Bataattipitsaset

Unohda perinteinen roiskeläppä ja hemmottele itseäsi jollain paremmalla. Nämä herkulliset bataatista valmistuvat pienet pitsaset ovat helppoja valmistaa ja oikeaa lohturuokaa.

n. 8 kpl

Valmistusaika: 15 min

Kypsennysaika: 40 min

Ainekset

  • n. 800 g bataatti
  • 1,5 l vettä
  • 2 tl suolaa
  • 3 rkl voita
  • 2 isoa valkosipulinkynttä
  • 3 tuoretta rosmariinin oksaa
  • suolaa & mustapippuria maustamiseen
  • n. 1 rkl oliiviöljyä
  • 3 rkl parmesanraastetta

Valmistus

  1. Pese bataatti huolellisesti juuresharjalla.
  2. Poista bataatin terävät päät ja leikkaa bataatista reilun sentin paksuisia kiekkoja.
  3. Siirrä kiekot suolalla maustettuun veteen ja keitä n. 20 min tai kunnes kiekot tuntuvat pehmeiltä haarukalla pistettäessä.
  4. Leivinpaperoi ja voitele pelti valmiiksi. Laita uuni lämpiämään täysille (250 C) ja grillivastuksille/ylälämmölle.
  5. Sulata voita lähes juoksevaksi, murskaa joukkoon valkosipulinkynnet, riivi kahdesta rosmariinin oksasta lehdet ja silppua joukkoon. Mausta suolalla (bataatti vaatii melko paljon) ja pippurilla. Sekoita hyvin. Siirrä syrjään odottamaan
  6. Kun bataatit ovat kypsiä, nostele ne reikäkauhan avulla pellille (valuta hyvin!).
  7. Muussaa bataattien sisäosa vahvan haarukan avulla. Bataatin kuori todennäköisesti repeää, yritä pitää kiekko kuitenkin mahdollisimman kasassa jottei se pala uunissa.
  8. Lusikoi jokaisen kiekon päälle reilusti valkosipulirosmariinivoita. Jatka voita oliiviöljyllä ja voitele bataattikiekkojen reunat öljyllä.
  9. Paista uunissa 20 min tai kunnes bataatit ovat kauniin ruskeita.
  10. Ota kiekot pois uunista ja ripottele päälle parmesanraaste ja loppu rosmariini. Paista vielä sen aikaa uunissa, että parmesanraaste sulaa.
  11. Anna jäähtyä hieman, mutta syö lämpimänä.

Halutessasi lihaisamman version voit ripotella pinnalle myös pekonin tai salamin palasia ennen uuniin laittoa.

Uunissa grillatut sweetiet

Niille, joilla greippi vetää ilmeen liian vinoon, on sweetie sopivan makea tuttavuus. Lämpimät, uunissa paahdetut sweetiet ovat ihanaa kylmän viikonloppuaamun herkkua, jotka valmistuvat nopeasti ja pienellä vaivalla.

Kahdelle

Valmistusaika: 10 min

Paistoaika: 15 min

Ainekset

  • 2 sweetietä
  • 2 rkl (juoksevaa) hunajaa (tai vaahterasiirappia)
  • Sitruunan raastettua kuorta

Valmistus

  1. Laita uuni kuumenemaan täysille (250°C) grillivastuksilla. Jos uunissasi ei ole grillivastuksia, käytä ylälämpöä.
  2. Halkaise sweetiet ja leikkaa hedelmäliha varovasti irti kuoresta esim. pienellä veitsellä. Yritä olla puhkaisematta kuorta.
  3. Asettele sweetien puolikkaat uunivuokaan tai leivinpaperoidulle pellille. Yritä saada ne mahdollisimman vaakatasoon. Valuta puolikkaiden päälle hunajaa ja raasta hieman sitruunan kuorta.
  4. Grillaa uunissa uunin lämpötilasta riippuen 5-15 min kunnes sweetieiden pinta alkaa ruskistua kauniisti. Voit valella puolikkaita vuoan pohjalle valuneella nesteellä pari kertaa.
  5. Anna jäähtyä hieman, mutta syö lämpimänä.

Vaniljainen kookosriisipuuro ja veriappelsiini-chiahillo

Raikas chia-siemenillä sakeutettu veriappelsiinihillo on loistava kaveri vaniljalla maustetulle kookosriisipuurolle. Koska hilloa ei kuumenneta, sen kaikki vitamiinit ovat tallella. Jotta saat hillostasi mahdollisen punertavaa, valitse appelsiineja, joiden kuoressa on mahdollisimman paljon punaista.

2-4 annosta

Valmistusaika: 15 min

Keittoaika: 40 min

Ainekset

riisipuuro
  • 1 dl vettä
  • 1 dl puuroriisiä
  • 400 ml kookosmaitoa (tai mantelimaitoa)
  • siemenet yhdestä vaniljatangosta
  • (1 rkl vaahterasiirappia)
hillo
  • 3 veriappelsiinia
  • 1-2 rkl sitruunan mehua maun mukaan
  • 2,5 rkl chia-siemeniä

Valmistus

  1. Aloita puurolla. Kiehauta vesi kattilassa ja lisää riisi. Hämmentele, kunnes riisit ovat hieman turvonneet ja vesi hävinnyt.
  2. Lisää joukkoon kookosmaito ja palosta kaavitut vaniljan siemenet. Hämmennä hyvin ja kiehauta. Anna hautua pienimmällä mahdollisella lämmöllä kypsäksi n. 30 min. Makeuta tarvittaessa. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
  3. Puuron kypsyessä kuori kaksi veriappelsiinia ja poista niistä sitkeimmät kalvot. Pilko appelsiinit pienemmiksi ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää sitruunanmehu ja chia-siemenet ja sekoita hyvin. Anna turvota rauhassa. Kuori ja leikkaa viimeinen veriappelsiini pieniksi paloiksi ja lisää joukkoon.
  4. Syö puuro heti huoneenlämpöisenä hillon kanssa.

Huom! Kookosmaidosta tehty puuro kovettuu jääkaapissa säilytettynä, joten se on lämmitettävä pehmeäksi kattilassa ennen syömistä.

Inkivääri-verigreippipirtelö

Verigreippi ja inkivääri tuovat tähän pirtelöön raikasta sähäkkyyttä samalla kun banaani ja kookosmaito pyöristävät makua sopivasti. Tästä juomasta saat mahtavasti potkua aamuun.

1 annos

valmistusaika: 5 min

Ainekset

  • 1 keskikokoinen verigreippi
  • 1 pieni banaani
  • peukalonpään kokoinen pala inkivääriä raastettuna
  • 0,5 dl kookosmaitoa
  • ripaus kuivattua kurkumaa

Valmistus

  1. Kuori verigreippi ja poista siitä sitkeimmät kalvot ja siemenet. Kuori myös banaani. Pilko pienemmiksi paloiksi.
  2. Yhdistä verigreippi, banaani ja muut ainekset ja soseuta tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella tasaiseksi. Nauti heti.

Limettimarinoidut kiivit ja vaniljavaahto

Ihanan aromikkaalla limetillä marinoidut makeat ja mehukkaat kiivit muuttuvat juhlalliseksi jälkiruoaksi, kun ne tarjoilee pehmeän vaniljavaahdon kanssa.

4-6 annosta

Valmistuaika: 20 min

Ainekset

Kiivit
  • 6 kiiviä
  • 2 limettiä
  • (2 tl vaahterasiirappia)
Vaniljavaahto
  • 250g Mascarpone tuorejuustoa
  • 1,5 dl jääkaappikylmää kookosmaitoa  tai – kermaa* (älä ravista etukäteen) tai kuohukermaa
  • 1 rkl vaahterasiirappia
  • 1 tl vaniljajauhetta tai siemenet yhdestä vaniljatangosta

Valmistus

  1. Kuori kiivit ja pilko ne lohkoiksi ja vielä puolen sentin siivuiksi. Siirrä kiivit kulhoon ja purista päälle limetinmehu. Pyörittele kiivit kunnolla mehussa ja maista. Lisää vaahterasiirappia jos tarve vaatii. Siirrä hetkeksi jääkaappiin maustumaan.
  2. Avaa kookosmaito ja kaavi pinnalta kovaa osuutta tarvittava määrä. Vatkaa kookosmaito pehmeäksi vaahdoksi.
  3. Lisää kookosvaahtoon mascarponejuusto, vaahterasiirappi sekä vanilja ja sekoita ne tasaiseksi.
  4. Nosta keko kiivejä tarjoiluastialle ja lusikoi hieman limettimarinadia päälle. Laita päälle iso lusikallinen vaniljavaahtoa. Syö heti.
  5. Kiivit ja vaniljavaahto säilyvät erikseen ja ilmatiiviisti säilytettynä pari päivää jääkaapissa.

*Kookosmaidoissa ja -kermoissa on eroja, eivätkä kaikki vaahtoudu. Käytä merkkiä, jossa on mahdollisimman vähän stabilointiaineita.

Avokadoranskalaiset

Nyt saavat karppaajatkin nauttia ranskalaisista, kun ne valmistaa avokadoista! Nämä ranskikset ovat oikeaoppisesti pehmeitä sisältä, rapeita pinnalta sekä todella täyttäviä, sillä ne sisältävät runsaasti terveellistä rasvaa.

4 annosta

valmistusaika: 15 min

Paistoaika: 25 min

Ainekset

  • 2 syöntikypsää isohkoa avokadoa
  • sitruunan mehua
  • 1 luomumuna
  • 3 rkl riisi- tai perunajauhoja
  • 0,25 tl laadukasta suolaa
  • mustapippuria
  • chilijauhetta maun mukaan
  • 4 rkl manteli- tai korppujauhoja
  • 2 rkl raastettua parmesan-juustoa
  • oliiviöljyä

Valmistus

  1. Laita uuni lämpeämään 200°C
  2. Ota esiin kolme lautasta. Sekoita ensimmäiseen peruna- tai riisijauho sekä mausteet. Riko toiselle lautaselle muna ja vispaa sen rakenne rikki. Kolmannelle lautaselle sekoita manteli- tai korppujauho sekä parmesan-raaste.
  3. Halkaise avokadot ja poista kivet. Purista leikkuupinnoille sitruunanmehua, jotta hedelmänliha ei tummu.
  4. Leikkaa avokado pitkittäin noin reilun sentin paksuisiksi siivuiksi. Yhdestä puolikkaasta tulee 4 siivua. Irrota siivut varovasti ison lusikan avulla  kuoresta. Purista päälle lisää sitruunan mehua.
  5. Pyörittele avokado ensin peruna/riisijauhoissa, sitten kastele kauttaaltaan kanamunassa (valuta ylimääräinen pois) ja pyörittele lopuksi manteli/korppujauhoissa.
  6. Nostele leivitetyt siivut leivinpaperoidulle pellille ja pirskottele pinnalle vielä hieman oliiviöljyä. Paista uunissa 15-25 min (riippuen siitä käytitkö korppu- vai mantelijauhoja, mantelijauhot ruskistuvat hitaammin) tai kunnes ranskikset ovat kauniin kullanruskeita. Ranskalaiset kannattaa kääntää paistamisen puolivälissä.
  7. Anna jäähtyä hetki ja syö lämpimänä lempidippisi kanssa.

Kookos panna cotta ja verigreippisiirappi

Tässäpä oiva jälkiruoka kaikille greippiä rakastaville. Panna cottan pehmeän täyteläinen maku antaa loistavan vastaparin raikkaalle verigreipistä tehdylle siirapille.

2 iso annosta, 4 pientä

Valmistusaika: 45 min

Jähmettymisaika: väh. 4 tuntia

Ainekset

Panna cotta
  • 400 ml kookoskermaa (tai kuohukermaa)
  • 1-1,5 rkl hunajaa
  • 0,5 tl vaniljaa tai siemenet yhdestä vaniljatangosta
  • 1,5 tl liivatejauhetta tai 3 liivatelehteä
Verigreippisiirappi
  • 3 dl vastapuristettua verigreippimehua
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • 1 rkl hunajaa

Valmistus

  1. Valmista panna cotta hyvissä ajoin valmiiksi. Kuumenna kerma, hunaja ja vanilja kattilassa ja anna hautua 10 min. Turvota sillä aikaa liivate kylmässä vedessä.
  2. Ota kattila pois liedeltä ja lisää liivate kerman joukkoon. Hämmennä kunnes liivate on liennut kokonaan.
  3. Jaa kerma esimerkiksi pieniin kohokasvuokiin tai tarjoiluastioihin (jäähdytä kerma hyvin ellet ole varma kestääkö tarjoiluastia kuumuutta!). Anna jäähtyä hetki huoneenlämmössä ja siirrä sitten jääkaappiin jähmettymään loppuun.
  4. Valmista sitten siirappi yhdistämällä verigreippi- ja sitruunamehu sekä hunaja kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi, alenna sitten lämpöä ja anna juuri ja juuri poreilla n. 30 min tai kunnes mehusta on n. kolmasosa jäljellä. Hämmennä usein. Siirapin väri kirkastuu keitettäessä ja se alkaa kuohua valmiina. Tarkkaile kattilaa, sillä siirappi palaa herkästi pohjaan! Jäähdytä siirappi kunnolla.
  5. Irrota panna cotta vuoasta veitsellä ja kuumentamalla pohjaa hetki kuumassa vedessä. Kumoa lautaselle ja valele päälle siirappia. Syö heti.
  6. Panna cotta säilyy ilmatiiviisti säilytettynä jääkaapissa n. viikon, siirappi useamman viikon. Jos siirappi jähmettyy liikaa, voit notkistaa sitä pitämällä hetken lämpimässä vesihauteessa.

Pekoniin käärityt kastanjat

Kastanjoiden pähkinän ja perunan yhdistelmää muistuttava maku ja rakenne sopii loistavasti pekoniin käärittäväksi. Yhdistelmä on ruokaisa ja maukas suupala vaikka illanistujaisiin.

Jos et perusta pekonista, yhdistä kastanja ruusukaaliin ja paahda uunissa kauniin ruskeaksi.

4-6 annosta

Valmistusaika: 20 min

Kypsennysaika: 40 min

Ainekset

  • 500 g kastanjoita (puolipallon muotoiset ovat helpoimpia käsitellä)
  • vettä
  • 1 tl laadukasta suolaa
  • 2-3 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl kookos- tai fariinisokeria
  • 140 g (luomu)pekonia
  • tai
  • 100 g ruusukaaleja
  • 1 rkl oliiviöljyä

Lisäksi koktailtikkuja

Valmistus

  1. Leikkaa kastanjoihin leveä viilto (pyöreälle puolelle) sekä pitkittäin että poikittain sahalaitaisella veitsellä niin että kaikissa on iso X. Kuori on sitkeä ja kaksiosainen, leikkaa riittävän syvälle, jotta puhkaiset molemmat kerrokset.
  2. Lämmitä uuni 225°C.
  3. Laita kastanjat kattilaan ja upota veteen. Lisää suola. Jos kastanja kelluu, se on mennyt pilalle ja kannattaa poistaa joukosta. Kiehauta kastanjat ja kaada vesi pois. Kanjoiden kuorien pitäisi tässä vaiheessa jo vähän rakoilla.
  4. Siirrä kiehautetut kastanjat uunipellille leivinpaperin päälle viillot ylöspäin ja paahda 15-20 min tai kunnes kuoret alkavat irtoilla. Jätä uuni päälle. Jos käytät ruusukaaleja, kuori, pese ja halkaise ne tässä välissä.
  5. Kuori kastanjat lämpiminä varovasti terävää veistä apuna käyttäen.
  6. Kulhossa yhdistä kastanjat (ja ruusukaalit, oliiviöljy) ja soijakastike. Pyörittele niin että kastanjat (ja ruusukaalit) maustuvat tasaisesti. Anna imeytyä pari minuuttia. Kaada ylimääräinen soijakastike (ja öljy) pois.
  7. Lisää kastanjoihin (ja ruusukaaleihin) sokeri ja pyörittele, jotta se levittyy tasaisesti.
  8. Leikkaa pekonisiivut puoliksi ja kääri kastanjat pekoniin. Varmista paikallaan pysyminen koktailtikulla. Tai yhdistä kastanja ja ruusukaali samaan tikkuun.
  9. Paista uunissa vielä n. 15 min tai kunnes pekoni on kypsynyt kauniin ruskeaksi. Ruusukaaliversion on valmis nopeammin.
  10. Syö lämpimänä.

Vohveloidut omenat

Täynnä makua olevat suomalaiset talviomenat sopivat upeasti tähän äkkiä valmistuvaan hauskaan ja herkulliseen jälkiruokaan. Vohvelirauta paistaa omenoihin kauniin ruskean ja rapean pinnan, joka ei kaipaa kylkeensä muuta kuin ripsauksen kanelia ja hunajaa.

2 annosta

Valmistusaika: 15 min

Ainekset

  • 2-3 suomalaista talviomenaa
  • juoksevaa hunajaa
  • kanelia
  • öljyä vohveliraudan voiteluun

Valmistus

  1. Pese omenat huolellisesti ja leikkaa vajaan sentin paksuisiksi kiekoiksi.
  2. Laita vohvelirauta kuumenemaan. Öljyä rauta.
  3. Voitele omenakiekot molemmilta puolilta hunajalla.
  4. Kun vohvelirauta on kuumennut, lado omenakiekot väljästi siihen ja paista. Omenoista irtoaa paljon nestettä, varo kuumaa höyryä!
  5. Kun omenat ovat hieman pehmenneet, paina rautaa kiinni, jotta myös edessä olevat kiekot paistuvat hyvin. Paista kunnes kiekot ovat kauniin ruskeita. Irrota varovasti raudasta.
  6. Nauti kuumana hunajan ja kanelin kera.

Mini snickersit taateleista

Makeat, pehmeät ja tuoreet taatelit sopivat loistavasti täytettäväksi pähkinävoilla ja kuorrutettavaksi suklaalla. Lopputulos muistuttaa erehdyttävästi Snickers-patukan makuyhdistelmää sillä erotuksella, että näitä voi kuitenkin syödä hyvillä mielin. Tee iso erä ja kääräise osa lahjapakettiin!

Valmistusaika: 30 min

Jähmettymisaika: 2 h

Ainekset

  • 20 tuoretta taatelia
Täyte
  • n. 0,5 dl maapähkinävoita
  • laadukasta suolaa
Suklaakuorrute
  • 40 g raakakaakaovoita
  • 10 g kookosöljyä
  • 50 g raakakaakaojauhetta
  • 1 rkl vaahtera-  tai kookossiirappia

Tai

100 g tummaa suklaata (kaakaota väh 70%)

Valmistus

  1. Valmista suklaakuorrute: Kaada isoon kulhoon kuumaa vettä ja sulata kaakaovoi ja kookosöljy pienemmässä kulhossa vesihauteessa. Lisää kaakaojauhe ja siirappi kun kaakaovoi on sulanut nestemäiseksi. Voit myös sulattaa valmista suklaata mikrossa tai kuumassa vesihauteessa. Sekoita tasaiseksi ja siirrä syrjään odottamaan.
  2. Viillä taateleiden kylki auki ja poista siemen. Täytä taatelit maapähkinävoilla ja ripottele pähkinävoin päälle hieman suolaa.
  3. Kasta täytetyt taatelit sulassa suklaassa ja anna ylimääisen valua pois. Siirrä leivinpaperoidun leikkuulaudan tai lautasen päälle ja jääkaappiin kovettumaan.
  4. Jos suklaata jää yli, voit koristella kovettuneen kuorrutteen valuttamalla päälle ohuita suklaanauhoja.
  5. Säilytä ilmatiiviisti kylmässä, säilyvät ainakin parisen viikkoa.