiskaalista ja sianlihasta. Mukaan voi kypsentää porkkanaa ja sipulia.

Varhaiskaalin maustamiseen sopivat tuoreyrtit ja sitruksiset tai muutoin happamat ainekset. Aasialainenkin maustamistapa sopii, mutta varhaiskaali on toisaalta herkänmakuinen, joten ”keep it simple” eli maltti on valttia maustamisessa.

Kokeillut Rouva Kasviksen ohjeet

Paahdetut kaalinlohkot ovat niin helppoa ja hyvää ruokaa, että niitä on ehdottomasti ihan jokaisen syytä kokeilla. Ihastuminen on taattua. Grillaa öljyllä ja halutessasi hunajalla sipaistut kaalinlohkot ulkogrillissä tai kuumassa uunissa lisäkkeeksi, joka sopii niin liha-, kala- kuin kasvisateriallekin. Linkistä avautuu tarkka ohje, ja mukana saat myös loistavan speltti-sieniohjeen. Se valmistuu aidon italialaisen risoton tapaan, mutta nyt risottoriisin tilalle valitaan maukasta, kotimaista spelttihelmijyvää!

Varhaiskaali-coleslaw on klassikkojen klassikko, kun puhutaan Suomen suveen sopivista ruoista. Poimi linkin takaa ohje, joka on kokeiltu valmiiksi ennen kotimaan varhaiskaalisesonkia. Vaihda unkarilaisen kaalin tilalle nyt kotimainen varhaiskaali tai kaksikin. Kastike on täyteläistä, mutta se ei ole pelkkää majoneesia vaan puoliksi majoneesia ja puoliksi jogurttia, jolloin lopputulos on miellyttävä, maultaan raikkaan hapokas. Tämä coleslaw sopii mille vain aterialle ja myös täytteeksi erilaisten rullien ja hampurilaisten sisään.

Varhaiskaalipata saa aivan uuden sävyn, kun valitset jauhelihan tilalle uutta suomalaiskeksintöä nyhtökauraa! Maista ja vakuutu, miten hyvää ja helppoa kokkaus voi olla. Säilyketomaattien tilalle voit valita tuoreita tomaatteja. Jos nyhtökauraa ei kaupasta löydy, käytä kananpojan tai kalkkunan jauhelihaa.

Teksti, kuva ja ruokaohjeet: Pirjo Toikkanen

Olen ruokatoimittaja, kotitalousopettaja sekä ruokablogisti, joka tykkää valmistaa kasvispainotteista ruokaa sesonkien mukaan. Lisää reseptejä ja vinkkejä löydät blogistani.